Jo kahdeksankymment' on eukko,
On laiha ja ryppyinen;
Hän mökkinsä kanssa maahan
On vaipunut syvällen.
Hän vieraan villoja kehrää
Ja kannikan kuivan syö,
Pää illoilla puulle painuu,
On turvaton, kolkko yö.
"Hyv' iltaa, vanhus!" -- "Hyv' iltaa!"
"No, miss' ovat nuoremmat?" --
"On mieheni kuollut; lapset
Ne naivat ja poistuivat." --
"Tyly taisitkin olla heille,
Et antanut oppia kai?" --
"En. Koulua tääll' ei ollut.
Mut rintaa lapseni sai.
Lukutaitoa myöskin neuvoin
Tämän rukkini rinnalla.
Kotiantimet ammoin loppui,
Oli jatkona maailma.
Niin vieraantuivat jo varhain
Pois lapseni äidistään,
Työt' etsivät maailmasta,
Minun jättivät yksinään." --
"Mut äitiä mahtavat muistaa
Ja auttavat lahjoillaan?" --
"Kai muistavat, mutt' on lapset
Taas heilläkin vuorostaan.
Ja pieni on raatajan palkka!" ---
Hän huokasi painavaan.
Kysyjään ei kääntänyt silmää.
Rukin pyörä jäi seisomaan.
27/2