Sinut uneksin onnehen kalleimpaan,
min ansainnut on sydän puhtahin.
Ma aatoksissani korotin
sinut taivaan pyhien kunniaan.
Monet harmaat hetket sä ylensit,
soit voiman syömen uskohon,
kun uhkas nääntymys toivoton:
mua kirkkaudellasi kirkastit.
Niin väikkyös eelläni ainiaan
ja ohjaa katsehin tenhovin
mun tieni kautta tuskankin
yhä ylle itseni, loistoon maan,
mi siintävi takaa unelmain,
mi aavistukselle avautuu,
min ihanuutta uneksuu
sydän alla hetkien ankarain.