(Mattilan pihamaa. Oikealla edessä tuparakennuksen kuisti, vasemmalla
aittoja, aita, portti. Perältä näkyy kesäinen maisema. Mattila
istuu kuistilla, paitahihasillaan, suurisankaiset silmälasit
päässä, suuri virsikirja kädessä, Selma kesävaatteissa ja Lauri,
nimikään paitahihasillaan, istuvat portailla. Esiripun noustessa
laulavat he viime säkeitä virrestä "Jo joutui armas aika". Virren
loputtua peittävät kaikki hetkeksi kasvonsa, Mattila kirjaa vastaan,
jonka jälkeen hän ottaa silmälasit päästään ja laskee ne kirjan päälle.)
MATTILA. On se taivas joutuisa töissään. Kuka tätä olisi uskonut
viikko sitte! Kun teki niin korean kesän, oikein vanhanaikaisen kesän!
(Nousee, astelee aidalle.) Totta totisesti, ruis menee tuossa tuokiossa
tähkään.
LAURI (oikaisten nurmelle). Huhhuh kun on vari! Vieläkö tekee mielesi
Amerikkaan, Selma!
SELMA. Enhän minä sinne ole aikonutkaan. Itsehän sinä sinne tahdoit.
LAURI. Jaa minäkö? Joka aina olen pitänyt Suomea parempana kuin
paratiisin yrttitarhaa. Minua et saisi Amerikkaan, vaikka korennolla
koettaisit ajaa.
SELMA (naurahtaen). Totta kai, nyt kun kesä tuli.
LAURI. Huhhuh, kun on vari! Ihan minä lähden uimaan! (Nousee,
vetää saappaat jalastaan ja jättää ne nurmikolle. Lähtee. Mattila
on, hetkisen seisottuaan aitavierellä, poistunut. Selma korjaa pois
saappaat, astelee pihassa, pistää kukan napinläpeensä ja hyräilee
itsekseen, kunnes Antti tulollaan hänet keskeyttää.)
ANTTI (tulee, sunnuntaipuvussa, hiukan hämillään). Päivää.