Vaikka Arabia ja myös Persiakin niin vilisevät rosvoista, oli Wallin'in
tähän asti aina onnistunut päästä eheänä läpi. Kerran, niinkuin lukijat
muistanevat, oli hän tosin jo ollut heidän kynsissänsä; mutta ne
sattuivat olemaan hänen matkueensa ystäviä, niin että heidän ei sopinut
tehdä mitään pahaa. Tätä onnea ihmettelivätkin Beduinit jokapaikassa,
mihin Wallin sattui tulemaan, ja selittivät sitä erin-omaiseksi
todistukseksi hänen "rehellisistä tarkoituksistansa". Wallin, vaikka
tietysti ylimalkaan iloinen siitä seikasta, olisi kuitenkin suonut
onnensa kerrankin uinahtavan häntä valvomasta; sillä ilman ryöstön
kokemuksetta ei olisi hänen tietonsa Arabian erämaan elämästä
kuitenkaan ollut aivan täydellinen. Tämmöinen onnellisesti onneton
tilaisuus tulikin hänelle vielä osaksi vihoviimeisellä matkalla.
Huhtikuun 17 p. läksi matkamiehemme Bagdad'ista, jossa hän oli saanut
tarpeekseen levätä ja viettää monta hauskaa hetkeä siellä asuvain
vieraanvaraisten Englantilaisten seurassa. Nyt hän taas kulki autiota
erämaata kahden kesken yhden Beduinin kanssa. Parempi oli kuitenkin
tämä autius, kuin jos olisi keskellä erämaata ruvennut näkymään
ihmisiä; sillä tällä seudulla, jota piti kuljettaman, oli viime-aikoina
tapahtunut paljon rosvomisia. Senvuoksi antoi aina Wallin'in opas
sangen lyhyitä vastauksia niille, jotka joskus harvassa eteensattuvissa
kylissä tiedustelivat heidän matkasuuntaansa; senvuoksi myös vasten
tavallisuutta aina kuljettiin yksi osa yötä. Näin kului pari päivää.
Mutta yhtenä aamuna alkoi oppaan silmää kutkuttaa, jonka hän selitti
varmaksi merkiksi, että vaaraa oli tulossa. Samana päivänä tuli heille
kaksi miestä vastaan, joita he ensin pelkäsivät rosvoiksi, vaan jotka
sitten tunsivat rauhallisiksi seudun kyläläisiksi. Näiden antamat
tiedot eivät olleet kuitenkaan yhtä rauhalliset. "Meidän kyläämme, joka
on täällä aivan lähellä", kertoivat he, "on juuri ikään yksi
Rovala-parvi tullut päivällistään syömään -- Jumala katkaiskoon heidän
jälkensä! Jos te nyt matkaanne jatkatte sinnepäin, niin joudutte
suoraan heidän kynsihinsä ja menetätte kaiken omaisuutenne. Jumala
kirotkoon noiden Beduinein isät! Eilen kävi meillä toinen parvi, nyt
tämä; he aina vaan kuljeskelevat rosvoretkillä; heidän jalkansa ei
koskaan pysy paikallansa!" Noudattaen vastaantulijain neuvoa odottivat
matkamiehet päivän laskuun asti ja pujahtivat sitten pimeän peitossa
vaarapaikan ohitse. Heitä ei huomattu, vaikka he kulkivat niin likitse,
että selvästi näkivät leirin tulet ja melkein kuulivat rosvoin iloiset
iltajutut.
Koko yön lakkaamatta matkattuansa luulivat he näin olevansa jälleen
täydessä turvassa. Pian saivat he kuitenkin kokea, ettei oppaan nenässä
ollut turhaan kutku. Noin kolme tuntia ennen päivänlaskua keksi opas
eräältä kukkulalta Beduiniparven, joilla oli noin 20 kamelia. He
kulkivat tosin aivan toista suuntaa, mutta eipä aikaakaan, niin nähtiin
heidän kääntävän ratsunsa ja tulevan matkalaisia kohti -- varma merkki,
että nämätkin puolestansa olivat tulleet keksityiksi. Nyt alkoi hurja
ajo, joka kesti noin kymmenen minuuttia. Matkalaiset jouduttivat
ratsujansa, minkä voivat, eikä olisi oikeastaan jouduttamista
tarvinnut, sillä kamelit jo itsekin olivat kiihtyneet kovimpaan
vauhtiinsa, ikäänkuin aavistaen uhkaavata vaaraa. Yhtähyvin olivat he
pian saavutetut. Rosvot viittailivat peitsillänsä, ja huusivat: "alas
kamelin selästä, tai kaula poikki!" Tavallisesti seuraa tätä huutoa
joku laukaus taikka peitsenheitto, jos ei käskyä totella. Ei ollut siis
muu kuin pysähtyminen neuvoksi. Opas sai pari kelpo sivallusta
sauvasta, jonka jälkeen ruvettiin häntä riisumaan. Tämä toimitus
keskeytyi kuitenkin heti, kun hän oli ilmoittanut, olleensa jo
kaksi kertaa saman parven rosvoeltavana. Wallin'ille tuli myös
ensi-tervehdykseksi pari sauvanlyöntiä osaksi; sitten rupesivat rosvot
riistämään itsellensä, mitä hänellä päällään oli; mikä otti lakin, mikä
viitan, mikä mitäkin. Varsinkin haluttava oli heille pieni hänen
kaulassansa riippuva laukku, joka sisälsi taskukellon, kompassin,
passin, hiukan rahaa ynnä kaikellaisia pikkukaluja; vähälläpä olivat he
kiihkoissansa kuristaakin Wallin-parkaa, kun tempaelivat sitä irti
kaulasta. Myöskin viitan-alaisen kotinutun riisti neljäntoistavuotinen
pieni rosvon-alku. Näin seisoi nyt Wallin viileässä ilta-ilmassa
paitasillaan, rikkinäiset aluspöksyt jalassa; vaan yhtähyvin ei hän
voinut olla naurahtamatta, niin hupaiselta ja hullun-kuriselta hänestä
tuntui koko tää tapaus. Hänen naurunsa suuresti ihmetytti Beduineja,
jotka nyt, ensikiihkonsa tyydytettyään, rupesivat juttelemaan vankinsa
kanssa, ja yksi antoi vanhan, likaisen lammasnahka-turkkinsa Wallin'in
paljauden peitoksi. Jutellessa tulikin ilmi että he kuuluivat
Rovalla-heimokuntaan, jonka yli-scheikin kanssa Wallin oli veli, sen
jälkeen kuin Arabian-matkallansa oli parantanut hänet vaikeasta
taudista. Partiomiehillä ei siis ollutkaan oikeutta ryöstää mitään
Wallin'ilta. Tämä asia oli rosvoille kovasti harmillinen, niin että he
yhä sivaltelivat opasta selkään sanoillansa, haukkuen häntä: "Jumala
kirotkoon sinun isäsi, sinä koiran poika!" Viimein kokouttiin yhteiseen
neuvotteluun, jonka jälkeen Wallin kutsuttiin rosvoin päällikköjen
eteen. Keskellä seuraa näki hän ryöstetyt vaatteensa ja sai käskyn
ottaa ne takaisin. Häneltä kysyttiin, mitä muuta hän kaipasi, ja sitä
myöten kuin hän luetteli, annettiin jokainen kalu takaisin. Paria
pientä turkkilaista hopearahaa tietysti ei kuitenkaan löydetty; ne
olivat muka luultavasti ensihäiriössä pudonneet maahan ja hävinneet
hietikkoon. Sitä vastaan eivät olleet rosvot huomanneet yhtä laukussa
olevaa, paperiin käärittyä kultarahaa, jonka nyt Wallin kiusalta otti
esiin takaisin otetusta laukusta ja näytti heille. Helppo on arvata
Beduinein harmi siitä, ettei tämäkin ollut saanut "maahan pudota ja
hietikkoon hävitä". Kalujen takaisinsaamisessa oli sangen suurena apuna
Beduinein kateus, niin etteivät ne, joiden saalis oli tietty ja siis
pois-annettava, sallineet toistenkaan osaksi tulleitten ja kätköön
pistettyin tavarain jäädä salaan. Ainoosti muutamat harvat kalut olivat
auttamattomasti kadoksissa, niissä valitettavasti pieni almanakka
täynnä Wallin'in muistoon-panoja jokapäiväisestä lämpömäärästä vuoden
alusta. Jos vaan tämä olisi jälleen löytynyt, olisi Wallin pitänyt koko
seikkaa pikemmin huvituksena; sen vähin, mitä hän menetti, maksoi
täydesti näin saatu kokemus, kuinka noissa ryöstöissä on tapa
menetellä.
Loppumatka kävi sitten ilman mainittavitta tapauksitta ja Kesäkuun 1 p.
istui Wallin vanhassa kortterissaan Kairossa.