Kesällä 1849 palasi Wallin jälleen Eurooppaan, josta jo oli melkein
vierautunut. Hän matkusti Pohjois-Italian ja Schveitz'in kautta, sitten
Rheinjokea pitkin ja viimein purjehti Belgiasta London'iin, johon
saapui Lokak. 1 p. Tämän mutkan teki hän varsinkin siksi, että saisi
mielensä virvoitetuksi; se oli näet kovasti masennuksissa siitä, että
hänen toiveensa, saada vielä jatkaa retkiänsä Arabiassa, oli menneet
tyhjäksi. Myös tahtoi hän London'in runsaista keräelmistä täydentää
tietonsa Itämaista. Siellä valmisti hän provessorinväitöksensä ja
painatti myös Englannin kielellä useampia pienempiä kirjoituksia
matkoistansa. Nämät vetivät englantilaisten tiedemiesten huomion hänen
puoleensa ja tuottivat hänelle kaikellaisia kunnian-osoituksia. Hän sai
"kuninkaallisen palkinnon kirjallisista ansioista" sekä paitsi sitä
eripalkinnon Itä-Indian komppanialta. Myöskin Pariisin maantieteellinen
Seura Lähetti hänelle hopeamitaljin. Yhteydessä sen kanssa sopii vielä
lisätä, että Englannin maantieteellisen Seuran painattamassa suuressa
kartassa Wallin'in kulkemat tiet ovat erittäin merkityt.
Yli koko Euroopan mainiona saapui hän viimein kotimaalle, juuri samassa
kun maisterivihkiäiset vietettiin Kesäkuussa v. 1850. Tietysti
tervehdittiin häntä täälläkin kaikella kunnioituksella ja rakkaudella;
mutta hänen masentunut mielensä ei tahtonut kuitenkaan jälleen virota.
Luultavasti oli jo silloin taudin itu päässyt alkuun hänen
ruumiissansa. Kuinka vähän kaikki tuo maine ja kunnia häntä lohdutti,
näkyy seuraavista sanoista, jotka ovat otetut eräästä Londonissa
kirjoitetusta kirjeestä: "Elämän päivämatkallani oli minulla vaan yksi
toivo: se että ennen päivänlaskua pääsisin perille kaukaisessa
erämaassa olevalle lähteelle. Mutta juhtani oli nälästä näännyksissä,
sen kyttyrä laiha rasvasta; hiekkamyrsky minut eksytti. Sentähden nyt
nälkäisenä ja janoisena, vaan Beduinin vakaisella tyytymisellä Jumalan
sallimukseen käyn levolle siihen paikkaan, missä yö minut on kohdannut
ja siihen kuoppaan, jonka itse olen itselleni hiekkaan kuoppinut.
Täällä aion odottaa, mitä Herra on lähettävä minulle koittavan aamun
kanssa: elon taikka kuolon". Suomesta ikävöi Wallin yhä takaisin
hänelle niin rakkaaksi tulleelle erämaalle ja koetti jälleen saada
matkarahaa sinne. Mutta, ihme kyllä, ei hän voinut saada semmoista, ei
Pietarin eikä London'in maantieteelliseltä seuralta. Lokakuun 23 p.
1852 toi viimein koittava aamu kanssansa kuolon, jonka hän oli nähnyt
edessään toisena ehtonansa.
* * * * *
Täten jäivät hänen matkansa hedelmät suurimmaksi osaksi kypsymättä.
Wallin'in työtapa olisi vaatinut pitkää ikää. Hän ei osannut kiireesti
saada valmista käsistänsä vaan moitti semmoista menetystä toisissakin
hätiköimiseksi. Hän oli taipuvainen pitkällisiin, perinpohjaisiin
valmistuksiin; hänen rehellisyytensä ja tarkkuutensa estivät häntä
lausumasta mielipiteitään, ennen kuin hän oli asian kaikin puolin
tutkinut. Siihen tuli lisäksi, että hän tahtoi uudestaan omin silmin
tutkia kaiken senkin, mitä jo muut olivat tutkineet ennen häntä. Mutta
vaikka Wallin'in teokset jäivät keskenvalmistamatta, on nähty
oppineitten vuosi vuodelta yhä enemmän rupeavan käyttämään näitä
katkelmia. Ne ovatkin tehdyt mestarin kädellä, erinomattain
kansatieteelliset havainnot osoittavat harvinaista vapautta
ennakkoluuloista, syvämielisyyttä ja tarkan kuvaamisen lahjaa. Vähemmin
mieltynyt hän oli kieleen, mutta oli kuitenkin tavaton, monipuolinen
kielitutkija.