Tuosta rikkaasta Halmin rouvasta, joka oli "polvistunut ristin
juureen" samana iltana kuin Perttikin, tuli armeijan yksi
kulmakivi tässä kaupungissa. Hänen luonaan alettiin pitää useimmat
kotihartauskokoukset. Tappura oli armeijan taitavin paikallinen puhuja.
Ja sellainen laulumies ja soittoniekka kuin hän oli!
Pahat ihmiset huhuilivat, että Halmin rouva oli myrkyttänyt miehensä
ja sitte tämän kuoleman jälkeen alituisesti houri unissaan vainajasta.
Hänen sanottiin mieltyneen erääseen miehensä konttoristiin, mistä muka
seurasi tuo myrkytys. Itse asiassa tämä puhe oli vain pahansuopain
parjausta, mutta kaupungin rahvas siitä yksipäisesti piti kiinni ja
mielellään siitä jutteli. Siinä ihmisluokassa tuo ilkeä huhu alinomaa
kyti lähtemätönnä kuin tuli kuivassa ruohistossa. Varmaankin se oli
saanut alkunsa siitä, että rouva Halm tunnetusti oli elänyt kovin
huonoissa väleissä miehensä kanssa, joka sitte yht'äkkiä oli kuollut.
Tosiasiassa lie miehensä äkkikuolema saattanut rouvan uskonnollisiin
herätyksiin. Ja niissä ajellessaan oli hän ruvennut käymään
Pelastusarmeijan kokouksissa. Siellä sitte Ruotsin "majuuri" hänet
"ampui läpi".
Pertistä tuli innokas "todistaja" armeijan kokouksissa. Siitä
seppä riemuitsi. Muutenkin oli Pertti armeijan erinomainen syötti.
Tenhovoimalla hän veti naisia, varsinkin nuoria tyttöjä, armeijan
kokouksiin. Hän oli armeijan kuuluisuus. "Kaunis todistaja" sai monta
nuorta tyttöä myös todistamaan.
Tappura oli ottanut Pertin erityiseen suosioonsa.
-- Sinun pitää päästä ylenemään tehtaassa, sanoi hän Pertille.
Sitähän sitä juuri Pertti itsekin halasi. Tappuran kehotuksesta alkoi
hän opetella piirustusta tehtaan muutaman piirustajan opastelemalla.
Ja itse insinöörillekin suositteli Tappura Perttiä. Strang
uudistuspyrintöjensä innostamana kannatti Pertin opinnoita.
Tehtaalla nyt alkaneista valistuspyrinnöistä ei Pertti välittänyt. Ne
olivat hänestä ikäviä eikähän niistä liioin ylennyt asemassaan. Sen
sijaan armeijaan hän oli kiintynyt. Siellä niin hartaasti kuunneltiin
hänen puheitaan ja siellä hän oli pian vallannut itselleen huomatun
aseman. Siellä siis Pertti viihtyi.
Ja rouva Halmin luona oli Pertti mielellä nähty vieras. Kun he olivat
molemmat "polvistuneet ristin juureen" samana iltana, lähensi jo
se seikka heitä toisiinsa. Ja ainahan Pertti oli viihtynyt naisten
seurassa. Niistä hän oli tavannut suurimmat ihailijansa. Iltasin
poikkesi Pertti Tappuran kanssa rouvan luo. Kolmen he sitten lukivat,
lauloivat ja joivat teetä monemmoisten vehnästen kanssa. Rouva
itsekin oli alkuaan narikkakauppiaan tytär. Ei hän tuntenut hienompia
seuratapoja eikä hänellä opillista sivistystä ollut yhtään. Kerran
heidän pois tullessaan lesken luota kuiskasi Tappura Pertin korvaan:
-- Jos en olisi akallinen, niin naisin tuon lesken. Mutta sinulle,
Pertti, se sopii.
Pertti tunsi poskiensa kuumenevan, mutta ei virkannut mitään. Tuo oli
rohkeaa puhetta, mutta itse asiassa se ei ollut Tappuran keksintö.
Hänelle itselleen oli se jo ennen mieleen iskenyt.
Leskellä oli oma kookas rakennus ja hyvin kalustetut huoneet, puodissa
oli runsas tavaravarasto ja pankissa puhdasta rahaa kymmentuhansittain.
Sinä yönä ei Pertti mielinyt saada unta silmiinsä. Tappura oli
puhaltanut loimuamaan jo taulaan isketyn kipunan.
Ensi kerran kotihartauskokouksessa Halmilla, missä oli kokonainen seura
armeijalaisia, istui Pertti yksinään syrjässä loukossa ja tarkasteli
salaa leskeä. Totisesti ei rouva ollut kaunis: kasvot olivat hänellä
liian lihavat, silmät kylmät, nenä paksu, ja suusta pistivät esiin
leveät tekohampaat.
Pertin näin tarkastellessa sattui rouva katsahtamaan häneen ja naurahti
hänelle. Pertti hymysi vastaan. Sitte illan kuluessa rouva usein
lähetti Pertille hellemmän katseen.
Kun Tappura alkoi laulaa parhaimmalla tuulella kuumahenkistä
pelastuslaulua, ihaili Pertti vain rouvan salin komeita huonekaluja.
Tuo monihaarainen kristallikruunu, tuo juhlallinen soittokone, jota
lie tuskin milloinkaan avattu, nuo kauniit täytetyt tuolit ja sohvat,
korkeat mustat kukkapylväät, pehmoset matot, kiiltelevät seinätaulut,
kaikki tämä komeus olisi _hänen_, jos hän...
Halmin rouvan rikkaus oli sattuman lahja: raha-arpajaisissa oli hän
voittanut suuremman summan. Hyvin menestyvä kauppa oli sitä kartuttanut
vuosi vuodelta.
Pertti istui syrjässä paikoillaan ja haaveili. Mitä olisi _silloin_
Tappura hänen rinnallaan! Hän olisi isäntä tässä talossa ja Tappura
olisi hänen vieraansa, jota hän kutsuisi kesteihin, jos viitsisi...
Juuri hänen parhaimmillaan tällaisia kuvitellessaan lopetti Tappura
laulunsa ja huoneessa oli hetken hiljaisuus. Pertti säikähti sitä
ikäänkuin olisi hänet tavattu ilmeisessä pahuudessa.
Vähän aikaa vielä istuttua heittivät kaikki rouvalle hyvästit ja
lähtivät. Pertti jäi viimeiseksi. Tappura ovella katsahti häneen
merkitsevästi. Se Perttiä kiusasi. Hänkin heitti hyvästit ja poistui.
Mutta hyvästellessään tunsi hän rouvan puristavan hänen kättään
tavallista hellemmin. Se käsi oli jäädäkin pitemmäksi aikaa Pertin
käteen, mutta samassa rouva huomasi niin tärkeännäköisenä Tappuran
hymyilevän hänelle, jotta hän veti pois kätensä. Tappura vain jatkoi
lampaan hymyään. Se jo Perttiä suututti. Rouvankin kasvoilla näki hän
närkästystä ja noissa kylmissä silmissä paloi jotain.
Kuitenkin tämän illan jälkeen oli Pertti pitemmän aikaa käymättä rouva
Halmin luona, sillä seuraavana päivänä sattui tapaus, joka siirsi
Pertin taas uuteen asemaan.