Ennen päivän nousua jo ovat erämaan matkalaiset aina liikkeellä.
Tavarat, kaikki pantuna sisään suuriin säkkeihin, ripustetaan tasan
molemmin puolin kuormakamelien selkää; itse kiipeevät matkamiehet
toisten kamelien päälle satulaan, yksi tai kaksi henkeä kullekin
juhdalle, ja sitten alkaa matka. Wallin oli matkakertomuksista lukenut
hyvin paljon siitä, kuinka vaivaloinen kamelilla ratsastaminen on;
mutta hän perehtyi siihen kohta alusta.
Päivän noususta kuljetaan kello 10 t. 11 saakka; silloin pysähdytään,
syödään suurus ja juodaan varsinkin runsaasti kahvia. Kamelit sillä
aikaa käyvät pureksimassa likiseudun kuivia pensaita. Levättyä 2-3
tuntia lähdetään jälleen liikkeelle ja matkustetaan yhteen menoon
päivänlaskuun saakka. Yöllä ei Arabialainen mielellään kulje, paitsi
jos joutuisasti, huomaamatta tahtoo pujahtaa rosvoin tähden
vaaralliseksi tietyn paikan poikki.
Melkein ainoana juhtana on erämaassa kameli; tämä eläin on Beduinin
ohjauksen alla mitä kuuliaisimpia eläviä; hän tottelee tutun johtajansa
joka sanaa. Usein käypi yksi mies edellä ja koko pitkä jono kameleja
kuormineen hänen jäljestään, aivan irrallansa, kaikki kuitenkin kulkien
isäntänsä käskyin mukaan. Sitä vastaan on se oudolle, hänen tapoihinsa
tottumattomalle kovin uppiniskainen; kaupunkilainen ei saa häntä
lyömälläkään taipumaan tahtohonsa.
Kuumuus erämaassa on tyyninä päivinä tosin suuri, mutta ei Wallin
kuitenkaan valita sen olleen niin paahtavan, kuin miksi hän ennalta oli
sitä luullut. Usein vilpastuttaakin tuuli ilmaa tuntuvasti. Beduinit
itse eivät kuumuudesta suuresti huoli; he kulkevat pitkät matkat
kamelinsa rinnalla, paljain jaloin astuen polttavata hiedikköä tai
teräviä kiviä myöten. Havaittuansa jäniksen tai gazellin, juoksevat he
paitsi sitä pahimmassakin paahteessa pitkät kierrokset, saadaksensa
paistin eväänsä lisäksi. Koko matkalla ovat he iloiset ja virkut,
lakkaamatta jutellen keskenänsä tai hyräillen vanhoja laulujansa
(kasideja).
"Näin kuluu", sanoo Wallin, "päivä päivänsä perästä ijankaikkisessa
yksitoikkoisuudessa. Mutta erämaan luonnossa on jotain omituista,
mieleen syvästi vaikuttavaa, joka ei salli mitään kärsimättömyyttä,
mitään valittamista ikävästä. Täällä tulee ihmeellisesti
kärsivälliseksi, enkä muista minulla koskaan olleen ikävää".
Yhtähyvin on aina vallan hauska, kun vilpas ilta tulee ja vaeltaja saa
päättää päivänmatkansa levolla. Kamelit pakoitetaan laskeumaan
polvilleen, kuormat nostetaan pois ja sitten lasketaan juhdat
laitumelle. Matkalaiset itse kokoovat likiseudulta kuivia pensaita tai
kuivaa kamelinsontaa polttimiksi ja pian lekkuu leirin keskestä
hupainen valkea. Beduini asettautuu niin liki tulta kuin mahdollista,
jopa riisuu alusvaatteensakin ja paahtaa paljasta ruumistansa; se on
hänen mielestänsä paras virvoituskeino päivänpaahteen jälkeen. Sillä
välin tuhkassa paistetaan kakkuja, jotka syödään kahvin kanssa; muuta
ateriaa erämaa-matkoilla harvoin on tarjona. Syödessä puhellaan
vilkkaasti matkan pienistä tapauksista tai ylimalkaan erämaan oloista.
Niin istutaan usein vielä puoli-yöhön saakka, sillä yö on Arabiassa
hauskin ilon aika. Viimein vihdoin mättää Beduini itselleen hiekkaa
kokoon pään-alaiseksi, kaivaa tavallisesti matalan kuopan ruumistansa
varten, riisuu itsensä ilki-alastomaksi, kiertää itsensä
päällysviittansa sisään ja nukahtaa kohta. "Uni onkin erin-omaisen
suloinen", kehuu Wallin, "pehmeässä hiekassa ja mieluisasti nukkuu
viileässä yöilmassa kuuman, vaivaloisen päivän jälkeen. En muista
missään nukkuneeni niin hyvin kuin erämaa-matkoillani".
Yksi vastus on kuitenkin täällä yöllä, se nimittäin että monesti on
liian viileätä. Sen jälkeen kun päivällä on ollut 30-35 pykälää
lämmintä, on lämpömäärän tavallinen aleneminen yöllä 10-15:een sangen
tuntuva. Onpa joskus aamusilla vieläkin viileämpi, aina 7:kin pykälään
asti, ja sen lisäksi tulee että runsas kaste kastuttaa vaatteita.
Wallin suojeli itsensä yhtähyvin jokseenkin pitkällä, kreikkalaisella
kauhtanallaan. Mutta Beduineja, joilla ei ole muuta kuin ohukainen
liinavaate päällään, paleluttaa usein kovasti.