Ikävä yllätys! Herätessäni odotti minua kirje. Pitkä kapea kirjekuori,
yläreuna viidenpennin postimerkkien peitossa. Aukaisin kuoren ja luin:
»Yöllä kello 12.
En minä tiedä, mitä tekisin. Sydämeni pakahtuu tuskiinsa. Ikävöin
sinua, ollen tukahtumaisillani. Rakas, sinun täytyy tulla luokseni.
Sinä et saa, etkä voi jättää minua yksin. Sinä et saa antaa minun
menehtyä ja tulla huonoksi. Kuuletko, minä _tulen_ huonoksi, jollet
sinä tule. —
Minä varmasti teen jotain kauheaa, jos sinä minut jätät yksin. Minä
rukoilen Jumalaa, mutta hänkin on sinun laillasi hyljännyt minut.
Voi, minä en tahtoisi tulla huonoksi, mutta minä en jaksa pysyä
hyvänä sinutta. Rakas, ainoa! Tule ja anna minun saada sinulta lapsi.
Rakastan sitä ja se rakastaa minua ja niin en ole kadottanut sinua.
Lapseni kanssa pakenen jonnekin soppeen maailmassa, sinua
ajatellen. Rakas, rakas! Tiedäthän sinä, että minä en ketään muuta
maailmassa rakasta, kuin sinua ja lapsiani, siksi sinä et saa minua
armottomuudellasi tappaa.
Sinä tiedät, että minä vain kerran elämässäni olen ollut onnellinen ja
se oli _silloin_. Sinä silmänräpäyksenä kun olin sinun.
Vaatteet, jotka silloin verhosivat ruumistani, ovat minulle pyhät.
Katselen niitä joskus, painan pääni niihin ja itken kaivaten
sinua ja lastasi. Sinun täytyy antaa minulle lapsi, se on sinun
velvollisuutesi, koska sinä minulle kerran rakkauden opetit.
Odotan sinua luokseni tänään! En jaksa ajatella enkä tiedä miten
elämäni järjestäisin. Sinä neuvot minua, sillä sinä olet järkevä ja
viisas. Ja sinä tiedät etten ole huono, enkä huonosti ajattele lasta
ikävöidessäni sinulta. Rakastan vaan sinua ja siksi teen niin ja olen
sellainen kuin olen.