Oikeastaan ei olekaan erämaa sinnepäinkään niin tyhjä vedestä, kuin
mitä ylläkerrotusta päättäisi. Lähteitä ja kaivoja on todella paljoa
tiheämmältä; vaan niitä enimmiten kartetaan -- rosvojen tähden, jotka
niiden ympäristöllä väijyvät. Arabian erämaissa näet ovat naapuriheimot
tavallisesti sodassa keskenänsä, jolloin katsovat oikeudekseen ryöstää
toisiltansa, mitä vaan suinkin eteen sattuu. Ja kaikki Beduini-heimot
katsovat oikeudekseen ryöstää kaupunkilaisten tavaraa, jos ei nämät ole
jonkun heimokunnan suojaa ostaneet vuotuisella "veljesverolla". Niin
kauan kuin tätä veroa suoritetaan, on se Beduini-heimokunta, joka sen
saapi, velvollinen pitämään sen kaupungin omaisuutta pyhänä,
suojelemaan sitä muilta heimokunnilta, vieläpä, jos jotain on tullut
ryöstetyksi, hankkimaan sitä takaisin. Sama on laki kaukaisempain
matkalaisten suhteen; ne ovat jokamiehen laillinen saalis, jos ei
heillä ole muassa joku Beduini, joka ne kumminkin omalta
heimokunnaltaan suojelee.
Tämä yleinen rauhattomuus tekee, että Arabiassa matkustavaiset eivät
koskaan anna suoraa vastausta, jos heiltä kysytään minnepäin ja millä
asioilla he kulkevat; sillä se voisi olla osviitta rosvoille. He
vastaavat vaan: "miten Jumala päättää!" tai: "kaikki tiet ovat Herran
kädessä!" tai jollain muulla semmoisella lauseella, joka ei tee
kysyjälle mitään selvää. Myöskin lähtö-aika pidetään salassa. He
tekevät varustuksensa hiljaisuudessa ja lähtevät, jos mahdollista,
kenenkään huomaamatta liikkeelle, enimmiten yön-aikana.
Matkalla sitten pidetään silmät auki ja vilkutaan valppaasti kaikille
haaroille, että hyvissä ajoin huomattaisiin kaikki vastaantulijat;
vaarallisemmissa paikoissa kiipee joku matkueesta aina kaikille
kukkuloille, tähystelläkseen kauas ympäri aavikkoa. Jos on vähintäkin
syytä pelätä, että nähdyt ihmiset ovat vihollisia, viedään kamelit
jonkun hietakummun taakse ja laskeutetaan polvilleen, jolloin eivät näy
kauas. Täten saadaan usein vaara vältetyksi. Mutta ei aina onnistu näin
pysyä piilossa. Wallin'illekin sattui tällä matkalla pari yhtymistä
rosvoin kanssa, jotka kuitenkin kävivät sangen onnellisesti. Toisessa
tilaisuudessa oli kohdatuita rosvoja ainoasti kaksi, jotka eivät
uskaltaneet mihinkään vihollisuuteen ruveta, koska matkueessa oli viisi
aseellista miestä. Senvuoksi solmittiin ystävyyden liitto ja vieraat
tulivat hyvässä rauhassa ja sovinnossa matkalaisten kanssa kahvia
juomaan. Jonkun ajan kuluttua saapui sinne vielä kolme miestä, jotka
oikeastaan samaan joukkoon kuuluivat, mutta olivat satunnaisesti
joutuneet erilleen jäniksenpyynnin tähden. Nyt he olivat oikein
pahoillaan ja valittivat julkisesti "kovasta onnestansa", kun näin
runsas saalis oli luiskahtanut pois sormien välistä; sillä eivät nää
kolme voineet mitään seitsemätä vastaan. Toisella kerralla kohdattiin
suurilukuinen ghazu- (rosvo-) parvi; niillä oli 80 kamelia, monen
kamelin selässä kaksi miestä. Hyvin koreaksi, romantiseksi kehuu Wallin
tämän partiokunnan näköä. Heidän pitkät paitansa olivat puhtaaksi
pestyt ja rintarekko punaisilla langoilla kirjattu; Beduinein
tavallisen mustan päällysviitan olivat he kuumuuden tähden riisuneet
pois päältään. Useimmilla oli aseena pitkä peitsi, jonka kärjen pidin
oli koristettu jouhista tehdyllä sommalla ja kääritty pitkillä,
alasliehuvilla nauhoilla. Paitsi peitsiä nähtiin heillä vielä
satulakoljuun ripustettuja pyssyjä, sekä sapeleita ja pistoleja vyössä.
Koko tää näkö muistutti hyvin Keski-ajan ritarein retkistä. Pari miestä
heitä kohta tuli täyttä laukkaa matkalaisten luokse, jotka kuitenkin
heille huusivat vastaan olevansa Schammar'ien, rosvoin oman heimon
suojan alla; heidän matkueessansa oli näet yksi Schammar-vaimo. Täten
ei rosvoilla ollut mitään oikeutta tehdä pahaa. Yksi heistä tosin ei
voinut aivan hillitä himoansa, ja ryösti Wallin'in päällysviitan,
antaen oman rikkinäisen sijaan; mutta kun sitten tultiin Schammar'ien
asuntopaikoille, pakoitettiin ryöstäjä jälleen antamaan saaliinsa
takaisin, koska se oli "laittomasti" otettu.
Tavallisesti ryöstetään tällaisissa tilaisuuksissa matkalaiset melkein
paljaiksi ja jätetään, kuten voivat, jalkaisin osoittelemaan lähimpään
leiriin, joten välistä sattuu että ne nääntyvät nälkään tai janoon tai
kuolevat yö-kylmän käsiin, ennen kuin perille pääsevät. Mutta
suorastaan rosvot hyvin harvoin tekevät murhia; veri on erämaassa
kallis asia, joka, jos on tullut vuodatetuksi, vaatii toista verta
kostoksi, niin että yhdestä murhasta voi tulla pitkällisiä murhaamisia
molemmin-puolisten sukujen välillä.