sillä paikalla, missä vaara oli uhkaavin, järjestellyt puolustusta ja
kokenut kehoittaa kansaa lujuuteen ja urhoollisuuteen. Ei piiritettyin
onni kuitenkaan näyttänyt olevan myötäsukainen; vihollisen kuulat
levittivät kuolemaa ja hävitystä heidän sekaansa, ja syvä kauhun
hiljaisuus näytti ilmoittavan, että urhoollisuus alkoi laimistua.
Ainoasti Filippa sitä jälleen elähytti.
Jälkeen puolen päivän hiljensi vihollinen tulensa, saadaksensa
haavoitettuja sitoa ja kuolleitansa mereen heittää. Tämän levon-ajan
käytti Filippa puhutellaksensa kansaa.
Aurinko läheni laskuansa, kuningatar oli katsonut kaikki vahtipaikat ja
jakanut tarpeelliset käskyt. Hän istui nyt valkialle ratsullensa, joka
näytti ylpiälle kauniin kuormansa tähden. Vasemmassa kädessään piti hän
ohjakset ja oikiassa heilutti hän keveästi ja voimakkaasti tuota
taivaasta pudonnutta "Danneborgia" [sotalippu, joka putosi taivaasta
Tanskalaisille heidän Valdemar Seierin johdolla taistellessansa
Harjumaalaisten kanssa Kesäkuun 15 p. 1219, ja joka sitte tuli Tanskan
valtalipuksi. Koskinen, Kertom. Ihmisk. Historiasta II, s. 240] sekä
huusi kovalla äänellä:
"Te jalot Tanskalaiset, ritarit, porvarit ja talonpojat! Kuulkaa
äitiänne ja kuningatartanne! Filippalla on jotakin sanottavaa rakkaalle
kansallensa. Näille ahtaille kaduille saattaa kuitenkin vaan vähäinen
määrä mahtua. Seuratkaa minua siis kaupungin ulkopuolelle aukealle
maalle, Jumalan kirkkaan taivahan alle ja kokoontukaa minun
ympärilleni; kentiesi Herra minun heikon käteni kautta saattaa
vihollisten ylivoiman häpeään ja antaa oikealle asialle voiton."
"Eläköön Filippa!" huusivat kaikki ja seuraavat rakasta kuningatarta,
joka ratsasti verkalleen alinomaa kasvavan joukon edellä, kunnes hän
vihdoin pysähtyi pohjoisportin ulkopuolelle, ympäröitynä lukemattomalla
joukolla aateleita, porvareita ja talonpoikia, jotka olivat sinne
tulvailleet joka puolelta. Miellyttävästi ja majesteetillisesti
hyppäsi tuo kaunis sotijatar hevosensa selästä, astui mahtavalle
sukuhauta-kummulle, heilutti pyhää "Danneborg'ia" ilmassa ja kehoitti
kansaa elävällä puheella hänen kanssansa panemaan kaikki alttiiksi
kaupungin puolustukseksi, jota ei kauan voitu muulla tavoin tehdä, kuin
vihollisten karkoittamisella. Kokoontunut joukko, joka kuunteli häntä
tarkkuudella ja liikutuksella, vastasi häntä suurella ilohuudolla,
luvaten seurata häntä vaaroissa ja kuolemassa.
Seuraavana aamuna ennen auringon nousua oli useampia tuhansia
liikkeessä, tehdäksensä Filippan esityksen mukaan. Metsän satavuotiset
jättiläiset kaatuivat kirveen edessä, ja tuskin oli puu kaadettu, kun
se jo oli sahattu ja osapuille vestetty. Lapset punoivat nuoria
hirsilauttaan ja vaimot kantoivat ruokaa työntekijöille. Monta tuhatta
talopoikaa, jotka usein vaihettivat vuoroa toistensa kanssa,
kulettelivat kanonia (tykkiä) Valdemarin linnasta Vordinborgista
Köpenhaminaan, ja siellä oli muutamain päiväin kuluttua Filippalla ilo
nähdä muuttelevat patteriansa hyvin tykeillä varustettuina ja
miehitettyinä, valmiina lähtemään vihollista vastaan.
"_Voitto tahi kuolema_!" huusi ruunattu sankarina astuessaan
ensimäiselle patterialle, joka käännettiin vihollisen laivastoa kohti,
ja "_voitto tahi kuolema_" kaikui tuhansista suista, kun tykit
aukaisivat tulta ruiskuttavan kitansa. Vihollisen kuulat tekivät kyllä
vähin hävitystä Tanskan sotureissa; mutta tämä tuli ainoasti heidän
maapatterioistansa, ja Filippa johti niin pian kun mahdollista niiden
ohitse. Laivain kuulat lensivät taas enimmiten mitään vahinkoa
tekemättä patteriain ylitse ja vähitellen syttyivät itse laivat
palamaan. Meri oli täynnä lyötyin vihollisten ruumiita, Köpenhamina
vapaa ja voiton ruunu säteili Filippan kauniilla otsalla.
Palavain laivain tuli valaisi kevät yötä, kun kuningatar vei jälleen
voitolliset laumansa pelastettuun kaupunkiin. Siellä veisasivat he
yhteisen kiitosvirren voiton Jumalalle, ja kansa kantoi Filippan
riemusaatolla Absalonin vanhaan linnaan. Filippa ei kuitenkaan ollut
ainoasti sankarinna; suloisin naisen sydän sykki hänen rinnassaan, ja
kun hän päivää jälkeen meritappelun näyttäytyi tavallisessa puvussaan,
kävi sairashuoneissa, oli apuna haavoitettuin sitomisessa, lohdutti
kärsiviä ja lupasi apua ja tukea niille poloisille, joilta isän, miehen
tahi sukulaisten kuoleman kautta nyt oli kaikki turva ryöstetty, näytti
hän olevan kokonaan toinen olento, ja se ihmetteleminen, jota kansa
edellä oli ominut rohkealle sotijattarelle, muuttui nyt jonkunlaiseksi
jumaloitsemiseksi. Heistä näytti lohdutuksen enkeli laskeuneen heidän
sekaansa.
Kuningas oleskeli vielä Sorön luostarissa, ja Filippa tuli sentähden
hänen luoksensa itse ilmoittamaan sitä kunniarikasta voittoa, jonka hän
oli saanut. Kylmästi ja ylönkatseellisesti otti hän jalon kuningattaren
vastaan ja käski hänen viipymättä mennä Roskildeen, siellä likemmin
kertoaksensa hänelle sen urostyön seikoista, joka kerrassaan turvaisi
Tanskanmaan itsenäisyyden ja kaupan. Hiljaisesti totteli kuningatar
hänen käskyänsä, ja huomasi Roskildessä sen katkeran totuuden, että
kuningas kovin julkisesti oli rikkonut uskollisuutensa häntä kohtaan ja
antanut kietoa itsensä hänen hovineitsyensä, tuon alhaisen Cecilian
juoniin. Tämä nainen, joka nyt rajattomasti hallitsi heikkoa ja
irstaista yksinvaltiasta, oli syynä siihen kylmyyteen ja ylönkatseesen,
jolla hän nyt kohteli jaloa Filippaa, joka oli viimeisellä kuninkaalle
tekemällä palveluksellansa toivonut tulevansa askeleen hänen
epävakaista sydäntänsä lähemmäksi.
Kuumat kyyneleet ilmoittivat Filippan surua; kuitenkaan ei hän kaikkea
toivoansa heittänyt voittaaksensa hänen huikentelevaa miestänsä, sillä
aina siitä päivin, kun hän matkusti Köpenhaminaan, oli hänellä toivo,
joka nyt muuttui varmuudeksi ja jolla hän olisi aikonut ilahuttaa
kuningasta Sorössä, ell'ei tämä olisi häntä niin häpeällisesti
karkoittanut näkyvistänsä; hän tunsi nimittäin tulevansa äidiksi.
Filippa oli raskautensa ajan kahdeksannella kuukaudella, ja kansa
katsoi iloisella odotuksella sen ajan täytenemistä, kun Erik Cecilian
seurassa, viisi kuukautta poissa oltuansa, taas saapui Roskilden
kuningaslinnaan. Hän tunsi jo edeltäpäin hänen tilansa, ja sen ynnä
heitä yhdistäväin siteiden kanssa olisi pitänyt häntä liikuttaa
armeliaisuuteen ja rakkauteen puolisoansa kohtaan, jos tämä ei olisi
ollut niin viehättävä ja kauniskaan kuin hän todella oli; mutta tuossa
pimitetyssä ei vaikuttanut mitään se, mikä liikuttaa tavallisesti
ihmisiä; hän vaan inhoi hyvillä avuilla lahjoitettua puolisoansa,
häpäisi häntä pilkka- ja haukkumasanoilla, kun hänelle, monta päivää
odotettua, vihdoin suotiin armo tulla kuninkaan silmäin eteen. Filippa
kuunteli hiljaisesti hänen vihansa sanatulvaa, mutta kun hän mätti
kirouksia häntä ja hänen vielä syntymätöintä lastansa vastaan, silloin
oli hänen sydämensä valmis puhkeamaan, ja hän huokasi puoli-ääneen
kohottaen kyyneleillä täytetyn silmänsä taivaasen päin: "O Jumala, suo
minulle kärsivällisyyttä!" Uusi kirousten virta tempasi pian hänen
ajatuksensa alas armahtajan istuimelta, jonne ne olivat kohonneet
kelvottoman puolisonsa silmäin edessä, ja silloin sattuivat hänen
silmänsä tapamaan entistä hovineitoansa, joka nyt oli hänen ylevä,
hallitseva kilpailiansa, ja joka kuninkaan sivulla oli ottanut hänen
sijansa, ja hän keksi samalla, että hänkin oli kaukana raskauden
tilassa. Kauhistuneena ja tuskastuneena tästä varmuudesta lankesi
sorrettu kuningatar kiljahtaen, voimatonna Cecilian palveliain syliin.
"Laske irti hänet," huusi hurjatar, "sinä olet ainoasti määrätty
minun palvelukseeni!" ja kun nainen kuningatarta säälien viipyi,
juoksi Cecilia hurjana sinne ja rääkkäsi häntä. Neitonen laski nyt
kuningattaren hiljaa lattialle ja asettihe yhteen nurkkaan huoneessa.
"Viekää häntä ulos," sanoi Erik jonkunlaisella sääliväisyydellä,
kääntäen pois kasvonsa.
"Haa!" huusi Cecilia, "hurmaako tuo ulkokullattu sinua vielä
keinonensa? ja pidätkö sinä tämän pelin totena? Jos vähäkin käytät
järkeäsi, niin näet, että koko pyörtymys on ainoasti juoni eroittaa
minua sinun käsistäsi ja taluttaa sinua, niinkun kesyä karhua ympärinsä
rautakahleissansa."
"Saatanan kautta! Se ei saa olla! Ylös, teeskenteliä," huusi Erik,
jonka kasvot osoittivat hurjuutta ja raivoisuutta, ja kiersi onnettoman
kuningattaren silkkihivukset kätensä ympärille, vetäen hänen ovelle.
Kun rääkätty ei vielä herännyt pyörtymyksestänsä, nousi hänen raivonsa
niin korkealle, että hän potkaisi häntä niin voimakkaasti, että hänen
tietoisuutensa palautui.
"Armoa!" huusi hän nyt, "armoa viattomalle, joka lepää sydämeni alla!
Erik, sääli syntymätöntä lastasi!"
"Haa!" huusi tyranni, "kirousta sille ja sinulle. Siitä en minä lukua
pidä. Ceciliani pitää synnyttämän minulle Pojan, kolmen mahtavan
valtakunnan perillisen."
"Se on liika paljon!" vaikeroitsi Filippa, koettaen nousta ylös.
"Ylvästeletkö, vaimo!" huusi Erik vihassa ja syöksihe vimmattuna
käsiksi surkuteltavaan kuningattareen, jonka veri hänen hurjan
menettelönsä tähden tulvasi lattialle.
"Jumala, o Jumala!" oli ainoa, minkä Filippa saattoi lausua,
madellessaan villieläimen kynsissä.
"Lakkaa," sanoi Cecilia, "elä tapa häntä! Siitä voisi olla vaaralliset
seuraukset, sillä hän on vielä tuhman kansan epäjumala."
"Tämä pelastaa kurjan henkesi," sanoi tyranni hammasta purren ja jätti
käsitysten Cecilian kanssa huoneen ottaaksensa osaa valmistettuun
metsästykseen.
Cecilian palvelia, joka jäi huoneeseen, riensi nyt tuon lähes murhatun
luokse ja nosti hänen ylös lattialta, jota tehdessä hänen kyyneleensä
sekaantuivat kuningattaren vereen. Tämä hyvä nainen koki kuitenkin
turhaan nostaa häntä ylös ja viedä häntä tuolille, sillä Filippa oli
taas vaipunut syvään pyörtymykseen. Hänen täytyi sentähden laskea
kuningatar jälleen lattialle ja juosta ulos apua huutamaan.
Tuskan huudolla syöksi Lady Johanna Sommerset, Filippan kunnioitettu
kasvattajatar, ja muutamia hovineitoja huoneesen. "Tämän hyvä-avuisen
veri huutaa kostoa," sanoi Lady Johanna, nostaen naisten kanssa verisen
kuningattaren ja kantaen hänen ulos.
Filippa makasi kauan kuoleman-kaltaisessa pyörtymyksessä, kunnes
lääkärien taidon onnistui pelastaa hänen henkensä, joka oli niin kallis
maalle ja hänen kansallensa.
Köpenhaminan vapauttaja, tuo koko Europan ihmettelemä sankaritar oli
aivan lannistettu. Suruisena nosti hän silmänsä taivasta kohti ja
rukoili hiljaisesti lievitystä, sillä hän tunsi, että nyt oli häneltä
kaikki hukassa. Kaikki, jotka olivat hänen ympärillään, itkivät äänen
ja kansan valitushuuto, joka kuului huoneen ulkopuolella ja täytti
palatsin, tunkeusi aina kärsivän vuoteelle asti.
Vartioitsevat naiset ja lääkärit olivat niin ahkerassa työssä sairaan
kanssa, että eivät huomanneet, kun ovi aukeni ja joukko kansaa
hiljaisin askelin astui sisään, ennenkun huone oli täynnä. Kaupungin
asukkaat tahtoivat tietää, oliko rakastettu kuningatar elävä tai
kuollut, ja sisääntuliat olivat koko kansan lähettiläinä, joka häälyen
pelon ja toivon vaiheella odotti ulkopuolella.
Suruisesti katselivat kaikkein silmät kalveata Filippaa, joka taitetun
liljan tavalla makasi vuoteellaan.
"Minä elän, rakkaat lapseni," sanoi hän, ja nämä hänen ensimäiset
sanansa saattivat kansan silmiin kyyneleet.
"Pyhä Neitsyt olkoon kiitetty, joka on varjellut kalliin henkesi,"
sanoi Roskilde porvariston vanhin, lähes satavuotias ukko. "Mutta jos
se on totta, mitä huhu sanoo yli koko Roskilden, että Erik pahan
Cecilian yllytyksestä on polkenut sinun, maan äidin ja sankarittaren,
jalkainsa alle ja rääkännyt sinua, niin ei hän enää ole ansiollinen
näkemään auringon nousua, sillä hän on silloin julmempi itse metsän
villi-eläimiä, joka toki rakastaa puolisoansa, erittäinkin kun se on
äiti. Ah, jos tuo tylymielinen Pommerilainen makaisi haudattuna
Pommerin korkeimman vuoren alla ja sinä yksinäsi istuisit valtion
ohjissa, niin rauha ja menestys kukoistaisi maassa: sillä sinä olet
ystävällinen, viisas ja urhoollinen, Erik sitä vastaan on julma,
taitamaton ja pelkuri eikä mahdollinen yhteenkään meren pisaraan, joka
hänen hävyttömyytensä on hänen saattanut sinusta vuodattamaan. Mutta
hänen pitää kyllä saamaan palkkansa, ja synnin palkka on _kuolema_! ja
kun hän iltasella tulee kotiin metsästämästä sen pahan naisen kanssa,
joka valaa kaikki ne kuulat, jotka hän ampuu -- -- -- ja mitä hänen
käärmeen päähänsä pälkähtää, niin löytyyhän toki joku lapia-kirves,
joka sen voipi kahtia halaista."
"Ei!" huusi nyt tämä niin syvästi salvattu, kaikki voimansa ponnistaen,
"ei, te erehdytte, hyvät ystäväni lainatessanne korvanne valheelliselle
huhulle. Minun laitani oli täydellisesti hyvä, kun kuningas meni
metsästämään tänään, ja minä nousin tuolille nähdäkseni ikkunasta kun
hän ratsasti ulos linnanpihasta; silloin särkyi tuoli, minä putosin
lattialle ja vahingoitin pudotessani itseni. Teidän pitää ajatella
aremmin kuninkaastanne, Kunnioittakaa häntä, sillä hän on herranne ja
on Jumalan teille antama. Menkää nyt kotiinne, rakkaat lapseni, sillä
minä tarvitsen lepoa. Hyvästi!"
Joukko katseli kunnioituksella kuningatarta ja kaikki viipyivät
huonetta jättäessään. Ijäkäs porvari lankesi povillensa, korotti
kätensä kuningattaren vuodetta kohti ja sanoi syvästi liikutettuna:
"Anna meille siunauksesi. Se vahvistaa meitä raskaita kuormia
kantaessamme, ja kuka tietää, tokko enää koskaan kokoonnumme, sillä
synkkä pilvi vetäiksen päämme päälle."
Filippa olisi tahtonut puhua, vaan ei voinut. Hiljaisesti katsahti hän
taivaasen ja rukoili hiljaa sen kansan edestä, jonka sydämen hän oli
voittanut korkeilla hyvillä avuillansa, ja joka oli niin kallis hänen
sydämellensä. Kyyneleet tulvailivat hänen silmistänsä, ja vihdoin
saattoi hän vaivoin sammaltaa nämä katkaistut sanat:
"Taivahan siunaus levätköön teidän päällänne, jotka olette tänne
kokoontuneet, ja koko kansani päällä! Pian kentiesi, sangen pian, olen
minä seisova siunauksen-antajan istuimen edessä, ja silloin..." hän
olisi puhunut vielä mutta, tunteittensa valloittamana, ei voinut; hän
ojensi siunaten kätensä kansaa kohden ja vaipui syvään voimattomuuteen.
Lääkäri pyysi kansaa menemään pois. Tuskallisesti katsahtaen meni se.
Lääkäri ja hovinaiset ympäröivät sänkyä, ja Filippan vanha
kasvattajatar kuiskasi lääkärille:
"Ei yksisään enkeli taivaassa voi olla suloisempi, kuin tämä tomuun
tallattu hyvä-avuinen, sillä hän pelastaa tänä hetkenä häpeällisen
murhaajansa hengen, jonka pään päällä jo koston miekka riippui
hivuskarvassa."
"Loppumaton autuus toisessa maailmassa pitää tuleman hänen
palkaksensa," sanoi lääkäri kyynelsilmin.
Filippa tointui vihdoin, mutta kovissa synnytystuskissa. Kolme päivää
taisteli hän hirmuisissa vaivoissa, kunnes hän sai kuolleen keskoisen,
joka oli murhattu hänen sydämensä alle.
Kauan häälyi onnetoin ruhtinatar kuoleman vaarassa; mutta vihdoin
voitti hänen vahva luontonsa. Hän sai vähitellen niin paljon voimia,
että hän kolmen kuukauden kuluttua taisi jättää sairas-vuoteen, jossa
hän kuitenkin oli tehnyt peruuttamattoman päätöksen ijäksi päiväksi
paeta tyranniansa, ja siitä lähin pyhittää kauniin elämänsä rukouksilla
ja jumalisuuden harjoituksilla. Hän jätti salaisesti Roskilden ja
matkusti Vadstenan luostariin Ruotsissa, jossa suru sekä kärsimänsä
rääkkäykset pian musersivat hänen jalon sydämensä.
Pohjan kansa tunsi äänettömällä kauhistuksella, että sen
suojelus-enkeli oli poissa ja kevytmielinen Erik katui liian myöhään
häpeällistä käytöstänsä häntä kohtaan. Cecilia riemuitsi ja kietoi
heikon hallitsian vielä lujemmin verkkoonsa. Hän huimentui pian
alinomaisessa hekkuman humalassa, ja Filippa unohtui. Cecilian ylpeys
saavutti korkeutensa. Hän puki itsensä loistolla, ja Erik parka oli
ainoasti välikappale hänen kädessään. Hän möi virkoja, arvoja,
tallaten lain ja oikeuden jalkainsa alle.
Ainoa valtion säätyistä, joka vielä oli Erikille kuuliainen, oli
hengellinen sääty, koska hän melkein orjallisesti heittäysi sen vallan
alle. Tuo heikko yksinvaltias luuli sillä sovittavansa taivasta, jota
hän tunsi olevan syyn pelätä.
Voidaksensa papiston lisääntyneen vallan kautta kokonansa saada
valtansa alle muut säädyt, sekä vasten oikeutta anastaa itsellensä ja
kuninkaalle mahtavan aateliston viekkaudet, antoi Cecilia Erikille
neuvon toimittaa valtakuntaansa inkvisitionin, jonka hirmuista voimaa
hän oli oppinut tuntemaan, seuratessaan kamaripiikana erästä
aatelisherrasväkeä matkoilla etelä-Europassa. Hän lopetti pitkän
puheensa, jossa koki vakuuttaa helppouksista kuningasta ehdoituksensa
keinollisuudesta, näillä sanoilla, joita hänen oma loppunsa sattui
todistamaan; "Inkvisitionin rauta-käsivarressa on tuhansia käsiä,
joiden sormet ovat miljonia tulikuumia kynsiä. Jospa pahantekiä vielä
kauankin olisi vapaana, niin se kuitenkin vihdoin musertaa hänen
petollisen sydämensä ja heittää sen ikuiseen liekkihin."
Erik vastaan-otti ilolla tämän alhaisen vaimon neuvon ja tuumi
salaisesti Seelannin piirikunnan piispan, Jöns Antinpojan kanssa
keinoista tämän verituomio-istuimen. Tanskaan tuomiseksi päättivät
yhteisesti vetää Lundin arkkipispa, Johana Laskman, neuvoon, joka
onnistuikin toivon mukaan, koska tämä ankara katolilainen oli kauan
kiivastellut uskossa hallitsevaa laimeutta vastaan, eikä mitään niin
kiivaasti halunnut, kuin saada käyttää tulta ja miekkaa palauttaaksensa
taivahan portille ne monet eksyneet lampaat, joita pohjolassa oli
vilinäisillään. Todelliset syyt; kosto ja saaliinhimo salattiin
varovaisesti arkkipiispalta, josko nuo kolme salaliittoon yhtynyttä
tunsivat hänen semmoiseksi mieheksi, joka, paitsi haaveksivaa uskonnon
intoansa, oli muka väkivallan ja vääryyden perinpohjainen vihollinen.
Piispa Jöns Antinpoika oli aikansa suurimpia teeskentelijöitä, ja hänen
musta kaapunsa kätki kaikkiin paheisin perehtyneen sydämen. Kuitenkin
kunnioitti kansa häntä pyhimyksenä, koska hän alinomaa nosti kieron
silmänsä taivasta kohden, kun hän näyttäytyi, eikä ollut kitsas
apostoliselle siunaukselle.
Tällä miehellä ja kavala-juonisella Cecilialla oli rohkeutta ja voimaa
panemaan toimeen, mitä olivat päättäneet, huolimatta sen voiton
hirmuisuudesta, jota siitä toivoivat saada.
Tuon kunnioitettavan herran toivo oli anastaa melkoinen osa
teurasuhrien omaisuutta, ja myös inkvisitionin salaloukoissa saada
estämättä tyydyttää hänessä hallitsevaa taipumustansa toiseen
sukupuoleen. Hän esitteli sentähden inkvisitionin armollisuutta, jonka
sekä kuningas että arkkipiispa myönsivät ja pyhä isä viimen vahvisti.
Cecilia toivoi ei ainoasti kullan, vaan myös Tanskan kansaan, joka aina
kohteli häntä tylyllä ylönkatseella, eikä tahtonut kunnioittaa häntä
kuningattarena, jota hän oli usein kiivaasti vaatinut. Jos ei Erikin
orpana, Pommerin herttua Ragislao ja hänen sisarensa poika, Pfaltsin
kreivi Kristoffer Baijerilainen, joka sitte tuli Erikin sijaan
kuninkaaksi, olisi elänyt, niin olisi Erik luultavasti julkisesti
antanut kätensä tuolle riettaalle vaimolle alttarin edessä ja
suonut hänelle Filippan sijan kolmella pohjan valtakuntain
hallitus-istuimella.
Kolmas henkilö valittiin pyörittämään sitä suurta ratasta, jota
tahdottiin panna liikkeeseen, ja tämä oli Margaretan kelvollisen
rippi-isän kelvoton jälkeen tulia Sorön luostarissa, abotti Sigismund,
joka oli sovelias piispa Antinpojan uskottu, parhaassa ijässään oleva
mies, tuskin 40 vuoden vanha. Tämä oli Cecilian rippi-isä ja tiesi
kaikki hänen juonensa ja koukkunsa. Cecilia oli myös ymmärtänyt hänen
saattaa kuninkaan luottamukseen, jotta hän käyttäisi kaikki vehkeensä,
saattaaksensa Erikin panemaan ruunun hänen päähänsä. Palkaksi tästä
konnan-työstä, jos se onnistuisi, piti tuleman Seelannin pispanistuin,
josta Jöns Antinpoika piti pois syöstämän, ja kauniin Cecilian rakkaus,
jota tuo hekumallinen munkki oli kauan himoinnut.
Sigismund matkusti, varustettuna tarpeellisilla asiakirjoilla
kuninkaalta ja arkkipiispalta, pyytämään paavilta suostumusta saada
pohjoisessa laittaa inkvisitioni. Pyhä isä iloitsi suuresti siitä
uskonnon-innosta, jonka hän nyt huomasi hallitsevan aina kylmään
pohjolaan asti, ja toivoi sydämellisesti, ettei yksikään väärä-uskoinen
eikä Jumalan pilkkaaja välttäisi inkvisitionin miekkaa, siunasi
hurskasta abottia harrastuksestaan ja nimitti hänen aijotun
verituomio-istuimen toiseksi inkvisitoriksi.
Nyt et Sigismundilla ollut muuta, kuin Cecilian salaisen käskyn
mukaan saada hyvä selko inkvisitionin luonnosta, sen vankeuksista,
killutus-kapineista ja muista rakennuksista, sekä tuoda muassaan
tarpeellisia kidutus koneita ja yksi tahi pari oivallista pyöveliä.
Tämä hengellinen herra toimitti aivan tarkoin tuon julman käskyn, ja
toi muassaan, niinkuin hän ilmoitti kuninkaalle jättäessään tiliä
lähetyksestänsä, taivahan kunniaksi ja pyhän uskonnon jalostuttamiseksi
ei ainoasti etsityn luvan ja ison joukon erityisiä kidutuskoneita, vaan
myös inkvisitioni-vankeuksissa oivallisesti harjoitetun pyövelin.
Mutta mihin olisi inkvisitionin hirmuinen verituomioistuin
rakennettava? Jokainen mustakaapuinen villipeto toivoi sitä
alueellensa. Jotta jokaisen tahto täytettäisiin, päätettiin
inkvisitioni sijoittaa kahteen paikkaan Tanskassa, nimittäin
Roskildeen, johon sille piti rakennettaman iso ja vahva vankeuslaitos,
ja Soröhön, sen luostarin mahdottoman syviin maan-alaisiin holveihin.
Sittemmin piti apurakennuksia asetettaman moniin paikkoihin Ruotsissa
ja Norjassa. Satoja käsiä ryhtyi heti Roskildessa rakennustoimeen,
samalla kuu Sigismund laitteli maan-alaisia holviansa sen perkeleen
työhuoneen kaltaiseksi, josta hän oli saanut piirustukset ja koneet.
Pian oli tämä hirmuinen työ tehty, ja niinkun hyena himoitsee saalista,
niin himoitsi Sigismundkin ensimäistä uhria. Kadotus riemuitsi.
Cecilia tahtoi nähdä työtänsä ja iloita katsellessansa tuota
kauhistuksen asuntoa, jossa hänellä olisi tilaisuus sammuttaa hurjaa
kostonjanoansa. Hän läksi sentähden salaa Soröhön ja näytätti siellä
itsellensä kaikki laitokset, jolloin hän ei kuitenkaan voinut olla
kauhistumatta tuota perkeleellistä keksintöä, joka hirveässä
todellisuudessaan meni paljon yli sen käsityksen, jonka hän siitä oli
saanut. Hän vakuutti Sigismundia olevansa suurimmasti tyytyväinen ja
lupasi hänelle harrastuksestansa kauniimmat hedelmät. Hän näytti
hänelle samalla luettelon muutamista suurimmista vihamiehistään ja
kysyi häneltä neuvoa kuka ensin piti uhrattaman.
Tästä eivät he kuitenkaan voineet niin pian sopia. Sigismundilla oli
myös luettelo, osittain muutamia rikkaita aatelismiehiä, osittain
muutamia kauniita tyttäriä, joita hän näki huokeasti voivan syyttää
jostakin uskonnon rikoksesta. Cecilia arveli, välttääksensä munkin
petosta, antaa kuninkaan ratkaista asian, jota paitsi hän huomautti,
ettei ketään voisi vangita ennenkun oli julkisesti kuulutettu, että
pyhä inkvisitioni kansan autuudeksi ja Jumalan nimen kunniaksi oli
tuotu pohjan yhdistettyihin valtakuntiin.