Makasin kauan valveilla vuoteellani ja mietin. Monta kertaa kysyin
itseltäni kuka olit sinä ja kuka olin minä, ja miksi tiemme yhtyivät?
Kysyin myös sitä, mikä voima minua luoksesi veti ja miksi sinua
kaipasin.
En tuntenut sinua kohtaan mitään himoa. En koskaan ajatellut
mahdollisuutta saada omistaa sinut. Tähän asti oli himo aina vallannut
minut joka kerta, kun joku nainen oli minua miellyttänyt, saattaen heti
ojentamaan käteni poimiakseni hedelmän, ilman, että himoitsemani naisen
läsnäolo olisi syvästi vaikuttanut tai häirinnyt sisäistä ajatustani.
Sinuun nähden ei himo kiihdyttänyt vertani ja oli kuin se olisi
häveten piiloittunut jonkun toisen, voimakkaamman tunteen taakse.
Määräämättömän, ja jota en halunnut ruveta määräämäänkään, en
ruumiillisesti, enkä henkisesti. Mutta minä tulin hermostuneeksi, olin
kiihtynyt, olin levoton, kuitenkaan ei mitään tuskallista liittynyt
tähän tunteeseen, vaikka se askarruttikin ajatuksiani.
Usein löysin itseni ajattelemasta sinun henkisiä kykyjäsi sekä
ruumiisi sopusuhtaista kauneutta, mutta ne eivät minua hurmanneet,
eivätkä tehneet kiihkomieliseksi. Sinä miellytit minua, mutta minä en
rakastanut sinua. Kuitenkin sinä kiehdoit minut ja kiinnitit minun
mieltäni enemmän kuin muut naiset. Sinä teit sen erikoisella tavalla
ja senvuoksi pidin sinua keimailijana, joka koetit kietoa minut ja
sitten taitavan sotapäällikön tavoin tilaisuuden tullen saartaa ja
vallata minut. Tehdä sitten rakastajaksesi, minun kuitenkaan sinua
rakastamatta, mutta jos niin ajattelit, olit laskenut väärin, minä en
ollut se mies, joka annoin muovata itseäni naisen tahdon mukaan. —
En tuntenut entisyyttäsi, enkä halunnut sinulta enkä muilta sitä
tiedustella, päätin lopettaa tuttavuuteni tai ainakin tavata
harvoin. Mutta en tehnyt kumpaakaan, sillä ikävöin sinua. Halusin
kuulla vaihtelevaa ääntäsi, halusin puristaa kättäsi. Halusin laskea
kanssasi leikkiä rakkaudesta, johon aineeseen usein palasimme, vaikka
koetimmekin sitä huolellisesti karttaa puhelemalla muista asioista.
Kerran samaan jouduttuamme sanoit sinä tuskallisesti — niinkuin minusta
tuntui:
Miksi meidän puheemme aina menee samaan asiaan. Olemmehan jo
yksimieliset siitä, ettei löydy muuta kuin äidinrakkaus, muu on
pyydettä, omistushalua. Puhutaan toki muusta.»
— Puhutaan — sanoin minä, mutta hetken kuluttua puhuimme kuitenkin
siitä ja sen huomattuamme nauroimme molemmat. Mutta pois lähtiessäni
näin silmissäsi suuret kirkkaat kyyneleet, jotka hitaasti vierivät
poskillesi. Ja minä tunsin suuren halun painaa sinut vasten rintaani,
— sillä lähdin matkalle, enkä näkisi sinua useampaan päivään — mutta
sinä puristit kiivaasti kättäni ja juoksit nopeasti pois, sulkien oven
jälkeesi.