"Vesan" kannella vallitsi hilpeä mieliala.
Kaikki kolme miestä olivat nuoria: Juuso itse täytti vasta tulevassa
joulukuussa, siis muutaman viikon perästä kaksikymmentä, Jere oli
kolmenkolmatta ja Mikko, kokkipoika, täytti vasta viime nimipäivänään
yksikolmatta. Juuso, päämies, oli jaalan siis iältään nuorin, vaikka
ymmärrykseltään ja kokemuksiltaan vanhin.
Mikäli saari läheni, sikäli puheliaisuuskin lisääntyi jaalassa. Hyvää
tuulta lisäsi myös kuuma, väkevä tee, jota Mikko kaatoi mustasta
kattilasta mukeihin ja ojensi kajuutan luukusta mukin ja sokeripalan
Juusolle ja Sepän Jerelle niinikään ja sitten nousi itsekin, oma
mukinsa kädessään, kajuutan luukulle, johon jäikin, kajuutan portailla
seisten, juomaan omaa teetään ja juttelemaan toisten kanssa.
Pojat olivat olleet neljä viikkoa matkalla.
Nyt oli lokakuun viimeisen päivän kolea aamu kahdeksantoista sataa ja
kolme seitsemättä.
Matkalle olivat pojat lähteneet lokakuun neljännen päivän iltana
kauniin itätuulen puhaltaessa ja kuun paistaessa kiitävien pilvien
raoista. Koko alkumatkan oli tuuli puhaltanut navakkana, mutta
tasaisena ja jaalan vauhti pysynyt kuutena solmuna ja ilma kirkkaana,
mutta seuraavana yönä, yhdenkolmatta tunnin purjehduksen perästä,
muuttui tuuli äkkiä myrskyksi, pillamukseksi ja jo iltahämärissä
idän saarteelta nousseet pilvet toivat lumipyryn, niin sakean,
etteivät mitkään loistot näkyneet. Kaikki muut purjeet oli täytynyt
kääriä, paitsi vokka, joka jätettiin vetämään. Siitä huolimatta ei
aluksen vauhti ollut vähentynyt ja se heittelehti hurjassa aallokossa
rajusti ja alkoi ajettua Suomenlahden suulta, jossa jo oltiin, kohti
länttä, kun olisi pitänyt pyrkiä eteläänpäin. Vauhdin vähentämiseksi
käärittiin vokkakin kokonaan ja vedettiin harusvokka päälle, joka
veti vain sen verran, että alus totteli peräsintä ja se ohjattiin
päin tuulta ja annettiin maata vastahangassa, eli piissä. Se ajautui
kuitenkin hyvää kyytiä länteen päin. Aamuun päästessä ei oltu saatu
selvää missä ollaan. Luoti osoitti koko ajan kuitenkin syvää vettä.
Seuraavana yönä oli myrsky kiihtynyt ja muuttunut koilliseksi. Kun
oltiin varmoja siitä, että Viron läntisestä saaristosta ei enää ole
haittaa, oli jaala jälleen käännetty myötäiseen, jolloinka se pelkän
harusvokan, joka jaaloissa oli peräti pieni, vetämänä sai kolmen
solmun vauhdin. Seuraavana iltayönä, kello kymmenen tienoissa, oli
lumipyry puoleksi tunniksi lakannut ja silloin oli saatu seisova
punainen tuli näkyviin. Avattiin hiukan vokkaakin vetämään. Vauhti
muuttui kuudeksi solmuksi ja puolentoista tunnin perästä, kello puoli
kaksitoista yöllä tuli luoteesta vilkkuva valkea tuli näkyviin.
Selvä on! Ollaan Voionmaan eteläpuolella! Otetaan pohjaan reivattu
isopurjekin päälle ja luovitaan varovasti, vähän väliä luotia mereen
viskaamalla, pohjoista kohti, lähemmä rannikkoa, joka jo häämöittää
yön läpi. Saavutettua kolmen sylen laineeton vesi heitettiin molemmat
ankkurit ja niiden ketjut ajettiin päätään myöden mereen, purjeet
käärittiin, syötiin ja käytiin maata. -- Aamuun mennessä oli myrsky
muuttunut pohjoiseksi. Sitä menoa kesti neljä päivää. Joka ilta olivat
pojat soutaneet maihin lähellä olevaan Hoborgin kalastajakylään,
jonka korkean loistotornin vilkkuva valkea valo heidät oli hyvään
hätäsatamaan opastanut, ja panivat toimeen tanssit. Juuso oli tapansa
mukaan kustantanut joka ilta soittajat ja tanssittanut joka ilta
Hoborgin ruotsalaisia kalastajatyttöjä. Juusolla oli ollut maihin
mennessä aina konjakkiputeli mukanaan ja siitä hän oli illan kuluessa
maistellut ja tarjoillut muillekin ja varsinkin itse myöhemmin illalla
ollut tuntuvasti humalassa. Silloin hän, niinkuin hänen tapansa oli,
oli pyörähtänyt kantapäällään, lyönyt kämmeniään yhteen ja kiljaissut:
"Häärvaarit! Tulkaa tappelemaan jos uskallatte!" -- Hän nimittäin
kutsui ruotsalaisia aina "häärvaareiksi", kohtasi hän niitä sitten
Suomen tai Viron saaristossa tai muualla. Koskaan ei hän niitä sanonut
ruotsalaisiksi. -- Joskus hänen toverinsa kysyivät, miksi hän niitä
kutsuu häärvaareiksi, mutta saivat vastaukseksi: "Mitäs sä hölmö sitä
kysyt! Sehän pitää ymmärtää ilmankin!" -- Neljäntenä iltana oli tappelu
syntyäkin Hoborgin kauneimmasta tytöstä, mutta saivat Eskon Mikko ja
Sepän Jere Juuson viime hetkellä jollaan ja sillä soudettua jaalaan
makaamaan ja selviämään. Eskon Mikko ja Sepän Jere eivät saaneet
koskaan maissa ryypätä itseään humalaan. Niin oli Juuso säätänyt ja
häntä oli toteltava ja huonosti sinä iltana olisi luultavasti käynyt
heille jokaiselle, jos he kaikki olisivat olleet yhtä humalassa. Sinä
yönä tyyntyi tuuli kokonaan. Aamulla läikkyi heidän edessään koko
Valtiasmeri rasvatyynenä. Illalla myöhään alkoi puhaltaa lämmin, mutta
navakka länsituuli. Silloin pojat avasivat kaikki purjeensa, mitä ikinä
heillä oli, nostivat ankkurinsa, suuntasivat jaalansa kaakkoon, kohti
Memeliä, matkan varsinaista päämäärää. Tuuli oli hyvältä puolelta ja
sopi kaikkiin purjeisiin yhtä voimakkaasti ja vauhti oli paras, mitä
jaalalla koskaan voi olla. Koko matkan osoitti loki yhdeksän solmun
vauhtia. Hoborgin edustalta lähdettiin kello kymmenen illalla. Kello
yksitoista seuraavana aamuna kohosi näkyviin Saksan rannikko: Ensin
Memelin pohjoispuolella oleva mäki, Hollanninmyssy ja Memelin kirkkojen
tornit. Kello kaksitoista päivällä laskettiin täyttä myötäistä Memelin
Kattiin, kapeaan salmeen, joka johtaa matalaan Curische haffiin, ja
jossa laine loppui täydellisesti. Jaala mennä kohisti laineetonta
vettä, joka oli tuulen vihureista mustana. Purjeita vähennettiin
ja ohjattiin ensin kaakkoon ja sitten koilliseen, jokeen, jonka
suun kahden puolen kaupunki on rakennettu. Kello yksi lepäsi "Vesa"
Memelin möljässä lähellä joen yli johtavaa ensimmäistä siltaa, joen
kaakkoisrannalla. Vielä samana päivänä sai "Vesa" sisäänsä kaksitoista
aamia viinaa, jotka nyt oli saatu Uustalon papan varmaan hoitoon.