Kuumeiseksi on sieluni palo yltynyt. Vaalea, uinuva Hellevi Ristolan
kukkia kasteli. Pientä ja pikkusen syvää pyyteli ensi nuoruus,
taisteluitta onneen uskoi.
Nyt... pelkään ja vapisen... yhä muistelen kotitalon honkaa, tummaa
veikkoa... tunnettani kammoan ja tunteeseeni vaivun...
Taistelen. Sitten tulee kiire... kaikki tahdon! Kaikki! Edessäni
päämäärät: oudot, tummat, vaikeat! Oma sieluni: outo, tumma,
kammottava. Jos en ponnista henkisessä työssä, vaivun itseni
halveksimiseen, jos ponnistan, pelkään henkeni yksinäistä hehkua...
joku väijyy minua huoneessa, järkeni menee.
— — —
Kuljen edestakasin ja ahmin kirjallisuutta...
Tekee niin kipeätä... aamusta iltaan huoneessa, edestakaisin lattialla
kirja kädessä kirja, jonka sivuilla itken, joka saa kaikki tuskani
hehkumaan tulikirjaimina.
Muut naiset nauravat ja tyytyvät. Minä en! Olen suolanen ja ruma
täällä! En mitään huoli, mitä he kiitollisina tavoittavat. En heidän
sulhasiaan, miehiään, vaatteitaan, kotejaan. Huh, huh, en!
Vieras, vieras, vieras olen täällä! Poltan nämät ihmiset, jos heitä
lähestyn! Puhun ja ja pilkkaan heille hulluja sieluni tietoja...
palohaavoja saavat käsistäni.
Lukea ja lukea, en maailmaa muuten juurru... En ole syntynyt yksinomaan
sairaanhoitajaksikaan... rahoja minulla ei ole hyväntekeväisyyteen...
hakkailisinko täällä ehkä pappia tai kauppiasta tai näyttelijää? Ah,
tämä kaupunki ei pidä sellaisia tanssiaisia, missä jumalat pyörisivät!
Kirjojen kautta kulkee nyt naisenkin henki, niin tahtoo koko maailma.
Kamarielämää, kamarihaaveilua! Ensi tulos: voimattomat jäsenet,
harmaat posket, ulkona paleltaa. "En slamsig drottning". Loistokauteni
huolimattomuudessa! Mitä varten pukisin, koristelisin? Tunteakseni
rajummin, että iltapäiväseura puuttuu...
Tuhmaa kaikki! Kylläpä ihmettelisivät pitäjän rouvat "kokettia
Helleviä". Mutta kukaan ei näe minua, paitsi rouva U.
Niin suuri Rouva U.! En voisi sanoa: rouva Uhlman tai Hanna Uhlman.
Koko kaupunki kutsuu häntä vaan Rouva U:ksi, katupojatkin. Kenties
siitä syystä, että hän on niin mystillinen, tämä kylmä lentotähti yli
meidän kylän taivaan!
Eikö hän sitten ole hyvä, terve ja moderni? "Voimaihminen"! niinkuin
hän itse viimeksi on sanonut. Kuka tuntee sen ja sen kirjailijan?
Rouva U. Kuka on lukenut sitä ja sitä filosoofia? Rouva U. Kuka tekee
ulkomaamatkoja ja tuttavuuksia eurooppalaisten kuuluisuuksien ja
vanhojen sukuylimyksien kanssa? Rouva U.! Rouva U.!
Hän imee korkeimman hienouden hunajaa kaukana tuntemattomuudessa...
kierittää hengen lankaa kerälle... säilyttää ja säästää...
Jos rouva välistä tuntikausia tappaa kirveellä kärpäsiä ja kirppuja,
mitä hän sitten tekisi! Kärpänen hyrrää kuin ruostunut rukki, iskee
sen, niin pääsee.
Mutta ystävyyden yrtti välillämme ei ota itääkseen. Rouva tavallista
umpimielisempi, minä tavallista epäluuloisempi: jäätä silmiin, kuoloa
käsiin!
Mutta kun henki täyttyy ja tiukkuu uudesta kirjasta, kenen luo?
Katselen ulos akkunasta: rouvan luo!