_Edelliset. Heikkinen_ (tulee kiiruusti perältä).
_Heikkinen_ (puettuna hännystakkiin). Anteeksi, arvoisa
herrasväki!
_Heinonen, Henrikson_ ja _Hellsten_ (huudahtavat yht'aikaa).
Häh! Kuka siellä?
_Heikkinen_. Minähän tässä vaan olen!
_Heinonen_ (rauhoittuneena). Mieshän se onkin!
_Henrikson_ (samoin). Sehän on kirjanpitäjäni!
_Heikkinen_. Neitiseni! Minä tulen toivon ja rakkauden siivillä.
_Karoliina_. Minunko luokseni?
_Heinonen_. Tuoko se onkin?
_Heikkinen_. Teidän äitinne on sanonut, että olette hyvin
rakastettava. Ja hän sekä isäntäni ovat sanoneet, että teillä on
omaisuutta kuusikymmentätuhatta. Suvaitkaa minun pyytää Teitä omakseni!
_Karoliina_. Mitä?
_Hellsten_. Mitä tämä tahtoo sanoa?
_Heinonen_. Kuulkaas vaan herraseni!
_Loviisa_. Heinonen on hyvä ja pitää suunsa kiinni! Tämän nuoren
miehen olen _minä_ valinnut.
_Emma_. Hän on aivan minun mieheni kasvattama...
_Heiskanen_ (Heikkiselle). Herra!... Tässä on kirje!
_Henrikson, Heinonen_ ja _Hellsten_. Ei. Älä anna!
_Loviisa_. Mitä nyt? Mikä kirje se on, josta hän niin paljon
puhuu.
_Heikkinen_. Kyllä te tiedätte... Samallainen, kuin ne
toisetkin...
_Loviisa_. Mitkä toiset?
_Heikkinen_. Ne, jotka olette lukeneet, mutta joista ette ole
välittäneet.
_Loviisa_. En ymmärrä mitään...
_Heikkinen_. Se on entiseltä morsiameltani, leskeltä, jonka kanssa
olen kihlaukseni purkanut.
_Loviisa_. Onko teillä ollut morsian ennen?
_Heikkinen_. Oli kyllä! Mutta minä otan ennemmin sen, jolla on
kymmenentuhatta enemmän!
_Heinonen_ (itsekseen). Hitto vieköön! Kirje olikin hänelle.
_Loviisa_. Kuinka te uskallatte, herraseni, tulla kosimaan
tytärtäni, vaikka olette jo ennen olleet kihloissa?... Luulin teitä
vakavaksi nuoreksi mieheksi ja luotin veljeni suosituksiin... Herra!
Vävykseni ette tule koskaan!... Hyvästi!
_Heikkinen_ (itsekseen). Saakeli soikoon! Ja minä kun luulin, että
hän oli lukenut kirjeet. (Ääneen) Anteeksi, että tulin häiritsemään! --
Hyvästi! (Menee perälle).
_Heiskanen_ (seuraa häntä). Herra unhoittaa kirjeen! (Pitää
kirjettä samassa kädessä, jossa harja on).
_Heikkinen_ (kääntyy kiiruusti ympäri). Herra Henrikson! Herra
Henrikson! (Kääntyessään sattuu hänen kasvonsa harjaan ja likaantuu).
_Heiskanen_. Ai perhana!
_Heikkinen_. Senkin aasi! -- Etkö varota ihmisiä! (Toiset
nauravat).
_Heiskanen_. Ha--ha--ha. Herra on musta kuin muriaani, vaan
pestessä se paranee!
_Heikkinen_. Mikä häväistys! Minä menen heti lesken luo!
Hänellähän on kivimuurinsa. (Menee).