Kesällä 1843 läksi Wallin sitten matkalle, jota oli kestävä seitsemän
vuotta. Ensiksi hän kävi Pariisissa, haluten nähdä jotain aikansa
korkeimmasta sivistyksestä, ennen kuin niin pitkäksi ajaksi kätkeytyisi
pois luonnonlasten seuraan. Täällä olisi kuitenkin arvaamaton vaara
melkein kohta alussa tehnyt lopun kaikista aiotuista retkistä. Wallin
sattui Pariisissa yhteen erään hyvin puetun Franskalaiseu kanssa, joka
hiukan osasi puhua Arabian kieltä. Tämän kautta välitetty tuttuus oli
jatkettava sillä, että he kahden läksivät pienelle huvimatkalle ulos
kaupungista. Mutta tuo ystävällinen herra olikin rosvo, joka, vietyänsä
matkakumppalinsa syrjäiseen paikkaan, löi hänet puolikuoliaaksi ja
ryösti aivan paljaaksi. Jonkun aikaa sairastettuansa kovia vammojaan
läksi Wallin viimein Lokak. 14 p. Marseilleen, purjehti siltä erään
suomalaisen kapteenin laivassa Konstantinopeliin ja saapui Jouluk. 14
p. Egyptin maalle.
Ensi-aikansa vietti hän vielä puoli eurooppalaisessa Aleksandriassa,
mutta pyysi jo tässä yhä enemmän perehtyä Itämaan elämään. Hän
kuljeskeli yhä kaduilla ja toreilla, rakentaen tuttavuuttaan
Arabialaisten kanssa, käyden heidän moskeoitansa sekä juhliansa
katsomassa, ja uutterasti ottaen osaa Koranissa käskettyihin
rukouksiin, pesemisiin y.m. Hän näet alusta alkain oli olevinansa
muhammedin-uskolainen, koska julkikristittynä on mahdoton päästä
kulkemaan noissa kristityille niin vihollisissa kansoissa. Täällä
Egyptissä hän sanoi itsensä Venäjän keisarin vallan-alaiseksi
tatariksi, mutta itse Arabiassa hän sitten matkusteli
egyptiläis-arabialaisen lääkärin nimellä. Vaikea olisikin ollut hänen
eurooppalaista sukuperäänsä aavistaa, vaikka tosin hänen valkoinen
ihonsa välistä nosti luuloja; niin täydesti oli hän oppinut
Arabialaisten kaikki tavat ja temput tervehtiessä ja puhellessa,
istuessa ja syödessä, pestessä ja rukoillessa. Nimeksensä oli hän
ottanut Abdul Wali, jossa hänen oikea sukunimensä oli muodostettu
Arabian tavalla. Kairossa, johon hän Aleksandriasta muutti ja jossa
vietti koko seuraavan vuoden 1844 ja talven 1845, erosi hän kokonaan
kaikkein Eurooppalaisten seurasta ja eli yksistänsä Arabialaisten
kanssa. Nämät kaupunkein Arabialaiset eivät kuitenkaan ollenkaan olleet
Wallin'in mieleen. Tosin ihmetytti häntä heidän arvaamattoman suuri
oppinsa ja ulkonainen sivistyksensä, mutta toiselta puolen oli tämän
kuoren alla piilevä tapain turmelus ja halpa mielenlaatu hänelle
suurimmaksi inhoksi. Wallin ikävöitsi yhä hartaammin oikeitten,
halventumattomain erämaan Arabialaisten, _Beduinein_ luokse.