Heränneitten hartauskirjallisuus 19 vuosisadan keskivälissä.
Olemme nähneet, miten suuressa määrässä herännäisyys herätti kansamme
lukuhalua ja kehitti sen lukutaitoa. Missä vanhempi herännäisyys oli
päässyt vaikuttamaan kansaan, siellä löytyi 19 vuosisadan alussa
"vanhojen kristittyjen" kodeissa jonkun verran uskonnollista
kirjallisuutta. Mutta kaikkialla muualla näkivät myöhemmän
herännäisyyden tienraivaajat tässäkin suhteessa vain erämaan köyhyyttä
ja erämaan raakuutta edessään. Vähän löytyi vanhemmilta ajoilta
suomenkielistä hartauskirjallisuutta kipeimmän tarpeen poistamiseksi.
Uusia painoksia vanhoista kirjoista täytyi saada, uusia käännöksiä ja,
mikäli mahdollista, uusia alkuteoksia toimittaa, jos maassa alkanut
herätys oli jatkuva ja pääsevä syventymään kansaan. Tämän oivalsivat
heränneet papit ja ryhtyivät hankkimaan sekä levittämään hyvää
uskonnollista kirjallisuutta heräjäville ja heränneille
sanankuulijoilleen. Moni heistä on tässäkin suhteessa tehnyt paljon,
mutta tätä heidän työtään arvosteltaessa on kunniasija annettava
Renqvistille. On todella suuremmoinen se ahkeruus, jota tämä
uskollinen Herran palvelija tälläkin alalla on osoittanut.
Renqvistin kirjailijatoimesta hänen herätyksensä alkuaikoina sekä
hänen Svartholman linnansaarnaajana ollessaan on ennen (I, 246-251)
kerrottu. Hänen näinä aikoina painoon toimittamiaan kirjoja ei
kuitenkaan vuosisadan keskivälissä läheskään kaikkia enää yleisemmin
viljelty. Rukoilijain piireissä olivat vieläkin käytännössä "Viinan
kauhistus", josta uusi painos ilmestyi Sortavalassa 1848, "Lyhykäinen
tutkinto rukouksen tarpeellisuudesta" sekä "Itsekoettelemus ja
parannuksen neuvo". Miten yleisesti varsinkin viimemainittua kirjaa
rukoilijain mailla luettiin, näkyy siitä, että siitä lyhyen ajan
kuluessa ilmestyi neljä uutta painosta: Kuopiossa 1845 ja 1855,
Sortavalassa 1848 sekä Vaasassa 1852. Miltei ainoa Renqvistin
vanhemmista kirjoista, jota Savon ja Pohjanmaan heränneetkin
yleisemmin viljelivät, oli "Pieni Kempi". Kahden aikuisemman painoksen
lisäksi ilmestyi siitä uusia: Sortavalassa 1849 ja Helsingissä 1851.
Tärkein kaikista Renqvistin painoon toimittamista kirjoista oli Juhana
Arndtin "Totisesta kristillisyydestä" nimisen kuuluisan kirjan
suomennos. Tämän suomennoksen oli hän jo v. 1827 saanut valmiiksi,
mutta Turun palossa oli käsikirjoituskin, niinkuin ennen (I, 248) on
kerrottu, joutunut liekkien uhriksi, jonka vuoksi tuo väsymätön
työntekijä ryhtyi uutta käännöstä toimittamaan. Itse käänsi hän
uudestaan teoksen kolme ensimmäistä kirjaa, joista ensimmäinen
painettiin Porvoossa 1832, Turussa 1834, Helsingissä 1837 ja
Hämeenlinnassa 1849, toinen Helsingissä 1835 ja 1843, kolmas Kuopiossa
1843. Neljännen kirjan käännöksen suoritti, niinkuin tiedämme,
Renqvistin ystävä G. Monell. Se valmistui v. 1846 ja painettiin
Sortavalassa 1847 sekä uudestaan 1850. Suurella ilolla otettiin tämä
kirja vastaan eri osissa maata. Lukuunottamatta muutamia seurakuntia
Kuopion tienoilla, joissa Paavo Ruotsalaisen ja Renqvistin
opetuslapset aikuisemmin olivat kiivaimmin törmänneet yhteen ja joissa
ensinmainitun suunnan edustajat eivät sentähden tahtoneet näitä
kirjoja lukea, että Renqvist oli ne suomentanut, viljelivät heränneet
sitä paljon. Myöntää kuitenkin täytyy, ettei kirja Pohjanmaalla ollut
läheskään niin levinnyt kuin monessa Savon seurakunnassa,
puhumattakaan niistä seuduista, joissa Renqvistin edustama suunta oli
vallalla. Arndtin verrattomat rukoukset olisivat varsinkin ansainneet
tulla yleisemmin tunnetuiksi Pohjanmaallakin.
Siihen aikaan, jolloin Renqvist kehoitti Monellia kirjoittamaan
"Epäjumalisuuden kauhistuksesta", oli hän itse ryhtynyt valmistamaan
kirjaa, jolle hän aikoi antaa nimeksi "Pyhän raamatun ydin eli sisu".
Tästä aikomuksestaan kirjoitti hän Monellille: "Aion ottaa sen
(mainitun kirjan) sanasta sanaan raamatun ensimmäisestä rekisteristä
paitsi muistutuksia (viivan) alla, siten kumotakseni kaikenlaiset
harhaopit, mitä laatua nämä sitten ovatkin. Semmoinen kirja olisi
kumoamaton, niinkauan kuin itse raamattu olisi semmoinen, niin että
semmoisen kirjan jättäminen toimittamatta olisi syntiä". Kirja
ilmestyi Viipurissa v. 1852 nimellä _"Ilmoitus, minkälainen pyhän
raamatun ydinkirja on, joka sanasta sanaan on otettu piplian
rekisteristä"_ sekä seuraavana vuonna vähän muutetulla nimellä. Jo
ennenkuin tämä kirja ilmestyi, odotettiin sitä hartaasti
rukoilijoitten piireissä, sillä Renqvist oli jo pari vuotta
aikaisemmin ystävilleen ilmoittanut aikovansa toimittaa tämmöisen
kirjan. Ruotsalaisen hengenheimolaisista se ei lukijoita saanut.
V 1851 ilmestyi niinikään Viipurissa Renqvistin kirjoittama
_"Tutkistelemus, jossa osoitetaan pyhän raamatun olevan Jumalan sana
eikä ihmisten sana, niinkuin pilkkaajat ja toimettomat ihmiset
sanovat"_. Se oli rukoilijainkin piireissä vähemmin levinnyt kuin
useimmat muut Renqvistin kirjoista; ani harva muista heränneistä
lienee siitä kuullut puhuttavankaan.
Kaikkiaan toimitti Renqvist painoon noin 60 kirjaa. Suuri osa hänen
toimestaan julaistuista käännöksistä on kuitenkin kokonaan muiden
valmistamia, Renqvistillä kun näiden suhteen ei ole muuta tointa ollut
kuin uusien painosten toimittaminen. Niin esim. Murrayn ja J. Ph.
Freseniuksen kirjat, jonka viimemainitun kirjailijan suomeksi
ilmestyneistä kirjoista ainoastaan _"Neuvojille ja neuvottaville"_ on
hänen suomentamansa. Toisia muiden toimittamia käännöksiä, joita hän
ei hyväksynyt, hän korjasi usein aivan perinpohjin. Semmoinen oli
esim. Jean de Bernières Louvignyn "Salattu elämä Kristuksen kanssa
Jumalassa", jonka hän jo v. 1834 itse oli kääntänyt ja täten v. 1851
toimitti parempaan kieliasuun. Parannetussa suomenkielisessä asussa
ilmestyivät näinä aikoina myöskin Gerhard Terstegenin "Monen hurskaan
sielun puuttuvainen kristillisyys" (1844 ja 1855) ja "Kristuksen
rakkaus vaatii meitä" (1849). Kun muistamme, miten vaikeissa
olosuhteissa Renqvist työskenteli, on hänen kirjailijatoimensa tulos
todella hämmästyttävä. Ja jos moni hänen kirjoittamistaan tahi
kääntämistään hartauskirjoista saikin vain pienemmän lukijakunnan tahi
jo aikuisin joutui aivan unohduksiinkin, pääsivät toiset sitä
laajemmissa piireissä ja sitä pitemmäksi ajaksi puhumaan vakavaa ja
korutonta totuuttaan kansallemme.
Kirjansa painatti Renqvist omalla kustannuksellaan. Jos hän monien
ystäviensä kautta Karjalassa, Etelä-Savossa ja Lounais-Suomessa y.m.
ylimalkaan näkyykin saaneen niitä hyvin leviämään, on selvä, että
tämäkin toimi tuotti hänelle ylenmäärin suurta huolta ja vaivaa.
Elleivät ystävänsä kovimpina aikoina olisi koonneet hänelle apua,
olisi hän monesti joutunut kovin ahtaalle. -- Renqvist aikoi
Sortavalassa perustaa ja ylläpitää oman kirjapainon, mutta tämän
tehtävän hän kuitenkin luovutti K. V. Holmströmille, joka vuosina
1846-1850 viimemainitussa kaupungissa painoi hänen kirjojaan ja
senjälkeen Viipurissa jatkoi samaa tointaan.
Heränneitten ehkä yleisimmin käyttämät kirjat olivat vanhastaan Antti
Achréniuksen "Halullisten sieluin hengelliset laulut" sekä Elias
Laguksen v. 1790 ensin suomentamat "Siionin virret". Nämä
herännäisyyden alkuaikoina lehtisinä painetut laulut esiintyivät jo
kysymyksessä olevina aikoina sidottuina kirjoina. Kummastakin
virsikokoelmasta ilmestyi tuon tuostakin uusia painoksia. Seuraavat
eri painoksia ilmaisevat numerot kysymyksessä olevalta ajalta
osoittavat, kuinka paljon niitä viljeltiin: Hengelliset laulut: 14
painosta Turussa 1790 -- 1854, 2 Vaasassa 1801 -- 1828, 3 Oulussa 1832
-- 1849; Siionin virret: (paitsi vanhempia) 3 painosta Turussa 1822 --
1841, 2 Helsingissä 1829 -- 1849, 5 Oulussa 1829 -- 1848.
Kaksi arvokasta suomenkielistä postillaa oli 19 vuosisadan
herännäisyys saanut perinnöksi edelliseltä ajalta: Juhana Vegeliuksen
"Pyhä evankeliumillinen valkeus taivaallisessa opissa ja pyhässä
elämässä" sekä Antti Björkqvistin "Uskon harjoitus autuuteen". Vaikka
verraten harvat voivat itselleen hankkia ensinmainittua kirjaa, se kun
käsittää yli 2,000 sivua, tuli se jo verraten aikaisin tutuksi
heränneille, sillä opettajat ja muut johtajat lukivat sitä seuroissa.
Paavo Ruotsalainen piti sitä erinomaisen hyvänä kirjana, ja tuskin
löytyi sitä herännyttä pappia, joka ei olisi sitä omaksi
hartaudekseenkin viljellyt. Vähimmin tunnustusta näkyy se saaneen
osakseen Renqvistiltä, mutta hänkin sanoi sitä "jokseenkin hyväksi".
Syynä siihen, ettei hän kirjaa ystävilleen suositellut, oli sen
laajuus. Mutta paljon siitä Renqvistin ystävät eri osissa maata
pitivät. Niinkuin olemme nähneet, käyttivät Mikkelin puolen heränneet
sitä yleisesti seurakirjana. Samoin myöskin heidän hengenheimolaisensa
Lounais-Suomessa. "Vegeliuksen postilla on kristinuskon tuki
Suomessa", lausui Kustaa Ilvan vielä kuolinvuoteellaan. Koko
Pohjanmaalla pidettiin kirjaa erittäin suuressa arvossa. Sen toinen
painos oli ilmestynyt Turussa v. 1836 -- 1838 ja kolmas Suupohjan
heränneitten pappien toimesta N. K. Malmbergin kustannuksella Vaasassa
1848, jolloin se ilmoitettiin tilattavaksi "vahvoissa kansissa" 2
ruplasta molemmat osat. -- Vielä suuremman merkityksen kuin
Vegeliuksen postilla sai Björkqvistin "Uskon harjoitus autuuteen".
Varsinkin Pohjanmaan heränneet sitä rakastivat. L. J. Achrén käänsi
sen ruotsiksi, ja v. 1841 ja 1849 ilmestyi se uusina suomenkielisinä
painoksina Vaasassa, viimemainittuna vuonna N. K. Malmbergin
kustannuksella.
Paljon rikastuttivat Suupohjan heränneet papit
postillakirjallisuuttamme, kääntämällä Lutherin saarnoja suomeksi. Jo
v. 1846 oli K. I. Nordlund ruvennut kääntämään Lutherin
_Kirkkopostillan_ evankeliumi-osaa, mutta hän luopui hankkeestaan,
julkaistuaan painosta ainoastaan pienen osan. Luultavasti oli hän
saanut tietää, että F. O. Durchman ja A. V. Ingman, joiden
suomenkielentaito oli laajalti tunnettu, olivat ryhtyneet tähän
työhön. V. 1848 oli heidän toimittamansa käännös käsikirjoituksena
valmiina ja jo samana vuonna alkoi painattaminen. Tilaajat, joita
ilmestyi kaikkialta koko maassa, tietysti verrattomasti suurin osa
heränneitten piireistä, saivat kirjan vihottain, kunnes se v. 1851
kokonaisuudessaan valmistui. Postillan "Talvipuoli" painettiin
Turussa, "Suvipuoli" Helsingissä C. J. Frenckell ja Pojan
kirjapainossa, A. V. Ingmanin kustannuksella.
Epäilemättä paras kaikista Pohjoismaissa käytetyistä postilloista
oli ruotsalaisen _Antti Nohrborgin_ "Den fallna menniskans
salighetsordning" (Langenneen ihmisen autuudenjärjestys). Sekin
ilmestyi näinä aikoina suomenkielisessä asussa. Tämänkin käännöksen
toimitti herännyt pappi, F. O. Durchmanin vanhempi veli _Josef
Vilhelm Durchman_, joka, toimittuaan pappina eri seurakunnissa
Pohjois-Pohjanmaalla sekä Lapissa, v. 1847 oli nimitetty Ylistaron
kappalaiseksi. Jo sitä ennen oli hän sanotun veljensä y.m. ystävien
kehoituksesta ryhtynyt tätä suurta käännöstyötä toimittamaan ja saanut
sen valmiiksi. Se ilmestyi painosta v. 1848 eli samana vuonna, jolloin
kääntäjä muutti Ylistaroon. Painattamisesta, jonka toimitti
heränneisiin lukeutuva kirjakauppias _P. F. M. Lundberg_ Vaasassa, oli
F. O. Durchman pitänyt huolta.
Siis neljä postillaa, joiden sivumäärä yhteenlaskettuna teki yli 5,000
sivua, neljän vuoden kuluessa! Painosten suuruutta ei tarkkaan voitane
arvioida, mutta päättäen Suupohjan heränneitten pappien
kirjeenvaihdosta näiltä ajoilta, saattaa erehtymättä väittää, etteivät
ne olleet pieniä. Ja kun tämän lisäksi muistamme, että Björkqvistin,
Vegeliuksen ja Nohrborgin postilloja luettiin yksinomaan heränneissä
piireissä, täytyy todella ihmetellä sitä lukuhalua, jonka herännäisyys
oli kansassa herättänyt. Tuskin koskaan muulloin, ei aikaisemmin eikä
myöhemmin, olisi kannattanut koettaakaan yhtaikaa toimittaa
kirjamarkkinoille neljää näin suurta postillaa. Kuinka tuo silloin
onnistui, se on 1840-luvun herännäisyyden salaisuus.
Eikä siinä kyllin, että postillat näin tavattoman suuressa määrässä
saivat lukijoita. Paljon muuta samaan aikaan heränneitten pappien
toimesta ilmestynyttä hartauskirjallisuutta levisi, niinkuin tiedämme,
yhtä helposti heränneessä kansassa. Varsinkin muutamien pienempien
lempikirjojen menekki oli hämmästyttävän suuri. Kun esim. Vilcocksin
"Hunajan pisarat", jota kirjaa sitä ennen oli suomeksi ilmestynyt
seitsemän eri painosta, v. 1849 painettiin uudestaan (Oulussa), loppui
painos jo parin vuoden perästä, vaikka sitä sitäennen, niinkuin
Malmberg v. 1848 J. I. Berghille kirjoittamassaan kirjeessä lausuu,
"aikaisemmin oli myyty tavattomat määrät". Viimemainitun toimesta ja
hänen kustannuksellaan ilmestyi tämä Paavo Ruotsalaisen lempikirja
uudelleen Kuopiossa v. 1852. Eikä sekään riittänyt. Kolme vuotta
myöhemmin painettiin viimemainitussa kaupungissa vieläkin yksi painos.
Esimerkin vuoksi mainittakoon niinikään, että yksin Malmberg tilasi
J.I. Berghin v. 1847 kääntämää O. J. Hoofin saarnaa "Kymmenestä
neitseestä" 800 kappaletta ja 300 kappaletta Arndtin "Totisen
kristillisyyden" kolmatta osaa. Berghille lähetti hän seuraavana
vuonna 300 kpl. Björkqvistin postillaa, jota määrää hän piti
kohtuullisena Kuopion seudun heränneille. -- Muista heränneissä
piireissä yleisemmin luetuista kirjoista ansaitsee mainitsemista
etenkin Lutherin "Isä meidän selitys", jonka N. K. Malmberg v. 1841
toimitti entistä parempaan kieliasuun. Tämä käännös painettiin
uudestaan Oulussa, missä edellinenkin oli ilmestynyt, v. 1854. --
Huomattava on myöskin, että heränneetkin ostivat niitä Lutherin muiden
kirjojen suomennoksia, joita evankelisen suunnan miehet samaan aikaan
toimittivat kirjamarkkinoille.
Heränneitten käyttämään hartauskirjallisuuteen sopii tavallaan lukea
myöskin kirkkomme Tunnustuskirjat, jotka, niinkuin ennen on mainittu,
Jos. Grönberg alkukielestä käänsi suomeksi. Käännökseen liitettiin,
niinkuin niinikään ennen on mainittu, J. I. Berghin kirjoittama
"Lyhykäinen johdatus tunnustuskirjoihin" sekä "Upsalan kokouksen
päätös". Teos ilmestyi Vaasassa P. F. M. Lundbergin kirjapainossa.
Kustantajana oli Jos. Grönberg. Emme tässä yhteydessä olisi puhuneet
"Tunnustuskirjoista", ellei herännäisyyden oppiriitoihin eksynyt henki
olisi saanut aikaan, että niistä siellä täällä ruvettiin etsimään
tyydytystä sielun puhtaasti uskonnollisillekin tarpeille. Niinpä esim.
Wilhelm Niskanen hyvin ahkerasti luki näitä kirjoja. Samoin jotkut
muutkin liikkeen johtomiehistä. Suurten joukkojen kirjaksi teos
tietysti ei päässyt.
Yhtä rikas kuin tämän ajan suomenkielinen hartauskirjallisuus on
käännöksistä, yhtä köyhä on se alkuperäisistä teoksista. Renqvistiä
lukuunottamatta, eivät heränneet papit kysymyksessä olevalla
aikakaudella mitään omaa julkaisseet, jota sopisi lukea
hartauskirjallisuuteen kuuluvaksi. Tämä on puute, jota emme saa jättää
mainitsematta. Kynämiehiä, vieläpä eteviäkin, heränneitten joukossa
kyllä löytyi, mutta he käyttivät kykyään riitakirjoitusten
kirjoittamiseen.
Raamattua, varsinkin Uutta Testamenttia levitettiin kaikissa
heränneissä piireissä. Että kirjojen kirja on ainoa ehdottomasti oikea
autuudenohje, sen kaikki tiesivät ja tunnustivat. Mutta myöntää
täytyy, ettei se käytännössä aina päässyt yksin semmoisena
esiintymään. Sitä ei viljelty niin ahkerasti, kuin muita
hartauskirjoja. Niinpä sitä ei missään seurakirjana käytetty;
tämän oikeuden olivat postillat ja jotkut muut hartauskirjat
itselleen anastaneet. Samoin oli kotihartaudenkin, vieläpä sanan
yksinäisyydessäkin viljelemisen laita. Useimmin nähtiin moni herännyt
pappikin postillansa, kuin raamatun ääressä. Kansassa oli tämä
tietysti paljon yleisempää. Kun tämän lisäksi muistamme, että toisilla
paikkakunnilla yksi, toisilla toinen postilla tahi muu hartauskirja
oli eniten käytännössä, syntyi helposti yksipuolisuutta
uskonnollisessa katsantotavassa. Emme luule erehtyvämme väittäessämme,
että herännäisyydessä ilmenevät hajoittavat riidat ainakin jossain
määrin johtuivat juuri tästä. Mutta toiselta puolen on myönnettävä,
että juuri hartauskirjat ovat tuottaneet tälle liikkeelle niin paljon
siunausta, että niiden merkitystä sen synnyttämisessä ja
kehittämisessä tuskin voitaneen liika suureksi sanoa. [K. Hallio,
Katsaus hengelliseen kirjallisuuteemme; Valfrid Vasenius, Suomalainen
kirjallisuus 1544 -- 1877; Renqvistin kirje Monellille 29/6 1848;
Jonas Laguksen kirje N. K. Malmbergille 12/10 1849; A. Kihlmanin kirje
R. Helanderille 2/11 1846; Malmbergin kirjeet J. I. Berghille 14/3
1848, 21/11 1849, 11/2 1850; K. V. E. Ranckenin, Kustaa Malon, J.
Vallenbergin, Paavo Niskasen, J. Hirvelän, A. O. Törnuddin y.m.
vanhojen heränneitten kertomukset; A. V. Ingmanin kirjekonsepti J.
Ternströmille.] Merkille on myöskin pantava, etteivät heränneet papit
niin yksipuolisesti arvostelleet-kansan tarvetta hengelliseen
kirjallisuuteen nähden ja tätä kirjallisuutta semmoisenaan, että
olisivat pitäneet mitään hartauskirjaa riittävänä yksin ohjaamaan
ketään autuuden tielle ja sillä tiellä johtamaan. Suruttomalle
annettiin hänen tilaansa sopiva kirja, vasta heränneelle toinen,
hengellisesti kokeneempia neuvottiin syvempiä uskonelämän salaisuuksia
käsitteleviä kirjoja itselleen hankkimaan. Asiaa valaiseva on seuraava
ote A. V. Ingmanin J. Ternströmille v. 1849 kirjoittamasta kirjeestä:
"Jolleivät heränneet heti huomaa lukea oppi-isäsi Schartaun hyvin
arvokkaita kirjoja, vaan ensi hädässään turvautuvat esim. täällä
vanhastaan tavallisiin 'Huutavan ääneen', 'Autuuden järjestykseen',
'Sanaan syntisille', 'Siionin virsiin' y.m., niin syytät heitä
huolimattoman hengellisen opin sekoittamisesta Jumalan puhtaaseen ja
väärentämättömään sanaan y.m. Vieläpä näyt teräväpäisen Schartaun
esimerkkiä noudattaen arvelevan, etteivät mainitut kirjat voi
tyydyttää muita kuin lahkolaismielisiä sieluja. Myönnän kyllä,
etteivät nämä kirjat ajanpitkään voi ylläpitää hengellistä elämää,
mutta sen tiedän kokemuksesta myöskin, että ne ovat kantaneet
siunauksesta rikkaita hedelmiä synnin unesta herättämiseksi. Tuolla
sinun halveksimallasi roskalla on Kristus meidänkin maassamme avannut
monen tuhannen silmät, varsinkin 'Huutavan äänellä', 'Sanalla
syntisille' ja 'Autuuden järjestyksellä'. Raamattu, Luther,
Björkqvist, Vegelius, Freseniuksen rippikirja sisältävät liika
voimallista ravintoa vastaheränneille: he tarvitsevat vielä maitoa.
Mutta anna heidän Jumalan oman johdatuksen alaisina päästä syvempään
hengellisen ravinnon tarpeeseen, niin he jättävät lapsenruuan, ja
raamattu, Luther, Björkqvist, Fresenius y.m. tulevat heidän ainoiksi
opettajikseen. Niin ainakin on aivan asianhaarojen pakosta täällä
Suomessa käynyt. 'Siionin virsiä', tahi oikeammin muutamia siinä
löytyviä virsiä veisasi alussa vastaherännyt kansa syvällä lämmöllä,
heidän vielä hekumoidessaan tuntuvamman armon helmassa s.o.
tuntuvammassa synninsurussa ja tuntuvammissa evankeliumin
virvoituksissa, jota Jumala alussa antaa kaikille heränneille
sieluille, mutta nyttemmin on syvästi hengellinen vanha virsikirjamme
ainakin vanhempien heränneitten rakkain lukukirja".