"Es träumte mir einst
von wildem Liebesglühn."
Se oli niin tummaa ja ihmeellistä kuin koti puiston yö, jonka yli
tähdet tuikkivat.
Mutta kenties sitä ei saanut ajatella, eikä sitä voinut keltään kysyä?
— — —
Vihdoin kävi hän käsiksi runoteokseen ja alkoi hiljaa lukea.
Mutta jo ensimäisissä säkeissä aavisti hän uuden tuntemattoman sielun
tuoksun... ja luettuaan eteenpäin, tunsi hän hengittävänsä harvinaisen
syvää kauneutta.
Kädet polvillaan hiljeni hän yhä hartaammaksi... melkein hengittämättä
seurasi hän säe säkeeltä, runo runolta...
Runoilija nousi... mutta kuta korkeammalle tämä ulotti, sitä oudompi
ahdistus täytti tytön poven... selittämätön tuska rupesi viiltelemään
hänen sieluaan... hän ei voinut enään sanaakaan jatkaa.
Laskien kirjan kädestään, peitti hän kasvot käsiinsä.
Tuskaansa hän kuunteli...
Joku hengen uusi aavistus vaati syntymishetkensä...
Kuka hänelle puhui?
Uusi... kaikkein uusin: ikuinen rakkaus miehen sielussa, tyydyttämätön
sydän... sukua Hänelle, joka keksi helvetin lemmettömille, Hänelle, —
nyt alkaa hän ymmärtää — jonka juuressa Magdalenatkin kirkastuivat ja
saivat sielun... Kun hän kulki ja opetti, seurasivat he lumottuina...
yli ymmärryksen autuaina... katseet riippuen Hänen huulissaan, Hänen
silmissään... Naiset saivat sielun, kasvoivat rauhattomuudestaan,
valheellisuudestaan, päämäärättömistä askeleistaan, heräsivät runoon
ja ikuisuuteen. Nyt he elivät niinkuin _yksi_ tahtoi... oppivat
horjumattoman uskollisuuden _yhdelle_. Magdaleenat luopuivat öistään,
kullastaan ja rikkauksistaan... Hän antoi heille suuren rakkauden...
Kuka toi nämä ajatukset? Kuka hän oli?
Miehet itkivät ikuista rakkautta. Se ei säilynyt heidän povissaan, se
haihtui heidän naisiensa sydämistä. Nerot koittivat turhaan pidentää
sen ikää... he vihasivat ja syyttivät naista...
Syntyi joskus ihmeellinen... viemään naista eteenpäin... naisen
unelmain tyydytys... synnitön, korkea, jonka edessä hiljaisin naisessa
syttyi, tuli luvalliseksi, pääsi kauniimmin päämäärään, ja pyhittyi...
suuri elämä vierähti eteenpäin ihmiskunnan päämäärää kohti.
Tuntematon toi nämät ajatukset.
Suuret kyynelet tippuivat Hellevin silmistä, hän alkoi taas lukea,
ja yhä lähemmin puhuivat runot hänen sydämelleen. Niissä väikkyvä
naisihanne oli hänen oman aavistuksensa äärimmäinen uni, se haamu, joka
tanssi hänen edellään, kun hän hämärissä ummisti silmänsä ja vaelsi
mielikuvituksensa puistoissa.
Hän tiesi, mitä olosuhteet siltä haamulta söivät... kaiho kalvoi
kukkasvalkeuden, tuska poltti ranteet... elämä otti hänen rakkautensa
näkyvän hedelmän... hänen kauneutensa todellisuuden.
* * * * *
Runon henkilöiden askeleita johti onnellinen rakkaus... he toteuttivat
sen unen, jota vuosisadat uneksivat, perustivat maan päälle
onnentemppelin, jossa elämä eristyi korkealle ympäristöstään, vierähti
tuhannen vuotta eteenpäin ja synnytti uuden, lumoovamman ihmisen. — — —
Hellevi oli lakannut lukemasta...
Hän istui liikahtamatta paikallaan.
Kuunteli taas...
Aavistukset sukeltivat syvyyksiin...
— Tuska on rumaa... tuska ottaa ruumiin... Tuska tekee elämän
alhaiseksi...
— Minä lakkaan kärsimästä... minulla ei ole syytä kärsiä, jos voin
lakata...
— Minä en kärsi...
Hän liukui hiljaa sohvalta maahan taljalle polvilleen.
Kirjan hän painoi rintaansa vastaan.
Ja oli niin hetken, syvän, syvän hartaana.
Autuaallinen, ennen tuntematon voima kohotti hänen päätään, kaula
kaartui taaksepäin, huulet aukenivat...
Oli kuin katto ja seinät olisivat liikahtaneet, ilma aaltoillut ulkoa
vapaana, laineillaan kantaen etäisen soiton hillittyjä säveliä... pyhiä
lauluja uudesta maasta... mustimman mehuisesta, yllänsä yön kimalleleva
taivas... jonka joskus aamun aurinko vallottaisi...
— Sinne, hengittivät Hellevin huulet tuskin kuuluvasti.
Hän taivutti päänsä sohvan reunaa vastaan vaipuen syvään suloiseen
rauhaan...
Maa oli vihdoinkin muuttunut siksi suureksi äidiksi, joka rakastavin
silmin levitti käsivartensa ja siunaten painoi tyttärensä lämpimälle
povelleen...
* * * * *
Kun palvelija tuli hakemaan neitiä illalliselle, nukkui tämä taljalla
kuin onnellinen lapsi, punaruusuinen kirja painettuna povelleen.