Hellevi vapisi... Ah Risto! Rakas Risto! Ainoa pelastus.
Tuossa tuokiossahan kello oli 5.
* * * * *
Risto tuli säntilleen.
He tervehtivät hiukan noloina ja alakuloisina, mutta tulivat vähitellen
luonnollisiksi ja Hellevin täytyi kertoa alusta loppuun asti, miten
kaikki paha oli tapahtunut.
Risto kirosi matalasti.
— Minua harmitti aina, kun hänestä puhuit. Sanoinkin, että hän pettäisi
ystävyytesi. Ulkomailla on ihmisellä monet "affäärit". Itse ei rakastu
kehenkään, mutta houkuttelee alituisesti miehiä suhteisiin saadakseen
kerskailla voitoistaan. Tietysti etsii hän samalla edullista "liittoa".
Jutut hänestä ovat sangen tympäiseviä. Ja sinä! Sinulla on ihmeiksi
asti aina niin kauheat fanttasiat ja "horriibeli" maku kaikessa.
Koulutyttönä olit jo sellainen.
— Niin, toru nyt! Kyllä osaan saan sinua vastaankin väittää.
Ensivaikutukseni ihmisestä on aina jotenkin selvä ja oikea. Sitten
kiinnyn vastakohtaan ja alan runoilla. Jos hän käyttää samaa kieltä,
samoja termejä kuin minä kaikesta hyvästä ja kauniista, on minun vaikea
olla uskomatta häneen. Luuletkos, että niitä on niin monta pienissä
olosuhteissa, jotka edes viitsivät kuunnella kaikkea sitä uutta, mikä
ilmassa suhisee. Ja rouvahan puhui "voimaihmisistä"...
— Hm! Mutta sinä annat elämän kiusata ja pettää itseäsi. Hullumpaa
on kuitenkin sinun täällä olosi... mihin joudut noiden puol'eläinten
kanssa? Ja kuitenkin, jos et mene naimisiin, on joku taideala sinulle
ainoata toistaiseksi.
Hellevi naurahti ja vaikeni.
— Tietysti hankin sinulle ensialuksi välttämättömimmän. Mutta se ei
riitä. Pitelet kovin taitamattomasti rahoja, kun pääset maksamaan...
— Itse olet opettanut minut niin ylpeäksi!
— Minulla on aina raja sentään, olosuhteitten mukaan. Ristolassakin
rakennetaan, en sinulle nyt mitään kunnollisia summia saa kokoon,
Kolarilaisiin ei näetkös luoteta tähän aikaan. Olisi ollut toista, jos
olisit ollut kotona. Aili on lapsellinen, raukka. Minun syyni.
Risto kirosi taas.
— Lopeta tuo, rakas Risto! tiedät kuinka kiitollinen ja ilonen ja
pahoillani olen kaikkine mahdottomuuksineni. — Niin, viimeinen
asia! Tässä seurueessa ei minusta tule mitään. Minun kaltaiselleni
on esiintyminen vaikeata kunnollisellekin yleisölle, saatikka
sitten ihan roskalle roskan kanssa. Seurue työskentelee kaupungin
juopottelevimmassa osassa, keskikaupunkilaiset eivät täällä koskaan
liiku. En sitäkään alussa ymmärtänyt. Sinä et usko, minulla on aivan
sietämätön tunne heidän harjoituksissaan. Olen kuin halvattu häpeästä:
minne olen joutunut? Kuinka voisin niille paljastaa runouttani,
intohimoani ja rakkauttani! Taide on iloa. Ei minulla ole mitään
yhteistä iloa heidän kanssaan. On kuin sekaantuisi vereeni likaa ja
myrkkyä, kun he kuuntelevat ja katselevat esitystäni. Seurustella
heidän kanssaan on mahdotonta, tapoja ei minkäänlaisia... kaikki on
alhaista vääryyttä.
— Tyhmä, kylmä, kyvytön olen ollut, saadakseni toistaiseksi rauhassa
katsella. Ja he ovatkin pitäneet minua vaarattomana ja halveksineet...
koko "pesä" päästä häntään asti...
— Epätoivoista! huudahti Risto.
Hellevi nauroi katkerasti.
— Niinhän onkin! Mutta minulla on yksi pikkunen tuuma nyt. Mitä
luulet, jos eroaisin sieltä? Täällä on lähellä eräs lauluopisto.
Siellä opetetaan samalla esiintymistä, lausumista ja plastiikkaa,
on sanottu. Kenties voisin sitten päästä Suureen-teaatteriin, jossa
täytyy olla parempaa. Opistossa on kaksi miesopettajaa laulussa, toinen
ylemmän köörin johtaja on vielä ulkomailla, joku kapellimestari Braun,
muistaakseni, innostunut musiikkimies, jotakin sellaista olen kuullut.
— Koita sitä, ota jo huomenna selvää kaikesta.
— Kiitos Risto! Mutta lopettakaamme näistä. Nähtyään sinut, sovittuani
sinun kanssasi, on elämällä taas uusi viehätys. Nousen heti joustavasti
kahden kuukauden alennuksesta. Olen nyt ruma ja kalpea, hyi! mutta
koetan muuttua. Oi, Risto, onnellinen olen nyt jo, ihan heti!
— Vie minut jonnekin illastamaan ja kerron sinulle Satupojasta,
ainoasta ystävästäni täällä. Hirviö on hänet varastanut, tämän
kauniin lapsen, mutta poika aikoo kuulemma pian karata. Se on kärkäs
kauneudelle, se hirviö, taiteen ja taiteilijoitten turmelija, ihmisten
ja kulttuurin parasiitti!