Wallin'in vielä viipyessä Hajil'issa saapui sinne keskipaikoilla
Marraskuuta vuotuinen suuri toivioretkeläis-matkue Bagdad'ista
1,500:lla kamelilla. Kuljeksiva Persialainen, jonka kanssa hän oli
kaupungissa paljon seurustellut, kehoitti häntä myös lähtemään näiden
matkalaisten joukkoon. Muhammedilaisen pyhimpiin velvollisuuksiin näet
kuuluu, että hän kumminkin yhden kerran eläissään käypi pyhissä Medinan
ja Mekan kaupungeissa rukoilemassa. Wallin'ia ei sinne juuri paljon
haluttanut, sillä tieteellistä hyötyä ei siitä ollut vähintäkään, vaan
vaara suuri; sillä jos siellä olisi keksitty, että hän ei ollut
mohammedin-uskolainen, niin ei olisi mikään voinut häntä pelastaa
surmasta vimmastuneen kansan käsistä. Mutta muuta matka-neuvoa ei myös
ollut, sillä vähenevät rahavarat eivät enää sallineet pitempää
viipymistä ja tiet tähän aikaan olivat mahdottomat kulkea pienin
parvin, koska toivioretkeläisten kulun aikaan aina kaikki seudun rosvot
ovat liikkeellä.
Marraskuun 20 p. läksi siis Wallin liikkeelle toivioretkeläisten
seurassa. Matka kävi joutuisasti eikä ollut nyt tällä tiellä janosta
pelkoa, sillä nyt olivat syys-sateet alkaneet, ja jokapaikassa nähtiin
lampia sekä kirkkaita puroja. Viikon päivät kuljettua saavuttiin
Medinaan, jossa rukoeltiin profeetan haudalla. Moskeaa, missä tämä
hauta on, kehuu Wallin isoimmaksi ja kauniimmaksi, mitä missään oli
nähnyt; koko permanto on koreilla matoilla peitetty.
Medinasta taas kuljettuaan puolen päivämatkan, seisahtui karavani.
Nyt panivat matkalaiset toivioretkeläispuvun päällensä. Eivät he näet
saa käyttää mitään muuta, kuin kaksi palttinapalaa, joista toinen,
3 kyynärän pituinen, kääritään vyötäisille ja riippuu alas
puolisääriin; toiselta, toista vertaa pitemmällä verhotaan kaula ja
hartiot, niinkuin schaalilla. Ei saa olla mitään päähinettä, ei mitään
jalkinetta. Ennen pukeamista pestiin koko ruumis pienessä,
kirkasvetisessä sadelammikossa. Seuraavana aamuna tässä puvussa
jatkettiin matka ja huudahdettiin lähtiessä: "olen valmis, herra! olen
valmis Sinulle yksin! kaikki kunnia Sinulle, kaikki hyvä, kaikki voima
tulee Sinulta!" Hyvin omituinen oli nyt matkajoukon näkö; kaikki olivat
samanlaisessa puvussa. Ei voitu erottaa toisistaan köyhää dervisch'iä
(kerjäläismunkkia), joka vielä edellisenä päivänä rehjusteli likaisissa
repaleissa, ja rikasta miestä, jonka koreata turbania ja kalliita
Kaschmir'in schaalia oli ihmetelty. Yhtä oudot nähdä olivat myös monet
tuhannet paljaaksi ajetut päät. Mutta tämä puku oli kuitenkin kaikkea
muuta kuin hauska: öisin vapistiin vilusta, päivin paahtoi päivä
kalloja, niin että päänahka nousi rakoille.
Mekkaan saavuttiin Jouluk. 7 p. Nyt mentiin suureen Haram-moskeaan,
pysähdyttiin sen oven eteen pihalle ja huudettiin: "minä todistan, että
tämä on sinun huoneesi, herra!" Sitten tuli seitsemän kertaa, alin-omaa
rukouksia lukien, vaeltaa Kaaban ympäri. Joka kerta kun mentiin
eteläisen kulman sivuitse, koskettiin seinään kiinnitettyyn
rautapeltiin ja siveltiin sitten kasvot näin pyhitetyillä käsillä.
Seitsemännellä kierroksella pysähdyttiin itäiselle kulmalle, jossa tuo
kuuluisa _musta kivi_ on seinään kiinnitetty. Täällä on hirmuinen
väentungos, kun kaikki pyrkivät nyt jasminivedellä kasteltua kiveä
suutelemaan. Jos tungos tuli liian suureksi, hajottivat mustat orjat
kansaa suurilla virtahevon-nahkaisilla piiskoilla. Kabalta mentiin
Zemzem-lähteelle, jonka suolaisella, pahanmakuisella vedellä kasteltiin
koko ruumis ja puku. Sitten oli seitsemän kertaa juostava ulkopuolella
kaupunkia, likellä moskeaa olevain Saffah- ja Mervah-kivien väliä. Tämä
matka on niin pitkä kuin esplanaatti Helsingissä, ja juostessa tulee
koko aika lukea rukouksia. Samaten on joka kerta, kun kivien luokse
tullaan, rukoiltava niiden päällä.
Seuraavana päivänä lähdettiin yöksi puolen peninkulman päässä Mekasta
olevaan _Mina_-nimiseen laaksoon. Kolmannen päivän aamuna kuljettiin
Arasat-vuoren vieressä olevaan laaksoon. Illan suussa ratsastettiin
kameleilla vuoren juurelle ja seisottiin siinä liikkumatta päivän
laskuun saakka. Koko ajan lukee vuoren kukkulalla, tornin huipulla
seisova imam (pappi) ääneensä rukouksia, joista enin osa
toivioretkeläisistä ei kuitenkaan, kaukaisuuden tähden, voi kuulla
sanaakaan. Tämä on viimeinen ja päätemppu tuossa kuuluisassa juhlassa,
jota varten kymmeniätuhansia ihmisiä virtaa Mekkaan joka vuosi, matkan
vaivoista ja vaaroista huolimatta. "Ja yhtähyvin", sanoo Wallin, "ei
ole koko Islam'in uskonnossa mitään niin peräti tyhjää, niin aivan
vailla kaikkea merkitystä, kuin tämä seisominen Arasat-vuoren
juurella".
Samana iltana vielä lähdettiin Mazdalise-nimiselle paikalle, joka on
yhden tunnin matkan päässä, ja ruvettiin yö-leiriin. Tässä piti
jokaisen poimia 70 pikkuista kiveä, asettaa ne ympyrään ja käydä niiden
keskelle lepäämään. Seuraavana päivänä palattiin Mekan likeisyyteen, ja
jokaisen varakkaan tuli nyt teurastaa yksi kili köyhille; paitsi sitä
tapettiin omaksikin tarpeeksi vuohia sekä lampaita, joiden liha
keitettiin tai päivänpaisteessa kuivatettiin evääksi Mekassa vielä
vietettäviä päiviä varten. Nyt pantiin taas tavalliset vaatteet päälle,
ja alkoivat kolmepäiväiset markkinat, jotka monelle olivatkin pää-asia
koko retkellä. Tässä näkyi tavaroita kaikilta maailman haaroilta
kaupaksi. Olo täällä ei kuitenkaan ollut Wallin'ille millään lailla
hauska, sillä kun ei hänellä ollut telttaa, paahdutti häntä päivällä ja
palelutti yöllä. Paitsi sitä syntyi lukemattomain teurastettuin elämien
maahan heitetyistä sisuksista hirveä haisu, joka onkin syynä että
täällä niin usein kolera tai rutto saa alkunsa. Viimeisenä yönä
lopetettiin juhla tykkien paukuttamisella sekä leikkitulituksilla.
Näin oli Wallin siis perinpohjin saanut nähdä Mohammedilaisten pyhimmät
uskonmenot ja käynyt heidän pyhimmissä paikoissansa, joka asia ei ole
paitsi hänelle onnistunut useammalle kuin parille, kolmelle
kristitylle.
Täältä läksi hän Mekan merisatamaan, purjehti arabialaisessa laivassa
Punaista mertä Suez'iin ja saapui taas Kairoon Maaliskuun 14 p. 1846.