Heidän eturivissään, papin kintereillä, hoippui, tukka hajallaan,
Hanselin äiti, toisen vuoron vaikeroiden:--Hän ammutti Hanselin!--
toisen vuoron kimeästi kirkaisten:--Heittäkää hänet koskeen!
Erakko oli saapunut sillalle.
--Elkää päästäkö häntä yli!
--Heittäkää hänet koskeen!
Jotkut pojat aikoivat rientää hänen ohitsensa sulkemaan häneltä tien.
Pappi pysähdytti heidät, astui teennäisen juhlallisesti erakon luo,
joka oli pysähtynyt nähtyään minut, ja laski kätensä hänen olalleen.
--Mitä te minusta tahdotte? kysyi erakko tyynesti ja sävyisästi.
--Tahdon sanoa teille pari sanaa.
--Heittäkää hänet koskeen! kirkaisi taas Hanselin äiti, muiden häntä
säestäessä.
--Malttakaa mielenne, ystävät! puhui heille pappi. Jääkäämme tähän!
Huutajat antoivat hetkeksi rauhoittaa itsensä ja peräytyivät, kiertäen
kehän ympärillemme.
--Ystävät, sanoi pappi. Sallikaa minun sanoa pari sanaa tälle miehelle
... ne kuultuaan hän menköön elköönkä enää koskaan palatko tämän sillan
yli... Se nuori mies oli tämän kylän parhaita poikia. Hän olisi voinut
olla siellä, missä hänen ikätoverinsa, rajalla, maataan puolustamassa,
ehkä kaatumassa kunnialla sen puolesta. Hänen täytyi kuolla häpeällisin
kuolema, minkä nuori mies tähän aikaan voi kuolla. Se ei ollut hänen
syynsä. Hänen sielunsa oli myrkytetty. Myrkyttäjä seisoo tässä. Hän
olisi ansainnut sen kuoleman, minkä tämä onneton äiti hänestä on
julistanut. Elkäämme kuitenkaan tehkö hänestä marttyyria, hänelle on
oleva suurempi rangaistus jäädä eloon kuin kuolla. Hän on lopultakin
vaaraton houkka. Yhden ainoan hän voitti puolelleen. Olette, ystäväni,
tehneet tehtävänne saattaessanne hänet ulos kylästämme. Jätämme
toisille kylille saman tehtävän kullekin piirissään. Elkäämme
viivyttäkö häntä, hänen madonnansa odottaa häntä.
Erakko oli kuunnellut pappia rauhallisesti, kunnioittavasti, melkein
nöyrästi.
--Saanko nyt mennä?
--Olkaa hyvä.
--Häntä ei saa päästää!
Suuri, roteva mies, olutkuskin näköinen, hiukan päissään, oli astunut
esiin ja huusi vielä:
--Hän _on_ heitettävä koskeen!
Kaikki taas huusivat samaa: häntä ei saanut päästää menemään, hänet oli
heitettävä koskeen!
Kukaan ei kuitenkaan, ei hän itsekään, käynyt täyttämään uhkausta.
Erakko oli astunut heitä kohti ja virkkoi:
--Teidän ei tarvitse heittää minua koskeen, minä menen itse, jos
tahdotte.
Syntyi hiljaisuus. Hän uudisti:
--Jos tahdotte, että astun kaiteen yli ... jos olen tehnyt jotakin,
josta minun on kuoltava, niin sanokaa, minä kuolen kernaasti.
Siinä, miten hän sen sanoi, tyynesti, varmasti, koruttomasti, ilman
katkeruutta ja mahtailua, oli minulle täysi varmuus, että hän tekee
sen, niin pian kuin kuulee käskyn. Koetin vetää häntä pois, mutta hän
uudisti vielä kerran:
--Jos yksi ainoa vaatii, niin minä menen. Hakiko hän tahallaan
kuolemaa? Oli kuin hän olisi toivonut kuulevansa käskyn.
Mutta uudistettua vaatimusta ei kuulunut. Pappi rupesi, melkein kuin
hätäillen, ohjaamaan pois väkeään sillalta. Näytti, kuin hän olisi
pelännyt, että vastuu siitä joutuisi hänelle.
Olutkuski koetti vielä yllyttää Hanselin äitiä:
--Sano sinä, sinun on asia.
Vaimo katseli hätääntyneenä ympärilleen. Erakko kääntyi hänen
puoleensa:
--Tahdotko sinä? Sotilaat eivät ottaneet minua Hanselin sijaan,
tahdotko sinä ottaa?
--Tarjoutuiko hän? kuului joku kysyvän.
--Tarjoutui, vastasi joku toinen.
--En, enhän minä, eihän se ollut hänen syynsä, hän oli kuin isä
Hanselille ... eihän se ollut hänen syynsä...
Vaimon pinnistys laukesi itkuun, ja liina silmillään hoippui hän pois
sillalta.
Vedin erakon mukaani. Hän antoi viedä itseään vastustelematta kuin
unissakävijä.