Hauta aukeni ja muistot astuivat sieltä esiin kuin kuolleet
ylösnousemuksessa.
Pieni nykäisy ja padottu virta tulvii entistään voimakkaammin murtaen
sulkunsa kokonaan.
Tänään tulin työstäni miettien äitini sanoja:
»Tee työsi, täytä velvollisuutesi — olet onnellinen.»
Olin tehnyt niin ja tunsin mielenrauhaa. Silloin muutaman kadun
kulmassa huomasin äkkiä pienet kasvot ja avuttomat lapsensilmät.
Minut nähdessään veri purppuroi hänen kasvonsa, huulet vavahtivat
ja käsi puristi kiivaasti vierellään kulkevan, suloisen tyttösen
käsivartta.
Tyttö katsahti äitiin ihmettelevästi. Muuta en nähnyt. He hävisivät
ihmistungokseen. Mutta minun muistojeni sammaltunut hauta aukeni, minun
vahvasti padottu virtani särki sulkunsa ja vieri yli äyräittensä.
Nyt istun hämärässä ja annan muistojen kuva kuvalta nousta haudasta ja
vaeltaa ohitseni. Annan virran rynnätä yli äyräittensä, koska en kykene
sitä uomaansa sulkemaan.