Taas taivaanranta viluisna rusottaa
ja hämy harmaa vesille leviää
ja saaret loitot sumuun peittyy,
onnelat kevät-unelmaini.
Kuin varjot hiljaa hiipivät ihmiset,
-- ne paljon näyttää hetkessä kuihtuneen.
Kuin paljaat, luiset käsivarret
tuulessa vääntyvät puitten oksat.
Kay ilme kova kasvoille Elämän
ja rypyt syvät otsahan uurtuvat
se uniin ilottomiin vaipuu.
Sammuvi auringon viime rusko.
Ja väre kylmä sydäntä kouristaa,
kuin eessä oisi päivät jo tuomion
ja muodot uudet elo saisi,
muodot varjojen valtakunnan.