1.
On laannut elon humu, lyö
jo kello keskiöinen.
Niin uhkaavaisna katsoo yö
ja taivas tähtivöinen.
Kuin uhkahuuto etäinen
soi ääni hiljaisuuden,
niin salaisesti saapuen
rajoilta avaruuden.
Se tuomarko jo saapunee
näin tavoin varkaan, salaa,
mi sammumahan tuomitsee
sen liekin, joka palaa
tääll' alla öisten varjojen
ja luona kuolon-nielun,
min hehku hiljaa tuhoten
luo tuhkaks' ihmissielun --?
Niin uhkaavaisna katsoo yö
ja taivas tähtivöinen,
ja pelokkaana sydän lyö,
min kietoi kauhu öinen.
2.
Tuuli ulvoo ikkunassa,
sanat yöstä saattamassa.
"Moni kurja vaivaan hukkuu.
-- Ken nyt rauhan unta nukkuu!
Liika monen tuskan-taakka.
Kuka auttaa aamuun saakka?
Kuka syönten polton lientää?"
Eespäin murheviesti rientää.
Ulvo, tuuli, talviyössä,
tyly rauha rikki lyö sä!