Toinen kohtaus.
Eeva. Rouva Hatting. Sitten Hatting.
_Eeva_. Tehkää hyvin ja käykää sisään, rouva Hatting! -- Miks'ei Rönnow
tullut?
_Rouva Hatting_. Hänellä oli asioita, joten hän ei voi tulla yöksi
kotiin. Hattingilla on teille kirje mieheltänne.
_Hatting_. Niin, paljon terveisiä herra Rönnöwilta. Häneen ei ole
luottamista näinä päivinä. Hänen täytyy koettaa olla hiukan mieliksi
valitsijoilleen.
_Eeva_. Rouva Hatting sanoi, että te toitte minulle kirjeen.
_Hatting_. Niin tosiaan. -- Tehkää hyvin!
(Antaa kirjeen.)
_Eeva_. Saanko tarjota teille teetä?
_Hatting_. Ei, kiitoksia. Me mieluimmin istumme hetkisen puutarhassa.
(Hatting rouvineen menee puutarhaan.)
Kolmas kohtaus.
Eeva.
_Eeva_ (lukee kirjettä). "Oma, rakas Eevani! Holm, Ylikartanon isäntä,
tahtoo mielellään huomenna esittää minut muutamille etevimmille
valitsijoille ja on siitä syystä kutsunut minut heille yöksi. Sitä
tarjousta en voinut mielestäni hylätä, vaikka minusta tuntuukin
vaikealta olla näin kauvan erossa sinusta ja Haraldista. Minä olen nyt
päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun?" -- Reaalikouluun? -- "kun
kaikki opettajat pitävät sitä suotavana. Varatuomari Hatting ilmoittaa
hänet tänä iltana oppilaaksi." -- mitä tämä merkitsee? -- "Minä olen
pannut hänet täyshoitoon Hattingille." (kiivaasti) Mitä tämä on? pannut
hänet täyshoitoon? Mikä häneen on tullut? -- Tämä on hänen omaa
käsialaansa. (Rientää puutarhaan päin.) Herra varatuomari!
Neljäs kohtaus.
Eeva. Hatting.
_Hatting_. Kutsuitteko minua, rouva?
_Eeva_. Minun täytyy pyytää teiltä selitystä. Minä olen saanut
mieheltäni kummallisen kirjeen, jota minun on mahdoton ymmärtää. Hänkö
itse antoi teille tämän kirjeen?
_Hatting_. Hän itse sen antoi, ja hän kirjoitti sen minun
läsnäollessani.
_Eeva_. Huomasitteko oliko hän aivan entisellään? Eihän hän vaan lienee
tullut sairaaksi.
_Hatting_. Ei, hän oli mitä parhaimmissa voimissa.
_Eeva_. Sitte te varmaankin tiedätte, mitä hänen kirjeensä sisältää.
_Hatting_. Minä arvaan, että hän kirjoittaa antaneensa minulle toimeksi
ilmoittaa hänen poikansa tänä iltana oppilaaksi reaalikouluun.
_Eeva_. Siitä ei tule mitään.
_Hatting_. Eikö? -- Tuleehan toki.
_Eeva_. Ei! Rönnow on tehnyt päätöksensä siinä luulossa, että minä
siihen myöntyisin, mutta minä olenkin toista mieltä. Haraldia ei
ilmoiteta kouluun tänä iltana.
_Hatting_. Suokaa anteeksi, hyvä rouva, kyllä Harald ilmoitetaan
kouluun.
_Eeva_. Kuinka te saatatte sanoa, että hän ilmoitetaan kouluun, vaikka
ne, joilla on valta päättää asiasta, eivät siihen myönny? Minä tahdon
ensin keskustella Rönnowin kanssa, ennenkuin minä annan suostumukseni.
_Hatting_. Minä pyydän huomauttaa, että herra Rönnow on tehnyt
suostumuksen minun kanssani. Hän on päättänyt asian.
_Eeva_. Niin, hän on päättänyt! Mutta hän ei ole saanut minun
suostumustani.
_Hatting_. Teidänkö?
_Eeva_. Niin. Tottahan äidin mielipiteellä täytyy olla jotain arvoa
silloin kuin päätetään hänen lapsensa kasvatuksesta.
_Hatting_. Epäilemättä. Herra Rönnow onkin tähän asti aina ottanut
huomioonsa teidän mielipiteenne, mutta kun hän on keskustellut
Haraldista asiantuntijain kanssa...
_Eeva_. Asiaintuntijain? Kutka ne ovat?
_Hatting_. Opettajat. Tutkinnon suorittaneet opettajat valtion
koulussa.
_Eeva_. Opettajat! Mitä he tietävät minun lapsestani? Nehän eivät edes
tunne häntä.
_Hatting_. Tottahan he parhaiten tietävät kuinka lasta tulee kohdella.
Nehän ovat lukeneet ja sitä varten valmistuneet.
_Eeva_. Vieraat opettajatko, joilla ei ehkä itsellään ole lapsia ja
joiden vaimot ovat pintapuolisia muotinukkeja, hekö tietäisivät
paremmin kuin lapsen oma äiti, kuinka yhdeksänvuotiasta on kohdeltava?
Ei, hyvä herra varatuomari.
_Hatting_. Epäilemättä jokainen äiti tahtoisi aina pitää lapsensa
kotona.
_Eeva_. Mahdollista kyllä. Mutta jos te luulette, että minä en tahtoisi
lähettää Haraldia pois kotoa, jos se olisi hänelle hyväksi, niin te
erehdytte. Hän lähetetään kyllä aikanaan, mutta ei nyt vielä. Minä en
viskaa häntä vierasten keskelle niin kauan kuin tiedän itse parhaiten
voivani häntä kasvattaa. Minä en lähetä Haraldia näin heikkona ja
hentoisena toverien joukkoon, joita en tunne, minä en anna heidän
turmella viatonta pientä poikaani, sillä minä tiedän, että lukemattomat
pienet pojat ovat varahin joutuneet harhateille turmeltuneitten
toverien joukossa. Jos minä nyt lähetän hänet reaalikouluun, silloin
hän joutuu vuoden päästä toiseen kouluun, vielä kauemmas pois kotoa, ja
niin minä olen hänet menettänyt, enkä saa häntä enää milloinkaan
takaisin.
_Hatting_. Teillä saattaa olla kyllä syitä käsittää asia omalla
tavallanne. Mutta se ei koske minuun. Minä olen saanut teidän
mieheltänne asian toimittaakseni, ja se minun tulee toimittaa.
_Eeva_. Ettehän toki tarkoittane, että teillä on oikeus ilmoittaa lapsi
kouluun, vaikka hänen äitinsä kieltää?
_Hatting_. Tietysti rouva, sitä minä juuri tarkoitan, kun hänen isänsä
on antanut selvän käskyn.
_Eeva_. Kuulkaa, te ette ymmärrä Rönnowin ja minun keskinäistä
suhdetta. Meillä ei ole niinkuin... niinkuin niin monissa kodeissa.
Toinen ei meillä hallitse toista, me päätämme kaikki asiat yhdessä ja
se on oikein.
_Hatting_. Se on kyllä kaunis tapa tavallisissa oloissa. Mutta
sattuuhan poikkeuksia.
_Eeva_. Poikkeuksia?
_Hatting_. Niin, kun mies ja vaimo ovat eri mieltä.
_Eeva_. Jos ovat eri mieltä, niin sopikoot asiasta.
_Hatting_. Aivan niin. Mutta kummalla heistä tulee olla päätösvalta
niin kauan kuin he ovat eri mieltä?
_Eeva_. Niin kauan kuin he ovat eri mieltä? Silloin ei ole
kumpaisellakaan päätösvaltaa.
_Hatting_. Ja te luulette sen käyvän päinsä? Ajatelkaapas! Miehenne
tahtoo panna poikansa kouluun, ja te ette tahdo. Jos nyt poika joutuu
kouluun, kenen tahto on silloin tapahtunut?
_Eeva_. Mieheni tietysti, mutta se ei saa tapahtua.
_Hatting_. Jos poika ei joudu kouluun, silloin on asia ratkaistu rouva
Rönnowin mielen mukaan, ja hänen tahtonsa tietysti saa tapahtua. Eikö
niin?
_Eeva_. Ei!
_Hatting_. Perheessä on siis yksi, jolla on päätösvalta, ja teidän
mielestänne se yksi on oleva vaimo.
_Eeva_. Ei, sitä minä en tarkoita. Te ymmärrätte minua kerrassaan
väärin.
_Hatting_. Saanko pyytää arvoisaa rouvaa selittämään, millä tavoin mies
tässä suhteessa saapi käyttää valtaansa lapsen suhteen. Vai eikö
hänellä saa ollakaan mitään valtaa?
_Eeva_. Valta hänellä tulee olla, mutta ei yksinvaltaa.
_Hatting_. Toisin sanoen: hänellä tulee olla valtaa silloin kuin hän on
yksimielinen teidän kanssanne. Mutta jos te olette eri mieltä, silloin
te yksin vallitsette. Sitäkö te siis tarkoitatte?
_Eeva_. En, en! Oi, en minä pysty väittelemään varatuomarin kanssa.
Mutta minulla on selvä vakaumus ja teidänkin pitäisi tuntea, että
tehdään julmaa vääryyttä, jos lapsi riistetään kodista vastoin äidin
tahtoa.
_Hatting_. Aivan niin, jos isää ei ole olemassa. Mutta otaksukaamme,
että isälläkin on tahto...
_Eeva_. Oi, en minä pysty kiistelemään teidän kanssanne, eikä siitä ole
mitään hyötyä, että me tässä viisastelemme.
_Hatting_. Se on minunkin mielipiteeni. Kaikki keskustelu on turhaa,
kun minulla kerran on isän selvä määräys.
(Menee puutarhaan.)
Viides kohtaus.
Eeva.
_Eeva_. Ilkeämielinen ihminen! Eikö hän voi sitä ymmärtää? Mutta hän ei
tahdokaan ymmärtää minua. Hän itse on yllyttänyt Rönnowia, siitä minä
olen varma... minä en vastannut hänelle niin kuin minun olisi pitänyt.
Minä jouduin aivan suunniltani... enhän minä ole milloinkaan ennen
noita asioita ajatellut, (miettii) "Kun mies ja vaimo ovat eri
mieltä"... maltahan!... (Iloisena) Nyt minä tiedän. (Juoksee ovelle)
Herra varatuomari!
Kuudes kohtaus.
Eeva. Hatting.
_Hatting_. No, hyvä rouva?
_Eeva_. Suokaa anteeksi, herra varatuomari, että minä äsken kiivastuin.
Minä tahtoisin mielelläni vielä vähän puhella teidän kanssanne.
_Hatting_. Se minua suuresti ilahuttaa.
_Eeva_. Mieheni ja minä olemme tällä haavaa eri mieltä asiasta, joka ei
ole mikään pikku seikka. Kun on kysymys vähäpätöisistä asioista,
silloin minä aina myönnyn. Mutta tämä on kaikkein suurin ja tärkein
kysymys, mikä perheessä saattaa esiintyä, sillä se koskee minun
lastani, ja silloin äiti ei voi myöntyä. Tehän sanoitte, että jos ei
miehen tahto tapahdu, silloin vaimo vallitsee. Ettekö sanonut?
_Hatting_. Niin sanoin.
_Eeva_. Se saattoi minut hetkeksi ymmälle. Mutta nyt minä vasta
huomaan, että teidän väitöksessänne ei ole perää. Minä osoitan sen.
Sallikaa minun käyttää vertausta. Tanskan valtiopäivillähän on kaksi
kamaria, ensimmäinen ja toinen kamari. Eikö niin?
_Hatting_. Minua ilahuttaa, että teillä on niin paljon valtiollista
harrastusta, että olette sen huomannut.
_Eeva_. Kuulkaa nyt! Kun ensimmäinen kamari antaa suostumuksensa
johonkin lakiin -- -- --
_Hatting_ (oikaisten). Hyväksyy lakiehdotuksen.
_Eeva_. Niin, sitä minä tarkoitin. Kun nyt ensimmäinen kamari hyväksyy
lakiehdotuksen ja toinen kamari ei sitä hyväksy, niin asia raukee. Eikö
niin?
_Hatting_. Aivan niin.
_Eeva_. Mutta eihän kuitenkaan sanota, että toinen kamari hallitsee
ensimmäistä kamaria tai että toinen kamari hallitsee yksin. Asia vaan
raukee ja jääpi entiselleen siitä syystä että muutosta ei saa panna
toimeen, ennenkuin molemmat kamarit ovat yksimieliset.
_Hatting_. Aivan oikein. Teidän valtiolliset tietonne hämmästyttävät
minua.
_Eeva_. Katsokaahan nyt, herra Hatting! Rönnow on ensimmäinen kamari ja
minä olen toinen kamari.
_Hatting_. Ohoh, rouvaseni, se ei pidä paikkaansa.
_Eeva_. Antakaa minun puhua loppuun! Kun Rönnow hyväksyy -- kun hän
ehdottaa...
_Hatting_ (oikaisten). Vaatii, sanomme lakikielellä.
_Eeva_. Kun nyt Rönnow vaatii, että minun poikani lähetetään pois
kotoa, ja minä en sitä vaatimusta hyväksy, niin poikaa ei lähetetä, ja
asia jääpi entiselleen. Mutta enhän minä siltä hallitse.
_Hatting_. Teidän todistuskykynne on kerrassaan ihmeteltävä ja
väitöksenne on sekä ajatuksen että muodon puolesta aivan oikea, mutta
valitettavasti siinä on yksi suuri puute -- teidän käyttämänne
vertauskuvat eivät sovellu tähän. Molempien kamarien keskinäinen suhde
ei ole sama kuin miehen ja vaimon suhde toisiinsa.
_Eeva_. Sen kyllä minäkin ymmärrän, sillä miehen ja vaimon suhde
perustuu rakkauteen.
_Hatting_. Niitä ei voi oikeudellisessakaan suhteessa verrata
toisiinsa. Jos tahtoisimme käyttää valtioelämän alalta otettua
vertauskuvaa, joka vastaisi aviopuolisojen keskinäistä suhdetta, niin
tulisi meidän etsiä se valtiosta, jossa on yksinvaltainen kuningas ja
neuvoa-antavat säädyt.
_Eeva_. Kuinka sellaisessa valtiossa menetellään?
_Hatting_. Kuningas antaa säätyjensä tutkittavaksi ne muutokset, joita
hän aikoo toimeenpanna, ja säädyt joko puoltavat niitä tahi neuvovat
kuningasta luopumaan aikeestaan.
_Eeva_. Kuinka käy, kun säädyt hylkäävät kuninkaan ehdotuksen?
_Hatting_ (oikaisten). Neuvovat kuningasta luopumaan ehdotuksestaan.
_Eeva_. Niin, neuvovat kuningasta luopumaan?
_Hatting_. Silloin kuningas tekee niinkuin hän itse näkee parhaaksi,
seuraa säätyjen neuvoa tai on seuraamatta.
_Eeva_. Vai niin, säätyjen mielipiteellä ei siis ole mitään merkitystä?
_Hatting_. Ei enempää kuin minkä kuningas niille antaa.
_Eeva_. Mutta ihminen! Tarkoitatteko siis, että miehen ja vaimon suhde
on tuollainen?
_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan.
_Eeva_. Te puhutte onnettomista avioliitoista, joissa vaimoa sorretaan.
_Hatting_. Enpä niinkään, minä puhun avioliitosta yleensä, puhun siitä
asemasta, jonka laki myöntää miehelle suhteessa vaimoon.
_Eeva_. Laki! Mikä laki?
_Hatting_. Se laki, jonka alaisia me kaikki olemme, maamme
yhteiskunnallinen laki.
_Eeva_. Ettehän sillä suinkaan tarkoittane tanskalaisen isänmaamme
lakia?
_Hatting_. Sitä juuri tarkoitan, ja minä tunnen lain -- minä olen
lainoppinut.
_Eeva_. Moista en ole ikinä kuullut. Miehelläkö olisi valta tehdä
kodissa mitä hän tahtoo vähääkään huolimatta vaimonsa sanoista!
_Hatting_. Sillä on tietysti rajansa. Hänellä ei ole oikeutta lyödä
häntä kuoliaaksi tahi rääkätä ruumiillisesti.
_Eeva_. Vai ei? Sepä kummaa? Mutta hänellä on oikeus riistää lapsi
äidin sylistä ja heittää hänet kenen haltuun tahansa, vaikka äiti
kieltää.
_Hatting_. On tietysti, jos hän sen katsoo oikeaksi. Siinä on laki
hänen puolellaan.
_Eeva_. Täällä Tanskassako?
_Hatting_. Niin, täällä Tanskassa.
_Eeva_. Herra Hatting, kylläpä te luulette minua perin tyhmäksi, kun
rupeatte uskottelemaan minulle tuollaisia hullutuksia. Jos me eläisimme
noin hirveitten lakien alaisina, niin tottapa olisimme siitä joskus
kuulleet.
_Hatting_. Minä en tiedä, mitä te, rouvaseni, olette kuullut, minä
tahdon vaan lakitiedettä lukeneena miehenä ilmoittaa teille, että
teidän miehellänne on lain mukaan täysi oikeus teidän mielipiteestänne
huolimatta panna poikansa kouluun.
_Eeva_. Ja asettaa hänet teille asumaan?
_Hatting_. Niin, meille asumaan.
_Eeva_. Ja minä tahdon sanoa teille, että vaikka te olisitte kymmenen
kertaa lainoppinut, niin minä en uskoisi sanaakaan siitä mitä nyt
olette minulle laverrellut. Eikö äidillä olisi hitusen vertaakaan
oikeutta lapseen, jonka hän itse on tuskalla synnyttänyt? Mitä isä on
tehnyt lapsen hyväksi ansaitakseen yksinvallan? Onko hän kärsinyt
lapsen tähden? Onko hän antanut sille verensä? Onko hän uhrannut
mitään, mikä vetäisi vertoja sille, mitä äiti on uhrannut ja mitä hän
saa joka päivä uhrata?... Houkkiohan minä olisin, jos loisin
vähintäkään huomiota teidän puheeseenne. Siinä ei ole sanaakaan totta.
_Hatting_. Mitä minä olen sanonut, se on kaikki totta. Uskokaa jos
tahdotte tahi olkaa uskomatta. Se ei muuta asiaa.
(Menee puutarhaan.)
Seitsemäs kohtaus.
Eeva.
_Eeva_. Se on mahdotonta. Varatuomari aikoo vaan vetää minua nenästä,
sillä hän luulee että minä olen samallainen kana kuin hänen oma
vaimonsa. Ei, ei, asian laita ei voi olla niin, sehän olisi aivan
hurjaa. Kuinka Rönnow kirjoittaa? (ottaa kirjeen). "Oma rakas"...
(lukee alkupuolen kirjeestä hätäisesti itsekseen). Siinä se on! "Minä
olen nyt päättänyt lähettää Haraldin reaalikouluun"... niin, sen hän
kyllä saattaa sanoa, hän on päättänyt sen omasta puolestaan... "kun
kaikki opettajat pitävät sitä suotavana"... voi niitä opettajia!
"Varatuomari Hatting, kaupunkiin tultuaan, ilmoittaa hänet tänä iltana
oppilaaksi. Minä olen pannut hänet täyshoitoon Hattingille. Siellä
hänen on hyvä olla" (kietoo kirjeen kiivaasti kokoon). Ja hänen
vaimonsa on itse sanonut, että Hatting on tyly ja kova lapsille -- ja
että heidän täytyy totella häntä kuin sotamiehet!... Minä vaan en
ymmärrä, mikä Rönnowiin on tullut. Hän ei myönnä minulla olevan hitusen
vertaakaan oikeutta... ei edes hän... Se on varatuomarin vehkeitä,
sillä laki ei voi olla sellainen. Kunpahan olisi edes joku ihminen,
jonka kanssa saisin puhua! (Margrete ja Knudsen astuvat sisään).
Knudsen!
Kahdeksas kohtaus.
Eeva. Knudsen. Margrete.
_Knudsen_. Minä tahtoisin niin mielelläni kiittää teitä, rouva Rönnow,
siitä, mitä olette tehnyt meidän hyväksemme, Margreten ja minun.
_Eeva_. Teidänkö hyväksenne? Mitä minä olen tehnyt teidän hyväksenne?
_Knudsen_. Te olette tehnyt enemmän kuin kukaan muu olisi voinut tehdä.
Se mitä te puhuitte Margretelle, on langennut hyvään maahan.
_Margrete_. Niin, rouva, teidän sananne ovat aivan ihmeellisesti
rohkaisseet minua. Nyt minä luulen, että uskallan...
_Eeva_ (hajamielisenä). Kuinka sanoitte? Mitä luulette uskaltavanne?
_Knudsen_. Margrete on herättänyt minussa sen toivon, että hän tulee
minun vaimokseni.
_Eeva_. Siitä olen iloinen, minä iloitsen teidän kumpaisenkin puolesta.
Antakaa anteeksi, että minä vastasin teille noin hajamielisesti.
Varatuomari Hatting tässä koetti uskotella minulle mahdottomuuksia,
joita minä en saa mielestäni, vaikka tiedän, että ne ovat sulaa
hurjuutta. -- Knudsen, tehän tunnette maamme lakeja?
_Knudsen_. Minun tietoni eivät uletu laajalle. Viime vuosina olen
koettanut tutustua sellaisiin asioihin, jotka näihin aikoihin ovat
olleet keskustelun alaisina.
_Eeva_. Te ainakin tunnette niitä asioita paremmin kuin minä. Asia
koski avioliittoa. Varatuomari väitti, että meidän lakimme mukaan isä
yksin saa määrätä kaikki lapsia koskevat asiat, eikä äidillä muka ole
mitään sananvaltaa lapsista päätettäessä. Eikö se ole mahdotonta?
_Knudsen_. Se on kerrassaan mahdotonta. Sellainen ei voi olla laki.
_Margrete_. Ei, sehän olisi järjetöntä!
_Eeva_ (iloisena). Niin, sitähän minäkin. Mutta, ajatelkaas, hän kiven
kovaan vakuutti minulle, että isällä muka on valta riistää lapset pois
kodista ja panna ne vento vieraaseen perheeseen asumaan, ellei hän
tahdo pitää heitä kotona, vaikkei äiti ole mielipuoli eikä juoppo. Ja
jos vaimo tekisi tästä valituksen, niin laki muka olisi miehen
puolella. Niin hän vakuutti.
_Knudsen_. Hatting varmaankin puhui pilaa.
_Eeva_. Niin, enkös minä ole oikea narri, kun annan hänen pelottaa
itseäni mokomilla jaarituksilla? Mutta nuo lakimiehet, ne osaavat
esittää asiat niin, että oppimaton ihminen joutuu aivan ymmälle heitä
kuunnellessaan. Hän väitti, että mies on kuningas kodissaan. Jos hän ja
vaimo ovat eri mieltä jostain asiasta, joka koskee yhtä läheisesti
heitä kumpaistakin, niin miehellä muka on yksin oikeus päättää
riidanalainen asia oman mielensä mukaan. Mutta minä sanoin, että elämä
on heille yhteinen ja sen vuoksi ei kodissa saa tehdä minkäänlaisia
muutoksia ilman molempain suostumusta. Elleivät aviopuolisot pääse
yksimielisyyteen siitä, millä tavoin muutos on tehtävä, niin asia
jääköön entiselleen... Eikö se ole päivän selvää?
_Knudsen_ (miettiväisenä). On -- onhan se kyllä selvää.
_Margrete_. Knudsen, sinä et ole varma asiasta.
_Eeva_. Sanokaa, mitä te tarkoitatte!
_Knudsen_. Minä vaan tulin ajatelleeksi perheen omaisuutta yhteisessä
pesässä.
_Eeva_. Niin, sehän on miehen ja vaimon yhteistä omaisuutta.
_Knudsen_. Niin -- mutta miehen ei ole lain mukaan pakko hankkia
vaimonsa suostumusta käyttääkseen perheen omaisuutta mielensä mukaan,
ja vaimo...
_Margrete_ (kiivaasti). Vaimo ei saa käyttää äyriäkään ilman miehen
luvatta. Sen minä tiedän... minä olen sen itse nähnyt.
_Eeva_. Niin on laita sellaisissa perheissä, joissa vaimot antavat
sortaa itseään. Mutta sellainen ei suinkaan ole laki.
_Knudsen_. Laki on tosiaankin sellainen.
_Eeva_. Mitä te sanotte, Knudsen?
_Margrete_. Niin, eikö se ole kauheaa? Tyttö, joka menee naimisiin,
kadottaa kaikki oikeutensa.
_Knudsen_. Niin, Margrete, jos hän saa hyvän miehen, niin kaikki hänen
oikeutensa säilyvät loukkaamattomina ja hän saapi vielä enemmän
oikeuksia, kuin hänellä oli ennestään, mutta jos hän saa pahan miehen,
niin ei mikään laki voi hänen oikeuksiaan suojella. Kysy rouva
Rönnowilta, onko hän koskaan huomannut että hänellä olisi vähemmän
valtaa, kuin hänen miehellään.
_Eeva_. Omaisuutta minä en milloinkaan ole tullut ajatelleeksi, vaikka
Knudsenin huomautus siitä on aivan oikea. Mutta oikeus lapsiin, se ei
voi olla sillä kannalla, kuin varatuomari väittää, sehän olisi aivan
mahdotonta... se teidän täytyy myöntää.
_Knudsen_. Hyvä rouva Rönnow, eiköhän lie yhdentekevää, miten se asia
on määrätty laissa, jos vaan on hyvä mies, joka tunnustaa vaimonsa
oikeuden?
_Margrete_. Ei, se ei ole yhdentekevää, sillä jos hänellä ei ole
oikeutta, niin hänen täytyy elää miehensä armosta.
_Eeva_ (Knudsenille). Miksi te ette vastaa minun kysymykseeni? Sanokaa
minulle suoraan, mikä teidän käsityksenne on tästä asiasta!
_Knudsen_. Minä en ymmärrä, miksi te sitä kysytte.
_Eeva_. Kuulkaa siis! Minulla on hyvä mies, mutta hän on varmaankin
suuttunut minuun siitä, että minä en hyväksynyt hänen asettumistaan
vaaliehdokkaaksi. Kenties se oli väärin, mutta minä tarkoitin hänen
parastaan, ja minä luulen, että Hatting on yllyttänyt hänet ja sitten
hän on lähettänyt sellaisen sanan, että meidän yhdeksänvuotias poikamme
pannaan kaupunkiin kouluun, ja on tehnyt Hattingin kanssa sopimuksen,
että meidän lapsemme (kyyneleet silmissä) viedään pois kotoa ja pannaan
heille, Hattingille, asumaan.
_Margrete_ (keskeyttäen). Rouva!
_Eeva_. Tuo on väärin lastamme kohtaan, sen minä tiedän paremmin kuin
hän. Mutta onko hänellä oikeus siihen? Eikö minulla ole mitään
oikeutta? Eikö minulla ole lupaa sanoa: sitä ei tehdä -- minä en sitä
salli?
_Knudsen_. Rouva Rönnow! puhukaa asiasta miehenne kanssa, minä olen
varma...
_Eeva_. Miksi ette vastaa minulle, onko minulla oikeutta vai ei?
_Knudsen_. Siksi että avioliitossa ei voi vedota oikeuksiinsa, vaan
aviopuolisojen täytyy keskustellen selvitellä keskinäiset asiat.
_Eeva_. Minä en ole milloinkaan ennen elämässäni tiedustellut
oikeuksiani. Mutta tällä hetkellä minun täytyy tietää onko minulla
oikeutta, sillä nyt minun tulee sitä käyttää.
_Knudsen_. Kysykää sitten herra Rönnowilta, sitä hän ei pane pahakseen.
_Margrete_. Sinä siis tarkoitat, ettei vaimolla ole muuta oikeutta,
kuin se, minkä hänen miehensä hyvästä suosiostaan hänelle myöntää.
_Knudsen_. Minä en tiedä. En ole milloinkaan joutunut sellaiseen
asemaan, että olisin tullut sitä ajatelleeksi.
_Eeva_. Kuulkaa, Knudsen! Minä olisin puhunut asiasta Rönnowin kanssa,
enkä suinkaan olisi tiedustellut kenenkään syrjäisen mieltä, jos hän
olisi ollut kotona. Mutta hän tulee kotiin vasta huomisiltana, ja
Hatting on saanut määräyksen, Rönnowin oman määräyksen, ilmoittaa
poikamme reaalikouluun vielä tänä iltana.
_Knudsen_. Sepä ikävää. Niin ollen asiata on vaikea muuttaa. Pyytäkää
että Hatting jättäisi ilmoittamisen toistaiseksi!
_Eeva_. Miksi minun pitäisi pyytää, jos minulla on oikeus kieltää? Ja
se oikeushan minulla toki lienee?
_Knudsen_ (hiljaa). Minä en tiedä.
_Eeva_. Ettekö tiedä? -- Margrete!
_Margrete_. Rouva kulta!
_Eeva_. Sinä siis olet ollut oikeassa.
_Knudsen_. Eihän toki! Odottakaa, kunhan minä puhuttelen varatuomaria,
niin saatte nähdä, että asia selviää. -- Missä hän on?
_Margrete_. Hän on verannalla... Rouva kulta, tulkaa minun kanssani
sisälle! minä en milloinkaan petä teitä.
(Eeva ja Margrete menevät Eevan kamariin.)
Yhdeksäs kohtaus.
Knudsen. Hatting.
_Knudsen_ (lähestyy verannan ovea). Herra varatuomari!
_Hatting_. Herra Knudsen! Joko me taas satumme yhteen täällä? Näihin
aikoihin me usein tapaamme toisemme.
_Knudsen_. Minä olen kuullut, että herra Rönnow on pyytänyt teitä
ilmoittamaan poikansa reaalikouluun.
_Hatting_. Aivan niin. Siis tekin sen jo kuulitte.
_Knudsen_. Kuten te itsekin tiedätte, on tämä vastoin rouva Rönnowin
mieltä.
_Hatting_. Sitä minä, suoraan puhuakseni, kyllä odotinkin. Ne armaat
äidit niin mielellään hemmottelevat lapsiaan.
_Knudsen_. Koulun puolesta kaiketi lie yhdentekevää tapahtuuko
ilmoittaminen tänään tai huomenna.
_Hatting_. Tietysti! Herra Rönnowin pojalle ovat koulut avoinna,
tuotakoon hän milloin tahansa.
_Knudsen_. Sitä minäkin ajattelen, ja siitä syystä pyytäisin, että te
jättäisitte ilmoittamisen huomiseksi.
_Hatting_. Koskeeko tämä asia teitä? Vai mistä syystä toivotte
ilmoittamisen siirtämistä?
_Knudsen_. Se koskee kipeästi rouva Rönnowiin jo siitäkin syystä, ettei
herra Rönnow edeltäkäsin ole neuvotellut hänen kanssaan.
_Hatting_. Joutavia! Kyllä he siitä ovat aivan kylläksi "neuvotelleet".
Asia on jo kauan ollut valmis päätettäväksi, ja nyt herra Rönnow on
vihdoin sen päättänyt.
_Knudsen_. Minä sittenkin pyytäisin teitä jättämään ilmoittamisen
toiseksi kertaa, sillä minä pelkään, että se tuottaa ristiriitaisuutta
onnelliseen avioliittoon.
_Hatting_ (pilkallisesti). Niinkö arvelette?
_Knudsen_. Minä tiedän, että niin käy. Te ette tunne rouva Rönnowia.