Levättyänsä ennen kerrotusta vaivaloisesta toivioretkestään
muhamedilaisten pyhille paikoille, Wallin Jouluk. 7 p. 1846 jälleen
läksi uudelle matkalle. Hän kävi Sinain-vuorella, Jerusalemissa,
Nazaret'issa, Genezaret-järvellä ynnä muilla Vapahtajan elämän kautta
tutuilla, rakkailla paikoilla ja palasi Kesäk. 14 p. 1847 Kairoon
takaisin. Paljon olisi ollut hänen kertomuksissaan näistäkin maista
huvittavaa lukijoillemme, mutta meidän täytyy nyt rajoittua
pää-asiallisesti Wallin'in kuvauksiin itse Arabiasta.
Tälle kuvatulle Maallensa hän läksi uudelleen Jouluk. 14 p. 1847.
Näyttääpä kuitenkin siltä kuin hänen ihastuksensa "erämaan jaloihin
poikiin" olisi tällä kerralla jäähtynyt jokseenkin paljon. Kumminkin
tapaamme hänen kirjeissään tältä ajalta sangen usein ankariakin
moitteita useammista heidän vähemmin miellyttävistä puolistansa.
Yleinen rauhattomuus, tuo alin-omainen kaikkien sota kaikkia vastaan
antaa hänelle nyt, niinkuin jo ennenkin, syytä moniin valituksiin.
Tämän rauhattomuuden hän sanookin pääsyyksi Arabialaisissa jokapaikassa
näkyvään huolimattomuuteen ja laiskuuteen sekä siitä tulevaan
köyhyyteen. Beduinilla ei ole koskaan säästövaroja teltassaan
useammiksi kuin muutamiksi päiviksi; jos jolloinkulloin niitä liikenee
enemmän, niin hän kuluttaa ne kiireesti. Työn tekeminen, huolen
pitäminen tulevan ajan varalle on hänestä aivan sulaa hulluutta. Usein
jos Wallin moitti heitä siitä kun olivat ajattelemattomat, ennalta
varustamattomat, niin Beduinit vastasivat: "Voipihan jo huomenna
vihollinen tulla ja ryöstää kaiken tavarani; mitä hyötyä minulla sitten
on muusta, mikä ei ole vatsassani?" Senvuoksi Beduini aina syöpikin
suuhunsa kaikki, mitä on ruokaa laitettu, ei hän jätä mitään
toistaiseksi; mutta ei hän laitakaan koskaan enempää, kuin mitä arvaa
jaksavansa sillä kertaa syödä. Vilja jauhetaan jauhoksi joka kerta, kun
leipää tarvitaan; kahvi poltetaan joka kerta, kun on aikomus sitä
juomaa juoda, ja niin on kaikissa muissakin asioissa. Tähän
huolimattomuuteen vaikuttaa muuten vielä toinenkin, kyllä itsessään
parempi syy, nimittäin Beduinin järkähtymätön luottamus, että
armollinen Herra ei keltään kiellä lahjojansa. Tämä luottamus antaa
hänelle rauhallisen sydämen semmoisissakin tiloissa, joissa meidän
käsittääksemme mukaan ei näy enää mitään toivoa.
Sukua tämän ajattelemattomuuden kanssa on myös erinomainen
vaihtelevaisuus Beduinein päätöksissä. Yhtä kerkeä kuin hän on
päättämään mitä aikoo tehdä tärkeimmissä asioissa, yhtä kerkeä hän taas
on hankkeensa kesken jättämään, usein ilman mitään ymmärrettävää
aihetta. Niin esim. läksi kerran kaksi Beduinia pitemmälle matkalle
yhdessä Wallin'in seuran kanssa. Mutta eipä aikaakaan, kun vasta oli
pikkuisen aljettu kulkea, he jo kääntyivät takaisin ja erosivat
kumppaleista. "Hyvästi!" sanoivat he vaan, mitään sen enempää
selittämättä; eikä toiset puolestaan ilmoittaneet vähintäkään
kummastusta; yhtä lyhyesti vastasivat he Jumalan kanssa'nsa, ja
jatkoivat tietänsä, eronneista sanallakaan puhumatta.
Sama häilyväisyys ilmoittaa itseänsä monesti pahemmalla tavalla
toisessa muodossa. "Beduiniin ei ole koskaan luottamista", sanoo Wallin
yhdessä tilaisuudessa, "ei ystävänä eikä vihamiehenä. Hän on aivan kuin
tuo leijona sadussa, joka luolassaan kauan aikaa eli parhaassa sovussa
erään miehen kanssa, mutta kun se kerran häntä hyväillessänsä sattui
raappaisemaan häntä verille, niin verenhimo kohta heräsi, se raateli
ystävänsä palasiksi ja joi hänen verensä. Juuri sama on Beduinin laita.
Voit kauan aikaa elää hänen kanssaan paraassa ystävyydessä ja olet
varma, ettei teidän hyvää sopuanne nyt mikään maailmassa voisi rikkoa.
Mutta annas jos sattumalta Beduinin vihastus, kateus, rahanhimo tai
joku muu hänen hillitsemättömän luonteensa pahemmista puolista sattuisi
tulla herätetyksi, jo silmänräpäyksessä hän on kokonaan muuttunut."
Inholla puhuu Wallin vielä Beduinein siivottomuudesta. Samoin kuin
meillä, sanoo hän, piipunpesä vasta silloin pidetään oikein hyvänä,
koska sen suuhun on syntynyt musta nokikuori; samoin Beduinein mielestä
puuastiat ei ole oikein täydessä kunnossa, ennen kuin pitkällisen
käyttämisen kautta niihin on pinttynyt paksu likakarsta kaikellaisista
ruokatavaroista. Puuastioita ylimalkaan ei ikinä pestä käyttämisen
jälkeen; vaski-astiat tosin huuhdaistaan, vaan tarkemmasta
kuuraamisesta ei ole ollenkaan puhetta. Kun Wallin vedellä ja hiekalla
kuurasi kastrulliansa, kysyttiin häneltä usein viattomalla,
lapsimaisella ihmeellä, mitä hän sillä työllä tarkoitti?