Sill'aikaa kun Klea kuunteli Euergetes kuninkaan ja eunukin
keskustelua, Kleopatra istui teltassaan ja puetti itseään yhtä
huolellisesti, mutta toiseen pukuun, kuin edellisenä iltana.
Kaikki ei tänään ollut tainnut käydä hänen mielensä mukaan, sillä
kahden hänen kamarineitsyensä silmät olivat itkusta punaset. Hänen
leikkitoverinsa Zoë luki taaskin, muttei tällä kertaa helleniläisiä
filosoofeja, vaan juutalaisten Psalmien kreikkalaista käännöstä, joiden
runollisesta arvosta muutamia päiviä sitten juhla-aterialla oltaissa
oli väitelty.
Israelilainen kenraali Onias oli väittänyt, että nämä runot vetivät
vertoja Alkmenin tahi Pindaron runoille ja esittänyt niistä muutamia
paikkoja, jotka olivat miellyttäneet kuningatarta.
Tänään ei ajatteleminen häntä miellyttänyt, vaan hän tarvitsi jotain
outoa, tavatonta ajanviettoa ja käski sentähden Zoën avaamaan
hebrealaista kirjaa, jonka käännöstä Aleksandriassa asuvat
helleniläiset juutalaiset pitivät oivallisena, niin vieläpä itse
Jumalan antaman hengen tekona, ja jonka hän jo entisestään oli oppinut
tuntemaan israelilaisten ystäviensä ja pöytäkumppaniensa kautta.
Neljännes-tunnin oli Kleopatra tainnut kuunnella Zoën esittelyä, kun
torven toitotus kajahti hänen telttaansa vievien portaiden luota,
ilmaisten miespuolen tuloa.
Tyytymättömänä kuningatar katseli ympärilleen, käski ystävätärtään
keskeyttämään lukemistaan ja sanoi:
"Nyt en tahdo tavata puolisoani. Mene, Thaïs, sano portailla olevalle
eunukille, että minä pyytäisin ett'ei Philometor minua nyt häiritse.
Lue edelleen Zoë!"
Kymmenen uutta Psalmia oli luettu ja muutamia värssyä oli Kleopatran
käskystä uudelleen kahdesti ja kolmasti kerrottu, kun kaunis
athenalaisnainen, hehkuvin punaposkin palasi ja sanoi liikutetulla
äänellä:
"Sinun puolisosi, kuningas, ei tahdo sinun kanssasi puhella, vaan
veljesi Euergetes."
"Hän olisi voinut valita toisen ajan", Kleopatra vastasi ja katseli
seuranaistaan.
Thaïin silmät olivat maahan luodut ja sormillaan hän hypisteli pukuaan,
puhuessaan hallitsijattarelleen; mutta kuningatar, jolta ei mikään
jäänyt huomamaatta, mitä hän vaan tahtoi nähdä, ja joka tänään ei ollut
naurutuulella eikä jättänyt mitään tavatonta huomaamatta, jatkoi
viipymättä kovin ärtyneenä pistävän terävällä äänellä: "Minä en
suvaitse, että minun sanansaattajani antavat kenenkään viivyttää
itseään, olkoonpa se sitten kuka hyvänsä; tiedä se! Lähde heti paikalla
luotani ja mene huoneesesi, jossa saat olla siksi kun minä tänä yönä
tarvitsen sinua riisuutuessani. Andromeda saa -- kuuletko eukko, sinä
saat tuoda veljeni luokseni ja sinut hän, luullakseni pikemmin päästää
takaisin, kuin Thaïin. Sinun ei tarvitse peiliin tirkistellä, sillä
sinun rypyissäsi ei ole mitään muuttamista. Eiköhän pääkoristeeni jo
liene valmis! Heitä Olympias, hartioilleni, palttinaviittani, ja sitten
hän tulkoon! Tuossahan hän onkin! Sinä pyydät ensiksi lupaa, veljeni,
etkä kuitenkaan viitsi odottaa, siksi kun sen saat."
"Ikävöiminen ja odottaminen", Euergetes vastasi, "ovat semmoisia, jotka
huonosti soveltuvat yhteen. Pelkkien sotamiesten ja mässääjien parissa
olen kuluttanut tämän illan, sitten olen käynyt vankilassa, vielä
kerran katsomassa muutamaa rehellistä naamaa, olen nopeasti käynyt
kylvyssä, koska teidän pahantekiöittenne asunnoissa tahraantuu
pahemmin, kuin tässä pienessä jumalten majassa, joka näyttää ja tuoksuu
niinkuin Aphroditen pukeumishuone, ja nyt minä haluan ennen ateriaa
kuulla muutamia oivallisia sanoja."
"Minunko suustani?" Kleopatra kysyi.
"Niilin ja Ilissuksen varsilla ei ole ketään, joka paremmin taitaisi
puhua."
"Mitä sinä tahdot minulta?"
"Minäkö sinulta?"
"Varmaankin, sillä noin ystävällisesti sinä puhut ainoastaan silloin,
kun pyydät jotakin."
"Sanoinhan jo sinulle! Minä haluan sinulta kuulla jotakin sattuvaa,
jotakin sukkelaa, jotakin mieltä virkistävää."
"Sukkeluutta ei väkisin voi saada, niinkuin kamarineitsyen voi kutsua
luokseen. Vaatimatta se ilmaantuu ja mitä kovemmin sitä vaaditaan, sitä
varmemmin se pysyy poikessa."
"Tuo kyllä voi olla muitten suhteen tosi, mutt'ei sinun, joka,
vakuuttaessasi, ett'ei sinulla ole mitään attikalaista suolavarastoa,
kuitenkin käytät sitä. Suloa ovat kaikki velvolliset tottelemaan,
vieläpä sukkeluuskin ja teräväkielinen, itse jumaloitakin pilkkaava
Momus."
"Sinä erehdyt, minun neitinikään eivät palaa oikeissa ajoin, kun annan
heidän toimeksi sanan viennin sinulle."
"Eikö sallittaisi Aphroditen temppeliin kuljettaissa myöskin uhrata
Sulottarille?"
"Jos minä olisin jumalaton, niin ne rukoilijana eivät minua liioin
mielyttäisi, jotka pitävät palvelijoitani vertaisinani."
"Sinun moitteesi on aivan oikeutettu, sillä sinä voit vaatia, että,
niinkuin juutalaiset kunnioittavat yhtä Jumalaa, kaikki, jotka tuntevat
sinut, kunnioittaisivat ainoastaan yhtä jumalatonta. Mutta, minä
pyydän, älä toista kertaa vertaa itseäsi sieluttomaan kyprolaiseen
neitoon. Sinun suloutesi tähden tuota vielä voisin suvaita, mutta kuka
on koskaan nähnyt Aphroditea, joka lukee filosofillisia ja vaikeasti
käsitettäviä teoksia? Minä olen varmaankin häirinnyt teitä ankarissa
tutkimuksissanne. Mitä kirjaa sinä käärit kokoon, ihana Zoë?"
"Juutalaisten pyhää kirjaa, kuninkaani," kysytty vastasi; "minä tiedän
ett'et sinä siitä pidä."
"Ja pidättekö te siitä, jotka luette Homerosta, Pindarosta, Sophoklesta
ja Platoa," Euergetes kysyi.
"Minä tapaan siinä paikkoja, jotka todistavat syvää elämän viisautta,
ja toisia paikkoja, joissa ei kukaan voi kieltää löytyvän korkeata
runollista ylevyyttä", Kleopatra vastasi. "Useissa on tosin peräti
barbaarinen sivumaku ja minä kaipaan juuri niissä psalmeissa, jotka me
tänä päivänä luimme ja joita paraiten saattaisi pitää hymneinä, tavujen
luvun ja mitan noudattamista, lujien sääntöjen seuraamista, lyhyesti
sanoen tarkkaa muotoa. Kuninkaallinen runoilija David oli, lyyrynsä
ääressä laulaessaan, yhtä suuresti jumalallisen innostuksen valtaamana,
kuin muutkin runoilijat, mutta hän ei näy samoinkuin meidän
runoilijamme, halunneen voittaa vaikeuksia, joita he itse asettavat
itselleen. Runoilijan täytyy orjallisesti noudattaa niitä lakeja,
joihin hän vapaaehtoisesti sitoutuu, ja sovittaa jokaisen sanansa
niiden mukaan, ja kumminkin tulee näyttää siltä, kuin hänen puheensa ja
laulunsa vapain siivin liiteleisi eteenpäin. Psalmien hebrealaisessa
alkutekstissäkään ei ole mitään meetrillisiä sääntöjä."
"Niittäkin voi tulla toimeen", Euergetes vastasi. "Ei Platokaan huoli
tavujaan mitata, ja minä tunnen paikkoja hänen teoksissaan, jotka ovat
suurimmassa määrässä runollisen kauneita. Sitä paitse on minulle
näytetty että hebrealainenkin runollisuus, samoinkuin egyptiläinen,
noudattaa erityisiä sääntöjä, joita minä kumminkin mieluummin kutsuisin
rhetorillisiksi kuin runollisiksi. Ensimmäinen jäsen lauseessa
asetetaan toiselle vastakohdaksi, joka vahvistaa edellistä toistamalla
käsitteen uudessa muodossa, tahi siinä olevan vastakohdan kautta
asettaa sen käsitteen kirkkaampaan valoon. Siten he menettelevät
samoinkuin puhujat tahi niin kuin myöskin maalarit, jotka mielellään
asettavat synkän värin valoisan viereen siten enentääkseen jälkimäisen
loistovoimaa. Tämmöinen menetystapa ei ollenkaan ole paha, eikä
suinkaan ole se, joka tekee tämän kirjan minulle vastenmieliseksi
monine lauseineen, jotka saattavat miellyttää itselleen kuuliaita
alamaisia haluavia kuninkaita ja isiä, jotka tahtovat kasvattaa
itselleen ja lae'ille kuuliaisia poikia. Myöskin ne taitavat miellyttää
äitiä, jotka eivät muuta toivo kuin että heidän lapsensa pääsisivät
tämän maailman kautta kulkemaan niin rauhallisesti kuin mahdollista,
loukkaamatta ja loukkautumatta, ja että he eläisivät kauemmin kuin
korpit ja tammet ja että heitä siunattaisiin niin useilla jälkeläisillä
kuin mahdollista.
"Niin, ne ovat hyvin arvokkaita nämä opetukset, koska ne vapauttavat
sen joka niitä seuraa, itsensä puolesta ajattelemasta. Sitä
vartenhan Juutalaisten suuri Jumala onkin sanasta sanaan tavaillut
näiden kirjoittajille kaiken, mitä näissä kirjoissaan niinkuin
kyttyräselkäinen kirjurini, Philippus, lausuntoni mukaan kirjoittaa sen
mitä tahdon muistoon panna. He pitävät jokaista jumalan kieltäjänä ja
temppelin häväisijänä, joka vaan sanoo jotakin tuolle käärylle
kirjoitettua vääräksi tahi ainoastaan inhimilliseksi. Platon aate-oppi
ei suinkaan ole huono, ja kuitenkin on Aristoteles asettanut sen
ankaran arvostelun alaiseksi ja koettanut kumota sitä. Minä kallistun
enemmän Stagyritien mielipiteisin, sinä jalon athenalaisen, ja kuinka
monesta suloisesta, opettavaisesta hetkestä tulee meidän kiittääkään
tämän käsitteemme erilaisuuden synnyttämää väittelyä. Kuinka hauskalta
kuuluu, kun Aleksandrian museumissa noitten ahkerien tuulenpieksäjien
kesken platolaiset ja Aristoteleen puoltajat joutuvat niin kiivaasen
tukkanuottaan, että he molemmin puolin kovin mielellään heittäisivät
vaskipikareilla toinen toistaan kalloon, joll'eivät säälisi minun
maksamaa viiniäni. Me etsimme totuutta, Juutalaiset taas luulevat että
heillä se jo täydelleen on.
"Siinä luulossa ovat nekin heistä, jotka innokkaasti tutkivat meidän
filosofimme teoksia, ja kuitenkin tämän kirjan kirjoittajat tuntevat
ainoastaan esineitten todellisuuden, ja heidän jumalansa, joka yhtä
vähän suvaitsee muita jumalia rinnallaan kuin käsityöläisvaimo toista
vaimoa miehensä huoneessa, on muka luonut maailman tyhjästä, ainoastaan
siihen tarkoitukseen, että häntä siinä kunnioitettaisiin ja
peljättäisiin.
"Mitähän filosofillisesti sivistyneet Juutalaiset, jotka tuntivat
Empedokleensa -- ja minä myönnän, että niitä on Aleksandriassa useita,
jopa taitavia ja erittäin teräväjärkisiä, -- käsittävät tyhjästä
luomisella? Eiköhän heitä arveluta, ajatellessaan sen lauselman
totuutta, ettei siitä, jota entisestään ei ole olemassa ollut, saata
tulla mitään, eikä mikään, joka kerran on olemassa ollut, saata
kokonaan kadota. Johdonmukaista on ainakin se, että he antavat ihmisen
elämän päättyä siihen olemattomuuteen, josta kaikki oleva on lähtenyt.
Tämän kirjan mukaan eläminen ja kuoleminen ei liioin hyödyttäisi. Tähän
olemattomuuteen kuoleman jälkeen minä kyllä ihmisenä saatan suostua,
joka tiedän pitää arvossa unennäöistä vapaata unta täysin määrin
nautittuani päivän iloja, ja joka mieluimmin heittäytyisin
olemattomuuden autioon kuiluun, joll'en saisi pysyä Euergeteenä, --
mutta filosoofina minä en koskaan, en milloinkaan saata siihen
suostua!"
"Sinun täytyykin," kuningatar vastasi, "yksin-omaisesti mitata kaikkea
henkesi mitalla, sillä jumaluus, joka on varustanut sinut runsailla
luonnonlahjoilla, jättäen tuhansia ilman niittä, on sen tiedän jo
ammoisista ajoista, tehnyt sinusta sen elimen kuuroksi ja sokeaksi,
joka välittää uskonnollisia ja siveellisiä tunteita. Jos tämä elin
sinussa saattaisi kuulla tahi nähdä, niin sinä yhtävähän kuin minäkään
saattaisit päästä siitä vakuutuksesta, että nämä kirjat ovat täynnä
syvää totisuutta ja että ne voimakkaasti valtaavat lukijan mielen.
"Ne sitovat noudattajansa tarkkoihin lakeihin, poistavat katkeruuden
kärsimyksistä, opettaessaan, että ankara isä lähettää meille vaivoja,
jotka milloin esitellään kasvatuskeinoina, milloin rankaistuksina
ankaroiden ja tarkkaan määrättyjen käskyjen rikkomisesta. Heidän
jumalansa asettaa omituisessa, järkähtämättömässä, mutta ankarassa
viisaudessaan ne, jotka hänen käskyjään noudattavat huonolle kiviselle
tielle, koetellakseen heidän voimiaan, ja antaakseen heidän viimeinkin
saavuttaa sen ihanan tarkoitusperän, jonka he alusta alkaen ovat
tunteneet."
"Kuinka oudolta nämä sanat kuuluvat kreikkalaisnaisen lausumina,"
Euergetes keskeytti sisartaan. "Sinä varmaankin puhut juutalaisten
ylimmäisen papin pojan mukaan, joka lämpimästi ja taitavasti osaa
puolustaa julmaa jumalataan."
"Minä luulin," Kleopatra vastasi, "että juuri sinua, jossa en tunne
mitään heikkoa, tämän lujan, ylen voimallisen jumaluus-olennon piti
miellyttämän. Kun äskettäin juutalaisten sotamiesten översti Dositheos,
joka on oppinut mies, koetti minun puolisolleni kuvata suurta, ainoata
jumalaa, johon hänen kansansa niin järkähtämättömästi luottaa, silloin
minusta meidän kauniit, iloiset jumalamme melkein näyttivät olevan
hauskoja rakastuneita keikaria ja iloisia naisia ankaran, voimakkaan
miehen rinnalla, joka voisi niellä heidät kaikki, jos vaan tahtoisi,
niinkuin Kronus omat lapsensa."
"Siinä se juuri onkin," Euergetes huusi, "mikä minua tässä harha-opissa
etenkin harmittaa. Se hävittää suruttoman elinhalun, ja joka kerran,
kun olen lukenut Hebrealaisten kirjaa, juontuu mieleeni kaikki se, mitä
en ollenkaan mielelläni ajattele. Ikään kuin kiusallinen velkoja se
muistuttaa jokaisesta tehdystä rikoksesta, mutta minä puolestani
rakastan iloa ja vihaan ikävää varoittajaa. Ja oletkohan sinäkin,
ihanimpani, elämäsi paraassa kukoistuksessa..."
"Mutta minä ihmettelen kaikkea suurta", Kleopatra keskeytti hänet, "ja
eikö sinusta tunnu rohkealta ja ihanalta, että tuo suurenmoinen aate:
on ainoastaan yksi voima, joka panee maailman liikkeesen ja täyttää
sen, jota Egyptiläiset huolellisesti peittävät ja salaavat, jota Niilin
papit uskaltavat kertoa ainoastaan suosituilleen niistä, jotka ovat
päässeet heidän vanhojen mysteerioittensa osallisuuteen ja jonka
helleniläiset filosoofit tosin pelotta lausuivat, mutta jota ei vielä
mikään helleni ole saattanut kansan uskontoon, että se aate on
Juutalaisten pyhässä kirjassa vapaasti ja julkisesti lausuttu? Joll'ei
Hebrealaiskansa olisi sinulle niin vastenmielinen ja jos sinä, niin
kuin minun puolisoni ja minä, olisit ahkerasti tutkistellut heitä
koskevia seikkoja ja heidän uskoaan, niin sinä olisit kohtuullisempi
heitä ja heidän kirjojaan kohtaan ja tuota suurta, luovaa ja
ylläpitävää henkeä, heidän jumalaansa --"
"Sinä sekoitat tämän kateellisen kovin vastenmielisen ja pahasisuisen,
maailman tyrannin Aristoteleen yleisen hengen kanssa," Euergetes
lausui. "Synneiksi, pelkiksi synneiksi, hän nimittää enimmän siitä,
joka helposti taivuttaa puolelleen, ja jonka sinä ja minä ja kaikki
viisaat Kreikkalaiset tarvitsemme elämämme nautintoihin. Ja kuitenkin!
Jos minun veljeni asuisi Aleksandriassa, niin tämän jumalan viisaillen
palvelijoille varmaankin onnistuisi taivuttaa hänet tämän suuren
koulumestarin palvelijaksi, joka rankaisee kasvatuksen puutteessa
olevia sikiöitään tulella ja tuskalla."
"Minä en tahdo kieltää," Kleopatra vastasi, "että minustakin
Juutalaisten oppi on jotakin huolestuttavaa ja että seuraamalla sitä
samalla katkeroittaa elämänsä ilon. Mutta olkoon kylliksi näistä
asioista, joita minä yhtävähän kuin sinäkään tahtoisin nauttia
jokapäiväisenä ravintona. Iloitkaamme, että olemme Hellenejä ja
menkäämme viimeinkin aterioimaan. Pelkäänpä, että kovin niukassa
määrässä olet täällä löytänyt sen, mitä hait."
"Ei, ei, minä tunnen tänä päivänä olevani niin omituisesti
liikutettuna, ja Aristarkkoksen kanssa työskentelemisestä ei kuitenkaan
olisi mitään lähtenyt. Vahinko vaan, että aloimme puhua noista
barbaarilaisista asioista, on niin paljon kauniimpia ja mieltä
ylentävämpiä aineita. Muistatko vielä, miten yhdessä luimme
murhenäytelmien kirjoittajia ja Platoa."
"Ja miten sinä maantiedettä esiteltäissä usein puutuit opettajamme
Agatharkhideen puheesen huomauttaaksesi häntä hänen erehdyksistään?
Oletko Kyrenessä pitkittänyt noita opintojasi?"
"Tietysti! Onpa todellakin oikein vahinko, Kleopatra, ett'emme ole enää
niin kuin silloin. Ei kenenkään kanssa, ei edes Aristarkkoksen, ole
niin hauska ja etuisa keskustella ja väitellä, kuin sinun. Jos sinä
Perikleen aikoina olisit elänyt Athenassa, niin kenties sinä,
kuolemattoman Aspasian asemesta olisit ollut hänen ystävättärensä. Tämä
Memphis ei varmaankaan ole oikea paikka sinulle; muutamaksi kuukaudeksi
sinun kumminkin pitäisi vuodessa jälleen tuleman Aleksandriaan, joka
nykyään on paljoa etevämpi Athenaa."
"Minä en enää sinua tunne," Kleopatra sanoi, hämmästyneenä katsellen
veljeään. "Niin lempeästi, vakavasti ja veljellisesti en minä ole
kuullut sinun puhuvan äitimme kuoleman jälkeen. Sinulla taitaa olla
jotakin erittäin suurta vaadittavana meiltä."
"Siitä näet, kuinka kiittämätöntä on, jos kerrankin annan sydämeni
puhua muitten ihmisten tavoin. Minulle käy samoin, kuin paimenpojalle
sadussa, suden tallessa! Minä olen niin usein käyttäytynyt
epäveljellisesti, että sinä luulet minun naamio kasvoin edessä
lähestyvän, kun veljellisenä näyttäyn. Jos minulla olisi jotain
erityistä sinulta vaadittavana, niin odottaisin huomiseksi, sillä
syntymäpäivänä ei tässä maassa sokea kerjäläinenkään mielellään kiellä
mitään rammalta toveriltaan."
"Jospa vaan tietäisimme, mitä haluat, niin Philometor ja minä sen kovin
mielellämme täyttäisimme, vaikka sinä aina pyydät jotakin mahdotonta.
Meidän näytännöstämme ei tulekaan mitään, -- mutta minä pyydän sinua.
Zoë, vie tytöt pois: minulla on vielä muutamia sanoja puhuttavana
kahden kesken veljelleni."
Naisten lähdettyä kuningattaren luota, tämä jatkoi:
"Olenpa oikein pahoillani, että paras osa syntymäpäiväjuhlastasi ei
olekaan onnistunut niin erittäin hyvin, sillä Serapiin papit salaavat
ilkeästi meiltä Heben, jonka suhteen Lysias on tehnyt meidät niin
uteliaiksi. Asklepiodor näkyy pitävän pikku Hebeä kätkettynä ja menee
röyhkeydessään niin pitkälle, että ilmoittaa meille tytön muka olevan
ryöstetyn temppelistä ja syyttää meitä tytön poisviennistä ja vaatii
meitä kaikkien toveriensa nimessä antamaan häntä takaisin."
"Sinä menettelet väärin miestä kohtaan, sillä kyyhkyisemme on seurannut
erään uroskyyhkyisen kuherrusta, joka ei suo häntä minulle ja nyt
paraillaan suutelee häntä pesässään. Minä olen petetty, enkä tuskin
tarvitse suuttuakaan Roomalaiseen, sillä hänen oikeutensa olivat
vanhemmat kuin minun."
"Roomalaisenko?" Kleopatra kysyi, vaaleten hypähtäessään pystyyn
istuimeltaan. "Mutta se ei ole mahdollista. Sinä ajat Euleuksen
kanssa samaa asiaa ja koetat suututtaa minua Publius Scipioon. Jo
juhla-ateriassa sinä olet näyttänyt katsovan karsaasti häneen."
"Sinä taas näyt sitä lämpimämmin häntä suosivan. Mutta ennenkuin näytän
toteen, etten valhettele enkä laske leikkiä, tahtoisin sinulta kysyä:
Minkä puolesta tämä mies, tämä pitkä niminen Publius Cornelius Scipio
Nasica, hänen patrisi-ylpeyttään lukuun ottamatta, on parempi kuin kuka
kaunis soma vartaloinen ja päättäväinen Makedonialainen hyvänsä teidän
henkivartija joukostanne? Hän on tyly ja kärkäs niinkuin hapan omena ja
suorastaan kaikkea hyvää, mitä sinä, hieno ajatteliatar, sinä kaunis ja
sulopuheinen filosoofitar, taidat sanoa, tämä niukasti sivistynyt henki
yhtä vähän on kunnioittava, kuin Nubialainen merimies Sapphon Oodia."
"Juuri se," kuningatar huudahti, "tekee hänet minun silmissäni niin
suuriarvoiseksi, että hän on toisenlainen kuin me kaikki muut, jotka --
miten sanoisinkaan -- jotka aina ajatellessamme matkimme toista ja
autamme aina jalkamme samaan vakoon, jota pitkin meidän koulumme
edustaja on kulkenut, jotka suljemme henkemme toisten leikkaamiin
ajatusmalleihin ja puhuessamme vastenmielisesti käymme koulussa
oppiemme rheetorisien muotojen rajaviivojen yli! Sinä olet murtanut
nämä siteet, mutta sinunkin voimakkaassa hengessäsi on vielä jälkeä
niistä: Publius Scipio sitä vastoin ajattelee, näkee ja puhuu
täydelleen mistään riippumatta ja suoran järkensä kautta hän vaivatta
ja erityisettä koulutuksetta löytää oikean käsitteen. Hänen
seurustelunsa virvoittaa minua niinkuin raitis ilma, jota hengitän,
astuessani pyhän savun tuoksun täyttämästä temppelistä ulkoilmaan, niin
kuin leipä ja maito, joita äsken saaristossa matkustaessamme talonpoika
meille tarjosi, kun kokonaiseen vuoteen emme olleet syöneet muuta kuin
herkkuja."
"Hänellä siis on lapsen hyvät ominaisuudet", Euergetes keskeytti
sisartaan. "Ja jos se yksin tekee Roomalaisen sinun silmissäsi niin
arvokkaaksi, niin sinun pikku poikasi aivan pian täyttää Corneliolaisen
paikan."
"Eipä niinkään pian! ei, vasta tultuaan vanhemmaksi kuin sinä nyt olet,
ja mieheksi, oikeaksi mieheksi kiireestä kantapäähän saakka, sillä
semmoinen on Publius! Minä luulen, en, minä tiedän, ettei hän saata
taipua mihinkään alhaiseen tekoon, ettei hän saata olla valheellinen
suunsa eikä silmiensä puolesta eikä saata teeskennellä tunteita, joita
hän ei tunne."
"Miksi olet niin kiivas, sisko? Niin paljon intoa ei tänään tarvita!
Tiedäthän, että minä olen tänään lempeällä tuulella, ja ettei tämä
innostus sinulle ollenkaan sovi ja ettei Roomalainen laisinkaan ole
ansainnut sitä, että sinä hänen tähtensä joudut intoihisi. Tuo veitikka
on minun nähteni uskaltanut katsella sinua, niinkuin Paris Helenaa,
ennenkuin hän ryösti hänet, hän on juonut sinun maljastasi eikä
varmaankaan tänä aamuna ole peruuttanut, mitä hän eilen illalla uskalsi
sanoa sinulle silmillään ja luultavasti myöskin suullaan. Ja kuitenkin
hän oli tuskin tuntiakaan ennen käynyt kuolleitten kaupungissa
noutamassa rakastettuaan synkän Serapiin temppelistä iloisemman Eroksen
temppeliin."
"Se sun pitää näyttämän toteen!" Kuningatar huudahti kovin
liikutettuna, "Publius on minun ystäväni..."
"Ja minä olen sinun ystäväsi."
"Aivan vastaista on käytöksesi jo useinkin osoittanut ja nyt sinä taas
uudelleen valhettelemalla ja peittämällä --"
"Sinä näyt", Euergetes keskeytti sisartaan, "sinä näyt
epäfilosoofilliselta Roomalaiselta lemmityltäsi oppineen, ilmaisemaan
harmiasi erinomaisen luonnollisella tavalla, mutta minä olen tänään,
kuten jo sanoin, lempeä kuin kissan poikanen..."
"Euergetes ja lempeä!" Kleopatra nauroi väkinäisesti. "Sinä ainoastaan
liikut hiljaan kuin kissa lintua väijyessään, ja lempeydelläsi sinä
ainoastaan peittelet jota kuta ilkeätä puuhaa, jonka me vahingoksemme
pian kyllä saamme oppia tuntemaan. Sinä olet tänäpäivänä puhunut
Euleuksen kanssa, joka pelkää ja vihaa Publiusta, ja minusta melkein
näyttää siltä, kuin te solmiaisitte vehkeitä häntä vastaan, mutta jos
te uskallatte heittää ainoatakaan kiveä hänen tielleen, vahingoittaa
ainoatakaan hänen hivuskarvoistaan, niin minä olen teille näyttävä,
että heikko nainenkin saattaa olla peljättävä. Nemesis ja Kostottaret,
Alektosta aina Megeriaan saakka, jotka ovat kauheimmat jumalista, ovat
naisia."
Kleopatra oli, kiukkuisesti purren hammasta pikemmin kähisevällä
äänellä kuiskuttanut kuin lausunut nämä sanat ja samalla uhaten
kohottanut pientä nyrkkiään veljeään kohti; mutta Euergetes pysyi aivan
tyynenä, kunnes Kleopatra oli puhunut loppuun.
Sitten hän astui askeleen häntä lähemmäksi, pani kädet ristiin
rinnalleen ja kysyi matalammalla äänellä:
"Oletko aivan narrimaisesti rakastunut tähän Publius Cornelius Scipio
Nasicaan, vai aiotko käyttää häntä ja hänen ylhäisiä Roomassa asuvia
sukulaisiaan minua vastaan?"
Vimmaantuneena ja vähääkään säikähtymättä veljensä tuimista
silmäyksistä, kuningatar kerkeästi vastasi:
"Tähän hetkeen saakka on kenties ainoastaan edellinen näistä ollut
tosi, sillä mitä minulla on puolisostani? Mutta jos sinä pitkität niin
kuin olet alkanut, niin alan miettiä, miten voisin Tiiberin rannoilla
edukseni käyttää hänen vaikutustaan ja mieltymystään."
"Mieltymystään!" Euergetes huusi ja nauroi samalla niin kovasti ja
rajusti, että teltan ovella kuunteleva Zoë huudahti hiljaan ja
Kleopatra peräytyi askeleen hänestä. -- "Että sinä, viisaista viisain,
joka kuulet kasteen putoamisen, joka näet heinän kasvavan ja täällä
Memphiissä tunnet jokaisen Aleksandriassa tahi Syriassa jopa
Roomassakin sytytetyn tulen savun hajun, että sinä, minun äitini tytär,
niin umpimähkään silmittömästi ihastut hartehikkaasen poikaan,
ikäänkuin lihavan käsityöläisen tytär tahi joku kutojatyttö! Tämä
oppimaton Adonis, joka oivallisesti käyttää hyödykseen outoa ja jäykkää
olemistapaansa ja omistamaansa suurta valtaa, sytyttääksensä tuleen
naisten sydämiä, yhtä vähän välittää Kleopatrasta vaimona, kuin minä
siitä savimaljasta, josta minulle janotessani tarjotaan vettä. Sinä
tahdot käyttää häntä Tiiberin rannoilla eduksesi, mutta hän ennättää
ennen sinua ja saattaa sinun kauttasi ilmi, mitä Niilivirran partailla
tapahtui ja mitä senaatti haluaa tietää.
"Sinä et usko minua, eikä kukaan usko mielellään sitä, mikä hänen
omissa silmissään alentaa hänen omaa itseään, ja miksi uskoisitkaan
minua? Kumminkin minä myönnän, että minä arvelematta käyttäisin
valhetta hyväkseni, jos minä valheellisuuden kautta toivoisin pääseväni
pitemmälle kuin suuresti ylistetyn jumalaisen totuuden, joka, jopa itse
Platonkin mielestä, on sukua maallisen kauneuden kanssa, mutta useasti
näyttää olevansa yhtä hyödytön, kuin viimeksimainittukin, sillä kaunis
ja hyödyllinen ovat tuhannen kertaa ristiriidassa keskenään ja
ainoastaan kymmenesti sopusoinnussa. Nyt kumisee vaskilevy jo kolmatta
kertaa. Jos tahdot nähdä todistetuksi, että Roomalainen, tuntia ennen
käyntiään tänä aamuna sinun luonasi, vei pikku Heben temppelistä ja
että hän on käskenyt hänet kuvanveistäjä Apollodorin luo Memphiisen,
niin käy luonani huoneissani varhain huomis-aamuna ensimäisen uhrin
jälkeen. Sinä toivottanet minulle muutoinkin silloin onnea. Ota lapsesi
mukaasi, sillä minä aion antaa heille lahjoja. Voisithan sinä jo tänään
aterioidessa kysyä Roomalaiselta itseltään, mutta hän tuskin tullee
saapuville, sillä Eros antaa öiseen aikaan paraimmat lahjansa, ja koska
Serapiin temppeli auringon laskun jälkeen on suljettu, niin ei Publius
vielä koskaan ole nähnyt Ireneään illalla. Uskallanko odottaa sinua
lapsinesi ensimäisen uhrin jälkeen?"
Ennenkuin Kleopatra ennätti vastata tähän kysymykseen, torventoitotus
kuului jälleen ja Kleopatra sanoi:
"Se on Philometor, joka noutaa meitä juhla-aterialle. Minä tahdon itse
antaa Roomalaiselle aihetta puolustaa itseään, vaikka minä sinun
syytöksestäsi huolimatta lujasti luotan häneen. Tänä aamuna minä kysyin
häneltä vakavasti, oliko totta, että hän hehkuen lempi ystäväänsä
viehättävää Hebeä, ja hän kielsi sen vakavalla, miehekkäällä tavallaan,
ja uskaltaessani epäillä hänen suoruuttaan, hänen vastauksensa oli
oivallinen ja sivistyneimmällekin sopiva. Hän pitää totuutta suurempi
arvoisena kuin sinä. Totuudessa pysymistä, hän sanoi, ei hän ainoastaan
pitänyt kauniina ja oikeana, vaan myöskin viisaana, sillä valhe tuottaa
ainoastaan pieniä lyhytikäisiä etuja, jotka öisen sumun tavoin hajoovat
ja katoavat, niinpian kuin aurinko nousee, mutta totuus taas on kun
itse auringon valo, joka kuinka usein se pimentyneekin, aina yhä
uudelleen tulee näkyviin. Se, hän sanoi, tekee valhettelijan hänen
silmissään erittäin halveksittavaksi, että hänen, päästäkseen
tarkoituksensa perille, aina täytyy erityisellä painolla ilmaista,
miten halveksittavana hän pitää jokaista, joka tekee samoin kuin hän
itse. Valtion ohjaaja ei aina saata pysyä totuudessa ja minä olen
useinkin poikennut siitä, mutta seurustelu Publiuksen kanssa oli
uudelleen herättänyt vireille paljon hyvää, joka täällä rinnassani jo
uinahtaen oli ummistanut silmänsä, ja jos tämäkin mies olisi semmoinen,
kuin te kaikki muut, niin silloin minä seuraan sinua, Euergetes,
tielläsi ja nauran hyveelle ja totuudelle, ja asetutan niille
jalustoille, joitten päällä Zenon ja Antistheneen kuvapatsaat ovat,
Aristippoksen ja Strotan."
"Tahdotko jälleen antaa muutella filosofien päitä?" kuningas Philometor
kysyi, joka telttaan astuessaan oli kuullut Kleopatran viimeiset sanat,
"ja annetaanko kunniapaikka Aristippokselle? Minun mielestä tuo voi
olla oikein, vaikka hän opettaa, että ihmisen pitää sovittaa olosuhteet
itsensä mukaan ja ett'ei hänen itsensä tarvitse mukaantua niitten
mukaan. Sitä on luultavasti helpompi vaatia, kuin totuttaa, eikä se
kellekään ole mahdollisempi, kuin kuninkaalle, jonka niinkuin meidän,
täytyy menetellä oikeuden mukaisesti sekä Kreikkalaisten että
Egyptiläisten kanssa ja vielä päälle päätteeksi mukaantua Roomankin
mukaan. Ja samalla ei saa unhoittaa kateellista veljeään, jonka kanssa
on jakanut valtakuntansa! Jos moni tietäisi, kuinka paljon hänellä
kuninkaana olisi lukemista ja kirjoituttamista, niin kyllä jättäisi
ruunun saavuttamis-puuhat sikseen! Vasta puoli tuntia sitten lakkasin
anomus- ja pyyntökirjeitä tarkastelemasta ja hyväksymästä. Joko sinä
olet saanut omasi valmiiksi, Euergetes? Sinun luoksesi oli kokoontunut
vielä enemmän, kuin meidän."
"Tunnissa oli kaikki päätetty," toinen huolettomasti vastasi. "Minun
silmäni ovat nopeammat kuin sinun esilukijasi kieli, ja minun
vastauksenani tavallisesti on vain kolme sanaa, sinun sen siaan
sanellessasi kirjureillesi pitkiä juttuja. Siten minä valmistun, ennen
kuin sinä tuskin olet alkanutkaan, ja kuitenkin minä voisin, jollei se
kävisi liian pitkälliseksi, luetella sinulle jokaisen kohtauksen, joka
kuukauden kuluessa on minulle esitetty, ja selittää kaikki sen
yksityisseikat."
"Sitä minä en voisi," Philometor sanoi hiljaisesti, "mutta minä tunnen
sinun nopean älysi ja hyvän muistosi ja ihmettelen niitä."
"Siitä näet, että minä paremmin sovin kuninkaaksi kuin sinä," Euergetes
nauroi. "Sinä olet liian heikko ja kykenemätöin hallitsemaan! Jätä
hallitus minun huostaani! Minä täytän aarre-aittasi vuosittain kullalla
ja pyydän sinua Kleopatran kanssa ainaiseksi asettumaan Aleksandriaan
ja yhdessä minun kanssani asumaan kuninkaan palatsissa ja Bruchiumin
puutarhoissa. Sitäpaitse minä myöskin nimitän pikku Philopatorin
vallanperijäksi, sillä minä itse en ollenkaan halua ainaiseksi
liittäytyä vaimoon, kun Kleopatra kerran on sinun. Tämä ehdotus on
röyhkeä, mutta ajatteleppas vaan, Philometor, kuinka paljon aikaa
sinulle, jos käytät tilaisuutta, jäisi musiikkiisi, näyttelyihisi
Juutalaisten kanssa ja muihin mielitoimiin."
"Sinä et koskaan näy tietävän kuinka pitkälle uskallat ivassa käydä,"
Kleopatra keskeytti veljeään. "Muuten sinäkin käytät yhtä paljon aikaa
kielitieteellisiin ja luonnontieteellisiin tutkimuksiisi, kuin hän
musiikkiinsa ja hyödyttäviin keskusteluihin oppineitten muukalaisten
kanssa."
"Aivan oikein," Philometor puuttui puolisonsa puheesen, "pikemmin sinua
voisi lukea Museumin oppineitten joukkoon kuin minua."
"Mutta eroitus meidän välillä", Euergetes vastasi, "on siinä, että minä
aina vihaan saakka halveksin Aleksandriassa asuvia filosoofillisia
lörpöttelijöitä ja kirjatoukkia, mutta rakastan innokkaasti tiedettä,
niin kuin lemmittyäni; sinä sitävastoin hemmoittelet oppineita, mutta
tuiki vähän välität tieteestä."
"Jättäkäämme se sikseen," Kleopatra pyysi. "Luullakseni, te molemmat
ette vielä koskaan ole olleet puolta tuntia yhdessä, Euergeteen
aloittamatta riitaa, jota Philometor lopulta koettaa hyvällä sovittaa.
Vieraat ovat jo kauan meitä odottaneet. Oliko Publius Scipiokin jo
näkyvissä?"
"Hän on lähettänyt pyytämään anteeksi," kuningas vastasi ja raapi
samalla Kleopatran papukaijan päätä ja eroitti hyppysillään sen
höyheniä. "Korintholainen Lysias istuu tuolla alhaalla eikä sano
tietävänsä, mihin hänen ystävänsä on joutunut."
"Mutta me sen tiedämme," Euergetes sanoi ja katseli hiukan
ylenkatseellisesti kuningatarta. "Philometorin ja Kleopatran luona on
kyllä hyvä olla, mutta vielä parempi on Eroksen ja Heben. Sinä näytät
kalpealta, sisko, kutsunko Zoësi?"
Kleopatra pudisti ääneti päätään, istuutui nojatuoliin ja antoi
vartalonsa ja kauniisti koristetun päänsä vaipua niin alas, että olisi
luullut hänen olevan kovin väsyksissä.
Euergetes käänsi hänelle selkänsä ja keskusteli veljensä kanssa
vähäpätöisistä asioista, mutta Kleopatra veti viuhkaimellaan valkoisen
lattiamaton villaan milloin suoria milloin vääriä viivoja ja katseli
ajattelevaisena jalkojaan.
Hänen katseensa sattuivat silloin hänen jalokivillä runsaasti
koristettuihin sandaaleihinsa ja hienoihin varpaisinsa, joita hän usein
mielihyvällä oli katsellut; mutta tällöin niitten näkeminen näytti
loukkaavan häntä, sillä noudattaen äkillistä päähän pistosta, hän
irroitti siteen, pyyhkäisi vasemmalla jalallaan kengän oikeasta,
potkaisi sen luotaan ja sanoi puolisonsa puoleen kääntyen: "On jo
myöhään, minä en voi aivan hyvin ja te voitte aterioita minutta!"
"Parantavan Ibiin nimessä," Philometor huusi, puolisotaan lähestyen,
"sinä näytät kipeältä. Kutsutammeko lääkäriä. Eikö se todellakaan ole
muuta, kuin tavallista päänkivistystä? Kiitos jumalien! Mutta että
sinun juuri tänään piti voiman pahoin; minulla olisi ollut niin paljon
sanomista ja mikä tärkeintä on, meidän näytäntömme ei vielä läheskään
ole valmis. Jollei tätä onnetonta Hebeä olisi!..."
"Hän on hyvissä käsissä," Euergetes keskeytti veljeään. "Roomalainen,
Publius Scipio on vienyt hänet suojaan; luultavasti huomenna
lahjoittaakseen hänet minulle kiitokseksi kyreneläisistä hevosistani,
jotka minä tänään hänelle annoin. Kuinka kauniit silmäsi säkenöivät,
siskoni; varmaankin tämä hyvä ajatus ilahuttaa sinua! Tänä iltana
Corneliolainen varmaankin harjoittaa pikku Hebeä tehtäväänsä, että hän
huomenna voisi hyvin toimittaa asiansa. Jos me olemme erhettyneet, jos
Publius on kiittämätön ja itse tahtoisi pitää kyyhkysensä, niin voihan
siinä tapauksessa sinun kamarineitosi kaunis Atheenatar Thaïs, olla
Hebenä. Mitä siitä arvelet, Kleopatra?"
"Että minä haluan päästä mokomasta ivasta," kuningatar kiivaasti sanoi.
"Ei kukaan minusta välitä, ei kukaan sääli minun tuskiani ja minä
kärsin turhaan! Euergetes pilkkaa minua, sinä taas Philometor,
tahtoisit mieluummin viedä minut tuonne alas. Kunhan vaan juhla-ateriaa
ei häiritä, kunhan vaan saadaan iloita rauhassa! Sorrunko minä samalla
maahan, vai en, kuka siitä huolii!"
Näin sanoessaan kuningatar puhkesi itkuun ja työnsi tylysti puolisonsa
luotaan, kun tämä yritti rauhoittaa häntä.
Viimeinkin hän pyyhki silmiään ja sanoi: "Menkää alas, vieraat
odottavat."
"Heti armaani," Philometor vastasi. "Jotakin minun vielä pitää kertoa
sinulle, koska tiedän sen herättävän osan ottoasi. Roomalainen on
lukenut sinulle kirjeen, jossa anotaan armoa Krematistein päällikölle
ja kuninkaallista heimoa olevalle Philotaalle, jossa myöskin kovasti
syytetään Euleusta. Minä olin puolestani kernas täyttämään tahtoasi ja
armahtamaan miestä, joka on onnettomien ruukunkantajattarien isä, mutta
ennenkuin mitään päätin, luetin kultakaivoksiin lähetettyjen
nimilistat, ja silloin huomattiin, että Philotas, ja hänen puolisonsa
jo puoli vuotta sitten olivat kuolleet. Kuolema on siis ratkaissut
tämän asian, enkä minä saattanut tehdä Publiukselle ensimäistä
palvelusta, jota hän meiltä, vieläpä erittäin lämpimästi, pyytää. Minä
olen siitä pahoillani hänen tähtensä sekä Philotas paran, josta äitimme
suuresti piti."
"Korpit heidät syökööt!" Kleopatra vastasi ja painoi otsaansa
norsunluiseen kehykseen joka ympäröi hänen tuolinsa täytettyä
selkänojaa. "Minä pyydän teitä vielä kerran, vapauttamaan minua
pitkistä puheistanne."
Molemmat kuninkaat noudattivat tällä kertaa hänen pyyntöään.
Kun Euergetes tarjosi hänelle kättään, hän sanoi silmät maahan luotuina
ja pistäen viuhkaimellaan maton villaan:
"Varhain huomis aamuna aion käydä luonasi."
"Ensimäisen uhrin jälkeen," Euergetes siihen lisäsi. "Jos minä sinut
oikein tunnen, niin sinua on se ilahuttava, mitä saat kuulla luonani;
suuresti ilahuttava, luulisin minä! Tuo lapset mukanasi, sitä pyydän
sinulta syntymäpäiväni johdosta."