Molemmin puolin sphinkseillä kaunistettu, kivetty tie vei Serapiin
kreikkalaisesta temppelistä kallioon hakattuihin Apishautoihin sekä
niitten viereen ja yli rakennettuihin temppelirakennuksiin ja
kappeleihin. Näissä palveltiin osirilaista eli kuollutta Apishärkää,
jota koko sen elin-aikana oli hoidettu ja rukoiltu Memphiissä, Ptah
jumalan temppelissä. Kuolemansa jälkeen tälle erityisistä merkeistä
tunnettavalle pyhälle eläimelle pidettiin erinomaisen kalliit
hautajaiset ja sitä kutsuttiin sitten ylösnousseeksi Ptah'ksi ja
pidettiin Osiriin sielun kuvana, jonka synnyttävän voiman kautta muka
kaikki kuolleet ja kaikki katoovaiset, niin kuin kuollut ihminen,
lakastunut taimi ja myöskin laskeutuneet taivaan kappaleet, uudelleen
sikisivät ja syntyivät uuteen elämään.
Sitä muutosta, jonka alaisena näennäisesti katoava olento oli
muodostuessaan toisen muotoiseen uuteen olemistilaansa, edusti
Osiris-Apiksen rinnalla kunnioitettu Osiris-Sokari, ja egyptiläiset
papit vallitsivat egyptiläiseen kuosiin rakennetuissa temppeleissään,
jotka jo vanhaan aikaan olivat pystytetyt pyhien härkien hautaholvien
päälle.
Mutta myöskin Memphiisen asettuneet kreikkalaiset Serapiin palvelijat,
jonka jumaluuden Ptolemaiokset olivat Aasiasta tuoneet Niilin laaksoon
antaakseen helleniläisille ja egyptiläisille alamaisilleen
kunnioituksen esineen, jonka alttarin ääressä he saattaisivat yhtyä
yhteiseen rukoukseen, hekin uhrasivat, noudattaen ruhtinattensa
esimerkkiä, mielellään Osiris-Apikselle, joka ei ainoastaan nimensä
vaan myöskin sisällisen merkityksensä puolesta ollut läheistä sukua
Serapiille.
Kreikkalaiseen malliin rakennettujen kappelien edustalla niitten
egyptiläisten temppelien ulkopuolella, joissa kiviset härän kuvat
olivat, he toimittivat Osiiriksi muuttuneen Apiin palvelusta ja
tahtoivat mielellään päästä käsittämään sen olennon korkeampaa
merkitystä; tarkoittivathan heidän kaikki kotimaisetkin uskonnolliset
mysteriuminsa sielun kuolemattomuutta ja sen tulevaista kohtaloa.
Samoin kuin kaksi vastakkain olevaa kaupunkia ovat sillalla yhdistetyt,
samoin Serapiin kreikkalaista temppeliäkin, jonka palveluksessa
ruukunkantajattaret olivat, yhdisti egyptiläiseen Osiris-Apiksen
temppeliin kaunis kivetty juhlakatu, jota pitkin Klea nyt astuskeli.
Memphiisen pääsi lyhempääkin tietä, mutta hän valitsi tämän sen
tähden, että hiekkakukkulat molemmin puolin sphinkseillä koristettua
tietä, josta joka päivä la'aistiin erämaan santa, peitti hänet
temppelitoveriensa silmäyksiltä; paras ja varmin kaupunkiin vievä tie
taas kulki filosofien kuvapatsailla koristetun puoliympyrän sivuitse,
joka oli uudempien Apishautojen pääsisäänkäytävän läheistössä.
Hän ei katsellut tien vieressä olevia ihmispäällä varustettuja
jalopeuran ruumiita, niitä ympäröiviin muureihin kuvattuja eläinten
kuvia eikä myöskään kiinnittänyt huomiotaan tumman värisiin
Osiris-Apiksen temppeliorjiin, jotka suurilla luudilla lakaisivat
santaa tieltä, sillä hän ajatteli ainoastaan Ireneä ja vaikeata
tehtävätään, ja astui reippaasti eteenpäin silmät maahan luotuina.
Hän oli astunut vasta muutamia askeleita, kun häntä aivan läheltä
huudettiin nimeltä ja kun hän peljästyneenä katsoi ylös, niin pieni
Krates seppä seisoi hänen edessään, astui aivan lähelle häntä, tarttui
hänen huntuunsa, veti sen syrjään, ennen kun hän ehti sitä estää ja
kysyi:
"Mihin, tyttö?"
"Älä estä minua," Klea rukoili. "Tiedäthän, että Irene, josta niin
pidät, on ryöstetty; luultavasti minä saatan pelastaa hänet, mutta jos
sinä kavallat minut ja he ajavat minua takaa..."
"En minä sinua estä," vanhus keskeytti häntä, "niin, joll'eivät minun
jalkani olisi niin pöhöttyneet, niin ehkä tulisin mukaasi, sillä minä
en saata unhoittaa tuota rakasta tyttö parkaa; mutta olisinpa iloinen,
kun jälleen istuisin rauhassa työhuoneessani; tuntuu aivan siltä, kuin
jokaisessa jäntereessäni asuisi samanlainen mestari, kuin itse olen, ja
työskentelisi siinä viiloilla, vasaroilla, taltoilla ja neuloilla.
Luultavasti sinä kumminkin onnistut löytämään sisaresi, sillä
sukkelille naisille on jo moni seikka onnistunut, mikä viisaille
miehille on liian vaikea. Mene vaan, ja vaikka he etsisivätkin sinua,
vanha Krates ei sinua ilmaise."
Hän nyykäytti ystävällisesti Klealle ja oli jo puoliksi kääntänyt
hänelle selkänsä, kun hän vielä kerran kääntyi ja huusi Klealle:
"Odota vielä hetkinen, tyttö, sinä saatat tehdä minulle pienen
palveluksen! Minä juuri panin uuden lukon Apishautojen oveen. Työ
onnistui minulle oivallisesti, mutta yhdessä avaimessa, jonka olen
tehnyt, ei ole kylliksi; me tarvitsemme siihen neljä, ja ne sinun pitää
tilata ylihuomiseksi Heri sepältä, joka asuu Sokarin oven edustalla --
vasemmalla, kanavan yli käyvän sillan vieressä -- sinä et voi erehtyä.
Yhtä mielelläni kuin keksin ja valmistan uusia, yhtä vastenmielistä on
minusta jäljitteleminen, ja mallin mukaan Heri osaa tehdä työtä yhtä
hyvin kuin minäkin. Joll'eivät jalkani estäisi, niin minä itse
ilmoittaisin miehelle asiani, sillä joka aina puhuu toisen suun kantta,
sitä usein ymmärretään väärin ja monesti ei ymmärretä ollenkaan."
"Minä kyllä mielelläni otan asiasi toimittaakseni," Klea vastasi sillä
aikaa, kun seppä istuutui erään sphinksin jalustalle tien viereen, otti
käteensä sivullaan riippuvan nahkaisen repun ja pudisti sen sisällön
helmaansa.
Muutamia viiloja, talttoja ja nauloja, sitten avain ja viimeksi terävä,
suippea veitsi, jolla Krates oli leikannut syvennyksen puuhun lukkoa
oveen sovittaessaan, putosi sepän helmaan. Muutamilla viilanvedoilla
hän vielä paranteli Memphiin käsityöläiselle vietävää mallia ja sitten
hän totisena maristen ja käännellen päätään sinne tänne sanoi:
"Sinun täytyy kumminkin vielä kerran seurata minua ovelle, sillä minä
vaadin muilta tarkkaa työtä ja minun täytyy sen tähden olla ankara
itseänikin kohtaan."
"Mutta minun pitäisi ennen hämärää päästä Memphiisen," Klea rukoili.
"Koko työ kestää ainoastaan muutaman silmänräpäyksen ja, jos sinä
ojennat minulle kätesi, niin joutuu matka kahta nopeammin. Tässä ovat,
viilat ja tässä on veitsi."
"Anna se minulle," Klea pyysi. "Tämä terä on terävä ja kirkas ja, kun
minä sitä katselen, niin se ikään kuin pyytää minua ottamaan sitä
mukaani. Luultavasti minä kuljen yöllä yksinäni erämaan halki."
"Ja," seppä keskeytti häntä, "heikkokin tulee voimakkaaksi, jos hänellä
on ase. Ota vaan, lapseni, veitsi, mutta ole varovainen, ett'et
vahingoita sillä itseäsi. Anna tartun käteesi ja nyt eteenpäin, mutt'ei
kumminkaan niin joutuisasti."
Klea vei sepän sille ovelle, jota hän tarkoitti, katseli ihmetellen,
miten varmasti salpa lensi esille, kun oven puoliskot suljettiin ja
miten helposti avain sen jälleen työnsi pois, vei sitten Krateen
takaisin sphinksin luo, jonka ääressä hän oli hänet tavannut, ja
pitkitti kulkuaan mitä joutuisimmin askelin, sillä aurinko oli jo
jotensakin alhaalla ja näyttipä melkein mahdottomalta ehtiä Memphiisen
ennen sen mailleen menoa.
Erään ravintolan läheistössä, jossa sotamiehillä ja huonolla
roistoväellä oli tapana vierailla, kohtasi häntä juopunut orja.
Pelotta hän astui tätä vastaan ja hänen sivuitseen, sillä hänen
vyötäisillään oleva puukko, jonka kahvalle hän pani kätensä, rohkaisi
hänen mieltään, ja hänestä tuntui niin, kuin hän sen kautta olisi
saanut kolmannen käden, joka oli voimakkaampi ja peljättävämpi kuin
hänen omansa.
Ravintolan edustalla majaili joukko sotamiehiä ja he joivat halusta
Kakemin viiniä, jota kasvoi libyalaisen vuoriston itärinteellä.
Miehet olivat hyvin iloisia, sillä oltuaan kuukausimääriä Apishautojen
ja Nekropolin temppelien vartioina, oli tänään puolen päivän aikaan
äkkiä muuan diadokkein päällikkö tullut Memphiistä ja käskenyt heitä
heti lähtemään liikkeelle ja ennen yön alkua tulemaan pääkaupunkiin.
Vasta seuraavana päivänä piti toisten sotilasten tuleman heidän
sijaansa.
Kaiken tämän Klea kuuli kuolleitten kaupungissa olevan egyptiläisen
temppelin sanansaattajalta, joka hänet tunsi ja tapasi hänet
kulkiessaan Memphiisen viemään kuninkaalle Osiris-Apiin ja Sokarin
papeilta kirjoitusta, jossa pyydettiin joutuisasti lähettämään uusia
poislähteneitten sijaan.
Vähän aikaa hän kulki sanansaattajan seurassa, mutta kauvan hän ei
jaksanut pysyä rientävän miehen rinnalla, vaan hänen täytyi jättäytyä
jäljelle.
Toisen ravintolan edustalla istuivat viinin ääressä niitten sotamiesten
päälliköt, joiden huuto oli kuulunut ensimmäisestä, ja katselivat
kahden egyptiläisen neidon karkeloa, jotka hulluja hyppyjä tehden
kaakottelivat kuin kanat ja kiinnittivät niin itseensä katsojiensa
huomion, jotka käsiään taputtaen löivät heille tahtia, että nopeasti
rientävä Klea pääsi hurjien veitikkojen huomaamatta heidän ohitsensa.
Heidän melunsa ja kaikki, mikä häntä maantiellä kohtasi, kauhistutti
Serapiin temppelin hiljaisuuteen ja yksitoikkoiseen elämään tottunutta
neitoa; sen tähden hän poikkesi syrjätielle, jonka hän myöskin tiesi
vievän kaupunkiin, ja tämä haamoittikin jo illan sumun keskeltä
pylväineen, linnoineen ja huoneineen.
Neljännes tunnin kuluttua olisi erämaa jo vallan hyvin saattanut olla
hänen takanaan, ja hän olisi voinut saapua viljelymaalle, jonka
sinivihreä peite alkoi käydä yhä tummemmaksi.
Hänen selkänsä takana aurinko jo laskeutui lepoon libyalaisten vuorten
taa ja pian yön pimeys häntä ympäröitsi, sillä Egyptissä hämärä on
lyhyt.
Länsituuli, joka jo keskipäivällä oli herännyt, alkoi puhaltaa kovemmin
ja ahdisti häntä kuumalla viimallaan sekä erämaasta pölyävällä
hiekalla.
Hän päätti olevansa lähellä vettä, sillä hän kuuli ruovonpäristäjien
vinkuvan ja luuli hengittävänsä kosteampaa ilmaa.
Vielä muudan askel ja hänen jalkansa upposi liejuun ja hän huomasi
seisovansa leveän haudan partaalla, jossa kasvoi korkeita
papyruskasveja.
Syrjätie, jolle hän oli poikennut, päättyi tämän istutuksen luo, eikä
hänellä ollut muuta neuvoa, kuin kääntyä takaisin ja pitkittää
matkaansa vasten tuulta ja kasvuihin lentävää tomua.
Ravintolan valo osoitti hänelle, mitä suuntaa hänen oli kulkeminen,
sillä kuu tosin näkyi taivaalla, mutta mustia pilviä lenteli usein sen
yli ja peittivät sen ja pienemmät taivaan kappaleet pitkiksi ajoiksi.
Vielä häntä ei väsyttänyt, mutta miesten huuto ja naisten käheä melu,
joka kuului ravintolasta, herätti hänessä jälleen kauhua ja inhoa.
Hän kiersi ravintolan tehden pitkän mutkan, kaalaen hiekkasärkkiä
pitkin ja repien vaatteitaan orjantappuroihin ja piikkiäisiin, jotka
rohkeasti olivat juurtuneet erämaahan ja siinä kasvaneet suuriksi, niin
kuin rumat lapset kerjäläisen huoneessa.
Kun hän sitten riensi eteenpäin isoa tietä pitkin, tanssijattarien
ilkeä nauru ja ilonrähinä yhä vielä soi hänen korvissaan.
Veri virtaili nopeammin hänen suonissaan, hänen päätänsä poltti, hän
näki Irenen edessään selvän selvästi, tukka hajallaan, liehuvin
vaattein pyörivän kuin menadin dionysiolaisjuhlissa hurjassa
pyörretanssissa lentävän käsistä käsiin ja hillittömästi kirkuvan ja
riemuitsevan, niitten onnettomien tyttöjen tavalla, joiden tieltä hän
oli väistynyt.
Hän huolehti sisarensa tähden niin äärettömästi, ett'ei hän koskaan
ennen ollut semmoista tuntenut, ja kun tuuli jälleen oli hänelle
myötäinen, niin hän antoi sen kuljettaa itseään eteenpäin, kiiruhti
jalkojaan nopeaan kulkuun ja riensi ympärilleen katsomatta ja Krates
sepän asioita ajattelematta, ikäänkuin raivottarien ajamana kaupunkiin
tietä pitkin, jonka varrelle oli istutettu puita ja jonka hän tiesi
päättyvän kuninkaanlinnan porttien luo.