Tulisia hetken lapsia kuin Arabialaiset ovat, syntyy heidän keskensä
sangen usein riitoja ja tappeluja. Kerta, kun par'-aikaa oltiin
muuttomatkalla, kuului yht'-äkkiä pyssyn pamaus jälkijoukosta ja sitten
lakkaamaton naisten kiljuminen omituisella, yksitoikkoisella, surkealla
sävelellänsä. Kaikki scheikit ja muut heimokunnan etevät miehet
sattuivat olemaan etujoukossa, mutta riensivät nyt kohta takaisin,
hyvin käsittäen mitä siellä oli tekeillä. Akil, jonka luona Wallin
asui, tuli hengästyneenä ja pyysi vieraansa pistoleja. Wallin kysyi
mitä se melu merkitsi? Oliko viholliset karanneet heimokunnan päälle?
-- "Ei", vastasi hän, "ei siellä ole vihollisia; meidän omat miehet
tappelevat keskenänsä". Kun ei saanut pistoleja, tempasi Akil
telttarangan käteensä ja juoksi tappelupaikalle. Niin tekivät kaikki
muutkin, sekä miehet että naiset, ja Wallin jäi viimein kahdenkesken
nuoren vaimon kanssa, joka oli toisesta heimokunnasta äsken naitu ja
siis vielä vähän vieras. Toinen pyssyn pamaus ja naisten jatkuva
kiljuminen antoi näille kahdelle syytä pelätä pahinta. Mutta pian
tulivat kuitenkin muutamat takaisin kahakasta ja kertoivat, että kaikki
oli onnellisesti päättynyt.
Asia oli ollut seuraava. Eräs Beduini toisesta heimokunnasta, joka on
halvassa arvossa ja keväällä elää kerjäämisellä ja pienillä käsitöillä,
kesällä metsästyksellä, oli iltaa ennen muuttoa tullut pyytämään yhden
heimokunnan miehen suojaa ja apua toista heimokuntalaista vastaan. Tämä
jälkimmäinen oli näet "veliveroksi" ottanut tuolta köyhältä mieheltä
yhden hänen viidestä kamelistansa. Nyt kun ryöstäjä Muteiran
muuttomatkalla ratsasti uuden kamelinsa selässä, oli suojelija Dakhil
huutanut hänelle: "Tule alas tämän kamelin selästä; se ei ole sinun,
vaan minun suojattini oma". Riita syntyi ja Dakhil viimein ampui
pistolillaan, vaikka hyväksi onneksi luoti ei sattunut. Muteiran
hyppäsi alas ja sivalsi miekallaan Dakhil'in nenän halki. Nyt
töytäsivät kaikki muut miehet sekä naiset apuun, ja yksi Dakhil'in
sukulainen haavoitti Muteiran'in peitsellä. Tämä taas vastasi
miekanlyönnillä. Dakhil puolestaan ampui toisen laukauksen Muteiran'ia
vastaan, vaan jälleen ohitse. Sillä välin alkoi yleinen tappelu
molempien miesten puoluelaisten välillä, sillä tässä heimokunnassa oli
kaksi erihaaraa. Myös lapsetkin ottivat tappeluhun osaa, niin että
esim. Akil'in 14-vuotinen poika sai haavan päähänsä. Ne, joilla ei
ollut sota-aseita tai edes puukkoa käsillä, viskasivat kiviä. Lopuksi
onnistui scheikien saada taistelijat erotetuiksi. Kaikki nousivat
jälleen kameleillensa selkään, jotka siitä paikasta, mihin ne oli
jätetty, myös olivat rientäneet tappelutanterelle ja rauhallisesti,
vaikka kummastelevin silmin, katselivat tuota kahakkaa.
Pian oli kaikki taas tavallisessa järjestyksessä. Mutta kahakan
seuraukset saattoivat kuitenkin tulla sangen vaarallisiksi; jos joku
haavoitetuista sattui kuolemaan, niin verinen kostosota oli valmis
heimokunnan molempien haarain välillä. Sen estämiseksi olivat scheikit
nyt ahkerassa puuhassa; molemmat heimonhaarat valitsivat rauhatuomarin,
jonka piti koettaa taivuttaa asian-omaiset sovintoon, niin että he,
kuoleman tapauksen sattuessa, tyytyisivät sakkoihin. Tätä varokeinoa
ei kuitenkaan tarvittu tällä kertaa, sillä kun Wallin vietiin
haavoitettuin luokse, havaitsi hän että vammat tosin olivat sangen
suuret, vaan ei ykskään vaarallinen hengelle.
Monta päivää vielä antoi yhtähyvin tämä seikka kyllin puheen-ainetta
leirin asukkaille. Naiset moittivat sitä ankarasti, sanoen julmaksi,
että miehet ovat niin väkivaltaiset. Miehet puolestaan arvelivat:
"kaikki Beduinit välistä riitelevät ja tappelevat keskenänsä, ja
sopivat sitten jälleen. Miksi me olisimme toisellaiset kuin muut
kansalaisemme?"