KANNEL (katsoo sisään). Ahaa! (huutaa taakseen). Neiti Frasén,
posessionaatti on täällä. (Kannel, neiti Therese ja neiti Adelaide
sekä herrat Helenius ja Elpyvä tulevat sisään).
THERESE (ottaa Kannelta kädestä ja menee Poromäen eteen). Nyt
posessionaatti eroittaa.
POROMÄKI (äreän puoleisesti). Mitä sitten?
THERESE. Me olemme lyöneet vetoa.
POROMÄKI (osoittaa itseään ja Theresea).
THERESE. Herranen aika, ette te, vaan me, herra Kannel ja minä. Siis
emme me vaan me. (Nauraa). Ja nyt te eroitatte. (Kanteleelle). Tulkaa
tänne vaan lähemmäksi, ei se auta.
KANNEL. Ei näy auttavan. Ja minä kun jo salaisesti toivoin että
olisitte unhoittanut koko asian.
THERESE. Siinäpä sitä ollaan. Te pelkäätte.
KANNEL. Hirveästi. Katsokaa, minä vapisen oikein.
POROMÄKI. Vasen housunpunttikin näkyy pelosta kääntyneen ylöspäin.
(Kaikki katsovat).
KANNEL. Ovatko kaikki nähneet jo?
THERESE (nauraen). Ovat ovat!
KANNEL. Minä siis voin ryhtyä sitä korjaamaan. (Korjaa).
THERESE. Mutta näin me kokonaan unohdamme vetomme. (Ottaa Kannelta
kädestä). No posessionaatti!
POROMÄKI. Niinhän te seisotte kuin alttarin edessä.
THERESE (ihastuneena katsoen Kannelta). Niin, ja posessionaatti on
pappi, joka vihkii meidät. (Nauraa).
ADELAIDE. Rakas Therese, kuinka sinä fjeskaat.
KANNEL (Poromäelle). No erota nyt pian.
POROMÄKI. Mistä on kysymys?
KANNEL. Neiti Frasén ja minä olemme lyöneet vetoa siitä, kumpi meistä
illallispöydässä syö enemmän lihapullia.
POROMÄKI. Syö enemmän lihapullia!
THERESE. Niin. Me olemme soudellessa saaneet hirveän ruokahalun...
erottakaa nyt. Minä syön kaksitoista.
KANNEL. Minä syön kolmetoista.
POROMÄKI. Ai ai, se on onneton luku. Katso vaan kuinka sinun käy. No,
minä erotan, (eroittaa). Kas noin.
THERESE. Nyt te hävisitte, herra Kannel.
KANNEL. Minä aion syödä yhden enemmän.
THERESE. Ette syö kymmentäkään. Ja minä syön kaksitoista.
ADELAIDE. Varo vaan, rakas Therese, ettet tule kipeäksi. Sinun
heikko... no, sinä tiedät, mitä tohtori sanoi.
POROMÄKI (osanottavana). Onko neiti Frasénilla huono vatsa?
THERESE. Rakas Adelaide, minä pyydän, älä huolehdi minusta. Hoida
sinä vaan huonoa selkäydintäsi. (Alkaa puhella Kanteleen kanssa).
POROMÄKI. Ai ai, onko selkäydin kipeä? (Sytyttää sikarin ja puhelee
sytyttäessään). Ne on ikäviä tuommoiset taudit, sillä vatsa ja
selkäydin ne ovat tärkeitä elimiä. Minulla ne ovat myöskin pilalla...
HELENIUS. Kuka teistä sen vedon oikein keksi, neiti Frasén.
THERESE. Toinen, herra varatuomari, toinen.
KANNEL. Se tahtoo sanoa minä.
ELPYVÄ. Hyvin proosallinen veto.
KANNEL. Niin on. Mutta jos te herra Elpyvä olisitte ollut mukana,
niin me varmaan olisimme lyöneet sen runomitalla.
HELENIUS. Ehdottaa mokomaa vetoa kauniina kesäiltana, kyllä se
sentään on arveluttavaa.
KANNEL (Thereselle). Nyt he alkavat meitä moittia.
THERESE. Siksi, etteivät he ole osanneet lyödä semmoistakaan vetoa.
ADELAIDE (viehkeän nuhtelevasti). Kyllä teitä voikin moittia, herra
Kannel. Semmoinen veto näin ihanana, ihanana iltana.
POROMÄKI (kärsimättömänä). Ihanana, ihanana, na na...
ADELAIDE (innostuen). Tiedättekö, mitä minulle nyt juuri muistuu
mieleen.
KANNEL. Minä en ainakaan tiedä.
ADELAIDE. Ah! Kun minä katselen tuota ihanaa kesäiltaa, (Poromäki
alkaa näyttää onnettomalta) kun aurinko kultaa järven pintaa.
POROMÄKI (pidellen säärtään). Ai ai... perhanan pistokset..
ADELAIDE. Silloin minulle muistuu mieleen jalon runoilijamme
Runebergin sanat: (paatoksella). Jo päivä laski suvinen tulilta
ihanainen --
POROMÄKI. Ai ai ai... perhanan pistokset...
ADELAIDE. Majoille maille valahti jo rusko sammuvainen...
POROMÄKI. Ooh, ai ai, älkää vaan antako häiritä itseänne, kyllä se on
kaunista. Ääh -- (hieroo jalkaansa).
THERESE. Adelaide on aina niin hirveän sentimentaalinen.
ELPYVÄ. Te erehdytte neiti Frasén, te pidätte tunnelmaa
sentimentaalisuutena. Tunnelma on jotain suurta, se on ihmisen
kauneinta omaisuutta, tunnelman aallot riemastuttavat, niissä
aaltoilee ihmislapsen sielu. Tunnelma on aina pyhä!
POROMÄKI (jatkaen). -- tunnelma.
ELPYVÄ. Kuinka?!
POROMÄKI. Tunnelma on aina pyhätunnelma. Ettekö tarkottanut sitä?
ELPYVÄ. Minä tarkoitin, että tunnelma on pyhä.
POROMÄKI. Eli että pyhä on tunnelma.
KANNEL. Miksei, jos käyttää proosalle tavatonta sanajärjestystä.
POROMÄKI. Pyhänä on tunnelma pyhä, ain ja pyhä.
THERESE (nauraen). Bravo, bravo.
POROMÄKI. Pyhä ja yhä, se on moitteetonta.
ELPYVÄ. Tehän olette runoilija, herra posessionaatti (kääntyy
äkäisenä puhelemaan Heleniuksen kanssa).
POROMÄKI. No aina vähän.
ADELAIDE. Osaatteko tekin runoilla, herra Kannel?
KANNEL. No en juuri. Minulla on niin vähän rimmiä.
ELPYVÄ. Tarvitaan siihen muutakin kuin rimmiä.
KANNEL. Mitä sitten?
ELPYVÄ. Sisällystä!!
KANNEL. No sitä ei minulta suinkaan puutu, mutta rimmit, ne ovat
minusta pahimmat.
POROMÄKI. Esimerkiksi pyhä ja yhä.
KANNEL. Onnellinen ken keksii niinkuin sinä. Minulla on vaan yksi
rimmi ollut tähän saakka.
ADELAIDE. Mikä se on, sanokaa?!
KANNEL. Se on "vaan".
THERESE. Panetteko te joka säkeen loppuun "vaan".
KANNEL. Panen.
POROMÄKI. Ne rimmaavat hyvin. (Naurua).
ELPYVÄ (Heleniukselle). Pilkkaavat!!
HELENIUS (merkitsevästi). No no, kyllä vielä...
KANNEL. Tahdotteko kuulla minun viimeistä runoani? Se on tehty kolme
vuotta sitten.
ADELAIDE. Ah lausukaa!
THERESE. Onko se teidän oma?
KANNEL. Aivan oma, alkuperäinen.
ADELAIDE. Ah! Teidän oma! -- Lausukaa pian!
KANNEL. Siis kuulkaa. (Rykäsee, pyyhkii nenäliinalla suutaan, korjaa
kaulustaan). Minä osaan sen ulkoa. Se kuuluu näin:
Mun muistuu mielelleni vaan
suloiset, tyttö, ihana, silmäs vaan.
Ei tähdet, kuu, ei, vaan
aurinko niille vertoja vetää vaan.
(Kaikki nauravat ja taputtavat paitsi Eljas Elpyvä).
POROMÄKI. Herra Elpyvä, taputtakaa!
KANNEL. Sitä on vaikea vaihdella sitä "vaan" sanaa eri vivahduksissa.
Mitä te arvelette tästä aikaansaannoksesta, herra Elpyvä?
ELPYVÄ. Sallikaa minun olla arvostelematta.
POROMÄKI. Runoilijat ovat jääviä arvostelemaan. Mutta minä sanon
sanani. (Arvokkaana). Ee... minun mielestäni... ee... tuo säe...
ee... "mun muistuu mieleheni nyt"... ee... haiskahti hieman liian
tutulle... ee... se oli hiukan kuin suloisen... ee... Savonmaan
esimakua.
KANNEL. Jaa mutta runollinen vapaus.
POROMÄKI. Jaa jaa, mutta runollinen vapaus ei saa olla vanha.
Vaikeata se muuten on tunnelman vallassa tietää, mikä on vanhaa, sen
olen minä itse kokenut.
ADELAIDE. Te?
POROMÄKI. Niin, minulla on ollut valmiina runoteos aikoinani.
ELPYVÄ (koettaa kätkeä harmiaan). Todellakin?!
POROMÄKI. Oikein täydellä todella. Sen kansilehdellä seisoi: Valoa
kansalle. Runoja ja tunnelmakuvia. Sivistämisen tarkoituksessa
kirjoittanut Iisakki Poromäki.
(Kannel nauraa).
ADELAIDE. Mutta te ette julkaissut niitä?
POROMÄKI. En, minä en julkaissut.
KANNEL. Ja miksi et?
POROMÄKI. Niin nähkääs arvoisat herrat ja naiset, syy oli tämä.
Kaikkein kaunein runo, johon minä olin vuodattanut koko sieluni,
alkoi näin:
Kuninkaan kultaisen kartanon puolla
on minun kultani marjana suolla.
KANNEL. Ee -- -- se haiskahtaa hieman tutulle...
POROMÄKI. Jatko kuului näin:
Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa
mutta köyhänä jätin hänet kasvamaan.
THERESE. Mutta sehän on kaikki vanhaa!
POROMÄKI. Sepä se juuri oli minun onnettomuuteni.
ADELAIDE. Ettekö te huomannut sitä?
POROMÄKI. En. Minä itkin, kun minä kirjotin tätä runoa ja lauloin
joka ilta: (laulaa)
Kuin ruusu hän kasvanut on, on laaksossa...
enkä huomannut mitään.
KANNEL. Sattuuko teille koskaan semmoista, herra Elpyvä.
ELPYVÄ. Ei herra Kannel! Minulle ei koskaan satu semmoista!
ADELAIDE (akkunassa). Ah, niin ihana, ihana pilvi! Katsokaa tuolla
kaukana taivaanrannalla, katsokaa tuolla... niin loistava.
ELPYVÄ. Ihmeen kaunis ja loistava. Kuinka teillä on tarkka silmä
huomaamaan kauneutta.
THERESE. Ei tuota nyt ole niin vaikea huomata.
HELENIUS. Todella hyvin loistava pilvi.
ADELAIDE. Se liitää, se liitää!
POROMÄKI (hermostuneena). Ja kiitää ja kiitää. (Kanteleelle). Piru
heidät vieköön!!
ADELAIDE. Ah kuinka kaunis! Se on kuin joutsen.
ELPYVÄ. Jolla on kultareunaiset siivet.
POROMÄKI. Kultareunainen joutsen.
ADELAIDE. Ah niin niin, kultareunainen joutsen.
POROMÄKI. Minusta se on aivan kuin kolme krokotiiliä.
ADELAIDE. Te olette raaka!
THERESE. Päinvastoin. Se on kuin kolme krokodiiliä, jos katsoo sitä
terveen ihmisen silmillä.
KANNEL. Jaa mutta posessionaatti ei ole terve.
ADELAIDE. Niin, ja posessionaatin pitäisi olla kohteliaampi naisille,
eikä sanoa...
POROMÄKI. ... totuutta. Pitäisi sanoa kolmea krokotiiliä yhdeksi
joutseneksi -- naisten tähden.
THERESE. Neiti Störin tähden.
ADELAIDE (loukkaantuneena). Herra Elpyvä, tarjotkaa minulle
käsivartenne.
(Menee Elpyvän kanssa pois).
POROMÄKI. Kaunis pari!
THERESE. Neiti Stör suuttui. Minä menen häntä lepyttämään.
HELENIUS. Minä tulen teitä auttamaan, neiti Frasén. (Menevät).