Pastori itki ääneensä.
* * * * *
Pastoria seurasi sentään joskus onnikin. Jo samana syksynä hän sairaan
luona käydessään kylmettyi, sairastui ja kuoli. Sen perästä unohtui
hänen rakkausjuttunsakin.
Pappilaan tuli uusi apulainen, joka meni naimisiin Ailin kanssa, ja niin
tuli vanha traditsiooni täytetyksi siinäkin suhteessa. Muuta sen
kummempaa ei tapahtunut niiden viiden vuoden aikana, joiden kuluttua
Agnes taas tuli pappilassa käymään.
Mutta pieni keijukainen oli kokonaan muuttunut. Hän oli hengittänyt
suuren maailman hienostunutta ja turmeltunutta ilmaa, oli nauttinut ja
kärsinyt. Entisestä luonnonlapsesta, jonka heleä nauru ja valkoiset
kiiluvat hampaat vieläkin olivat pitäjäläisten muistossa, oli kehittynyt
hieno, viehättävä, kuuluisa laulajatar.
Nyt hän oli tullut taas pappilaan lepäämään ja ehkäpä myös hieman
haihduttamaan tuota kalvavaa tunnetta, joka oli hänen sieluunsa syöpynyt
silloin, kun hän sai tiedon siitä, että mustasilmäinen maalari, joka oli
hänen kuvansa Roomassa maalannut, oli toisen oma.
Siitä syystä ei enää nauru helähdellyt kuin ennen, ja laulaessa oli ääni
usein sortua kyyneliin.
Mutta pappilassa oli niin tyyntä ja hiljaista. Se vaikutti
rauhoittavasti kiihtyneisiin hermoihin.
Aili antoi Agnesin olla hyvin paljon yksin, sillä vaistomaisesti hän
tiesi, että yksinäisyyttä Agnes nyt enin kaipasi.
Ja yksin hän kuljeskeli metsissä ja varsinkin suurella
koivikko-kirkkomaalla, jossa aina vallitsi niin juhlallinen rauha, että
kaikki huolet hiljaa raukesivat lepoon. Siellä hän istui usein
puupenkillä suuren riippukoivun suojassa, ja siellä hänen silmänsä
kerran osuivat yksinkertaiseen mustaan ristiin, jossa seisoi
_Pastori Matti Rantala_.
Ensin hän ei siinä huomannut sen kummempaa, mutta yht'äkkiä tuo nimi
tuntui niin tutulta. Ja salaman nopeudella muistui hänen mieleensä suuri
kirjava kukkavihko, nolon näköinen, punoittava naama ja sitten
tuskallinen, sääliä rukoileva katse.
Agnes kavahti pystyyn. Nyt hän ymmärsi.
* * * * *
Pitäjäläiset puhuivat vielä vuosikausia siitä, että joku oli kuullut
joltakulta, että joku oli nähnyt kuinka kuuluisa laulajatar oli tuonut
kukkia pastori Rantalan haudalle. Mitähän ihmettä sekin mahtoi merkitä?
Olisikohan se ollut entinen lapsuuden lemmitty? Mutta tuskin se oli
mahdollista. -- Kuka niiden suurien taiteilijoiden kaikkia oikkuja
ymmärtää!