_Maiju_. Sitten _Henrikson_.
_Maiju_. Hän menikin juuri paraaseen aikaan. (Henrikson laulelee
ulkopuolella). Se on varmaankin herra! Hän laulaa... Sepä on
kummallista! Hän on muuten aina niin totinen, kuin olisi hän ketulta
syönyt armovuodet tai kaikkea tuota.
_Henrikson_ (tulee oikealta, etumaisesta ovesta). Olen niin
iloinen ja tyytyväinen! Olen aina istunut vaan kotona. Mutta tänä
iltana menenkin erään ystäväni pitoihin »Alppilaan». Siellä tulee
olemaan hauska... Lauletaan ... tanssitaan ... samppanjan korkit
paukkuvat... (tanssii ympäri lattiaa).
_Maiju_ (kuunneltuaan). Vai aikoo herra mennä »Alppilaan» tänä
iltana.
_Henrikson_. Piru vieköön! Piika kuuli!
_Maiju_. Mitäs rouva sanoo siitä?
_Henrikson_. Ole vait! Et sinä sitä ymmärrä.
_Maiju_. Kylläpä ymmärrän paremmin kuin herra luuleekaan.
_Henrikson_. Etkä ymmärrä, sanon minä.
_Maiju_. Ymmärränpäs, sanon minä... Herra menee vähän nauttimaan
raitista ilmaa ... sehän on aivan luonnollista.
_Henrikson_. Niinkö sinä luulet?
_Maiju_. Juuri niin!... Jonkun kerranhan luontokin vaatii osansa.
_Henrikson_. Mikä luonto?
_Maiju_. Kaikki miehet, nähkääs, haluavat joskus pitää iloisia
päiviä, ja koska herra nuorena miehenä ollessaan ei niin tehnyt...
_Henrikson_. Se on totta! Minä olin oikea nuoren miehen esikuva...
Saattoi usein kulua kuukausia, etten maistanut yhtä punssilasiakaan...
_Maiju_. Ettekä uskaltaneet katsoa neitosia silmiin.
_Henrikson_. Juuri niin! Ensimäistä päivää naimisissa ollessani
punastuin, kun vaimoni katsoi minua.
_Maiju_. Herra olikin vähän tuhma siihen aikaan.
_Henrikson_. Kuinka uskallat sanoa sellaista...?
_Maiju_. Sanon vaan mitä ajattelen ... luulen herran aikovan ottaa
vahinkonsa takaisin »Alppilassa» tänäiltana, kun rouva on ruvennut
nukkumaan.
_Henrikson_. Se ei ole totta!
_Maiju_. No en minä siitä mene lörpöttelemään.
_Henrikson_. Oletko sitten vaiti?
_Maija_. Onnea matkalle vaan, hyvä herra!
_Henrikson_ (suuttuu). Mene keittiöön siitä!
_Maiju_. Älkäähän kumminkaan niinpaljoa juoko, että tulette
hutikkaan! (Menee peräovesta).
_Henrikson_ (huutaa jälestä). Mokomakin viisastelija!
(tavallisesti) Kylläpäs hän arvasi aikeeni. No niin, mitäpäs siitä?
Olenhan toivottavasti herra talossani! -- Ja sen minä myöskin näytän.
Menen illalliselle tänäiltana ... olen väsynyt ainaiseen
kotonaolemiseen istumalla jonkunmoisena kerin-akkana vaimolleni.