Tässä tuonoin näin "Päivälehdessä", että "tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen
piti sunnuntaina erinomaisen valaisevan esitelmän lastenhoidosta
uusimpien lääketieteellisten tutkimuksien mukaan". Seuraavana päivänä
huomasin "Suomettaressa", että "Hamburger Nachrichten", "Daily
Telegraph" ja "Le Temps" ovat erittäin kiittävästi arvostelleet tohtori
Lienu Oksasen-Pitkäsen uusinta teosta "Raittiusliikkeestä Raamatun
valossa". Ja sitten seuraavana päivänä sattuivat silmäni heti
ilmoitukseen, jossa kehoitetaan yleisöä miehissä saapumaan iltamaan,
jossa tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen tunnetulla taidollaan tulee
lausumaan oman sepittämänsä "Hymnin taiteille". -- Sitä ennen olin jo
monta monituista kertaa nähnyt sanomalehdissä, kuinka tohtori Lienu
Oksanen-Pitkänen oli "harvinaisella kyvyllään" pitänyt puheen siinä ja
siinä juhlassa, tai "kiitettävällä innolla" ruvennut puuhaamaan sitä tai
sitä hyvää asiata. Mutta joka ikinen kerta oli sattunut niin hullusti,
että minä en ollut läsnä noissa tilaisuuksissa, enkä siis koskaan ollut
nähnyt tohtori Lienu Oksasta-Pitkästä, jota kohtaan ihailuni oli päivä
päivältä kasvamassa.
Uteliaisuuteni kasvoi samassa määrässä, enkä mitenkään ilennyt näyttää
tietämättömyyttäni, kysymällä _kuka_ on tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen,
sillä tiesin varsin hyvin että Helsingissä _ei saa_ olla tietämätön
tuommoisista asioista.
Enin minua vaivasi se kysymys: Onko tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen mies
vai nainen? Lienu nimi näytti viittaavan siihen suuntaan, että hän oli
nainen, mutta minä tunnen kaksi Aino nimistä miestä ja yhden Lyyli
nimisen ja ainakin puolikymmentä Tyyne nimistä, miks'ei niitä siis voisi
olla Lienu nimisiäkin miehiä? Lienuna hän varsin hyvin saattoi olla
kumpi tahansa. Tuo kaksoisnimi Oksanen-Pitkänen myöskin ensin pani minut
arvelemaan, että se ehkä oli joku rouva, omaa sukua Oksanen ja
naimisissa Pitkäsen kanssa. Tiesin että suurilla naisilla on tapana
säilyttää molemmat nimet. Mutta sitten muistin Wetterhoff-Aspin ja
ymmärsin että suurilla miehilläkin oli sama tapa. Kaksoisnimi ei siis
antanut mitään ohjetta minulle.
Kun näin että hän oli pitänyt esitelmän lastenhoidosta lääketieteen
uusimpien tutkimusten mukaan, päätin että hän oli lääketieteen tohtori.
Semmoisena hän myöskin saattoi olla yhtä hyvin nainen kuin mies.
Mutta kun sitten huomasin että hän kirjoitti kirjoja raittiudesta
Raamatun valossa, selvisi minulle, että hän olikin teoloogi ja varmaan
mies.
Uteliaisuuteni oli noussut korkeimmilleen, ja minä päätin ettei mikään
este enää saisi estää minua omin silmin näkemästä, kuka tohtori Lienu
Oksanen-Pitkänen oli.
Otin sanomalehden käsiini ja katsoin missä tohtori Lienu sinä iltana
esiintyi. Näin että hänen piti kertoa satu ylioppilastalolla kello 1/2
8.
Vilkaisin kelloani. Se oli 7. Syöksyin sitten suoraa päätä
ylioppilastalolle ja istauduin odottamaan. En voinut ollenkaan kuulla
niitä laulu- ja soittonumeroita, jotka olivat Lienu-tohtorin
esiintymisen edellä, sillä sydämeni tykki niin rajusti odotuksen
kiihkossa.
Vihdoin koitti se hetki, jolloin odotettu tohtori astui estraadille.
Silloin minä näin että tohtori Lienu oli nainen. Paitsi sitä hän oli
harmaa, iho harmaa, silmät harmaat, puku harmaa, sielu har-- niin, sitä
minä en tietysti nähnyt, aavistin vain. Nyt en tietysti tarkoita että
hän oli harmaa vanhuuttaan, päin vastoin, hän oli nuoruuttaan harmaa.
Etevät miehet ja naiset ovat hyvin usein nuoruuttaan harmaita, ja
tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen oli etevä. Nuori hän oli epäilemättä
myöskin, vaikka oli mahdoton tarkoin määrätä hänen ikäänsä. Hän oli näet
sitä tyyppiä, joka 18-vuotisesta 60-vuotiseksi asti näyttää
30-vuotiselta.
Mutta ennen kaikkia hän oli etevä. Sen kuulin niin usein, että minun oli
pakko sitä uskoa. Aina kun joku puhuu tohtori Lienu
Oksasesta-Pitkäsestä, sanotaan hänestä että hän on etevä nainen. Ei
juuri mitään muuta, eikä hänestä luultavasti voi muuta sanoakaan, mutta
onhan sitä siinäkin. Hän on etevä, ja sillä hyvä.
Minä tutustuin häneen kohta persoonallisesti, ja hämmästykseni oli
sanomaton, kun sain selville, että olimme oikeastaan vanhat tutut
lapsuuden ajoilta, jolloin hän Oksalan Lienuna eleli eräässä pitäjässä
Kuopion takana. Silloin ei kukaan tietysti voinut aavistaa, että hänestä
tulisi etevä. Ennemmin olisi luullut hänestä tulevan jotain muuta, sillä
hänellä oli varsin paljon luonnonlahjoja. Ei sitä eteväksikään pääse
aivan ilman luonnonlahjoja, vaikka se tosin on etupäässä kohtalo, joka
etevyyden määrää.
Mutta Oksalan Lienustahan minun nyt piti puhua.
Hän eleli, kuten sanoin, Kuopion takana varakkaan talon ainoana
tyttärenä, ja koska hänet kansakoulussa huomattiin hyväpäiseksi, pääsi
hän sieltä Kuopion tyttökouluun jatkamaan lukujaan. Siellä hän oli
koulun paras oppilas, mutta eteväksi hänet havaittiin vasta Helsingin
jatkoopistossa, jonne hän Kuopiosta siirtyi. Vasta jatkoopistossa hän
myöskin rupesi harrastamaan.
Jokainen helsinkiläinen kyllä tietää, mitä harrastaminen merkitsee,
sillä täällä kaikki ihmiset harrastavat, mutta en ole varma siitä, että
maaseutulaisten kieliaisti on yhtä kehittynyt. Siitä syystä lienee
paikallaan valaista harrastamiskäsitettä parilla esimerkillä.
Jos ihminen tahtoo harrastaa jotain -- sanokaamme esim. suomalaisuutta
-- niin sitä ei suinkaan ole käsitettävä niin, että hänen itse pitäisi
puhua suomea, edistää voimiensa mukaan suomalaista taidetta,
kirjallisuutta, teollisuutta y. m. Se olisi perin orjuuttavaa ja ikävää.
Hän saa kotikielekseen valita, minkä ikinä tahtoo. Erittäin ansiokasta
on, jos suomenkielen harrastaja kotikielekseen ottaa joko ranskan tai
saksan tai englanninkielen, mutta noiden puutteessa kyllä
ruotsinkielikin soveltuu. Tuttavapiirissään hänellä tietysti ei myöskään
ole mitään velvollisuuksia kieleen nähden. Eikä hänen itsensäkään ole
pakko oppia suomea, sillä sehän on niin perin vaikeata kieltä. Pääasia
on että hän aina ja joka paikassa puhuu siitä, kuinka äärettömän
tärkeätä ja välttämätöntä se on isänmaan edulle, että koetetaan
kaikkialla puhua suomea sekä edistää suomalaista taidetta,
kirjallisuutta, teollisuutta j. n. e. Varsinkin juhlapuheissa tulee
tarkkaan teroittaa noita asioita kuulijakunnan sydämeen. Se on
suomalaisuuden harrastamista.
Raittiutta voi harrastaa siten, että aina koettaa selvittää kuinka
turmiollista alkoholin nautinto on muille. Se ei tietysti mitenkään estä
itse harrastajaa hyvässä seurassa juomasta pari lasia, vaikka tosin
jonkunmoinen kohtuus on suotava. --
Mutta nyt minä taas jouduin pois Lienu Oksasesta.
Lienu harrasti erisin isänmaallisuutta ja kansallisuutta. Se sopi niin
hyvin siksi että hän puhui leveätä Savon murretta, eikä oikein osannut
perehtyä kirjakielen suulliseen käytäntöön. Hän kyllä vakavasti koetti
oppia ruotsiakin, mutta se oli niin merkillistä, että hänen kielensä
aina käännähti puhumaan sellaista Kuopion takana kehittynyttä ruotsia,
joka, kuten tunnettu, hiukkasen eroaa esim. Tukholman ruotsista. Nuo
syyt kaikki vaikuttivat sen että Lienu innokkaasti harrasti
kansallisuutta. Ihmisen pitäisi aina antaa olosuhteiden määrätä
harrastuksiaan, eikä ruveta omin päin puskemaan sinne tänne, niin kaikki
kävisi hyvin, kuten Lienu Oksasellekin.
Kun Lienu esim. lausui runon Savon murteella tai piti jatkoopiston
konventissa "puhheen isänmoalle", niin se oli siinä määrin kansallista,
että kenen tahansa saattoi käydä kateiksi.
Isänmaallis-kansallista harrastusta seurasi luonnollisena liitteenä
raittiusharrastus esitelmineen, teeiltamineen, paketti-iltoineen y. m.,
y. m.
Mutta kaikki harrastukset käyvät ajan pitkään yksitoikkoisiksi, ellei
hanki niissä tarpeellista vaihtelua. Nainen, jonka sallimus on määrännyt
kehittymään eteväksi, vaatii monipuolisempaa työtä, laajempia näköaloja.
Ensi aluksi Lienu päätti ruveta harrastamaan lastenkasvatuksen
parantamista ja piti siinä tarkoituksessa sarjan esitelmiä
kansankodissa, siten tarkoin seuraten luonnon viisasta järjestelmää,
joka on säätänyt, että kaikki lastenkasvatusesitelmät ovat etevien
lapsettomien naisten hoitoon jätettävät. Vai onko joku ehkä kuullut
jonkun äidin pitävän esitelmää lastenkasvatuksesta? Ei ikinä. Tuskin he
kykenevät lapsiaan kasvattamaankaan, vielä sitten esitelmiä pitämään.
Työn jako on siinä kuten muuallakin maailmassa ainoa oikea. Toiset
synnyttävät lapsia ja hoitavat niitä. Toiset synnyttävät teoriioja
lapsista ja kehittävät niitä.
Kun Lienun esitelmäsarja loppui, hän perusti lastenkasvatusyhdistyksen,
hankki sille valtioavun ja tuli itse yksimielisesti valituksi sen
ensimäiseksi kunniajäseneksi sekä rupesi sitten harrastamaan muita
aatteita.
Hän päätti ensi aluksi uhrata koko elämänsä naisasialle. Siksi hän
leikkuutti tukkansa lyhyeksi, halveksi kaikkia miehiä ja ryhtyi
suorittamaan ylioppilastutkintoa. Mutta se matematiikka rupesi niin
pahasti kangertelemaan. Ja kun hän tarkkaan mietti asiata, niin olihan
sulaa hulluutta uhrata kallista aikaa tuollaisen mitättömän tutkinnon
suorittamiseen, kun hänellä itse asiassa jo oli paljoa suuremmat tiedot
kuin siihen vaaditaan. Paljoa parempi oli tietysti heti suorittaa neljä
laudaturia ja yksi cum laude sekä pyytää dispanssi ylioppilastutkinnosta
ja tulla suoraa päätä maisteriksi.
Niin hän päätti tehdäkin ja rupesi siinä tarkoituksessa kuuntelemaan
luentoja yliopistossa.
Mutta senhän koko maailma tietää, että professorit meidän yliopistossa
ovat _niin_ omituisia. Vaativat kaikenlaisia detaljitietoja sen sijaan
että heidän tietysti pitäisi tyytyä siihen, että nuoret tiedemies-alut
osaavat tuollaisia ylimalkaisia yleiskatsauksia ja johtavia aatteita. Se
on suorastaan intelligenssin ja luontaisen orginaliteetin surmaamista
tuo laudaturien lukeminen täällä meillä.
Sen huomasi Lienu Oksanen sangen pian ja käsitti, kuinka lievimmin
sanoen mieletöntä olisi ruveta täällä meidän yliopistossa tutkintoja
jauhamaan. Monta vertaa viisaampaa oli tietysti mennä jonnekin
ulkomaille, jossa ei olla niin ahdasmielisiä, ja tulla suorastaan
tohtoriksi. Siihen menisi vuosi, tai korkeintaan puolitoista.
Sitten voisi aina nimikortteihinsa painattaa _D:r Phil._ nimen jälkeen.
Se olisi toista kuin ylioppilaslakki ja laakeriseppele! Ja paitsi sitä,
jos isänmaalliselta kannalta katsoi asiata, niin se oli suorastaan hänen
velvollisuutensa menetellä siten. Suomi on niin köyhä maa, että sillä
todellakaan ei ole varaa kätkeä kynttilöitään vakan alle, vaan niiden on
sallittava loistaa niin kirkkaasti kuin suinkin.
Kaikista noista syistä Lienu piti velvollisuutenaan lähteä ulkomaille.
Ja hän läksi.
Puolen vuoden perästä hän palasi, ja hänen nimikorteissaan oli _Lienu
Oksanen, D:r Phil. Helsingfors, Finlande_. Siitä päättäen hän oli
tohtori. Ja miks'ei olisi ollut? Pääsee sitä Amerikassa tohtoriksi
kuudessa viikossakin, jos on oikein etevä. Ja siitä lähtien hän on ollut
lähinnä tärkein henkilö Helsingissä. Tärkein on tietysti hänen henkinen
kaksoisveljensä, jonka toimena on "edustaminen" kaikissa
juhlallisimmissa tilaisuuksissa.
Minun mielestäni nuo molemmat olisivat voineet mennä naimisiin, mutta
niin ei käynyt. Sehän on tunnettu, että etevien miesten rouvat
tavallisesti ovat hiukan niin ja näin, mitä etevyyteen tulee, ja se se
kai oli syynä siihen, että tuo mainittu miehinen edustaja ei tullut
ajatelleeksi Lienua, vaan valitsi toisen.
Mutta Lienu valitsi myöskin toisen. Tapahtui nimittäin niin, että kun
tohtori Lienu Oksanen täytti 40 vuotta, hän innostui ja kirjoitti kirjan
sekä piti esitelmiä siitä kuinka rakkaus, erootillinen rakkaus,
kumminkin on elämän keskipisteenä, ja selitti että ainakin naisille se
"suuri rakkaus" useimmiten tulee vasta sitten, kun he ovat 40 vuotta
täyttäneet.
Tuollaista esitelmää kuunteli kerran vasta tullut ylioppilas Mikko
Pitkänen, ja eihän se ollut ihme, että hän siitä ihastui iki hyviksi ja
sai vamman sydämeensä. Vuoden verran hän suri nuoruuttaan, joka esti
häntä uskaltamasta suoraan lausua sydämensä hehkun Lienu tohtorille,
mutta hän seurasi uskollisesti koko ajan ihannettaan totellen hänen
pienimpiä viittauksiaankin. Ja tohtori heltyi hänen uskollisuudestaan,
otti vuoden lopulla hänet omakseen ja painatti nimikortteihinsa "_Lienu,
Oksanen-Pitkänen, D:r Phil._"
Nyt oli viimeinen rauhallinen satama saavutettu. Tohtori Lienu
Oksanen-Pitkänen tunsi, että hän nyt saattoi levätä laakereillaan ja
harrastaa suurella varmuudella mitä ikinä hän tahtoi, sillä hänen
asemansa oli täysin vakaantunut. Ei koko Suomessa enää ole ainoatakaan,
joka ei myöntäisi, että tohtori Lienu Oksanen-Pitkänen on etevä nainen.