Luulin siihen aikaan löytäväni hänestä valkosilla ja punasilla
kukkasilla liehuvan perhosen — erehdys, heikkouskoisen huhu-uskoa!
Hänen koiransa ei murise muille kuin minulle tässä kauppalassa,
tuskinpa koko maassa. Rouvan luona ei käy koskaan ainoatakaan sielua.
Yksin hän asuu omassa talossaan parine vuokralaisineen. Palvelijaa ei
näy (rouva ei koskaan tarjoa virvokkeita)... vanhemmistaan, kuolleesta
miehestään, ihailijoistaan, ei sanaakaan! Ja mitä kielitään, sen
puhaltaa sauhuna ilmaan.
Näin kielitään: kun eräs seura oli koossa madame N:n luona S:n
kaupungissa Tanskassa, silitti monsieur B. eteisessä rouva U:n
lantioita jaketin päältä.
Muut jutut ovat tämän sukua.
Kukaan ei häntä tunne. Mistä hullut huhut?
Me leikimme kuurulymmyä. Ilkeys sielussani kehittyy. Olen terveempi!
Hän on ainoani! Menen luokseen tunteellisena, löydän kissan,
merenneidon, kylmän tähden, tuuliviiren.
Kirjava pilkku on hän harmaalla seinälläni, ruusujeni polkija,
ruusujeni poimija! Herra meitä kaikkia siunatkoon! — — —