Pertti oli harjoitellut piirustusta ja osottikin siinä taidossa
sellaista sormien näppäryyttä ja tarkkaa silmää, jotta hänen
opettajansa -- eräs konepajan piirustajista -- oli innostuneena
näytellyt Pertin piirustuksia insinööri Strangille. Insinöörikin antoi
niille arvoa ja samaan aikaan kuin Pertti itse rouva Halmin luona teki
omia laskujaan, päätti Strang Pertin piirustuksia tarkastellessaan
siirtää hänet konttorin puolelle, ensin piirustusten jäljentäjäksi.
Ja se tapahtui seuraavana päivänä. Insinööri itse vei Pertin
konttoriin. Osoitti hänelle paikkansa ja antoi muutaman piirustuksen,
mikä esitti höyrylotjan läpileikkausta, hänelle jäljennettäväksi.
Konttoriherrat heittivät häneen pitkiä katseita, mitkä erityisesti
kilpistyivät Pertin punaiseen pelastusarmeijalaisen paitaan. Kun
insinööri oli mennyt pois, meni vanhin piirustajista Pertin luo ja
sanoi:
-- Kuulkaa! Kun tulette huomenna tänne, niin heittäkää pois päältänne
tämä punainen paita! Täällä se ei oikein sovellu.
Pertti ymmärsi yskän. Ja kyllä hän sen hentoikin heittää pois. Sen
koommin ei enää nähtykään punaista paitaa Pertin päällä.
-- Sepä oli koko potkaus tuo konttoriin pääsö! tuumi Pertti illalla
asunnossaan sepälle, hykersi iloissaan käsiään ja ymmärsi, että hän oli
nyt herra.
-- Kunhan et ylpistyisi siitä, vastasi seppä huolehtivasti, aavistaen
pahaa.
-- Sanoivat konttorissa, ett'ei minun sovi pitää punaista paitaa.
-- Kuka niin sanoi?
-- Kostja-insinööri.
-- Mitäs Penna sanoi?
-- Ei hän puhunut mitään. Kohautteli vain olkapäitään ja kääntyi
syrjittäin minuun, insinööri kun osotti minulle paikan hänen vieressään.
-- Kyllä konjakki tekisi hänet kohta ystäväksi. Minkäs Kostja-insinööri
sanoi sopivan?
-- Eipähän sanonut mitään.
-- Kyllä sinä nyt jouduit sutten luolaan. No entä Janne-kasööri?
-- Hän ei ollut minua näkevinäänkään.
-- Hän on siivo mies, vaikka onkin vähän ylpeä. Sutten luolaan jouduit,
sanon vieläkin.
-- Mitenkä niin?
-- Hää?
-- Mitenkä niin?
-- Minä tunnen ne herrat, minä tunnen. Yhdessä joskus ennen on tyttöjä
kurkisteltu.
-- Vai olette tekin ollut sellainen?
Mutta seppä ei kuullut enää mitään. Hän pani torvensakin pois. Sitte
hän käveli levotonna huoneessa ja näytti kärsivän Pertin konttorin
puolelle pääsemisestä. Ei syönyt illallistakaan. Ennen maata panoaan
lausui hän Pertille vakavasti:
-- Elä sinä heitä pois punaista paitaasi! Se pelottaa sinusta pois nuo
synnin härjät. Kuule, elä heitä!
Mutta Pertti sitä tuskin viitsi kuunnella. Nyt hän oli herra ja
sellaisena hänen pitäisi osata käyttäytyä. Siihen kohdistui koko
hänen mietiskelynsä. Ensiksikin hänen pitää muuttaa pois sepän luota,
laitattaa räätälissä itselleen hieno puku ja muuten ottaa mallia
konttoriherroista. Ehkäpä sitte konttoriherrat suostuvat ystäviksikin.
Nyt olivatkin kovin pöyhkeitä...
Pertti näki edessään onnen uran avoinna kuin leveän maantien, joka on
puhkaistu suoraan metsien halki. Ja hän ajaisi sitä vielä maailmassa
pitkälle... pitkälle...! Tämä oli hyvä alku!
Ei seppä eikä Pertti saanut unta sinä yönä, seppä siitä surusta, että
Pertti oli siirretty konttorin puolelle, ja Pertti siitä ilosta, että
hän oli sinne siirretty.
Jo seuraavana päivänä muutti Pertti pois sepän luota. Syyksi täytyi
hänen valehdella, jott'ei seppä kovin pahastuisi, että insinööri
oli käskenyt hänen muuttamaan. Siinä näki jo seppä tarkoituksen: he
tahtovat ryöstää Pertin häneltä ja Pelastusarmeijalta. Ja kun Pertti
lähti kimpsuineen sepän asunnosta, katsoi seppä surullisesti hänen
jälkeensä kuin isä maailmalle matkustavan rakkaan poikansa jälkeen: nyt
se on poissa hänen silmiensä valvonnan alta!
Konttorissa piti Pertti konttoriherrain liikkeitä ja ulkonaista
käytöstä tarkasti silmällä ja koetti kotonaan kuvastin kädessä
jäljitellä heitä. Kun ruumis harjoituksen kautta kävi notkeammaksi
ja liikkeet pyöristyivät, naurahti Pertti muistaessaan sitä aikaa
ylimaassa, jolloin hän huoneessakin olla tollotti lakki päässä ja
jos sai kahvia, tavan mukaan viskasi loppuhitusen pureksimastaan
sokuripalasesta takaisin sokuriastiaan. Mennäpä konttoriin näyttämään
sellaisia tapoja! Mutta entiset ovat olleet ja menneet!
Pertti teetti itselleen uudet kalliit vaatteet, osti kultaisen
sinettisormuksen etusormeensa ja uhkean kellon liivinsä taskuun
tikuttelemaan. Hän käytti hyvin korkeaa kiiltokaulusta ja silkkistä
kaulahuivia, voiteli ja harjasi kauniit mustalaishiuksensa niin
sileiksi päälaelta, että kärpänen niillä olisi langennut, ripotteli
Kölnin vettä nutulleen, jotta hän tuoksui kuin apteekkipoika, työnsi
huikaisevan valkean nenäliinansa pistäväksi ulos takkinsa rintataskusta
-- hänellä aina oli matkassa toinen varsinaista nenän niistämistä
varten -- ja kiillotti kenkänsä, että hän niissä voi melkein nähdä
kuin peilissä oman hienoutensa. Ja noin loistavana muotiherrana
hän harjoitteli yhä yksinäisyydessä tekemään pyöreitä kumarruksia
kantapäänsä yhteen lyöden ja puhuessaan viittoloimaan kädellään kuin
näyttelijä.
Ylimaassa ollessaan oli Pertti pitänyt mahtavuutenaan karkeasti kirota,
mutta kaiken sellaisen tahtoi hän nyt tyyten pestä pois itsestään.
Hänen ymmärryksensä mukaan oli paras ja helpoin keino tulla suureksikin
herraksi se, jonka hän oli valinnut.
Ei voinut kieltää, ett'ei pian ollut Pertin vaatetus kuin hienoimman
esplanaadikeikarin. Ja luonnon antama ulkomuoto hänellä oli sellainen,
että ensimäisenkin luokan hienostelijan oli syytä sitä kadehtia. Kun
hän nyt vielä oli hankkinut solakkaan, mutta tarpeeksi täyteläiseen
vartaloonsa notkeutta ja ryhtiä, oli hänen lähes kolme kyynärää korkea
persoonansa yleisillä paikoilla sellainen ilmiö, että monen naisen
katse siinä viivähti kauvemmin. Ja nuorten neitien parissa tuli "kaunis
piirustaja" tässä väkirikkaassa kaupungissa laajalta tunnetuksi.
Iältään oli Pertti jo yli viidenkolmatta vuoden, mutta näytti tuskin
yhdenkolmatta vuotiaalta.
Insinööri Strang toisinaan pisteli Perttiä hänen keikarimaisuudestaan,
mutta kun Pertti säännöllisesti teki tehtävänsä ja edistyi
silminnähtävästi piirustuksessa, oli Strang suvaitsevaisempi Perttiä
kohtaan eikä toisinaan voinut muuta kuin hymyillä Pertin hienoudelle.
Pelastusarmeijassa ei Pertti enää käynyt. Mutta silti lukivat
armeijalaiset joukkoonsa tuon komean miehen, jolla kuului olevan
henkisiä lahjojakin runsaammassa mitassa. Mutta konttoriherrat pysyivät
Pertille kylminä, ja se häntä sapetti.