Nyt, sydän, laatkoon kaiho ja valitus,
kun kuolleet luutkin kedoilla riemuun herää!
Sa nääthän, kuinka ijäinen rakkaus
taas luomistyöhön voimiansa jo kerää.
Sa tunnet, kuinka siunaten lankeaa
sun päälles taivaan rakkaus, suven valo.
Se riemuin juo, kuin satehen kuiva maa,
ja eloon luo sen voimalla kylvö jalo!
Nyt, sydän, rauhaa kaivata turha on,
kun elon juhlaan kohta jo käydä saat sa,
kun näet ihmein kukkivan aavikon
ja luonnon kanssa taivahan armon ja'at sa!