_Heinonen_. Sitten _Loviisa_ (tulee vasemmalta).
_Heinonen_. Hm! Hm! Nyt pitää olla oikein jäykkä mies, eikä ensi
hyökkäyksessä antaa perää.
_Loviisa_. Kas niin, nyt olen valmis! -- No Antti, miltä minä nyt
näytän?
_Heinonen_. Olet aivan kuin vahanukke puodin ikkunassa.
_Loviisa_ (kirkasee). Mitä sinä sanot?
_Heinonen_. Sillä eroituksella vaan, että sinä osaat kirkua.
_Loviisa_. Sinulla ei ole vähääkään makuaistia, sanon minä... No
oletko pannut saappaan-resut jalkaasi?
_Heinonen_. En ole pitänyt mitään kiirettä... Minulla on vähän
puhumista sinun kanssasi.
_Loviisa_. No mitä?
_Heinonen_. Sinä olet veljesi kanssa keskustellut puolisosta
Karoliinalle.
_Loviisa_. Jaha ... on kysymys veljeni kirjanpitäjästä ja
tulevasta liikekumppanista ... hän on velaton nuorimies, eikä
vähintäkään mustaa pilkkua ole hänen luonteessaan.
_Heinonen_. Entäs jos minä panen vastaan...
_Loviisa_. Koetappas!
_Heinonen_. Ja niin minä teenkin. Tahdon, että Karoliina jo
huomenaamulla menee kihloihin serkkunsa Akseli Hellstenin kanssa.
_Loviisa_. Senkö hulivilin? Ei koskaan!
_Heinonen_. Kyllä hän menee, sanon minä!
_Loviisa_. Ei, sanon minä!
_Heinonen_ (rauhallisena). Tahdotko, että otan torveni?
_Loviisa_. Senkin peto!
_Heinonen_. Akseli on hyvä poika ja Karoliina rakastaa häntä.
_Loviisa_. Hän on velkaantunut korvia myöten.
_Heinonen_. Olenhan minä rikas.
_Loviisa_. Hän juopottelee.
_Heinonen_. Punssia ainoastaan ... ei mitään muuta!
_Loviisa_. Hänellä on naistuttavuuksia.
_Heinonen_. Ei yhtään senjälkeen, kuin hän kävi luonamme maalla ja
rakastui Karoliinaan.
_Loviisa_. Kukapa sitä tietää.
_Heinonen_. Minä tiedän sen.
_Loviisa_. Siitä hän ei puhu.
_Heinonen_. Puhuu, sanon minä!
_Loviisa_. Eikä puhu, sanon minä!
_Heinonen_. Kyllä minun nyt pitää ottaa torvi esille!
_Loviisa_. Tahdotko tehdä minut aivan hulluksi!
_Heinonen_. Päinvastoin -- saattaa sinut järkiisi, eukkoseni!
_Loviisa_. Nuorimies, joka on tottunut käymään ravintoloissa, ei
voi koskaan tottua viihtymään kotona vaimonsa luona, jos hän ketään
saakaan.
_Heinonen_. Ja minä luulen päinvastoin ... vaikka se
luonnollisesti riippuu siitä, minkälaisen vaimon sattuu saamaan.
_Loviisa_. Viihdytkö sinä kotona?
_Heinonen_. Kyllä ... vaikkei minulla kuitenkaan ole oikein hyvin.
_Loviisa_. Mitä sinä sillä tarkoitat?
_Heinonen_. En juuri mitään ... mutta joskus sattuu niin, että
pitää vähän olla ulkona kodistakin ... ja se on miehen oikeus, jos hän
vaan ei tee mitään hullutuksia.
_Loviisa_. Entäs sinun tiheät Helsingin matkasi, eikö ne ole
hullutuksia, ne?
_Heinonen_. Eipä juuri voi sitä sanoa... Liikeasioita...
_Loviisa_. Ja vanhoja taipumuksia, jotka houkuttelevat...
_Heinonen_. Se ei ole totta!
_Loviisa_. On, sanon minä!
_Heinonen_. Eikä ole, sanon minä!
_Loviisa_. Onpa kyllä!
_Heinonen_. Ei, nyt pitää ottaa torvi esille, että saisi rauhaa.
(Ottaa torven ja puhaltaa näytöksen loppuun saakka. Sillä välin Loviisa
puhuu ja kiihtyy kiihtymistänsä).
_Loviisa_. Sinä siis tahdot suututtaa minut... Puhalla sinä
vaan!... Minä tukkean korvani ... ja sanon, että Akseli Hellsten
kuitenkin on huono ihminen ... hän on juoppo ... tuhlari ...
hurjastelija... Hänen pitäisi istua velkavankilassa!... Samallainen
olet itsekin ollut ... sellaisia ovat kaikki miehet ... muutamia
harvoja lukuunottamatta... Puhalla sinä vaan!... Minä puhun
kuitenkin... Minä annan Karoliinan kelle vaan tahdon... Kuuletko
sitä... Peto!... Krokodiili, karhu, kyykäärme... Petturi, viettelijä,
toitottaja, torvensoittaja! ... vaskenvanuttaja! Soiton rääkkääjä...
Ah, minä pyörryn... (Vaipuu pyörtyneenä tuolille. Heinonen puhaltaa
kulkien edestakaisin, kunnes esirippu laskee).