Antakaa meille lapio ja kuokka! Me tahdomme lähteä Kaskisiin aarretta
kaivamaan. Sydäntämme raatelee tieto, minkä muuten jo melkein koko
maa tietää, nimittäin että Kaskisissa on aarre määrätyn matkan päässä
koiranraadosta, mikä on määrätyn matkan päässä hansikkaasta. Meiltä
on sitäpaitsi eräs hansikas kateissa, ja me alamme epäillä, että
Kaskisissa löydetty hansikas juuri on se meidän hansikkaamme. Siinä
tapauksessa pidämme aarrettakin laillisena omaisuutenamme.
Näin se asia on:
Eräs unennäkijä Kaskisissa nukkui muutamana yönä silmät kiinni ja
suu auki ja näki tapansa mukaan unta, niin että seinät tärisivät
ja ikkunat helisivät, ja unessa ilmestyi hänelle se henki, jota
meidän kotipuolessamme sanottiin Unikakkiseksi, ja tämä Unikakkinen
ilmoitti unennäkijälle, että aarteen käsittää se, joka lähtee ulos
kaupungista vähän matkaa pohjoiseen päin ja löytää kiven, jolla on
tyhjä sardiinipurkki, ja kävelee tältä kiveltä niin ja niin monta
askelta eteläänpäin ja löytää paripuolen hansikkaan ja kävelee tältä
paripuolelta hansikkaalta niin ja niin monta askelta eteenpäin ja
löytää koiranraadon ja kävelee tältä koiranraadolta...???
Siihen se unennäkijä heräsi. Juuri silloin piti hänen herätä, kun
hän oli saamaisillaan tiedon siitä, kuinka monen askeleen päässä
koiranraadosta aarre oli.
Asiaan innostuneena yritti unennäkijä nukkua uudelleen toivossa saada
myöskin koiranraadon ja aarteen välisen matkan tietoonsa, mutta kukko
ei laula käskien, eikä aarteenhaltijaa väkisin saa ilmestymään unessa,
ja koiranraadon salaisuuteen ei Unikakkinen enää selvitystä tuonut.
Se unennäkijä nousi ylös ja kertoi unensa kaupunkilaisille, jotka
kuuntelivat kertomusta korvat hörössä ja juoksivat kotiinsa noutamaan
kuokkia ja lapioita ja juoksivat sitten kuokat ja lapiot olalla ulos
kaupungista pohjoiseen päin ja löysivät kiven ja tyhjän sardiinipurkin
ja huusivat: »Ah»! ja alkoivat siitä lähtien lukea askeleitaan ja
löysivät paripuolen hansikkaan ja huusivat »Oh!» ja kävelivät sydän
läpättäen määrätyt askeleet eteen päin ja löysivät koiranraadon ja
hurrasivat sille mielenkiihkosta vapisevin äänin ja alkoivat sitten
katsella ympärilleen, eikö missään näkyisi aarrehautakumpua, mutta
mitään sellaista ei näkynyt, vaan oli maanpinta kaikkialla yhtä
salaperäisen sileätä, niin ettei auttanut muu kuin itsekunkin alkaa
kaivaa umpimähkään koiranraadon tienoilta suopeaan sattumaan ja hyvään
onneensa luottaen.
Siellä ne kaivavat uutterat kaskislaiset tänäkin päivänä, sillä
aarretta ei ole vielä löydetty, ja kuka tietää, onko se sadan askeleen
vai kilometrin päässä koiranraadosta? Ei sitä tiedä yksikään, ennenkuin
aarre on löytynyt.
Epäuskoiset ihmiset, joita valitettavasti on melkein joka paikassa,
Kaskisissakin, ovat liikkeellelaskeneet sen unennäkijää loukkaavan ja
aarteenhaltiaa häpäisevän juorupuheen, ettei koko aarretta muka olisi
olemassakaan, vaan että joku yritteliäs henkilö tahtoisi kiven ja
tyhjän sardiinipurkin, paripuolen hansikkaan ja koiranraadon avulla
saada itselleen hyvinmuokatun perunamaan, mutta moiselle arvottomalle
puheelle kohauttavat Kaskisten aarteenkaivajat halveksivasti
olkapäitään.
Ja siihen heillä on täysi oikeus.
Jos meillä olisi lapio ja kuokka ja jos Kaskinen olisi lähempänä ja
jollei olisi näin lämmin vuodenaika, niin liittyisimme mekin näihin
aarteenkaivajiin.
Jos nimittäin kaskislaiset hyväksyisivät ulkoseurakuntalaisia
työnhaluisia joukkoonsa.
(1920.)