Pohjanmaan herännäisyydessä y. 1852 tapahtuneen suuren jaon enteitä.
Ennen (III, 83-93) olemme viitanneet niihin erimielisyyden
synnyttämiin häiriöihin, joita Jonas Laguksen muuton jälkeen
Ylivieskasta Pyhäjärvelle oli alkanut ilmaantua Kalajoen heränneitten
keskuudessa. Miten vähäpätöiseltä tämä erimielisyys, jonka arveltiin
koskevan vain muutamia kohtia Wilhelm Niskasen opissa, alussa
näyttikin, piileili siinä vaara, jonka kauas ulottuvia seurauksia ei
kukaan siihen aikaan voinut aavistaakaan. Eikä siinä kyllin. Sama
vaara uhkasi Suupohjankin herännäisyyttä, ennustaen sillekin kovaa
koetuksen aikaa. Pohjanmaan herännäisyysliikkeen lupaavia
viljavainioita lähestyy jälkitalvi, jonka hyiset tuulet juuria myöten
koettelevat kasvua, paljaiksi hävittäen laajat alat.
Eripuraisuuden ensimmäiset oireet tulivat näkyviin Kalajoen-varrella.
Alkusyynä oli kylmentyneen rakkauden yhä kasvava taipumus etsimään
vikoja veljissä ja siihen liittyvä liiallinen riippuvaisuus
johtomiehistä sekä näiden välillä siitä syystä syntyvä kateellisuus.
Wilhelm Niskasen ympärille kokoontuivat yhä suuremmat kansanjoukot,
jotka tunnustivat hänet johtajakseen ja semmoisena häntä
kunnioittivat. On huomattava, että Kalajoen-varren heränneisiin juuri
näinä aikoina liittyi paljon "maailmalta heränneitä", joten sikäläinen
herännäisyysliike saavutti yhä valtavamman ulkomuodon. Toiselta puolen
on myönnettävä, että parannus hyvin monen kohdalta jäi puolitekoiseksi
ja että moni vanhoista heränneistä unohti jokapäiväisen kilvoituksen
välttämättömyyden, siten antaen moittijille tilaa. Ja näitä
vikoilijoita löytyi kaikkialla, alussa salassa, ennenpitkää
julkisuudessakin. Moni heistä huolehti rehellisestä sydämestä
kasvavien seurajoukkojen usein huolimatonta parannusta, vielä useammat
lankesivat ilmeisesti "vanhemman veljen" syntiin, joka esti heitä
näkemästä, että juuri noissa vasta heränneissä oli paljon
vilpittömiäkin. Heränneitten seudusta toiseen suurissa joukoissa
tekemät matkat, joilla Niskaselle ja tämän arvokkaimmille ystäville
valmistettiin vieraanvaraisia pitoja, lisäsivät loitommalla pysyvien,
katsomisessa olevien heränneitten tyytymättömyyttä. Samassa määrässä
kuin tuon uuden johtomiehen maine kasvoi, lisääntyi vikoilemishalukin.
Varsinkin kun huomattiin hänen tiheät matkansa Suupohjaan ja saatiin
tietää, että hän siellä vuosi vuodelta sai yhä enemmän tunnustusta ei
vain heränneeltä kansalta, vaan sikäläisen liikkeen kuuluisalta
johtajalta, N. K. Malmbergiltakin, ruvettiin häntä moittien
tuomitsemaan. Että Hedbergin riidan aikana syntynyt, opillisiin
riitakysymyksiin taipuisa mieli, joka oli päässyt leviämään
Kalajoen-varren heränneeseen kansaankin, väleen oli kohdistuva
Niskasta ja hänen puoluettaan vastaan, ei ole kummallista, varsinkin
kun otamme huomioon, ettei hänen oppinsa, kuten ennen (III, 138-142)
olemme nähneet, ollut vapaa yksipuolisuudesta. Samoinkuin
Ruotsalainen, oli Lagus Ylivieskassa ollessaan teroittanut
jokapäiväisen kilvoituksen tarpeellisuutta, sanoen suruttomaksi
jokaista, jolta tämä kilvoitus, Kristusta ikävöiminen, lakkaa. Tuo oli
hänen pyhitysoppinsa ydinkohta, mutta juuri sitä hänen uskollisimmat
ystävänsä Kalajoen-varrella kaipasivat Niskasen esityksestä. He
alkoivat nyt paljon puhua Pyhän hengen sisällisestä todistuksesta ja
lailliseen tapaan vaatia sitä itseltään ja muilta. Niskanen taas sanoi
tuota tunnekristillisyydeksi ja tekopyhyydeksi, eksyen siten
halventamaan kristillisen elämän ulkonaisiakin tunnusmerkkejä. Kun
Paavo Ruotsalaisen kiivas taistelu tekopyhyyden ilmauksia vastaan
vanhoista ajoista oli Kalajoen heränneille tuttu, sai tuo katsantotapa
helposti kannatusta heidän keskuudessaan. Muuttonsa jälkeen
Pyhäjärvelle ei Lagus enää liikkunut näillä seuduin, eikä Paavo
Ruotsalainen, jonka auktoriteetti täällä, samoinkuin herännäisyyden
mailla yleensä, loppuun asti oli muuttumaton, sairautensa takia
saattanut käydä heränneitten sotkuisia asioita itse tarkastamassa ja
järjestämässä. Lauri Juhana Niskanen kyllä joskus tuli katsomaan
serkkunsa Wilhelm Niskasen työmaita, mutta hänellä ei ollut kykyä
estää yhä kasvavan eripuraisuuden tuhoja. Päinvastoin näyttävät hänen
käyntinsä lisänneen, häiriötä ja vuosi vuodelta vähentäneen sitä
luottamusta, jota hän menneinä aikoina oli saanut osakseen Kalajoen
heränneiltä. Tyytymättömänä hän aina palasi näiltä matkoiltaan, tuoden
Lagukselle ja Paavo Ruotsalaiselle tietoja Wilhelm Niskasen
toiminnasta. Eikä ollut L. J. Niskanen ainoa, joka näinä aikoina
Lagukselle ja Ruotsalaiselle moittien puhui Kalajoen-varren
heränneistä ja heidän johtajastaan. Joukottain ilmestyi ennenpitkää
tuommoisten viestien viejiä, mikä vikoillen yhtä, mikä toista.
Tällä kannalla olivat asiat jo v. 1848, vaikka Kalajoenvarren
heränneet siihen aikaan vielä ulkonaisesti muodostivat suuren
jakamattoman joukon, jonka korvissa sana jako olisi kuulunut ylitä
uskomattomalta kuin rumaltakin. Kuitenkin näkyy Paavo Ruotsalainen jo
siihen aikaan alkaneen epäillä Wilhelm Niskasen menettelytapaa ja
opetusta, vaikka hän vielä pitikin häntä ystävällään. Todistuksena
ovat seuraavat hänen viimemainitulle kesäkuussa v. 1848 kirjoittamansa
sanat: -- "Sen minä, hyvä ystävä, muistutan sinulle: älä käy
herännyttä kansaa vastaan. Sinä olet jo kauvan tietänyt salaisen
viisauden Kristuksessa, niin katso nyt tarkasti eteesi, että (sitä)
taidolla harjoitat vastaheränneelle kansalle yhteiseksi hyväksi, äläkä
etsi omaa parastasi, vaan katso tarkasti surulla ja murheella, mitä
yhteiseksi hyväksi heikkojen holhoomisessa tarvitaan. Pysy Kristuksen
opissa liikkumattomana, ei kaunistetuissa sanoissa ihmisten mielen
jälkeen, niinkuin lihallinen viisaus tahtoisi aina opettaa. Kun
heikoille jotakin puhut, niin tiedä tarkasti, kenen edessä puhut, ja
jos pelkäät heikkouttasi, niin muista, mitä apostoli sanoo: Hänen
voimansa on heikossa väkevä. Tämä puhe ei salli keveämielisyyttä
vähääkään. -- Valvo, rakas ystävä, sisällistä elämääsi, että olisit
sovelias heikoille kanssaveljille yksinkertaista tietä ilmoittamaan.
Älä loukkaa itseäsi ulkokultaisiin, joita olet nähnyt kaiken
elinaikanasi". [Paavo Ruotsalaisen kirje Wilhelm Niskaselle 29/6 48
(Akiander VI, 111).]
Vielä samana vuonna rikkoontui kokonaan Ruotsalaisen luottamus Wilhelm
Niskaseen. Samaan aikaan alkoi hän epäillä Malmbergiakin. Kuka tai
ketkä tästä Suupohjan herännäisyyden kuuluisasta johtajasta, jonka
suhde sikäläisen liikkeen pappeihin ja kansaan ainakin ulkonaisesti
vielä oli yhtä rikkoontumaton, kuin ennenkin, oli toimittanut
epäluuloa herättäviä tietoja Nilsiään, siitä eivät näiltä ajoilta
säilyneet kirjalliset todistukset tiedä kertoa. Oli miten oli,
Ruotsalainen kirjoitti Malmbergille kirjeen, joka selvään ilmaisee
hänen tulleen siilien käsitykseen, että Suupohjan liike, jonka
yhteyteen Kalajoen heränneet W. Niskasen kautta paraikaa yhä
likeisemmin liittyivät, oli eksymässä väärälle uralle. Kirje kuuluu:
"-- -- Teidän omatuntonne todistaa, että niinkauvan kuin olette
Suomessa olleet, olen minä ollut rakkaimpia ystäviänne, enkä nytkään
ole vielä unhottanut keskinäistä ystävyyttämme. Mutta, rakas ystävä,
se on minulla teitä vastaan, että rakastatte Nikolaittain teitä ja
töitä. No, te mahdatte minulta kysyä: kuinka tämä on tapahtunut? Se on
tapahtunut juuri niin, kuin Paavalin aikana Galatalaisille: maallisen
myötäkäymisen alla ette muista jokapäiväisessä parannuksessa mennä
ristiinnaulitun Kristuksen eteen koettelemaan uskoanne. Ja nyt tässä
tilassa, hyvä ystävä, paljon eksyitte ja valitsitte itsellenne väärän
profeetan, joka teille saarnasi perustamatonta rauhaa. Ja vielä
annoitte sille profeetalle vapaan passin saarnata virkaveljillenne, ja
kaikki virkaveljesi ovat sen profeetan vastaanottaneet, ja sen
profeetan nimi on Wilhelm Niskanen. Mikä oli syy, rakas ystävä,
ettette pysyneet Pyhän raamatun ja Kristuksen sanoissa: _kavahtakaa
teitänne vääristä profeetoista, jotka teidän tykönne tulevat lammasten
vaatteissa?_ Miksi kadotit salaisen viisauden sisällisen tunnon, jonka
Herra antoi sinulle monta kertaa? Tässä nyt on tuntomerkki, että
kadotit sisällisen Jumalan tunnon: kun et joutanut maallisilta
himoiltasi jokapäiväisessä parannuksessa tarkasti pysymään etkä
alentanut itseäsi Herran edessä, niin tässä oli sinulle tarpeellinen
väärän rauhan saarnaaja. Ja sinun nimessäsi ottivat hänen kaikki papit
vastaan niinkuin Jumalan enkelin. Teille näkyi hyvin kovaksi
jokapäiväinen lihan ristiinnaulitseminen, jota pitää uskon
säilyttämiseksi joka päivä tehdä. Ja siinä kovin paljon eksyitte, että
hänelle annoitte vapaan passin muissakin seurakunnissa sitä väärää
valkeutta levittää. En minä tahdo kenenkään tuomari olla, mutta kaiken
entisen rakkauden tähden näitä muistutan teille. Koetelkaa nyt oikein
Pyhän raamatun ojennusnuoran jälkeen: jos minä olen sattunut väärin
puhumaan, niin tunnustakaa se vääräksi, mutta jos puhe on oikia, niin
tehkää pikainen parannus. Ole, rakas ystävä, niin hyvä ja anna minulle
tieto, onko tämä kirjoitus sinulle sovelias vai ei. Pyydä niin paljo
kuin mahdollista on ne ihmiset, jotka tämä profeetta on pettänyt,
suuresti nöyryyttämisellä takaisin palajamaan. Sillä petos ei ole
hänen yksinänsä, vaan sinunkin". [Paavo Ruotsalaisen lähetyskirja N.
K. Malmbergille (Akiander VI, 112-113) ilman päivämäärää.]
Niinkuin ennen (III, 47-50) on kerrottu, kävi Ruotsalainen heinäkuussa
v. 1846 viimeisen kerran Lapualla. Miten kehoittava tämä hänen
matkansa monessa suhteessa olikin ei vain Suupohjan heränneille, vaan
hänelle itselleenkin, näkyy se jättäneen häneen jonkunlaista
tyytymättömyyttä ja pelkoakin sikäläisen liikkeen tulevaisuuteen
nähden. Hänen epäluulojaan lisäämään saapui Nilsiään lähinnä
seuraavina vuosina kaikenkaltaisten juorujen tuojia, jotka kilvan
soimasivat sekä Malmbergiä että W. Niskasta väärästä opista,
maailmanmielisyydestä, hekumallisesta elämästä y.m. Muistokirjassaan
"Hengellisistä asioista" (III, 139) kertoo viimemainittu tästä
seuraavin sanoin:
"Herännyt kansa rakasti Malmbergiä ja Niskasta ja pitivät heitä kuin
Jumalan enkeleinä ja niinkuin Jesuksen Kristuksen, ei persoonainsa
puolesta, vaan sen puhtaan Kristuksen opin tähden, kuin he kuulivat;
sillä he kaikessa lihan heikkoudessa ja suuressa kärsivällisyydessä
ilmoittivat Kristuksen evankeliumia kaikille kiusatuille ja
vaivatuille. Tätäpä nyt ei kateuden henki sietänyt, jolla on aina
kiukku totuutta vastaan näissä tekopyhyyden ja kiiltomenon
opettajissa, jotka perustavat uskon lihalliseen mieleen ja ajatuksen
voimiin Kristuksen elävän tuntemisen ja käsittämisen. Niin nämä nyt,
kun eivät voineet sitä viisautta vastaan olla, jota Malmberg ja
Niskanen puhuivat, kokosivat tuumansa yhteen kaikilla kavalilla
valheen petoksilla. Näistä Lagus oli paras ja niinkuin päämies. He
menivät Nilsiään kuuluisan, uskossa harjaantuneen ja heränneiltä
uskotun Ruotsalaisen luokse, kun hän ei jaksanut enää liikkua
kotoansa, ja sanoivat: nyt ovat heränneet suuressa vaarassa sekä
pohjan että etelän seurakunnissa."
Kuinka väritetty tämä Niskasen kertomus onkin, ilmaisee se syyn, minkä
tähden Ruotsalainen juuri näinä aikoina kirjoitti yllämainitun
kirjeensä Malmbergille ja miksi hän ei kauemmin tahtonut salata niitä
epäilyksiä, jotka Suupohjassa käyntinsä aikana v. 1846 olivat
syntyneet hänen mielessään. V. 1848 kirjoitti hän tunnetun
lähetyskirjansa Lapuan heränneille, joka monesta syystä on varsin
tärkeä. Kirje kuuluu:
"Paljon terveisiä teille, rakastetut ystävät Lapuan seurakunnassa ja
teidän hengelliselle isällenne Malmbergille ensimäiseksi ja
erinomattain. Nuhdellen teiltä kysyn: miksi hän sallii teidän
jumalisuuden nimellä pitää jumalisia kokouksia? Toissa kesänä
reisutessani teidän seassanne näin minä teillä silloin olleen
kiivauden Jumalan puoleen, vaan se ei ollut taidon jälkeen. Syy
siihen, ettei se ollut taidon jälkeen, oli se, että te panitte
suuremman arvon huvitteluun ystäväin kanssakäymisessä ja
läsnäolemisessa sillä palavuudella, jonka Herra teille herätyksessä
antoi, mutta näissä huvituksissa menitte ohi Kristuksen. Te kysytte:
millä tavalla menimme sivu? Teillä oli aivoissa ja ymmärryksessä
Kristuksen tunto, mutta ette osanneetkaan Vapahtajaamme omistaa
ainoaksi auttajaksi itse kukin erittäin; vaan Kristus yksinänsä pitää
teidän oppia omistamaan auttajaksenne, joka ei tapahdu muutoin kuin
ristin koulussa. Mutta hengellisissä huvituksissa tämä asia teiltä
jääpi kaikki tuntemattomuuteen sen syyn tähden, että te aivojen eli
järjen uskolla, jonka te Hengen kautta olette saaneet, omistatte
Kristuksen auttajaksenne ja siitä syystä nyt ette saa Hengen
todistusta uskollenne. Nyt alatte itsekin nähdä tämän heikon uskonne
hedelmät, tahi oikein sanoen, väärän uskonne. Te nyt kysytte: missä
tilassa ja kuinka se nyt olisi mahtanut tapahtua? Se tapahtuu tällä
tavoin: kun te vanhan tavan jälkeen tulette yhteen hengellisten
kokousten nimellä, niin teillä nyt ei enää ole kristillistä rakkautta
toinen toistenne kärsimisessä; te alatte punnita toistenne lahjoja,
kuinka suuret ne ovat, ja niin teillä ei ole valoa eikä voimaa
auttamaan Kristuksen hengellisen ruumiin katkenneita jäseniä
evankeliumin armolla sijalleen jälleen, niinkuin apostoli käskee; vaan
te olette mielessänne kiivenneet ylemmäksi kuin uskonne luonto myöntää
ettekä ole totelleet apostoli Jaakopin neuvoa, joka sanoo: älkää,
rakkaat veljet, pyytäkö jokainen opettajana olla. No, te tahtoisitte
taas minulta kysyä: mikä tässä nyt on tehtävä, koska ei entinen auta?
Minä vastaan, hyvät ystävät, suuressa rakkaudessa lyhykäisesti, mitä
apostoli kirjottaa muutamalle seurakunnalle: koetelkaa itseänne,
oletteko uskossa, kokekaa itseänne: taikka ettekö tunne itseänne, että
Jesus Kristus on teissä? Jos nyt teistä joku luulisi itseänsä toisia
oppineemmaksi, niin koetelkoon itseänsä kaikkinäkevän Vapahtajan
edessä: onko minulla lapsen oikeutta vai ei sen Herran tykönä? Ja jos
joku koetellessaan sen luulisi olevan itsellänsä ymmärryksen uskon
kautta, niin tietäköön, että Jumalan järjestys vaatii tässä kohdassa
Pyhän hengen todistusta, että tuo nyt on tosi; josta apostoli sanoo:
jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei se ole hänen omansa. Jos nyt
tahdotte vaaraa välttää, niin jättäkää pois pikaisesti suuret
kokoukset tällä vaarallisella ajalla. Siinä on kyllä kokousten sijaan,
jos menette likimmäisen lähimmäisen tykö itsekukin, joka on kiusattu.
Ja jos silloin sattuisi useampikin tulemaan yhteen, niin ei se olisi
niin vahingollista. --. Jos tämä neuvo ei teille kelpaa, niin
näyttäkää hyvällä suosiolla erehdykseni. Ja se erehdys pitää teidän
Pyhän raamatun sanoilla vahvistaman, muutoin en minä tottele".
Persoonallista kristillisyyttä oli herännäisyys kutsuttu Suomen
Siionissa julistamaan, joukkojen ylimalkaiseen jumalisuuteen se ei
saanut tyytyä. Jos kukaan, oli Paavo Ruotsalainen asettunut tälle
kannalle. Sille katsantotavalle pysyi hän uskollisena loppuun asti.
Sitä hän tässäkin kirjeessä painostamalla painostaa. Herännäisyys
olisi poikkeuksena kaikista elävähenkisistä uskonnollisista
liikkeistä, jollei penseyden vaara olisi ollut sitä väijymässä
myötäkäymisen päivinä. Nämä päivät olivat nyt sille joutuneet. Moni
unohti Pyhän hengen sisällisen todistuksen etsimistä omalle
kohdalleen, tyytyen ennen saamiinsa armonlahjoihin ja siihen, että hän
kuului heränneitten joukkoon ja sai sen kera ihailla etevien
johtomiesten voimallisia seurapuheita. Iloittiin veljesrakkaudesta,
joka varsinkin suurissa, tiheään uudistuvissa pidoissa esiintyi niin
nähtävässä, maailmankin huomiota herättävässä muodossa, eikä
käytännössä aina muistettu, että veljesrakkauden säilymisen ja
lisääntymisen ehtona on elämänyhteys Kristuksen kanssa. Kaipuulla
muisteli moni vakava herännyt menneiden aikojen elävää synnintuntoa ja
sitä Herran pelvon henkeä, joka silloin oli nähtävänä heränneitten
sekä julkisessa että yksityisessä elämässä, mutta oman sydämen
kylmentynyt rakkaus esti korjaamasta Josefin vahinkoa. Vallalle pääsi
vikoilemisen ja tuomitsemisen henki. Ei ryhdytä korjaamaan ja
rakentamaan, vaan repimään ja hävittämään. Seisomme herännäisyyden
historian kovimman murrosajan kynnyksellä, hämmästyen kysyen: onko
mahdollista, että muutama vuosi vain on voinut kaikki muuttaa?
Heinäkuun 6 p:nä v. 1849 kokoontui Nivalan Niskakosken taloon paljon
heränneitä. Vietettiin talon vanhimman pojan häitä, [Nivalan
kirkonarkisto.] ja tähän tilaisuuteen oli Wilhelm Niskanen kutsunut
vieraita ei vain lähiseuduilta, vaan Suupohjastakin ja Savosta.
Saapuneista merkkivieraista mainittakoon Kimon tehtaan omistaja Otto
v. Essen, Antti Helander Munsalasta, N. K. Malmberg, W. Österbladh, F.
P. Kemell Lappajärveltä. Niin kauas oli Wilhelm Niskasen maine
pohjoiseenkin levinnyt, että vieraita tuli Oulusta, Torniosta vieläpä
Lapistakin. Sitä suurempaa huomiota herättää se, ettei Lagus, L. J.
Niskanen eikä kukaan muukaan Savon puolen heränneistä ollut kutsua
noudattanut. Merkille on niinikään pantava, etteivät esim. K. J.
Engelberg lähelläolevasta Pulkkilasta eikä H. Schwartzberg, jota ei
oltu totuttu kaipaamaan heränneitten merkkikokouksista ja joka vielä
pari vuotta aikasemmin oli näiden seutujen heränneitten ehkä eniten
suosittu pappi, ollut tässä tilaisuudessa saapuvilla. Viimemainittu
oli kyllä v. 1847 [Paimenmuisto.] muuttanut Säräisniemelle, mutta
matkan pituus ei estänyt häntä tulemasta, vaan aivan toiset syyt.
Samoinkuin Engelberg ja Lagus, oli Schwartzbergkin niihin määrin
loukkaantunut Niskaseen, että hänkin pysytteli kotona. Samasta syystä
ei L. J. Niskanenkaan eivätkä muut savolaiset saapuneet tilaisuuteen.
Jaon hengen tuhotöitä näkyy jo selvästi, vaikkei asiasta vielä
yleisemmin puhuta. Mitä Kalajoen-varren ja sen lähiseutujen
herännäisyyteen tulee, oli kysymyksessä oleva perhejuhla W. Niskasen
kodissa viimeinen tilaisuus, jossa heränneet jakamattomana joukkona
olivat koossa. Ei tiedetä, että etäämmältä saapuneet vieraatkaan
olisivat olleet tyytymättömiä Niskasen sanankuulijoihin. Juhlaa kesti
pari päivää. Seurat pidettiin taivasalla. Puhujina esiintyivät
useimmin Malmberg ja A. Helander. Tilaisuudessa vallitsi hyvä sopu,
jos kohta raskas mieliala muutamissa seurapuheissa ilmaisi ainakin
pappien tunteneen, ettei kaikki ollut, niinkuin ennen. [Kert. Wilh.
Niskasen pojat y.m. Nivalan vanhat heränneet.]
Jos Lagus, samoinkuin Schwartzbergkin, olikin loukkaantunut Niskaseen,
ajatteli hän ystävyydellä Malmbergiä. Turhaan odotettuaan tätä vanhaa
asetoveriaan luoksensa Niskakosken häistä, kirjoitti hän hänelle kaksi
kirjettä saamatta niihin vastausta. Näihin aikoihin, elok. 6 p:nä,
kuoli Laguksen toinen vaimo, sairastettuaan kovaa ja tuskallista
tautia. Malmbergin vaitiolo koski häneen sentähden sitä raskaammin.
Lokakuussa 1849 kirjoitti Lagus kolmannen kirjeen, jossa hän,
kerrottuaan vaimonsa kuolemasta, muun ohessa lausuu:
"Olen sairas, sairaina ovat lapseni ja sitäpaitsi painavat minua
monivuotiset, sotkuset raha-asiani, niin että voit ymmärtää, millainen
asemani on. Koska olet tosi ystäväni, joka kaukaisista ajoista asti
olet kokenut kanssani yhteistä iloa ja surua, et voi muuta kuin iloita
siitä ristin runsaudesta, minkä minun kohdallani huomaat, ja
varmaankin toivot sydämestäsi näiden kärsimysten pakottavan minua
suurempaan huolellisuuteen alituisessa taistelussa Jumalan
ijankaikkisen valtakunnan puolesta. Olen kuitenkin jo aikoja sitten
itseeni nähden huomannut, että kaikki välikappaleet, jotka Armahtaja
on käyttänyt pitääkseen minut elämän kaltaisella tiellä
kevytmielisyyteni ja ulkonaisten, hyvinkin vähäpätöisten tapahtumain
kautta, käyvät turhiksi eivätkä auta, jollen harjoita koko
parannusasiani alituista uudistamista enkä polje aatamiani jalkojeni
alle, tarkkaan huomaten penseyden ruosteen, joka tahtoo imeä kaiken
elämän sielustani. Olen kokenut, että puuttuva uskollisuus tässä
suhteessa huomaamatta johtaa tuohon hienoon suruttomuuteen, joka
häpeemättä toimii hengellisissä asioissa, vaikka todellinen elämä
onkin sammunut. Tämä sivumennen. Et voi uskoa, kuinka suurella
kaipuulla odotin sinua tänne, saatuani kuulla, että olit Nivalassa.
Usein istuin porstuassani, katsellen tiellepäin ja lapsen tavoin
odottaen saavani nähdä sinun tulevan. Kallis olisi tulosi tänne
silloisissa kärsimyksissäni ollut, ja hyvin kipeästi koski minuun, kun
en enää voinut sinua odottaakaan. -- Kaikissa ulkonaisissa ja
sisällisissä kärsimyksissäni olen iloinnut sitä, ettei perkele ole
saanut sydämeeni istutetuksi mitään karvasta juurta niitä vastaan,
jotka vilpittömästi rakastavat Herraa, vaikka paljon hajoittamisen
henkeä näinä aikoina on liikkeellä. Toivon päinvastoin, että minulle
suotaisiin tilaisuutta tulla sinua ja muita ystäviä tervehtimään,
mutta terveyteni kun on niin vaihteleva, en vielä voi tässä asiassa
mitään varmuudella luvata. Jos voit, niin tule sinä tänne. Siinä
tapauksessa saattaisin sinut takaisin ja tekisin hyvästijättömatkan
noille rakkaille seuduille. Jos kirjevaihtomme jälleen pääsisi alkuun,
saattaisimme tästä kirjallisesti sopia. Mutta kylläpä on sinun kynäsi
tarttunut mustepulloon, jos minunkin. Mutta elävä veljenrakkaus
sydämissämme todistakoon Jumalan, ihmisten ja perkeleitten edessä,
että janoomme Herran Kristuksen verta ja että olemme _hänen_
opetuslapsensa, joka on antanut meille rakkauden käskyn. -- -- Muista,
että tämä on kolmas kirje, jonka olen sinulle kirjoittanut vastausta
saamatta. Älä sentähden anna perkeleen kauan minua lyödä (sillä hän
elää), vaan kirjoita edes muutama rivi".
Laguksen kirje on päivätty lokakuun 12 p:nä. Malmberg vastasi siihen
heti. Tehtyään lyhyesti selkoa muutamasta kirjalähetyksestä, hän
kirjoittaa: "Mikä on syynä tähän kestävään salamurhaan meidän
välillämme? Toinen tieto toisensa perästä saapuu sieltä sinulta ja
Schwartzbergilta järjellisyydestämme, maailmankaltaisuudestamme,
hekumallisuudestamme, maailmanrakkaudestamme, itsevanhurskaudestamme,
jokapäiväisen parannuksen puutteesta y.m., y.m. Hyvä olisi saada
tietää, oletteko ulkoa- vai sisältäpäin saaneet tämän tiedon meistä.
Ettehän ole vaivanneet itseänne tulemalla tänne meitä puhuttelemaan ja
tutkimaan oppiamme ja elämäämme. Olette vain tavanneet muutamia maita
kiertäviä juoruakkoja täältä, joita olette pitäneet koko seutumme
edustajina. He ovat täällä saaneet nimensä niinkuin teiltäkin; mutta
miksei saa se, joka tekee syntiä, yksin kuolla? Täytyykö koko seudun
kansan, jonka Herra on kutsunut parannukseen ja uskoon,
kaikenkaltaisten syytösten kautta, joita tehdään vaitiolon
lupauksella, sortua epäilyksiin, orjuuteen ja epäuskoon? Rakkaat
ystävät! Oletteko jo niin voimallisia kristittyjä, että vuosikausia
saatatte huutaa eksyneestä veljestä kuuntelematta, mitä hän itse sanoo
viastansa? Ja jos me olemme ohdakkeita, niin antakaa rikkaruohon
kasvaa elonpäivään. Kernaasti olisin aikoja sitten käynyt luonasi,
mutta minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen. Kuitenkin voin sinulle
nyt tunnustaa, että meillä yltäkyllin on kaikkia niitä tavaroita,
joista meitä syytätte. Tämän tunnemme ja tiedämme kyllä kokemuksesta,
vaikkemme pääsuuntaan nähden vielä ole ruvenneet niiden orjiksi emmekä
ilolla ja mieltymyksellä, emme vastenmielisyydelläkään tahallamme
antaneet niiden estää meitä käymästä armonistuimella. Emme ole
koonneet itsellemme suuria varastoja, emme sieltä emmekä täältä, niin
että kyllä jaksamme suoda kenelle hyvänsä etuoikeutta Jumalan
valtakuntaan. Mutta älkää kuitenkaan maailman tavoin tuomitko
tutkimatta älkääkä yksityisten asiain tähden arvostelko kokonaisuutta.
Veli Lagus, jos saatte armon, tulette pelastetuiksi, jos ette saa,
joudutte hukkaan. Niin mekin. Lakatkaamme sentähden ajoissa
riitelemästä matkalla. Sinä ja minä olemme olleet ystäviä, likeisiä ja
todellisia ystäviä. Olemme sitä vieläkin, jos kohta emme tunne
toisiamme. Tiedän, että ystävyytemme näinä aikoina on kuin
huorintekijän ja porton, jotka kauvan ovat tehneet parannusta ja
epäilleet toinen toistaan niistä näistä, ollessaan erillään
toisistaan, mutta jotka tavatessaan toisensa, jälleen lankeevat
entisiin synteihinsä. Niin mekin, jos tavattaisiin, olisimme samat
ystävät kuin ennenkin. Sinuakin haitannee epäusko tässä kohden, joka
ei ole kummallista. Mutta synnyttäkööt ennakkoluulot ukkosta
tavatessamme. Tiedämmehän ukkosen aina tuottavan enemmän hyötyä kuin
vahinkoa; se tavallisesti puhdistaa ilman. Toivon, ettei ukkonen minun
puoleltani kauan kestä, sillä minä en jaksa tahtoa selvittää järkeni
kaikkea roskaa. Jääköön kaikki, mikä ollut on, Jumalan väkevän käden
alle. Hän nöyryyttää meitä ja on meitä aikanansa ylentävä".
[Yllämainitut Laguksen ja Malmbergin kirjeet, 12/10 49 ja 17/10 49,
omistaa Wilh. Malmivaara.]
Ilmeistä on, että Malmberg samaan aikaan, kuin hän sai Laguksen
kirjeen ja siihen vastasi, oli saanut uusia todistuksia niistä
"salamurhayrityksistä", joiden esineenä heidän ystävyytensä ja
heränneitten veljesrakkaus yleensä oli. Juorujen ja panettelujen
viejien luku lisääntymistään lisääntyi, epäluulon siemeniä
kylvämistään kylvettiin. Ja hämmästyttävän nopeasti itivät nämä
siemenet kaikkialla. Ei kukaan estänyt, tahi oikeammin: ei kukaan
näytä sitä yrittäneenkään. Valitettavasti jäivät Laguksen ja
Malmbergin tuumat tavata toisensa sikseen, ja vielä vähemmän näkyvät
muut ajatelleen veljellistä neuvottelua uhkaavan eripuraisuuden
ehkäisemiseksi. Sensijaan tapahtui siellä täällä yksityisiä
väittelyjä, joiden kautta välit Niskasen suunnan edustajain ja muiden
heränneitten välillä vain pahenivat. Niinpä esim. Schwartzberg, joka
näihin aikoihin Säräisniemeltä kävi entisiä työmaitaan tervehtimässä,
kiivaasti kävi Niskasen kimppuun Sievin Kiviniemessä pidetyissä
suurissa ristiäisissä, jossa tilaisuudessa paljon herännyttä kansaa
oli koolla. Huomatuimmat vieraat sekä kummit söivät eri huoneessa.
Täällä lausui Schwartzberg Niskaselle: "Sinulla ei ole puhdas oppi,
sinä kiellät kolmannen uskonkappaleen. Vedät ihmisiä puoleesi. Ei
Johannes niin tehnyt, vaan hän veti heitä Kristuksen tykö. Saarnaa
sinäkin ihmiset pois luotasi Kristuksen tykö". Sitäpaitsi nuhteli hän
Niskasta tämän "komeasta ajamisesta maalatuissa kärryissä", sanoen
hänen kansalta vaativan "kunnioittavaa palvelusta sekä pitopaikoissa
herkullista ruokaa". Varsinkin Sievissä oli Schwartzbergin maine
suuri. Sikäläinen herännyt kansa, jota hän oli ollut erinomaisen
likellä, rakasti häntä ja piti häntä suuressa arvossa. Niskanen tiesi
sen eikä siitä syystä ruvennut väittelemään. Hän vain lausui: "Et
vohlaakaan antanut minulle iloitakseni ystävieni kanssa". Nämä sanat
tekivät etenkin vastaheränneisiin lähtemättömän vaikutuksen. Selitys
on seuraava.
Niinkuin ennen on huomautettu, olivat Lagus, Schwartzberg y.m.
loukkaantuneet siitä huolimattomasta, kansan silloisen alhaisen
sivistyksen tähden monesti raaoissa tavoissa ilmenevästä
esiintymisestä, joka heränneitten suurissa joukoissa siellä täällä
tuli näkyviin. Vainojen aikoina olivat maailman viha ja siitä johtuvat
ahdingot painaneet heihin ulkonaisenkin nöyryyden ja hiljaisen
kärsivällisyyden leiman. Ulkonaiset olosuhteet eivät enää olleet
pakottamassa tuohon varovaiseen arkuuteen, jonka alituisena huolena
oli, ollut, ettei laittajille moitteen syytä annettaisi. Heränneitten
käytös tuli vapaammaksi, rohkeammaksi samassa määrässä, kuin heidän
joukkonsa kasvoivat. Että tuon rakkauden takana usein piileili
ylimielisyyttä ja suruttomuuttakin, on siksi inhimillistä, ettei se
selitystä kaipaa. Mutta varma on toiselta puolen myöskin, että juuri
noissa vasta heränneissä löytyi paljon Herran työtä, jota ei kukaan
karkean ulkomuodon takia ollut oikeutettu halveksien arvostelemaan. Ei
puutteellinen uskonnollinen tieto eikä vaillinainen hengellinen
kokemus saaneet sulkea heitä pois sen Herran opetuslapsista, joka
käskee "heikkouskoista korjaamaan". He olivat kasvatettavat
"kurituksessa ja Herran nuhteessa", se on totta, mutta samalla sillä
"rakkaudella, joka kaikki uskoo, kaikki toivoo, kaikki kärsii". Jos
Niskanen ei tarpeeksi teroittanut tuon Jumalan sanan ensimainittua
kohtaa, niin salautui veljesrakkauden kylmetessä hänen vastustajiltaan
saman Jumalan sanan viimemainittu vaatimus. "Vanhemman veljen"
sanoilla "et antanut minulle vohlaakaan iloitakseni ystävieni kanssa"
tarkoitti Niskanen monessa vallalle päässyttä taipumusta ylimielisesti
arvostella heikkojen ja vikoihin sortuneitten tilaa. Hänen sanansa
merkitsevät: se oli teidän tunnuslauseenne. Toiselta puolen sisälsivät
Schwartzbergin Niskaselle lausumat sanat paljon oikeutettua ja tärkeää
varoitusta ja varteenotettavaa neuvoa. Mutta kummankin huomautukset
kärjistyivät moitteeksi, joka ei ollut omiaan sovintoa rakentamaan,
vaan päinvastoin. Erimielisyys vain lisääntyi ja kävi vuosi vuodelta
yhä katkerammaksi. [Kert. Kaisa Liisa Ruuttila v. m. Sievissä.]
Missä määrässä Malmberg jo 1840-luvun viime vuosina oli Niskasen
vastustajien epäluulon esineenä, on vaikea sanoa. Hänen maineensa oli
siksi suuri ja henkinen voimansa siksi valtaava, ettei kukaan
uskaltanut hänestä moittien puhua kuin kuiskaten vain, vielä vähemmän
asettua häntä vastustamaan. Mutta varma on, että ainakin muutamat
hänen virkaveljistään jo tähän aikaan keskenään häntä salaa
moittienkin arvostelivat. Eikä käy kieltäminen, että Malmberg
varsinkin yhdessä suhteessa itse antoi siihen syytä. Tarkoitamme hänen
yhä rohkeammaksi käynyttä väkijuomien käyttöä. Olemme monesti ennen
huomauttaneet Paavo Ruotsalaisen katsantotavasta sekä heränneitten
hänen tavattoman auktoriteettinsa vaikuttamasta leväperäisyydestä
tähän syntiin nähden. Teroitamme sitä vieläkin, huomauttamalla että
Malmbergin niskoille on laskettu milt'ei kaikki, mitä herännäisyys
tässä suhteessa on rikkonut. Puolueettomaan arvosteluun kuuluu
niinikään, että tuo kaikkien miltei jumaloima johtaja edellä muiden
oli kiusattu ylimielisyyteen ja siihen varomattomaan varmuuteen, johon
sielunvihollinen aina tulisimmat nuolensa tähtää. Asian valaisemiseksi
lainaamme tähän seuraavat erään sen ajan heränneen papin [J. J. Rahm
(kert. J. Schwartzberg).] sanat: "Suurista seuroista tultuani, missä
harras kuulijakunta tuhansin silmin riippui huulissani, tunsin monesti
halua aika ryypyllä rauhoittaa hermostoani. Mitä kiusauksia mahtoikaan
Malmberg tässä suhteessa tuntea, hän kun oli kuin riihessä aamusta
iltaan?" Suuren miehen viat näkyvät kauvemmas kuin tavallisten
ihmisten. Historia ei saa niitä salata eikä lieventäen vähentää. Mutta
jos esityksestä puuttuu se ymmärtämys ja myötätuntoisuus, jota
semmoisen miehen muisto on oikeutettu osakseen saamaan, ei se ole
historiaa, vaan halpaa vikoilemista. Tätä on Malmberg niin suuressa
määrässä osakseen saanut, että on aika historian valossa tarkastaa
sitäkin puolta hänen elämästään. On synkkiä varjoja tuossa hänen
elämänsä varhain joutuneessa syysajassa, mutta näiden varjojenkin läpi
kuultaa sen Herran armo, jonka julistamiselle tuo saarnaaja suuri
voimansa ja lahjansa uhrasi.
Tammikuussa 1849 saapuivat Malmberg, F. O. Durchman, Lauri Stenbäck,
A. O. Törnudd, Alfr. Kihlman, Jos. Grönberg, K. K. von Essen y.m.
perheineen F. H. Bergrothin luo Keuruulle, sieltä jatkaaksensa matkaa
Kuopion markkinoille. Tavallisuuden mukaan tarjottiin vieraille totia.
Syntyi väittelyä, joka lasien ääressä kiihtyi kiivaaksi. Malmberg joi
liiaksi ja kiivastui. Seurauksena oli, ettei hän seurannutkaan
matkakumppaniaan Kuopioon, vaan jäi Keuruulle, vaikka hänen
vaimonsakin jatkoi matkaa määräpaikkaan. Paavon luona Nilsiässä
matkustajat silminnähtävästi eivät käyneet, sillä he viipyivät
matkallaan kaikkiaan vain 9 päivää. Varma on myöskin, etteivät he
häntä Kuopiossakaan tavanneet, ukko kun oli sairaana eikä siihen
aikaan enää kotoa mihinkään matkustanut. J. I. Berghin kanssa
neuvottelivat matkustajat sen sijaan Wilhelm Niskasen vaikutuksesta,
eikä Malmbergkaan jäänyt moitteesta osattomaksi. [F. H. Bergrothin
almanakka-muistiinpanot; kert. A. O. Törnudd y.m.] Ettei tämä matka
kuitenkaan saanut aikaan suurempaa häiriötä herännäisyyden vaiheissa,
sen huomaamme Malmbergin vastauksesta Berghin hänelle pari kuukautta
myöhemmin kirjoittamaan kirjeeseen, jonka mukana viimemainittu oli
lähettänyt ystävällisen kirjeen Ruotsalaiseltakin. Malmberg kirjoitti:
"Viime kirjeesi, jonka mukana oli ukon kirje sekä tieto hänen
sairaudestaan, sain viime postissa. Kipeästi koski meihin täällä tieto
siitä, että tuo enemmän kuin paljon rakastamamme ukko pian jättää
meidät, ehkä jo onkin jättänyt. Hyvä on, että hän on saanut elää näin
kauan. Olemme kuulleet niin monesta Herran ihmeestä hänen kauttansa,
että syy on kokonaan meidän, jollemme tahdo pyrkiä Herran eteen. Aika
on näyttävä, millainen ukon, tuon suuren Jumalan aseen oppilas
itsekukin meistä on ollut. Oppikaamme jokapäiväisen sisällisen ristin
koulussa nöyrtymään, jotta ei Jumalan tarvitsisi kutsumustamme katua.
Siten voimme myöskin veljellisesti aina pestä toistemme jalkoja. Jos
Herra Kristus pysyy meille tuttuna, niin me kyllä joka päivä kannamme
ristiämme ja seuraamme Häntä. Olitte markkinoilla paljon puhuneet
itsevanhurskautemme hommista. Totta kyllä on, että meillä on paljon
sitäkin tavaraa, mutta ei se meille huvitusta tuota emmekä koeta
ketään sinnepäin neuvoa. Siihen kokemukseen olen tullut, etten enää
voi pitää itseäni varmaan turvattuna ainoaltakaan synniltä; mutta sen
orjaksi en kuitenkaan aijo sortua. Niin on myöskin laita
itsevanhurskauteni hommiin nähden. Sentähden uskon myös, että te
siellä ja me täällä aivan hyvästi voimme olla veljiä. Onhan meillä
samat kärsimykset ja sama armo omistettavana. -- Tervehdi sikäläisiä
ystäviä. Jos ukko vielä elää, niin tervehdi häntä minun puolestani
sanomattomasti. Herra armahtakoon meitä tänä levottomana aikana!"
[Malmbergin kirje J. I. Berghille 17/3 49, omistaa Wilh. Malmivaara.]
Mitään sanottavia häiriöitä Malmbergin ja hänen lankonsa F. H.
Bergrothin välillä ei edellisen yllämainittu käynti Keuruulla
tammikuussa 1849 näy aikaan saaneen. Kaikki Suupohjan heränneet papit
olivat niinikään, ainakin ulkonaisesti, samassa suhteessa Malmbergiin,
kuin ennenkin. Suuria kokouksia pidettiin Suupohjassa yhä edelleen
ja yhtä usein kuin ennenkin saapuivat näihin tilaisuuksiin
F. H. Bergroth ja hänen veljensä B. K. Bergroth sekä muita heränneitä
pappeja etelästä. Semmoinen tilaisuus olivat esim. v. Essenin
virkaanasettajaiset Ylihärmässä heinäkuun 1 p:nä 1849. Malmberg, A. O.
Törnudd, Alfr. Kihlman y.m. kävivät Keuruulla elokuussa; vuoden
lopussa saapui J. I. Bergh perheineen, F. H. Bergrothin y.m. seurassa
Suupohjaan, oleskellen paljon Malmbergin kodissa. Yksi asiakirja tältä
vuodelta kuitenkin löytyy, joka selvästi todistaa, että Suupohjasta
oli Paavo Ruotsalaiselle lähetetty epäedullisia tietoja Malmbergista.
Se seikka, että tämä asiakirjan kopia on löydetty J. F. Berghin
kirjekokoelmasta ja että sen alkuansa on omistanut luutnantti K. A.
Colliander Valkealassa, näkyy viittaavan siihen, että siinä käsitelty
asia oli puheenaineena laajoissa piireissä. Tarkoitamme Ruotsalaisen
Malmbergille kirjoittamaa, joulukuun 9 p:nä päivättyä kirjettä. Se
kuuluu: "Paljon terveisiä rakastettu ystävä Herrassa, kirkkoherra
Lapualla Malmberg! Muistan muinaiset ajat, koska Herran hengestä olit
syntynyt niinkuin lapsi. Silloin Herra teitä nöyryytti voimallisella,
väkevällä käsivarrellaan. Nyt en ole moneen aikaan saanut selvää
tietoa, kuinka nyt voitte sielun ja ruumiin puolesta, vaikken olisi
velkapää halvan säätyni tähden sitä vaatimaankaan. Vaan se entinen
ystävyys sitä vaatii minulta. Nyt tahtoisin minä, rakas ystävä, teiltä
suurimmassa alamaisuudessa kysyä, oletteko jo opin kautta epäuskon
pauloista irti päässyt? Nyt teen minä kohta toisen kysymyksen teidän
omantuntonne päälle. Te olette vanhin kristitty säädyssänne sillä
puolen. Oletko nyt siveyden hengellä koetellut niitä, jotka ovat teitä
heikommat, kuinka he voivat, joiden nimet tiedät itse? Oletko tarkasti
katsonut kanssaveljistäsi raamatun jälkeen, ettei joku karvas juuri
heistä kasvaisi, ettei heistä joku erehtyisi ja eripuraisuus saisi
teidän virkaveljienne välillä sijaa. Muista, rakas ystävä, vapahtajan
sanoja: joka teidän seassanne tahtoo olla suurin, se olkoon niinkuin
nuorin, joka muita palvelee. Älä, rakas ystävä, heikkoutesi tähden
sekoita itseäsi orjuuden ikeeseen, joka epäuskon synnyttää. Ja niin
paljon kuin mahdollista on varoita heikkoa rouvaasi, ettei hän enää
epäuskon pauloihin tulisi kiedotuksi niin kovasti kuin ennen. Ja sitä
pyytäisin minä nyt, rakas ystävä, että heikoilta virkaveljiltäsi
kysyisit rohkeasti evankeliumin vapaudessa, mitä he voivat; sillä
saatanalla on suuri kateus teidän säätyänne vastaan, niin ettei hän
soisi teitä kahta ihmistä yksimielisiksi. -- Heikkouteni nyt käypi
kovasti päälleni; minulla taitaa maailmassa olla kuka tiesi viimeiset
hetket, vaikkei Herra viisaudessaan ole hyväksi nähnyt antaa vuosia ja
hetkiä tietää, koska se tapahtuu. En ole minä, rakas ystävä,
uskonsankari, vaan siitä on minulla vissi tieto, että minun
lunastajani vielä elää. Ole nyt, rakas ystävä, hyvä ja sano paljon
terveisiä heikon vanhuuteni ijän puolesta kaikille ystävilleni joka
säädystä. Jää hyvästi nyt tällä kertaa." [Ruotsalaisen yllämainittu
kirje Malmbergille 9/12 49 (J. F. Berghin kirjekokoelmaan kuuluva
kopia, jonka reunaan tämä on kirjoittanut "omistaa K. A.
Colliander.")]
Varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä kirje ilmeisesti johtui
Ruotsalaiselle Malmbergiä vastaan tuoduista kanteista, näkee selvästi,
kuinka likeiset heidän välinsä olivat olleet. Suurta huomiota
ansaitsee myöskin se, että Ruotsalainen kaikkien tätä hänen ystäväänsä
vastaan tehtyjen syytösten uhalla kaukaakin näki, että nämä syytökset
suureksi osaksi aiheutuivat kateudesta. Mutta ainakin ulkonaisesti
säilyi vielä sopu Malmbergin ja Suupohjan muiden pappien välillä.
Niinpä esim. lokakuussa 1850 vietettiin Keuruulla F. H. Bergrothin
palvelijan häitä, ja tähän tilaisuuteen kutsui viimemainittu hän sanoo
sitä "hyvin hupaiseksi" -- paitsi F. O. Durchmania, A. W. Ingmania
y.m. Myöskin Malmbergin sekä "suuren joukon talonpoikia" Suupohjasta.
[F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot.] Wilhelm Niskasen suhde
Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Savon puolen pappeihin, samoinkuin
L. J. Niskaseen ja Paavo Ruotsalaiseen kävi sitävastoin yhä
huonommaksi. Helmikuussa 1850 kirjoittaa Malmberg tämän johdosta J. T.
Berghille:
"Wilhelm Niskasesta kirjoitat kummallisesti. Sanot hänen kieltävän
kuolleitten ylösnousemisen ja viimeisen yleisen tuomion sekä väität
ukko Paavon ja koko Pohjois-Pohjanmaan sentähden pitävän häntä vääränä
profeettana. Mitä tuohon hänen kieltämiseensä tulee, niin tiedän sen
olevan ilmeisen valheen. Olen kyllä kuullut hänen kummalliset tuumansa
näistä asioista, mutta olen ne jättänyt hänen omaksi asiakseen,
etenkin koska ne eivät vähimmässäkään määrässä järkytä uskon
perustusta eivätkä uskoa ja sen harjoitusta. En luullut saavani seuloa
hyttysiä ja aikaansaada häiriötä semmoisesta, joka ei ole oleellisen
tärkeää. Tuo väitteesi, että koko Pohjois-Pohjanmaa pitää häntä
vääränä profeettana, on niinikään kummallinen. Jos Lagus,
Schwartzberg, Engelberg ja joku seppä niillä seuduilla sekä muut
tuonkaltaiset järjelliset kerettiläis-mestarit pitävät häntä
semmoisena, niin tahtoisin tietää, ovatko he sitten Jumalan
seurakunta. Ratkaistakoon tämä kaikki julkisessa kokouksessa eikä
syrjäiskuilla ja miestä kuulematta. Että ukko (Ruotsalainen), joka
tuntee kavalan ihmissydämen syvyydet sekä kuulee toisen kertomuksen
toisensa perästä, epäilee Wilhelmiä, ennenkuin hän jälleen hänet
tapaa, ei ole kummallista. Suureksi osaksi olette te sielläpäin
minusta kolmannen ja neljännen vuosisatojen kristittyjen kaltaisia,
joista elämä poistui ja jotka vain riitelivät opista. Sanalla
'sielläpäin' en tarkoita muita, kuin Lagusta, Schwartzbergia,
Engelbergiä, Juhana Niskasta ja muuatta Arosta Kiuruvedellä, jotka
ovat erinomaisen alttiita toimittamaan tietoja ukolle. Kyllä minusta
meidän jokaisen jo olisi aika alkaa pestä toistemme jalkoja. Jollemme
sitä tee, käy auttamattomasti hullusti". -- Malmbergiä ei Paavo tähän
aikaan näy epäilleen. Sitä todistavat yllämainitun kirjeen loppusanat:
"Ukko Paavon hellä rakkaus tuottaa minulle ylenmäärin suurta iloa. Hän
on tehnyt minulle suurimman hyvän työn, minkä ihminen täällä voi
toiselle tehdä. Hän on näyttänyt minulle, kuinka voimme päästä
uskomaan häneen, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi. Tästä on hän
palkan saava. Jos hänet vielä täällä armonajassa tapaan, pidän sitä
suurimpana juhlanani, mutta jollen häntä tapaa, koetan muistaa häntä,
joka on minulle Jumalan sanaa saarnannut, sekä seurata hänen uskoaan".
[Malmbergin kirje J. I. Berghille 11/2 50 (omistaa Wilh. Malmivaara.)]
Wilhelm Niskasen kiivain vastustaja näinä aikoina oli Lagus. Pysyen
edelleen jyrkästi Paavo Ruotsalaisen opin kannalla ja terottaen ehkä
vielä useammin kuin tämä kristityn sisällisen elämän tuntomerkkejä,
arveli hän heränneitten vieraantumistaan vieraantuvan tästä
katsantotavasta ja siten syöksyvän mitä suurimpaan vaaraan. Nyt,
samoinkuin hedbergiläisenkin riidan aikana, esiintyi hän
suvaitsemattoman kiivaasti kaikkia toisinajattelevia vastaan, ja tämä
hänen puhdasoppisuuden intonsa tekee hänet kykenemättömäksi estämään
sitä hajoittamistyötä, jota sielunvihollinen oli alottanut Pohjanmaan
herännäisyyden riveissä. Inhimillisesti puhuen ei voi kyllin
surkutella sitä, että Lagus ja Malmberg, jotka loppuun asti pysyivät
herännäisyydelle uskollisina, vieraantumistaan vieraantuivat
toisistansa. Toisiaan täydentämään olivat he kutsutut, ja
herännäisyyden aikaisempi historia sekä kummankin rakkaus menneiden
aikojen muistoihin takaavat, että he vieläkin olisivat saaneet suuria
aikaan, jos olisivat käsi kädessä kulkeneet. Mutta he asettuivat
toisiaan vastaan, Lagus teroittaen yhtä puolta Ruotsalaisen opissa,
kilvoitusta ja sisällistä elämää, Malmberg toista, tekopyhyyden
vaaraa. Todistukseksi ja viimemainitun yllämainittuihin kirjeisiin
verrattavaksi lainaamme tähän otteen muutamasta edellisen näinä
aikoina kirjoittamasta kirjeestä:
"Niin kauan kuin elän en laske teitä uneliaassa ja sumuisessa tilassa
syöksymään helvettiin, vaan huudan tällä kynälläni korviinne, jotta
sekä te että minä joka hetki ottaisimme lihallemme katkeran ristin
päällemme valvoen sekä pelvolla ja vavistuksella laittaen, että
autuaiksi tulisimme. Jos te tämän tiedätte ja jos paremmin kuin minä
tiedätte, miten välttämätöntä tämä on, niin eihän tuo sittenkään ole
teille vahingoksi. Ystävät, vaaramme ja hätämme jatkuvat yhä ja
alituisesti. Jota enemmän huolehdimme sisällistä kristillisyyttä, sitä
paremmin huomaamme, kuinka uskomattoman helposti tuo kallis asia
luiskahtaa käsistämme, kuinka Jumalan mielen mukainen suru
huomaamatta, vastoin parasta tarkoitustamme, muuttuu salaiseksi,
lihalliseksi tylsyydeksi, ja me jälleen olemme liukkaalla pinnalla,
jolla kaikista maan ääristä tulevat tuulet heittelevät meitä sinne
tänne. Jos silloin heti tulemme murheellisiksi sydämissämme,
heittäydymme kohta syntisistä jumalattomimpina, kaikkensa menettäneinä
Armahtajan jalkojen juureen ja silloin taistelemme uskollisesti ja
lakkaamatta, kunnes tuo Jumalan mielen mukainen suru palajaa meihin,
sillä tämä suruhan on se pohja, johon jokahetkinen parannus perustuu.
Mutta tämä suru on Jumalan meille antama lahja, jonka tähden emme
suinkaan saa ristissä käsin odottaa sen satunnaista palajamista, vaan
meidän tulee kilvoitellen etsiä sitä häneltä, jolta kaikki hyvä ja
täydellinen lahja tulee. En paheksu sitä, että jälleen kirjoitan
teille tätä yhtä ja samaa, josta ennenkin olen kirjoittanut, sillä
autuas on se, joka valvoo, varjelee vaatteensa ja joka hetki pesee ne
puhtaiksi Karitsan veressä. Miten hyökkäävätkään myötäsyntynyt hitaus
ja penseys kuin tuliset käärmeet päällemme, tahtoen niellä ja kokonaan
tyhjäksi tehdä Herraa ikävöimisemme, alituisen käyntimme
armonistuimella ja salaiset puheemme hänen kanssaan! Eikö tämä anna
meille aihetta kaukaakin huutamaan toisillemme: heräjä sinä joka
nukut? Hyljätkäämme, kiroten hyljätkäämme tuo petollinen
järkeiskristillisyys, joka elää pinnalla kuni hanhi, veden päällä, ja
joka tyhjää muodollisuutta noudattaen tekee, mitä pään tieto käskee,
tietämättä mitään elävästä vaarasta, jokahetkisestä hädästä ja
syvyydestä huutamisesta. Tämä petollinen kristillisyys on hyvin
yleinen nykyajan heränneissä. Pois se. Kerjätkäämme ja huutakaamme
yötä ja päivää elämän Herraa, rukoillen että hän laupeutensa tähden
katsoisi hätäämme ja pelastaisi meidät sekä asettaisi kurjan tilamme
niin elävästi silmiemme eteen, että kaikki lihallinen ja luultu usko
katoaisi. Antakaa minulle tieto, olemmeko tässä kohden samaa mieltä,
onko lapseuden ikävä todellisen pyrkimyksemme esineenä ja täytyykö
meidän joka päivä pelvolla Herralle valittaa hätäämme ja huutaa kurjan
tilamme tähden. Oi, ken voi tässä asiassa olla kyllin ahkera ja
uskollinen? En ainakaan minä". [Laguksen kirje J. Wegeliuksen
perheelle (jäljennös) 23/2 49.]
Malmbergin ja Laguksen toisistaan vieraantuminen ei ollut ainoa
vahinko, joka herännäisyyden tänä levottomana aikana täytyi kokea.
Varsinkin toinen, ehkä vielä tuntuvampi on merkille pantava tätä aikaa
arvosteltaessa. Tarkoitamme Paavo Ruotsalaisen korkeaa ikää ja hänen
kovaa tautiansa, jotka estivät häntä omin silmin tutkimasta ja omin
korvin kuulemasta, mitä tekeillä oli. Tämä vahinko on sitä
huomattavampi, kun kaikki tunnustivat hänet herännäisyyden isäksi ja
silminnähtävästi olisivat taipuneet hänen johdatettavikseen. Sensijaan
sai hän nyt vain liioiteltujen, puoluehengen värittämien kertomusten
ja halpojen juorujen kautta, joiden puimia sekavia lankoja ei
hänenkään valtava neronsa riittänyt selvittämään, syrjästä kuulla
niistä vaarallisista kareista, joita herännäisyyden laiva
likenemistään likeni ja joilla se ennenpitkää oli särkyvä
pirstaleiksi.
Toukokuussa v. 1850 muutti Antti Helander Munsalasta Haapajärvelle,
jonka seurakunnan kirkkoherraksi hän pari vuotta aikasemmin oli
valittu. Tunnettu on, että hän opissa edusti evankeelista
herännäisyyttä. On huomattava, että hänen ja Wilhelm Niskasen välit
vielä pari vuotta myöhemminkin olivat hyvät. Merkille on niinikään
pantava, ettei hänen ja Laguksen välillä likempää suhdetta syntynyt,
vaikka he vanhoista ajoista asti olivat tuttuja ja nyt toimivat
pappeina naapuriseurakunnissa. Tämä seikka todistaa huomattavalla
tavalla, että Niskanen oli parempi kuin hänen maineensa, ja hänen
oppinsa käytännössä puhtaampi, kuin hänen vastustajansa ovat
väittäneet ja hänen omista, muodoltaan usein hyvinkin sekavista
kirjoituksistaan saattaa päättää. Helander oli vilpitön vakaumuksen
mies eikä alentunut ulkonaisen rauhan takia rakentamaan sovintoa
siinä, missä sydämensä ei ollut mukana. Ja jos hän tuon yleisesti
liikkuvan vikoilevan hengen kiusaamana joskus olikin taipuvainen
Niskasta monien muiden kera tuomiten arvostelemaan, koetti hän
muodostaa itselleen itsenäisen, oleellisiin syihin perustuvan
vakaumuksen asemasta, siten vapautuen puoluehengen ansoista. Niinpä
hän esim. kesällä v. 1850 ennen (III, 87) mainitun Heikki Sarjan ja
niinikään Nivalan Sarjan kylässä asuvan _Efraim Kaarlenkosken_ kera
matkusti Nilsiään Paavon kanssa asiasta neuvottelemaan. Pari viikkoa
aikasemmin oli sama Heikki Sarja, Niskasen vanha ystävä, tämän kanssa
käynyt Ruotsalaista puhuttelemassa. Näiden matkojen tuloksena oli
Paavon pannakirja, jonka Sarja toi Niskaselle Helanderin kanssa
palatessaan myöhemmältä matkaltaan. Tämä pannakirja, jonka alkuosan
Helanderin ja loppuosan Landgrenin ukon sanelun mukaan kerrotaan
kirjoittaneen, on hukkunut. Niskasen muistokirjan lyhyen kertomuksen
mukaan, sisälsi se muun ohessa seuraavat sanat: "Kun et koskaan ole
salattua viisautta saanut tuta ja olet vääränä profeettana ruvennut
opettamaan, niin sinä olet paatunut ja soennut, että jos heräisit,
niin hirttäisit itsesi kuin Iskariot". Niinikään kertoo Niskanen tämän
pannakirjan sulkeneen hänet heränneitten yhteydestä. Jos siinä
kertomuksessa onkin perää, että Helander oli kirjoittanut osan tästä
kirjoituksesta, tiedetään varmaan, ettei hän näinä aikoina vielä
lopullisesti pahentunut. Niskasen ja Paavon välit sitävastoin
näyttävät tästä alkaen olleen auttamattomasti rikki. [Kert. Wilhelm.
Niskasen pojat; W. Niskasen muistokirja; W. Niskasen kirje
Malmbergille, 5/3 52 (tästä kirjeestä vasta enemmän).] Niskanen sai
Paavon pannakirjan paraikaa seuroja pitäessään. Hän luki sen ääneen
seurakunnalle, senkin paikan siitä, joka syytti häntä komeilevasta
elämästä, sanoi hänen poikansa naineen suruttomien lapsia sekä ennusti
perikatoa hänen talolleen kolmen vuoden perästä. Ainoa lieventävä
lause, mikä pannakirjassa oli, kuului: "jos olet syytön, niin lankee
syytös kantajan päälle". Luettuaan pannakirjan, lausui Niskanen,
asetettuaan seuraväen huutoa "Sarja on ollut posteljoonina:" "Tämä on
Jumalan tuomio, niin käypi, sen saatte nähdä". Sitten kääntyi hän
Sarjan puoleen, sanoen: "Heikki, Heikki, miksi lähdit tätä kirjaa
noutamaan?" Sarja vastasi: "En lähtenyt noutamaan, vaan sinne viemään
Helanderia, jotta hän pysyisi ystävänänne". Niskanen: "Et ymmärrä,
mikä se oli, joka pani sinua sitä hakemaan". Poislähtiessään lausui
Sarja: "En moiti oppianne, mutta olette liika vanha hoitamaan tätä
kansaa, ettekä näe, miten he kahta puolta tietä menevät". Tämän
jälkeen erosi Sarja julkisesti Niskasesta ja hänen ystävistään. [Kert.
Wilh. Niskasen pojat, Kaisa Liisa Oja y.m. Nivalan, vanhat heränneet.]
Syksyllä samana vuonna sai Niskanen toisen pannakirjan Ruotsalaiselta.
Se on kirjoitettu tottumattomalla käsialalla ja tuntuu muistakin
syistä hieman epäiltävältä. Luultavaa on kuitenkin, että joku Niskasen
vihamiehistä on sen Paavon luona tämän sanelun mukaan kirjoittanut.
Kirje kuuluu: "Kuinka sinä rohkenit omasta persoonastasi opettajaksi
ruveta niin suuren Herran seurakunnan ylitse, jonka Herra herätti? Ja
nyt on julkinen Jumalan kirous sinun huoneessasi, koska poikasi sallit
huorilapsia pyytää. Minä vanha ystäväsi rohkenen sanoa passisi. Sinä
et ole lähetetty opetusvirkaan kuin isältä perkeleeltä. Ole nyt niin
hyvä ja kysy kunniasi perään, miksi minä sinua näin puhuttelen. Vaan
asia on sitä luontoa: miksi rupesit omin lupis opetusvirkaaan. Nyt
minä näytän sinun hedelmäsi. Miksi joulun pyhinä veit akkasi itsellesi
lapualaisten viattomia akkoja viettelemään, joilla on semmoisia
pentuja, jotka huoruudella saavat toisia pentuja, kuin sinun poikasi?
Jää nyt hyvästi, ystäväni, ja peijaa ihmisiä niin paljon kuin lystää.
Hyvästi, sen herran haltuun, jonka jälissä olet juoksennellut. Lue
koko seurakunnan edessä passisi". [Kirjeen, joka on päivätty "Saaresta
se 5 p. marraskuuta 1850", omistaa Paavo Niskanen, W. Niskasen poika.]
Millä mielellä Niskanen näinä aikoina oli, näkyy seuraavista hänen
Malmbergille kirjoittamistaan sanoista: "Olen ollut suuresti
ahdistettu näinä aikoina, mutta sinun kiivautesi ja rohkeutesi on
minua ilahuttanut. Jumala, joka nöyriä lohduttaa, lohdutti minua
niiden miesten kautta, jotka lähetit luokseni. Nämä puhuvat, mitä
minulle on tapahtunut ukon luona ja koko reissusta. -- -- Olen
täydellisesti vakuutettu, että Kristus asuu uskon kautta seassanne ja
että tunnet sen hengen, joka on Kristusta vastaan ja joka on
antikristuksen henki. Se on paraallaan meidän seassamme salaisesti
vaikuttamassa ja nyt julki ilmestynyt monilla merkeillä ja ihmeillä.
Monesta seurakunnasta on täällä Pohjan puolella jo sammunut
ensimmäinen rakkaus ja kiivaus".
Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan heränneitten pappien näihin aikoihin
alkava tyytymättömyys Malmbergiin näkyy saaneen paljon tukea hänen
ystävällisestä suhteestaan Wilhelm Niskaseen, joka usein kävi Lapualla
ja sielläkin sai paljon ystäviä. Mutta ennenpitkää alkoivat he,
samoinkuin muutamat virkaveljensä Suupohjassa, epäillen tarkata hänen
elämäänsä, josta alkoi liikkua moittivia huhuja. Raja-aikana näkyy
olleen 1850 vuoden kesä. Silloin kuoli Isossakyrössä F. O. Durchmanin
vaimo Evelina Bergroth, ja paljon vainajan sukulaisia sekä muita
vieraita saapui hautajaisiin. Viimemainittujen joukossa oli myös Iin
kappalainen J. M. Stenbäck. Vieraat viipyivät pari viikkoa. Suuria
seuroja pidettiin Lapualla, Isossakyrössä, Ala- ja Ylihärmässä y.m.
Stenbäck, jonka sisaren kanssa Schwartzberg oli naimisissa, oli
varmaankin jo aikuisemmin viimemainitun kautta tullut johdatetuksi
vikoilemaan Wilhelm Niskasta ja ehkä Malmbergiakin. Lapualla
käydessään näkyy hän saaneen uutta aihetta näihin epäluuloihin, joko
omista näkemistään tahi muiden puheiden kautta. Malmbergin sukulaiset
sitävastoin tuntuvat olleentäysin tyytyväisiä matkaansa. Todistuksena
on muun ohessa seuraava F. H. Bergrothin vaimon eräälle ystävälleen
seuraavana talvena kirjoittamasta kirjeestä lainattu ote: "Frans (F.
H, Bergroth) pyytää minua kieltämään sinua sanomasta mitään
Stenbäckille siitä, mitä minulle kesällä puhuit Schwartzbergista.
Sielunvihollinen se on, joka sinua tuommoisilla kiusaa estääksensä
sinua pääasiassa. Meitä kummastuttaa, että Stenbäckin epäluulot vain
lisääntyivät hänen matkallaan, sillä juuri hänen ollessaan
Etelä-Pohjanmaalla oli siellä hyvin hupaista; jokainen sai ikäänkuin
uuden voimallisen kutsumuksen parannukseen. Mutta niin käy, kun ei
tulla yksinkertaisessa tarkoituksessa, vaan arvostelemaan ja
muistutuksia tekemään. Silloin ei voi olla hyötyä voimallisimmastakaan
ja elävimmästä Jumalan sanasta. Malmberg piti monta hartausseuraa
meidän Pohjanmaalla ollessamme. Ne olivat niin ihmeen eläviä. Jos
jokainen huolehtisi omaa autuuttaan, niin ei varmaankaan
ehdittäisi niin paljon pitää muita silmällä". [F. H. Bergrothin
almanakka-muistiinpanot; Hilda Bergrothin kirje Agnes Calamniukselle
(Iissä) 1851.]
Saman ajan vaiheista on A. W. Ingman antanut seuraavan todistuksen:
"Noin v. 1850 syntyi suuria herätyksiä Alahärmän kappelin Hakolan"
kylässä. Herätyksensä ensimmäisessä innostuksessa pelkäsivät nämä
heränneet kovin syntiä. Usein tulivat he luokseni, minä kun olin
heidän sielunpaimenensa, rukoillen monesti polvillaankin,
yksinkertaisesti puhuen minulle sisällisestä lapsellisesta suhteestaan
Jumalaan. En tietenkään muuta voinut kuin heissä ylläpitää tuota
synnin pelkoa ja siihen liittyvää lapsellista, yksinkertaisen
rukoushengen elähyttämää luottamusta Jumalaan Kristuksessa. Tietäen
miten helposti he eksyneitten vanhempien heränneitten kautta voisivat
joutua pois itse Jumalan heille osoittamalta tieltä, neuvoin heitä
pysyttelemään erillään joukoista. Mutta pian huomasi joku likellä
asuva hengellinen isä näiden nuorempien heränneitten luullun
eksytyksen, 'repien maahan' heidän 'korkean kristillisyytensä'. Nuo
vastaheränneet raukat joutuivat täten epäilyksiin ja pyysivät minulta
neuvoa, miten heidän tulisi käyttäytyä. Toistin ennen heille antamani
neuvot. Myöskin nuhtelin heidän ahdistajaansa, jonka nimi oli
Konstantin Liinamaa, siitä että hän oli pahentanut näitä pieniä, jotka
jo uskoivat Kristukseen. Mutta hän ei tyytynyt tähän, vaan lähti
pitäjänapulaisen Malmbergin tykö, joka oli samaa mieltä W. Niskasen
kanssa. Liinamaan Lapualla Malmbergin luona käynnin seurauksena oli,
että Malmberg väleen saapui Alahärmään, missä hän julkisessa
kokouksessa kuvasi minua "perkeleen hallitsemaksi laki-opettajaksi".
Tämän kautta nuo vasta-alkavat kerrassaan hämmästyivät kristinuskon
harjoituksessa (sillä Malmbergiä pidettiin näillä seuduin vielä
elävänä kristittynä), heidän sisällinen elämänsä keskeytyi ja he
sortuivat ennenpitkää jälleen todelliseen aatamilaiseen tilaansa, joka
Lapuan pitäjässä monesti on hyvinkin raakaa. Saman kohtalon alaiseksi
joutui myöskin Isonkyrön pitäjänapulainen F. O. Durchman; sillä
julkisessa kokouksessa, missä Malmberg oli saapuvilla, esiintyivät
useimmat Durchmanin heränneistä sanankuulijoista sillä syytöksellä,
että "Durchman heille saarnasi pelkkää pyhyyttä", ja päätöksen julisti
Malmberg, johon Isonkyrön heränneet olivat vedonneet pappiansa
vastaan, siten että Durchmanin opissa olisi "hienon tekopyhyyden
ansa". [A. W. Ingmanin kertomus Wilh. Niskasesta ja Suupohjan
herännäisyyden vaiheista 1850-52 (Akiander VI, 323-24).]
Malmbergin esiintymisestä toisessa tilaisuudessa samana kesänä ovat
siinä läsnäolleet henkilöt kertoneet seuraavasti: "Oli ristiäiset
Luoman talossa Lapualla. Paitsi Malmbergiä olivat siellä F. O.
Durchman ja A. W. Ingman. Seurat pidettiin ensin sisällä, mutta kun
kansaa kokoontui paljon, siirryttiin pihalle. Malmberg puhui, lausuen
muun ohessa: 'Onko täällä niitä, jotka ovat tiellä haavoitettuja ja
joiden ohi papit ja leviitat menivät?' Näiden sanojen johdosta sanoi
Durchman seurapuheen päätyttyä: 'Ei tämä ole kuin vasta ennättävä ja
perkkaava armo'. Malmberg: 'Miksi niin? Joka kerran on haavoitettu ja
makaa tien vieressä -- kuka tulee auttamaan, kun eivät papit ja
leviitat sitä tee, -- Jesus Kristus'. Durchman: 'No sittekö saavat
kaikki vialliset syöneissään elää'? Malmberg: Jos synnit meitä
ahdistavat, niinhän auttaa; ne ahdistavat, kun me itseltämme velomme
synnin tuntoa. Joka tämmöisenä hetkenä tulee elämän Herran eteen,
hänelle tapahtuu laupeus. Te raukat Untamalassa olette kuivaneet
sentähden, että olette velkomassa itseltänne ja toinen toiseltanne'.
Ingman ei puhunut mitään, mutta kun Durchman samassa tilaisuudessa
muutamalle epäuskoaan valittavalle vaimolle kahdesti hyvin jyrkästi
lausui: 'sinun pitää uskoa', sanoi Ingman: 'Kuule Durchman, et saa
uskosta lakia tehdä". [Kert. Maria Hanhikoski, Susanna Peräsarka,
Esaias Untamala y.m.]
Tammikuussa 1851 sattui tapaus, joka ratkaisevalla tavalla järkytti
luottoa Malmbergiin ja ilmituleen puhalsi sen tyytymättömyyden liekin,
jonka sekä hänen varomattoman käytöksensä ja yhä ilmeisemmäksi
käyneiden vikojensa aiheuttama mielipaha että kateus, vikoilemisen
halu ja vieraantuminen herännäisyyden suurelle tehtävälle olivat
sytyttäneet hänen mainettaan hävittämään. Kruununkylään kokoontui
suuri joukko heränneitä pappeja läheltä ja kaukaa saattamaan haudan
lepoon sikäläisen kirkkoherranapulaisen Alfr. Kihlmanin vaimoa
Angelika Fabritiusta. Tilaisuus oli valtaavan juhlallinen.
Ruumissaarnan, jota kiitettiin erinomaisen hyväksi, niin että siitä
myöhemminkin heränneitten piireissä usein puhuttiin ja kirjoitettiin,
piti Fredr. Östring, elävähenkisiä seurapuheita Malmberg y.m. Illalla
tarjottiin tavallisuuden mukaan: totia, ja lasien ääressä syntyi
väittelyjä heränneitten pappien keskuudessa jo jonkun aikaa vireellä
olleista opillisista riitakysymyksistä. Vielä illallisen jälkeen
jatkui tätä väittelyä. Malmberg, joka oli hyvin hermostunut, tilasi
totia siihen huoneeseen, johon oli valmistettu yösijat hänelle, von
Essenille ja A. O. Törnuddille. Sinne tuli muitakin pappeja. Väittelyä
jatkui ja sen kestäessä joi Malmberg sen ajankin käsityksen mukaan
ylenmäärin paljon. Etteivät kertomukset siitä ole liioiteltuja, sen
todistaa se seikka, että hän itsekin muutamassa vuotta myöhemmin
kirjoittamassaan kirjeessä tunnustaa: "Nähdessäni ystävieni alituisen
pyrkimisen tekopyhyyteen, join kerran oikein runsaasti Kihlmanin
rouvan hautajaisissa, ainoastaan saadakseni ystävieni salatut sydämet
paljastetuiksi". [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot; Hilda
Bergrothin ennen mainittu kirje Agnes Calamniukselle; A. O. Törnuddin
kertomus; Malmbergin kirje Reinhold Helanderille 11/10 52 (omistaa
Suomen Kirkkohist. Seura).]
Että tämä tilaisuus suuressa määrässä lisäsi sitä vikoilemisen tulvaa,
jonka häväistäväksi Malmbergin maine oli joutunut, on sanomattakin
selvää. Kuinka paljon siinä yleisesti tunnetussa väitteessä, että hän
monesti muulloinkin nähtiin päihtyneenä sekä että hän lankesi
haureudenkin syntiin, on perää, sitä on vaikea, tahi oikeammin
mahdoton sanoa. Perättömiä eivät monien luotettavien henkilöiden
vakuutukset tästä sydäntäsärkevästä asiasta voi olla, mutta että
panettelut ja valheet niihin ovat paljon olematontakin lisänneet, se
on toiselta puolen varma, ja sen ovat samat henkilöt miltei
yksimielisesti myöntäneetkin. Näin ollen on selitettävissä, miksi
Malmberg itse on väittänyt useimmat häntä vastaan tässä suhteessa
tehdyt syytökset valeiksi. Kenelle olisi hän sitäpaitsi tämän vaikean
tunnustuksen tehnyt? Niillekö, jotka vielä pari vuotta aikasemmin
epäjumaloiden olivat hänet kunnian huimaavalle kukkulalle nostaneet ja
häntä nöyrästi kumartaneet, mutta nyt keskenään salaa neuvottelivat,
miten tästä riippuvaisuudesta päästäisiin ja heränneelle kansalle
saataisiin selvitetyksi, että hän oli langennut mies? Ei ollut se
hiipivien epäilemisten ja salassa liikkuvien moitteiden lisäämä
tavaton nöyryytys, jonka alaisena Malmberg näinä aikoina oli, omiaan
kehottamaan häntä veljelliseen avomielisyyteen. Taudin murtama oli
hänen ruumiinsa, hermostonsa monesti äärimmäisiin asti jännitetty,
epätoivon ja muiden kovien kiusausten repimä hänen mielensä -- ken
käsittäisi hänen tilansa, ken sitä sääliväisyydellä arvostelisi?
Malmbergin täytyi sitäpaitsi huomata, ettei kysymyksessä ollut vain
hänen persoonansa, vaan sen suuren uskonnollisen liikkeen pirstominen,
johon hän sydänjuuristaan oli kasvanut kiinni. Tämäkin seikka tietysti
suuressa määrässä lisäsi hänen asemansa vaikeutta, estäen häntä
avaamasta sydäntään herännäisyydestä vieraantuville ystävilleen. Ja
ken on mitannut ne kiusaukset ylpeyteen, jonka alaisena Malmberg oli
ollut ja edelleen, kaiken nöyryytyksen uhallakin, vieläkin oli? Tämä
ei ole sanottu miehen vikojen vähentämiseksi, mutta puolueeton
arvostelu ei saa syrjäyttää tätäkään näkökohtaa. Eivät ole tässä
kysymyksessä pikkuihmisten kärsimykset, vaan kiusausten helle, jota ei
saa mitata tavallisella mitalla. Muutamassa v. 1853 kirjoittamassaan
kirjeessä on Malmberg itse asemastaan tänä aikana lausunut: "Olin mitä
kauheimmassa epätoivossa. En luullut koko avarassa maailmassa löytyvän
ainoatakaan ihmistä, joka minua ystävällisesti ajattelisi".
[Malmbergin kirje J. I. Berghille 12/10 53 (omistaa Wilh.
Malmivaara).]
Että Pohjanmaan herännäisyydessä alkanut hajaannus ei ollut tuntematon
Savon heränneitten huomatuimmille kansanmiehillekään, näkyy
seuraavasta, Pentti Korhosen Malmbergille ja hänen ystävilleen
syksyllä v. 1851 kirjoittamasta kirjeestä:
"Suurimmalla ikävällä, rakas veljeni, olisin suonut teitä näkeväni,
mutta aika ei myönnä ja esteet ovat niin suuret, etten voi kohdata
teitä tällä kertaa. Mutta hyvin iloinen olen siitä, että teillä,
rakkaat ystävät, on kiusaukset yhteiset minun ja muiden ystävien
kanssa, koska minä olen saanut tietää, että olette ukko Paavolta
nuhdeltu hempeästä mielestä ja maallisesta myötäkäymisestä. Niin,
rakas veljeni, älä pahastu, älä Jumalan tähden, että minä olisin
parempi sinua eli oppineempi missään asiassa enemmän kuin ystävät niin
hyvin Ingman kuin Essenkään, mutta minä, rakkaat ystävät, muistutan
teitä, että etsisitte valkeutta ja salattua viisautta Herralta tällä
vaarallisella ajalla, joka nyt on heränneillä. En minä pyri teitä
opettamaan nyt enkä vasta, vaan ystävyydellä muistutan teitä että,
minä niinkuin tekin, olemme moninaisten kiusausten alle annetut
Herralta lihan kuolettamiseksi, että henki eläväksi tekisi meitä
raukkoja, jonka kyllä ymmärrätte paremmin kuin minä. En minä, hyvät
ystävät, pyri teitä enemmän nuhdella kuin opettaakaan, jonka luulen
kyllä ymmärtävänne näistä sanoistani, jotka minä heikon veljeni ukko
Gabrielin (Markkasen) kanssa viidestä mielestä olemme aikoneet teille
kirjoittaa. -- Jos asiat myöntävät, olen aikonut ukko Gabrielin kanssa
joulun tienoissa olla Lapualla, emme opettaaksemme teitä emmekä
myöskään maallista apua kerjätäksemme, niinkuin luulen arvaavanne,
vaan ainoastaan saadaksemme kohdella ja keskustella kanssanne
niinhyvin ruumiin kuin sielun tarpeista. Voikaa hyvin, niin paljon
kuin mahdollista on, niinkuin Kristuksen lujat sotamiehet, ensin itse
jokapäiväisen elämän alla kuin myös sanankuulijoittenne holhoomisessa,
josta teidän pitää tehdä tili vanhurskaan tuomarin edessä, jonka itse
ymmärrätte paremmin kuin minä, omasta virkanne velvollisuudesta".
["Ukko Gabrielin ja Pentti Korhosen" kirje 17/9 51 (omistaa Wilh.
Malmivaara).]
Tästäkin kirjeestä päättäen, tuntuu kuin olisivat heränneet talonpojat
koettaneet tehdä voitavansa sen hajaannuksen estämiseksi, jonka
enteitä yhä selvemmin alkaa näkyä herännäisyyden riveissä. Useat
Malmbergin läheisyydessä toimivat papit sitävastoin valmistautuvat
eroamaan hänestä ja koko liikkeestä. Samaan aikaan, kuin Malmberg sai
Korhosen yllämainitun kirjeen, kirjoittaa esim. A. W. Ingman Jos.
Grönbergille: "Minäkin olen näinä aikoina ollut lamautunut sielun ja
ruumiin puolesta, pääasiallisesti siitä syystä, että kaikki
inhimilliset oppi-isämme sekä Savossa että täällä ovat minun
silmissäni aivan auttamattomasti langenneita. Asianlaita on se, että
olen tullut huomaamaan heissä mitä kamalinta nikolaittisuutta. Olen
koettanut teeskennellä ja peittää tuota sodomilaista ilkeyttä, mutta
yhä vain se pistää esiin enkä voi sitä itseltäni salata. Seurauksena
onkin ollut, että minä D(urchmanin), E(ssenin), Favorinin, Roosin ja
useimpien muiden täkäläisten nuorten pappien kera olen lakannut
kaikesta auktoriteetteihin katsomisesta turvautuakseni yksin Jumalan
sanaan ja vanhoihin hyviin uskonpuhdistajiin Lutheriin, Arndtiin sekä
Speneriin ja muihin hallelaisiin, ja me olemme huomanneet olevamme
kaukana heidän opistaan, ainakin käytännössä. Olen nyt alkanut
rukoilla ahkerammin ja huutaa Jumalan armoa osakseni, toivoen ettei
hän voi minua jättää. Varsinkin on J. Arndt ollut minua kehoittamassa,
vaikka kirjani [Riitakirjoitus Hedbergiä vastaan.] julkaiseminen
paljon estelee minua. Minkäänlaisiksi puoluejohtajiksi emme pyri
emmekä aio julistaa mielipiteitämme muille kuin lähimmille
ystävillemme. Minulla olisi paljo sinulle sanottavaa, mutta en voi
sitä kirjallisesti tehdä. -- -- -- Luotan täydellisesti veljelliseen
uskollisuuteesi, niin että tämä jää sinun ja minun välille. Niin ovat
asiat. Herra auttakoon meitä. Amanda (Malmbergin vaimo) sairastaa
heikkona kuumetautia. Itse toivoo hän kuolemaa. Minä toivon hänelle
samaa, jos hän vain otollisella hetkellä pääsisi pois tästä murheen
laaksosta. Älä milloinkaan näistä tiedoistani mitään Malmbergille
ilmaise". [A. W. Ingmanin kirje Jos. Grönbergille 13/10 51 (omistaa
kirkkoh. J. Bergroth.)]
Jo tämä kirje osoittaa, miten salaperäisellä tavalla Malmbergin
heränneet virkaveljet Pohjanmaalla valmistautuivat eroamaan hänestä ja
siitä liikkeestä, jonka yksimielisesti tunnustettuna johtajana hän
näihin asti oli ollut. Silminnähtävästi johtui tuo pelonalainen
salaperäisyys siitä orjamielisestä riippuvaisuudesta, johon he häneen
nähden olivat joutuneet. Syynä oli miehen tavaton henkinen voima ja se
johtaja-asema, johon hän vuosien kuluessa oli kohonnut. Väärin olisi
syyttää yksin häntä tuon aseman saavuttamisesta, sillä he itse olivat
häntä hallitsijaksi kasvattamalla kasvattaneet. Sitä huonomman
vaikutuksen tekee sentähden tuo heidän salassa hiipivä, pimeässä
vähitellen kypsyvä vastarintansa. Se esti kaiken suoran ja miehekkään
esiintymisen ja siihen hukkui kaikki vilpitön veljesrakkaus, joka ehkä
vieläkin olisi voinut asiat korjata. Että tämä oli Malmberginkin
kehitykselle vaarallista, on itsestään selvää.
Rajuilma likenemistään likenee. Ei mikään mahti enää voi sitä estää.