Niinkuin tiedämme matkusti Wallin Arabiassa lääkärin nimellä. Sen
virkansa toimituksessa oli hänellä kerta tilaisuus tutustua
Arabialaisten omaan kotoiseenkin lääkintätaitohon. Hän oli tullut
kutsutuksi vanhan arvokkaan scheik'in (päällikön) luokse, joka makasi
keuhkotautisena. Wallin näki kohta, ettei tässä ollut enää lääkäristä
mitään apua, ja ilmoittikin sen sairaalle sekä hänen sukulaisilleen,
mutta jäi kuitenkin heidän pyynnöstään sinne muutamaksi ajaksi, edes
helpoittaaksensa kuolemaan tuomitun viimeisiä hetkiä. Senkin tekivät
kuitenkin Beduinein tavat ja elämänlaatu sangen vaikeaksi. Sairaalle
olisi rauha ja lepo ollut hyvin tarpeellinen; mutta saman teltan toinen
puolisko oli ollut yhteisenä vierashuoneena, jossa oli lorueltu,
melueltu koko päivä, suuri osa yötä. Wallin'in käskystä muutettiin
sairas nyt toiseen telttaan, vaan eipä rauha sielläkään ollut paljoa
suurempi. Yhä tuli sinne ihmisiä, jotka viisaalta vanhukselta pyysivät
neuvoja kaikellaisista töistänsä ja asioistansa; ja muutenkin kaikki
tahtoivat saada nähdä ja puhutella rakasta patriarkkaansa. Täten oli
aina, Wallin'in kielloista huolimatta, koko teltta täynnä väkeä. --
Toinen vastus oli ollut ruoasta; sairaalle oli ymmärtämättömässä
hyväntahtoisuudessa syötetty runsaasti paksua, tuhkassa vaan puoleksi
kypsynyttä leipää voin kanssa ja annettu piimämaitoa särpimeksi päälle.
Sen sai lääkäri nyt toki estetyksi, mutta ainoasti sillä tavalla että
hänen täytyi itse ruveta sairaansa kokiksi. Pahinna ja aivan
auttamatonna haittana olivat kuitenkin alin-omaiset vaivaloiset muutot.
Ensi-aikoina oli vaan muutettu lyhyempiä matkoja, noin 2-4 tuntia joka
toinen päivä; mutta sitten pitenivät matkat 6-10:ksi tunniksi, niin
että sairaan täytyi suuri osa päivää kärsiä kamelin väsyttävää
hytkytystä.
Seurauksena tästä oli että hänen tilansa, joka ensi-alussa oli hiukan
helpoittunut Wallin'in hoidon alla, jälleen suuresti paheni. Samassa
ruvettiin epäilemään lääkärin taitoa ja hakemaan neuvoa jos jotakin.
Kuka määräsi sairaalle inkevääriä, kuka myrhaa, kuka meripalttua, kuka
kranaatti-omenia y.m.m. Viimein kutsuttiin sinne vanha muija, joka oli
koko seudulla kuuluisa ihmeellisistä parantamisistaan ja siitä saanut
nimen fakira s.o. salaisuudet näkevä, Herran suosiossa oleva. Saatuansa
vähän vieraan-varoja, ryhtyi hän kohta "leikkiinsä" sairaan kanssa.
Kaikkein ensiksi suitsutti hän teltan savulla, joka ei kuitenkaan juuri
ollut hyvänhajuinen, sillä pää-aineena siinä oli pirun-paska. Sitä
tehdessään lausui hän muhamedilaisia rukouksia, mutta pani yhä sekaan
kaikellaisia väännettyjä haltijain nimiä, niin että siitä puoleksi tuli
pakanallista loitsua. Ei saanut kukaan muu olla läsnä, paitsi vanhempaa
sairaan molemmista vaimoista ja hänen pienempiä lapsiansa. Mutta koska
se teltan puolisko, jossa loitsu toimitettiin, vaan oli matolla
erotettu toisesta puoliskosta, joka oli täpötäynnä uteliasta väkeä,
niin saattoi Wallin kuulla jokaisen sanan ja myös joskus vilkaista
maton raosta. Nyt rupesi noita surkealla nuotilla laulamaan, kutsuen
haltijoita eteensä ja taas lähettäen ne pois, sen perästä kun oli
antanut heille nuhteet, siitä että he niin kauan, tuskia
helpoittamatta, rasittivat sairasta taudilla. Sitten alkoi hän
iloisemmalla äänellä, nopeammalla tahdilla laulamaan toista laulua,
jossa sanojen asemesta ainoasti kuului alinomainen ptru! ptru! niinkuin
koska meillä tahdotaan saada hevosta seisahtumaan. Tästä syntyi varsin
hullunkurinen loilotus, jota kuullessa ei Wallin saattanut olla
nauramatta, ja myös läsnä-olevat Beduinit hymyilivät, kuitenkin
lisäten: "se on tosiaan sekä surkeaa että lystiä, mutta kylläpä hän
sillä mahtanee saada Salim'in jälleen jaloillensa". Sen jälkeen tuli
taas toinen hitaampi laulu, jossa akka kehui sairaan ratsumies-taitoa.
Tätä kesti noin tunnin aikaa, siksi kun akan ääni sortui, niin että oli
pakko lakata. Laulaessaan hän aina välistä löi sairasta kämmenellään,
milloin rintaan, milloin selkään, tai puristeli hänen laihtuneita
käsivarsiansa ja sääriänsä käsillään. Toisinaan akka myös kosketti
häntä palmu-kepillä. Wallin oli luullut että tämä maneetillinen keino
oli aiottu sairaan nukuttamiseksi, niinkuin myös kansa oli hänelle
ennalta vakuuttanut. Mutta unta ei siitä tullutkaan; päin-vastoin tuli
Salim-paran vatsa akan laittamasta ruoasta, johon oli runsaasti voita
pantu, niin kipeäksi, että se jo yksin esti kaiken levon. Aamulla kävi
noita-akka Wallin'in teltassa, jossa hän suurella suulla kehui omaa
taitoansa ja halventamalla puhui virkaveljestään; yhtähyvin hän itsekin
pyysi Wallin'ilta silmävoidetta kyynelöiville silmillensä. Hänen
par'-aikaa siellä kerskatessaan ja suurella mielihyvällä juodessaan
Wallin'in kahvia kajahti kiljuva parahdus läheisestä teltasta, että
sairas oli vetänyt viimeisen hengähdyksensä. Samassa tuo suurisuinen
valehtelija nousi, meni ulos, eikä sitten häntä nähty eikä kuultu
likiseudulla sen enempää.