POROMÄKI. Se meni kertomaan Josefiinalle, ja kohta on Josefiina
minun kimpussani. Enkä minä ole pahaa sanaa sanonut. Ei, kyllä
täältä täytyy päästä pois, vaikka karkaamalla. Aina samaa, aina yhtä
ja samaa ja iankaikkisesti. -- Enkä minä jaksa olla koko ikääni
luuvaloinen. (On koko ajan seisonut kuin raihnas ainakin). Katsos nyt
tätä seisomista. Niinkuin vaivasen onni. Minä kohta unohdan, että
olen terve kuin pukki (alkaa kävellä kuin terve ihminen). Toisinaan
minä Josefiinan läsnäollessa unohdan, että olen kipeä.
KANNEL. Lopuksi sinä et enää tiedä, mitä sinä olet.
POROMÄKI. Mitä sinä muuten meinaat minun käynnistäni? (Käy
vaivaisesti).
KANNEL. Minä olen sitä jo kauan ihaillut. Sinun rouvasi täytyy uskoa.
POROMÄKI. No niin luulis. Vaikka ei siitä Josefiinasta tiedä.
KANNEL. Onko se nyt niin välttämätöntä, että hän antaa sinulle luvan
lähteä?
POROMÄKI. O-on. Se on aivan välttämätöntä.
KANNEL. Veli taitaa olla vähän tohvelin alla.
POROMÄKI. Ssss -- älä sano niin kovaa semmoisia sanoja. Minä en ole
tohvelin alla, mutta minä yleensä kartan riitaa Josefiinan kanssa.
Mitä siitä hyötyy jos riitelee?
KANNEL. No ei mitään, mutta...
POROMÄKI. Pääsenhän minä helpommallakin lähtemään. (Yskii), Mitä
pidät minun yskästäni?
KANNEL. Sangen hyvä kaiku.
POROMÄKI. Minä olen tänään koko päivän yskinyt, kun Fiina on ollut
likimaillakin vaan.
KANNEL. Ja sydäntä kouristaa yhä?
POROMÄKI. Ehtimiseen, etenkin Fiinan läsnäollessa. -- Sitäpaitsi
minun korviani on alkanut särkeä.
KANNEL. Kun ei vaan rouvas alkaisi epäillä.
POROMÄKL. Taitaa se vähän epäilläkin, mutta ei voi todistaa mitään. Ja
pois täytyy päästä vaikka maakunnan maksoon. Minä olen nääs vähä joka
kesä päässyt pienelle virkistysmatkalle ja aion päästä nytkin.
KANNEL. Kyllä siinä on taitanut vaivaa olla. Mitenkä sinä viime
kesänä pääsit?
POROMÄKI. Viime kesänä? -- Jaa, viime kesänä minä en päässyt
ollenkaan.
KANNEL. Entäs edellisenä?
POROMÄKI. Maanviljelyskokous. Minä otin siihen osaa. Kaksi kuukautta.
KANNEL. Entä sitä edellisenä?
POROMÄKI. Muuan täti oli sairastunut. Minä matkustin katsomaan häntä ja
katsoin kaksi kuukautta.
KANNEL (nauraen). Jaa'ah!
POROMÄKI. Sitten hän kuoli ja minä hautasin häntä kolmannen kuukauden.
KANNEL. Kyllä meidän täytyy päästä pois täältä. Minullekin se on
aivan välttämätöntä!
POROMÄKI. Ikävä täällä on.
KANNEL. Ne on nuo vanhat neidit. Sinä tunnet minut. Minä olen liian
kohtelias mies. Minä ajattelen aina itseni lähimäiseni sijaan ja
kärsin ennen itse, kuin loukkaan häntä.
POROMÄKI. Aiotko sinä ruveta saarnaamaan?
KANNEL. Kuule nyt. Otaksutaan, että jompikumpi noista vanhoista
neideistä heikkoudessaan lankeaa minun kaulaani.
POROMÄKI. Hm!
KANNEL. Ja sanoo: Ah Knut...
POROMÄKI. Herra varjelkoon!
KANNEL. Amen. -- Mutta otaksutaan. Miten minun silloin käy?
POROMÄKI. No, sinä vannot aina tulevasi olemaan uskollinen veli.
KANNEL. Hm!
POROMÄKI. Sillä siitä selviäisi.
KANNEL. Niin, sinun luonteellasi. Mutta minä olisin helisemässä; Minä
en voisi sanoa mitään, ja minut otettaisi kuin väkirynnäköllä.
POROMÄKI. Hm! -- Niin se Josefinakin minut vei.
KANNEL. Pois täytyy päästä. Minä lähden yksin, ellet sinä pääse pian
irti. Helenius ja runoilijakin katselevat minua kuin hirviötä ja
rosvoa.
POROMÄKI. Kyllä minä tulen mukaan. Jo minä olisin aikoja sitten
päässyt, mutta kun Fiina yllätti minut nostamassa sitä jauhosäkkiä.
Hän sai siitä päähänsä, etten minä olekkaan sairas ja alkoi tehdä
kiusaa.
KANNEL. Mitäs nostelet.
POROMÄKI. Luonto ei antanut myöten. Minä otin sen muuten näin (ottaa
tuolin) ja nostin sen pääni päälle näin (nostaa tuolin molemmin käsin
ilmaan) ja (Josefiina tulee)... rengit ihmetteli...