_Heinonen. Hellsten_ (tulee perältä).
_Hellsten_. Anteeksi! -- Jokohan Heinosen herrasväki on saapunut?
_Heinonen_. Mitä minä näen? Sinä, Aksel! (Panee pois torven).
_Hellsten_. Eno Heinonen! -- Toivon teidät tuhannesti
tervetulleeksi Helsinkiin!
_Heinonen_. Kiitos! Kiitos!
_Hellsten_. Onko Karoliina myöskin mukana?
_Heinonen_. On ja vaimoni myöskin.
_Hellsten_. No eno, mitä hän sanoo minun rakkaudestani
Karoliinaan?
_Heinonen_. Hän on vimmatun vihainen.
_Hellsten_. Minkä tähden?
_Heinonen_. Hän pitää sinua sellaisena tuulihattuna täynnä
virheitä ja vikoja.
_Hellsten_. No herranen aika! Eihän kaikki ihmiset ole yhtä pyhiä,
kuin Rooman paavit.
_Heinonen_. Katsos, asianlaita on näin, minulla oli ennen
naimisiin menoani pieni, herttainen rakkaussuhde ... ja nyt vaimoni
torailee siitä, niinkauan kuin elän. Hän, näes, on saanut päähänsä,
että Karoliinan tulevan miehen pitää olla hyvien tapojen esikuva... Hän
ei olisi koskaan saanut maistaa alkohoolia, ei edes pientä
tuutinkiakaan ja niitä sinä lienet juonut tusinoittain.
_Hellsten_. En koskaan juo mitään muuta kuin punssia.
_Heinonen_. Siinähän myös on alkohoolia. Ja sitä paitsi olet sinä
»Naisissa eläjä, Noien impien iloissa, Kassapäien karkeloissa».
_Hellsten_. Kukapa nuoruudessaan ei sitä olisi, eno hyvä. Kyllä
silti voi tulla hyväksi aviomieheksi.
_Heinonen_. Se on juuri minunkin mielipiteeni asiasta.
_Hellsten_. Ja sitten ei se, joka nuorena on ollut nahjus eikä ole
vähän huristellut, voi tulla vakavaksi avioliitossa.
_Heinonen_. Juuri minun mielipiteeni!
_Hellsten_. Puhu hänen kanssaan, rakas eno! Sano, että Karoliina
ei voi elää ilman minua.
_Heinonen_. No entäs sinä sitten?
_Hellsten_. Niin tietysti minustakin silloin loppu tulee.
_Heinonen_. Hiljaa! joku tulee. Se on Loviisa. Mene nyt pois täksi
päiväksi ja tule aamulla varhain, sittenhän nähdään, miten asianlaita
oikeastaan on!
_Hellsten_. Kiitos, kiitos, kunnon ukko. Aamulla siis. Hyvästi!
(Menee).