Hän, tyttöni, oli saapunut, oltuaan matkalla kauan.
Hurjana ilosta riensin hänen luokseen, syleillen ja suudellen häntä.
Sitten istuimme vierekkäin. Katselin häntä. Sametin hieno poski oli
käynyt kalpeaksi ja suun ympärille oli tullut kärsivä piirre, mutta
päänsä hän piti korkealla ja silmien ylpeä katse oli sama.
— Omani, rakkaani, jumalattareni, kauan viivyit, mutta nyt emme enää
eriä. Tahdon olla sinun ja omistaa sinut kokonaan.
— Viime sanastani hätkähti tyttöni ja katseli punastuen minua ja se
teki mieleni niin iloiseksi. Rakas, ylpeä tyttöni ja kuitenkin niin
kaino, niin viaton. En tiedä olivatko muut miehet niin onnelliset
syleillessään neitseellistä naista, kuin minä olin nyt.
Nostin hänet syliini. Hän värisi kietoi valkeat käsivartensa kaulaani,
suuteli huuliani ja silmiäni. Vereni paloi kuin tulessa. En voinut
muuta kuin toistella sanoja rakkaudesta ja onnesta.
Silloin tyttöni suuteli otsaani ja se toi mieleeni sinun suudelmasi,
jonka vaikutus oli aivan toisenlainen.
Tyttöni sanoi jotain ja hänen äänensä muistutti ääntäsi.
Kylmä väre meni läpi ruumiini. Autuas tunne kaikkosi sielustani. Tuntui
kuin armoton käsi olisi kuristanut kurkkuani.
Nousin seisomaan. Katsoin kellooni se oli kymmenen. Sanoin tytölleni
hyvästi ja läksin kiireisin askelin luoksesi.
Tultuani juoksit sinä iloiten vastaani, mutta ojennettu kätesi vaipui
nähdessäsi synkän muotoni.
Menin sisälle, istahdin raskaasti.
Sinä seisahduit ovenpieleen kuin vieras omassa talossasi.
Katselimme hetken toisiamme, sitten sanoin niinä:
— Kun mies tekee hulluuden, saa hän katua sitä ikänsä.
— Mitä nyt kadut? kysyit sinä surullisella äänellä.
Kaikkea tätä elämää, joka kuluttaa ja viimein kai tappaa.
— Oletko minulle vihainen, kysyit, läheten pelokkaasti minua.
— Olen! murahdin. Tämä on esteenä kaikelle. Kaunein onnenhetkeni
turmeltuu tätä muistaessani.
— Rakas, rakas! sopersit sinä, viskaten itsesi lattialle painaen pääsi
polviini.
Nouse! sanoin sysäten sinut syrjään. Tämän pitää nyt loppua. En aijo
turmella nuoruuttani, en elämääni hukkaan heittää. En ole sinua
milloinkaan rakastanut ja siksi on turhaa sinun koettaa kiinnittää
itseäsi minuun.
Rakastan puhdasta, koskematonta ja jaloa naista ja siksi en enää alennu
sinun kanssasi moiseen halveksittavaan peliin — — On paras, että
lopetamme sen nyt ja emme enää koskaan tapaa toisiamme, ettemme joudu
kiusaukseen. Sanoin jyrkästi.
— Niinkuin tahdot, rakas. Sanoit sinä hiljaa, lysähtäen sanottuasi
lattialle. Voihkasit ja äänesi kuului kuin syvyyteen vaipuvan viimeinen
hätähuuto. Minä kuulin sen, mutta en välittänyt, vaan riensin pois,
tuntien mielessäni syytteen velvollisuuden laiminlyönnistä.
Kierrellessäni katuja tuli mieleeni yht'äkkiä:
»Polje uhraava rakkaus jalkojesi alle ja nosta itsekkyys glooriaksi
pääsi yläpuolelle.» Karistin mielestäni moiset houreet, menin kotiin,
paneuduin maata, uneksien puhtaasta tytöstäni, joka ylpeän päänsä niin
kainona alasluoduin silmin rintaani painoi.