Lysias oli oikeassa.
Kimojen vetämät vaunut, joita hän paetessaan Irenen kanssa oli
välttänyt, olivat eunukki Euleuksen.
Kylmän aamun tähden ja, koska Kleopatran lapsuuden kumppani Zoë seurasi
häntä, hän käytti katettuja ajopeliä, joissa hän istui pehmeillä
patjoilla makedonialaisnaisen rinnalla ja koetti innokkaan, tavallaan
sukkelan, laverruksen kautta voittaa häntä puolelleen. Menomatkalla,
hän ajatteli, koetan päästä hänen suosioonsa, tulomatkalla puhun
omistakin asioistani.
Molemmista kului matka joutuisasti ja hauskasti eivätkä kumpikaan
kiinnittäneet huomiota niiden hevoisten kavioiden töminään, jotka
veivät pois Irenen.
Akaasialehdon takana Euleus nousi vaunuista ja pyysi, ett'ei
makedonialaisnainen ikävystyisi sillä aikaa kuin hänen täytyi
keskustella ylimmäisen papin kanssa; kenties, hän huomautti, hän
saattaisi käyttää hyväkseen odotusaikaa siten, että hän alkaisi hieroa
tuttavuutta väärän Heben kanssa.
Kauvan sitten Irene oli ystävällisesti otettu vastaan kuvanveistäjä
Apollodorin huoneesen, kun kumpikin taas tapasivat toisensa vaunujen
luona, Euleus ainoastaan näennäisesti, vaan Zoë todenteolla kovasti
tyytymättömänä siihen, mitä temppelissä oli saatu aikaan.
Ylimmäinen pappi oli niin järkähtämättömästi hyljännyt Philometorin
vaatimuksen, ett'ei eunukki sitä koskaan olisi luullut miehestä, joka
ennen oli taipunut moneen alentavaan tekoon eikä suostunut lähettämään
Euergetes kuninkaan syntymä-päiväksi ruukun-kantajatarta palatsiin; Zoë
taas ei ollut edes nähnytkään ruukun-kantajatarta.
"Minä luulen", Kleopatran viisas ystävätär sanoi, "tulleeni liian
myöhään, sillä kun minä puoli tuntia myöhemmin kuin sinä astuin
temppeliin, niin sen edustalla ensiksi vanha lääkäri Imhotepos ja
sitten muuan kuvanveistäjä Apollodorin apulaisista minua viivytti
puhumalla uusista filosofien rinta-kuvista.
"Sillä aikaa luullakseni ylimmäinen pappi jo oli käskenyt kätkemään
tytön, sillä kun minä tahdoin tavata häntä, niin minut ensiksi vietiin
kurjaan huoneesen, joka minusta paremmin näytti sopivan talon-pojille
ja vuohille kuin Hebelle, vaikkapa väärällekin --, mutta sinne
tullessani se oli vallan tyhjänä.
"Sitten minua neuvottiin Serapiin temppeliin, jossa eräs pappi opetti
muutamia tyttöjä laulamaan, sitten milloin minnekin ja viimeinkin, kun
en missään löytänyt jälkeäkään kuuluisasta Irenestä, tämän temppelin
portin-vartijan asuntoon. Ruma nainen aukasi minulle oven ja sanoi,
ett'ei Irene kaukaan aikaan ollut hänen luonansa käynyt, vaan kyllä
hänen vanhempi sisarensa, jonka minä sitten kutsutin luokseni.
"Mutta mitä sain vastaukseksi?
"Jumalatar Klealla -- siksi minä kutsun häntä, koska hän on Heben sisar
-- oli sairas lapsi hoidettavana, ja jos tahdoin tavata häntä, niin
minun piti mennä hänen luokseen.
"Tuntuipa melkein siltä kuin olisi hän tahtonut sanoa minulle, että
olihan yhtä pitkä matka minun luotani hänen luokseen kuin
päinvastoinkin.
"Siitä huolimatta minä luulin kannattavan nähdä ylpeää
ruukun-kantajatarta ja minä astuin matalaan huoneesen -- minua
inhoittaa vieläkin ajatellessani sitä köyhyyden hajua, joka siellä oli
-- ja siinä hän istui heikkopäinen, kuoleva lapsi sylissä. Kaikki, mikä
minua ympäröi, oli niin kauheata ja surullista, että se monta viikkoa
jälestäpäin on unessa minua vaivaava ja turmeleva kaikki iloiset
hetkeni.
"Minä en viipynytkään kauvan noiden onnettomien ihmisten luona, mutta
minun täytyy myöntää, että jos Irene on yhtä suuressa määrässä Heben
kaltainen kuin vanhempi sisar Heran, niin Euergetes syystä suuttuu,
joll'ei Asklepiodor anna tyttöä hänen haltuunsa.
"Moni kuningatar, eikä viimeisenä se, jota lähinnä me molemmat olemme,
antaisi varmaankin puolet valtakunnastaan, jos hänellä olisi semmoinen
vartalo ja semmoinen ryhti, kuin tällä palvelevalla neidolla.
"Ja minkälaisin silmäyksin hän minua katseli, noustessaan pystyyn
kuoleva lapsi käsivarsillaan ja kysyessään minulta, mitä minä tahdoin
hänen sisarestaan.
"Mahtava, synkkä totisuus hehkui noissa silmissä, jotka näyttivät
olevan muutetut Medusan päästä hänen kauniisin kasvoihinsa. Niissä oli
uhkaavatakin, jota ei saattanut käsittää muulla tavalla, kuin
jotensakin näin: 'Älä pyydä häneltä mitään, joka minua ei miellytä,
muuten sinä heti paikalla muutut kallioksi'. Hän ei vastannut
kahta-kymmentä sanaakaan minun kysymyksiini ja kun ulkona taas sain
hengittää raitista ilmaa, joka ei koskaan ole minusta tuntunut niin
suloiselta, kuin tämän inhoittavan luolan ovella, silloin minä tiesin
vaan sen, ett'ei kukaan tiennyt tahi ei tahtonut tietää sitä
piilopaikkaa, johon kaunis Irene oli kätkeytynyt, ja että minä tekisin
viisaammin joll'en enää kyselisi häntä.
"Mitä Philometor nyt on tekevä?
"Mihin sinä häntä neuvot?"
"Mitä hyvällä puheella ei saavuteta, sen saattaa joskus ostaa itselleen
oivallisella lahjalla," eunukki vastasi. "Tiedäthän, ett'ei kaikista
olevista sanoista mikään näille herroille ole helpompi kuin pikku sana
'kyllä'; mutta kukapa juuri helposti on taipuvainen sitä lausumaan?
"Sinä kerrot minulle meidän Hebemme sisaren ylpeydestä ja hänen
ankarasta ja ynseästä ryhdistään.
"Minäkin olen nähnyt hänen ja minun mielestäni hänen kuvansa
saatettaisiin asettaa Stoaan ihmismuodossa esittämään ankaraa hyvettä,
ja kuitenkin lapset usein ovat vanhempiensa tapaisia; sillä heidän
isänsä oli suurin rosvo ja viekkain roisto, mitä koskaan olen nähnyt,
ja joka aivan pätevistä syistä täytyi lähettää kulta-kaivoksiin.
"Pahantekijän tyttären tähden sinun täytyy kulkea pölyssä ja auringon
paahteessa ja tyytyä pilkkaan ja kieltoihin, mutta minua uhkaa tämän
neidon kautta todellinen vaara, sillä sinä tiedät, että Kleopatran
päähän on juolahtanut kunnioittaa Roomalaista, Publius Scipiota; ja
tämä juoksee vuorostaan Hebemme jäljissä, jolle hän on luvannut
hankkivansa ansaitsematonta armoa heidän isälleen, ja tahtoo nyt panna
rosvon rikokset minun syykseni.
"Jo tänään kuningatar tahtoo kuulla häntä, etkä sinä tiedä kuinka monta
vihollista se hankkii itselleen, joka niin kuin minä, monien vuosien
kuluessa on ollut suuren valtion hoitajia. Kuningas kyllä kiitollisena
tunnustaa sen hyvän, minkä olen tehnyt hänelle ja hänen äidilleen;
mutta jos Publius Scipio syyttäessään minua tavallista enemmän
miellyttää Kleopatraa, niin olen minä hukassa.
"Olethan sinä alati hallitsijattaresi läheisyydessä, sano sinä hänelle,
keitä nämä neidot ovat, ja mikä saattaa Roomalaisen panemaan heidän
isänsä rikoksia minun syykseni. Tilaisuus kyllä on ilmaantuva, jolloin
voin toimittaa sinulle ja omaisillesi jonkun ystävän työn."
"Hävytöntä roistoväkeä!" Zoë huudahti. "Luota siihen, ett'en minä aio
olla vaiti, sillä minä teen aina sen, mikä on oikein enkä saata nähdä
muiden kärsivän vääryyttä ja kaikkein vähimmin, että niin arvokkaan
miehen, kuin sinun, kunniata loukataan, sen tähden että kaunis
ulkomuoto ja pöyhkeä kuori miellyttävät uhkarohkeata muukalaista."
Kun ilma ovenvartijan huoneessa Zoën mielestä oli ollut inhoittavaa,
niin hän oli täydelleen oikeassa, eikä turmeltumaton Irene parkakaan
saattanut sitä paremmin kestää, kuin kuningattaren vaatelias ystävätär.
Kleastakin tuntui erittäin vaikealta oleskeleminen tässä kurjassa
huoneessa, jossa kokonainen perhe asui, jossa savuavalla liedellä
keitettiin ruokaa, ja johon vuohi ja pari kanaa yöksi majoitettiin;
mutta hän oli jo kokenut monta kovaa sen puolesta, mitä hän piti
oikeana, ja rakasti niin suuresti pikku Philoa, hän oli niin
tyytyväinen pitäessään huolta lapsen nukkuvan hengen vähitellen
eloon heräämisestä, ja tämän hellä kiitollisuus oli niin runsaasti
palkinnut häntä, että hän heti huomattuaan, kuinka tarpeellinen hänen
läsnä-olonsa ja hoitonsa pienelle potilaalle oli, unhoitti kokonaan,
kuinka ilettävässä paikassa hän oli.
Imhotepos, joka oli taitavin Asklepias temppelin papillisista
lääkäreistä, mies, joka yhtä hyvin tunsi egyptiläisen lääketieteen kuin
kreikkalaisen ja jota tavallisesti kutsuttiin uudeksi Herofiloksi, sen
jälkeen kuin kuningas Philometor oli kutsunut hänet Aleksandriasta
Memphiisen, oli kauvan tarkannut pikku Philon nukkuvaa ja ainoastaan
vähitellen elpyvää henkeä ja kävi joka päivä temppeliin kulkiessaan
hänen luonaan, ja tuli heti, kun Zoë oli lähtenyt ovenvartijan
asunnosta, kolmannen kerran katsomaan pikku potilasta.
Philo oli yhä vielä Klean sylissä, kun lääkäri astui sisään.
Hänen edessään puujakkaralla oli hiilisäiliössä vaskipata, jonka
lääkäri oli tuonut sinne ja johon pitkä putki oli kiinnitetty. Siinä
oli kaksi osaa, jotka nahkasylinteri yhdisti toisiinsa, ja tämän kautta
yläosaa saattoi liikuttaa.
Ruukunkantajatar talui putken tuon tuostakin lapsen rinnalle ja antoi
sen Imhotepin määräyksen mukaan hengittää lämmintä vesihöyryä, joka
siitä virtaili.
"Onko se liuentavaisesti vaikuttanut niinkuin sen olisi pitänyt",
lääkäri kysyi.
"Luullakseni", Klea vastasi, "eikä tuon pikku raukan rinta enää niin
korise hänen hengittäessään ilmaa."
Vanhus asetti korvansa pienokaisen suulle, pani kätensä sen otsalle ja
sanoi:
"Jos kuume lievenee, toivon parasta. Tämä vesihöyryn hengittäminen on
oivallinen lääke tämmöisille ilkeille näljätupehtumille ja se on sitä
paitse arvokas lääke, sillä jo Hermeen vanhimmissa kirjoituksissa
neuvotaan sitä käyttämään tämmöisissä tapauksissa.
"Mutta nyt on kylliksi!
"Tätä höyryä, tätä höyryä!
"Tiedätkö, että se on voimakkaampi kuin hevoset ja härät ja
jättiläisjoukon yhteinen voima? Aleksandriassa asuva ahkera Hero
huomasi sen joku aika sitten.
"Nyt on potilaamme saanut tarpeekseen, sillä emme saa häntä liiaksi
kuumentaa. Ota palttinaliina -- tuo kyllä kelpaa, vaikkei se olekaan
niin vallan kaunis. Käännä se kokoon ja kostuta sitä hyvin kylmällä
vedellä -- tuossahan on jotakin tuossa kurjassa astiassa, tahi miksi
sitä voinee kutsua -- ja nyt tahdon näyttää sinulle, miten se on
asetettava lapsen kaulan ympärille. Sinun ei tarvitse vakuuttaa minulle
ymmärtäväsi minua, Klea, sillä sinulla on kädet, kädet ja päälliseksi
kärsivällisyyttä. Viisiseitsemättä vuotta olen jo elänyt ja aina ollut
terve, mutta melkeinpä tahtoisin kerran tulla sairaaksi ainoastaan
päästäkseni sinun hoidettavaksesi.
"Tuon kurjan raukan tila on sentään hyvä, parempi kuin monen kipeän
kuninkaan lapsen, jolle palkatut hoitajattaret tekevät ja antavat
kaikkea, mitä se vaan tarvitsee, mutta kumminkaan eivät saata antaa
erästä seikkaa, koska heillä sitä ei ole, minä tarkoitan hellää,
ystävällistä, aina väsymätöntä kärsivällisyyttä, jolla sinä teet
ihmeitä tämän lapsen hengen suhteen ja nyt olet juuri tekemäisilläsi
samaa sen ruumiin suhteen.
"Ei, ei, tyttöseni, ei minulle, vaan sinulle on tämä vaimo
kiitollisuuden velassa, jos hänen lapsensa saa elää.
"Kuuletko, vaimo?
"Sano se miehellesikin, ja joll'ette kunnioita Kleaa niinkuin
jumalatarta ja joll'ette aseta kättänne hänen jalkansa alle, niin
teidän täytyy -- mutta minä en tahdo toivoa teille mitään pahaa, sillä
eihän teillä entisestäänkään ole juuri liiaksi hyvää."
Hänen näin sanoessaan ovenvartijan vaimo astui arasti lääkärin ja
kipeän lapsen luo, pyyhkäsi hiukan otsaltaan epäjärjestyksessä olevaa
tukkaansa, pani laihat käsivartensa ristiin selkänsä taakse, katsoi
kaula pitkälle kuroitettuna poikaansa, katseli äänettömänä ja
hämmästyneenä kosteita vaatteita ja kysyi sitten epäillen:
"Ovatko pahat henget jo lähteneet lapsesta?"
"Kyllä niin," lääkäri vastasi, "tuo Klea on ne loihtumalla karkoittanut
ja minä olen häntä auttanut, nyt sinä sen tiedät."
"Sittenhän saanen lähteä täältä? Minun täytyy laasta etupiha."
Kun hän oli saanut myöntävän viittauksen Klealta ja lähtenyt pois,
lääkäri sanoi:
"Kuinka monen pahan daimonin yhteydessä me sentään olemme ja kuinka
harvan hyvän! Ihmiset uskovatkin paljoa mieluummin ja helpommin
vahingollisia kuin ystävällisiä ja avuliaita henkiä, sillä kun heille
käy huonosti, ja siihen he itse kuitenkin tavallisesti ovat syypäät,
niin on heistä lohduttavaa ja se tyydyttää heidän turhamielisyyttään,
jos saattavat siitä syyttää pahoja henkiä; mutta jos heille käy hyvin,
jos onni on heille suotuisa tahi jos vaikea tehtävä heille onnistuu,
silloin he luonnollisesti tahtovat kiittää itseään, omaa taitoaan,
suurta kokemustaan ja nauravat pahan päiväisesti sille, joka heille
huomauttaa, missä kiitollisuuden velassa he ovat avuliaille
daimoneille. Minä puolestani liittäydyn enemmän hyviin kuin pahoihin
henkiin ja sinä, tyttöseni, varmaankin olet paraimpia.
"Joka neljännestunnin kuluttua sinun pitää muuttaa kääreitä, ja sillä
välin mennä ulos virkistämään rintaasi raittiilla ilmalla, sillä sinun
poskesi ovat kalpeat. Puolenpäivän aikaan mene huoneesesi ja koeta
nukkua. Missään asiassa ei saa mennä liian pitkälle ja sinun täytyy
totella minua!"
Klea nyykäytti lääkärille ystävällisesti niin kuin tytär, Imhotep
silitti kädellään hänen tukkaansa ja läksi pois; Klea jäi yksin sairaan
lapsen luo tukehuttavan kuumaan huoneesen, joka kävi yhä kuumemmaksi,
muutti kääreitä ja iloitsi nähdessään pojan hengityksen käyvän yhä
kepeämmäksi ja vähemmin korisevan.
Sillä välin väsymys hänet valtasi ja hän ummisti hetkeksi silmänsä, ja
tämä puolinainen valvominen, joka oli unelmia täynnä ja joka ainoastaan
sen kautta keskeytyi, että hän kepeästi ja mielellään hoiti
velvollisuuttaan, tämä kaikkien jäsenten jännityksen kiihoittaminen
tuntui omituisen suloiselta, jonka hän myöskin itse tiesi.
Hän tunsi tässä olevansa oikealla paikallaan; lääkärin ystävälliset
sanat olivat hänestä tuntuneet hyvältä ja huolehdittuaan rakkaan
olennon tähden, hänessä vihdoinkin heräsi pätevä toivo sen
parantumisesta.
Ja yön kuluessa oli hän jyrkästi päättänyt selittää ylimmäiselle
papille, ett'eivät he saattaneet ruveta Osiriin paarien ääressä
valittavien kaksoissisarien toimeen, vaan että hän mieluummin tahtoi
koettaa Aleksandriassa, jossa sekä sokeilla että rammoilla oli työtä,
ansaita kättensä työllä leivän itselleen ja Irenelle -- sillä sitä ei
hän tullut ajatelleeksikaan, että tämäkin toden teolla saattaisi
jotakin toimittaa.
Tämäkin toimeentulon toivo, joka vielä eilen oli häntä kauhistuttanut,
alkoi aivan ystävällisesti houkutella häntä luokseen, sillä sen kautta
hän saattoi itsenäisesti koettaa sitä suurta toiminta-voimaa, joka
hänessä oli.
Silloin tällöin Roomalaisen, Publius Scipion kuva esiintyi hänen
sydämeensä ja joka kerran kun se tapahtui, hän punastui aivan otsaan
asti.
Mutta tänään hän muisteli rauhansa häiritsijää toisin tuntein kuin
eilen, sillä eilen hän oli häveten tuntenut Publiuksen voittaneen
hänet, mutta tänään Klea iloitsi mielessään siitä, että hän eilen
iltapuolella juhlakulussa voittaen oli välttänyt Publiuksen katseita ja
kääntänyt vihaisena hänelle selkänsä, kun tämä uskalsi lähestyä häntä.
Oli hyvä, että niin oli käynyt, sillä kuinka tuo ylpeä mies vielä
kerran saattaisi nöyrtyä!
"Ohitse, ohitse! Kaikki on ohitse!" hän jupisi itsekseen ja hänen
silmillensä ja otsalleen, joilla hymy siihen saakka oli vilkkunut,
laskeutuivat taas samat ankarat juonteet, jotka eilen olivat
karkoittaneet Roomalaisen ja häntä hämmästyttäneet.
Mutta kohta lauhtui hänen kasvojensa piirteitten ankaruus, sillä hän
näki edessään totisen nuorukaisen rukoilevan katseen, hänen mieleensä
juohtui kuinka ylin määrin erakko oli häntä ylistänyt, ja kun hänen
silmänsä sen jälkeen jälleen ummistuivat hänen näitä ajatellessaan ja
uni vähäksi aikaa valtasi hänet, niin hän oli unissaan näkevinään
Corneeliolaisen, joka vakavin askelin lähestyi häntä, otti hänet
niinkuin lapsen käsivarsilleen, tarttui hänen vastusteleviin käsiinsä,
pusersi niitä yhteen raa'asti ja väkivaltaisesti ja heitti hänet Niilin
rannalle kiinnitettyyn veneesen.
Kaikin voimin hän ponnisteli tätä väkivaltaa vastaan, huusi ääneensä
kiukusta ja heräsi omaan ääneensä.
Silloin hän nousi seisoalleen, pyyhki kyyneleistä tulvailevia silmiään,
pani uuden kääreen lapsen kaulan ympärille, noudatti sitten lääkärin
neuvoa ja meni ulos raittiisen ilmaan.
Aurinko oli jo korkeimmillaan ja sen säteet heijastivat voimakkaasti
keltaisista etupihassa olevista hiekkakivi-levyistä.
Ainoastaan yksi niistä pylväskäytävistä, jotka ympäröivät avaraa
katotonta huonetta, loi kapean tuskin käsivarren levyisen varjon, mutta
sitä pitkin hän ei astunut, sillä sen katon alla oli joukko vuoteita
toivioretkeläisiä varten, jotka täällä jumalan asunnossa toivoivat
näkevänsä unia, joissa saivat luoda silmäyksen tulevaisuuteen.
Klea oli paljain päin ja koska hän pelkäsi keskipäivän paahdetta, niin
hän juuri aikoi palata ovenvartian huoneesen, kun hän huomasi nuoren
valkoisiin vaatteisin puetun kirjurin, joka oli erityisesti
Asklepiodorin palveluksessa, tulevan pihan yli ja innokkaasti
viittaavan hänelle.
Klea meni miestä kohden, mutta jo ennen kun hän oli ehtinyt tämän
luokse, niin tämä huusi hänelle ja kysyi, oliko hänen sisarensa Irene
ovenvartijan huoneessa. Ylimmäinen pappi tahtoi puhutella Ireneä, mutta
hän ei ollut missään löydettävissä. Klea vastasi hänelle, että muudan
ylhäinen nainen kuningattaren hovista jo oli kysellyt Ireneä ja että
hän viimeisen kerran oli nähnyt Ireneä vähää ennen auringon nousua, kun
hänen piti auringon kaivosta täyttää ruukut jumalan alttaria varten.
"Aikaisimpaan uhriin tarvittava vesi," pappi vastasi, "oli hyvissä
ajoin alttarilla, mutta toiseen ja kolmanteen tarvittavan veden täytyi
Doriin ja hänen sisarensa noutaa. Asklepiodor on tyytymätön, ei sinuun,
sillä hän on jo kuullut Imhotepokselta, että sinä olet ottanut
hoitaaksesi sairasta lasta, vaan Ireneen. Missähän hän lienee? Jotakin
tärkeätä on varmaankin tapahtunut, jota ylimmäinen pappi tahtoo hänelle
ilmoittaa."
Klea peljästyi, sillä hän tuli ajatelleeksi, että Irene edellisenä
iltana oli vuodattanut kyyneleitä ja sanonut ikävöivänsä iloa ja
vapautta.
Kenties oli tämä ikävöiminen päässyt ajattelemattomassa tytössä
voitolle ja hän oli Klean tietämättä hiipinyt pois, vaikkapa ainoastaan
muutamaksi tunniksi, katselemaan kaupunkia ja sen loistavaa elämää.
Hän koetti hillitä itseään, ett'ei sanansaattaja huomaisi hänen
huoltaan ja sanoi luoden silmänsä maahan.
"Kyllä minä koetan etsiä häntä."
Joutuisasti hän palasi huoneesen, katsoi vielä kerran sairasta lasta,
kutsui sen äitiä, neuvoi hänelle, kuinka kääreet olivat laitettavat,
teroitti hänen mieleensä, että hän huolellisesti ja täsmälleen
noudattaisi Imhotepoksen määräyksiä, siksi kunnes hän itse tulee
takaisin, suuteli hellästi Philoa otsalle, tunsi huulillaan, että pikku
poika oli vähemmin kuuma aamulla, ja läksi ensiksikin omaan
huoneesensa,
Siellä oli kaikki aivan samassa tilassa, johon hän yöllä oli jättänyt,
ainoastaan kultaiset ruukut olivat poikessa.
Tämä kiihoitti Klean tuskaa, mutta hänen mieleensä ei se ajatus edes
juolahtanutkaan, että Irene olisi ottanut kalliit astiat mukaansa
myödäkseen ne ja elättääkseen itseään niitten hinnalla, sillä hänen
sisarensa, sen hän tiesi, oli varomaton ja huikentelevainen, mutta
mihinkään pahaan tekoon ei hän sentään ollut taipuvainen.
Mistä hän hakisi kadonnutta?
Serapion erakko, jonka puoleen hän ensiksi kääntyi, ei tiennyt mitään
hänestä.
Serapiin alttarin luota, johon hän sitten lähti, hän löysi molemmat
ruukut ja vei ne takaisin huoneesensa.
Kenties Irene oli mennyt vanhan Krateen luo ja kokonaan unhoittanut
ajan kuluvan katsellessaan tämän työtä ja puhellessaan hänen kanssaan;
mutta papillinen seppä, jota hän haki hänen työhuoneestaan, ei tiennyt
mitään kadonneesta.
Hän olisi mielellään auttanut Kleaa lemmikkinsä hakemisessa, mutta
Apishautojen uuden lukon piti puolipäiväksi joutua valmiiksi ja hänen
pöhöttyneet jalkansa vaivasivat häntä.
Vanhuksen oven edessä Klea pysähtyi vaipuen mietteisiinsä ja hänen
mieleensä juontui että Irene usein joutohetkinä oli kiivennyt temppelin
kyyhkyslakkaan, sieltä katsoakseen kauvaksi ympärilleen, katsellakseen
hautoavia lintuja, pistääkseen ruokaa niitten poikasten leveisin
nokkiin ja seuratakseen silmillään lentoon pyrähteleviä parvia.
Savesta ja Niilin limasta tehdyt kyyhkyslakat olivat vilja-aitan
päällä, joka liittyi temppeliä eteläpuolelta ympäröivään muuriin.
Hän riensi auringon paahteisten pihojen poikki ja nousi varastohuoneen
laakealle katolle, mutta hän ei tavannut vanhaa kyyhkysten hoitajaa
eikä hänen kumpaakaan lapsenlastaan, jotka auttoivat ukkoa hänen
työssään, sillä kaikki kolme olivat paraillaan aterialla muitten
temppelin palvelijoiden kanssa kyökin eteisessä huoneessa.
Klea huusi kerran, kahdesti, kymmenen kertaa sisartaan nimeltä, vaan
kukaan ei hänelle vastannut.
Tuntui siltä, kuin auringon paahde olisi haihduttanut jokaisen hänen
huuliltaan lähtevän äänen.
Ensiksi hän katsoi ensimmäiseen kyyhkyslakkaan, sitten toiseen ja
kolmanteen ja niin edespäin aina kolmanteen ja niin edespäin aina
viimeiseen. Kuumennettujen uunien tavalla nopeiden lintujen lukuisat
savihuoneet levittivät polttavaa kuumuutta, mutta se ei estänyt Kleaa
tarkalleen tutkimasta jokaista syrjäisintäkin soppea.
Hänen poskensa hehkuivat ja hiki helmeili hänen otsallaan ja
kyyhkyslakan pölystä puhdistautuminen tuotti hänelle paljon vaivaa,
mutta hän ei vielä ollut epätoivoon joutunut.
Kenties Irene oli mennyt Anubidiumiin tahi Asklepioksen temppeliin
saamaan selkoa omituisen unen merkityksestä, jonka hän ehkä oli nähnyt,
sillä paitse papillisia lääkäreitä oli siellä myöskin muudan naispappi,
joka vielä paremmin taisi selittää katuvaisten unia kuin eräs erakko,
joka myöskin tunsi tämän taidon.
Kysyjien täytyi usein odottaa kauvan Asklepioksen temppelin edustalla.
Tämä ajatus rohkaisi Kleaa ja esti häntä tuntemasta kuumaa
lounaistuulta, joka alkoi herätä, ja auringon paahdetta; mutta kun hän
hitaasti, niinkuin sotilas jouduttuaan tappiolle tappelussa, oli
palannut pastophoriumiin, niin kuumuus hänestä tuntui kovin
rasittavalta ja tuska ja epävarmuus ahdistivat hänen rintaansa.
Hän olisi mielellään itkenyt, ja usein hän koettikin itsekseen nyyhkiä,
mutta lieventävien kyynelten lohdutusta hänelle ei suotu.
Ennenkuin hän ilmoitti Asklepiodorille, että hänen etsintänsä oli ollut
turha, hän halusi vielä kerran puhutella ystäväänsä, erakkoa, mutta jo
ennen kun hän edes saattoi nähdä tämän kammiota, ylimmäisen papin
kirjuri jälleen astui hänen eteensä ja käski häntä tulemaan hänen
kanssaan temppeliin.
Täällä hänen täytyi kauhean kärsimättömänä odottaa enemmän kuin tunnin
eräässä etuhuoneessa.
Vihdoinkin hänet vietiin saliin, jossa Asklepiodor ja koko
Serapistemppelin korkeampi papisto oli koolla.
Hitaasti Klea astui sisään niin monen mahtavan miehen eteen ja taas
hänen täytyi odottaa kauvan aikaa ennenkuin ylimmäinen pappi kysyi
häneltä, eikö hän ollut kuullut tai huomannut mitään, joka saattaisi
johdattaa oikeille jäljille, sillä hän, Asklepiodor, tiesi että jos
Irene salaisesti oli lähtenyt temppelistä, se yhtä suuresti surettaisi
Kleaa kuin häntäkin.
Klean oli kovin vaikea löytää sanoja ja hänen polvensa horjuivat, kun
hän alkoi puhua, mutta kieltäytyi istuutumasta tuolille, jonka
Asklepiodor asetutti hänen eteensä.
Hän luetteli järjestään kaikki ne paikat, joista hän turhaan oli
hakenut sisartaan, ja kun hän silloin myöskin mainitsi Asklepioksen
temppelin ja hänen mieleensä silloin johtui sen ylhäisen naisen kuva,
joka oli tullut sinne useiden nais-orjain ja palvelijoiden seurassa
selityttämään unta, niin hän myöskin tuli ajatelleeksi Zoën käyntiä ja
tämän alussa ylen ystävällisiä, vaan sitten pilkkaavia ja yhä enemmän
uhkarohkeita kysymyksiä hänen sisarestaan.
Heti hän keskeytti puheensa ja sanoi:
"Vapaasta tahdosta, pyhä isä, Irene varmaankaan ei ole paennut, mutta
kenties joku on viekoitellut häntä lähtemään temppelistä ja minun
luotani; onhan hän vielä ajattelematon lapsi. Voineekohan olla
mahdollista, että joku ylhäinen nainen on viekoitellut häntä seuraamaan
itseään? Muudan sellainen kävi tänään minun luonani ovenvartian
huoneessa. Hän oli komeasti puettu, kultainen puolikuu oli hänellä
vaaleissa kiharoissaan, joihin silkkinauhoja oli palmikoitu, ja hän
kysyi innokkaasti sisartani. Lääkäri Imhotepos, joka usein käy
kuninkaan palatsissa, näki hänet ja sanoi minulle hänen nimensä olevan
Zoë ja hänen olevan Kleopatra kuningattaren lapsuuden ystävättären."
Hänen täten puhuessaan kokoontuneet papit suuresti hämmästyivät ja
Asklepiodor huudahti:
"Niitä naisia, niitä naisia! Sinä Philammon olit sittenkin oikeassa;
minä en saattanut enkä tahtonut sitä uskoa! Kleopatra on tehnyt
semmoista, jota ainoastaan kuningattarille annetaan anteeksi, vaan että
hän antautuu veljensä hurjien intohimojen välikappaleeksi, sitä tuskin
sinäkään, Philammon, pidit luultavana, sinä, joka kuitenkin pikemmin
uskot pahaa kuin hyvää. Mutta mitä nyt on tekeminen? Kuinka me saatamme
puolustaa itseämme väkivaltaa vastaan?"
Posket tulipunaisina ja hehkuen keskipäivän paahteesta Klea oli astunut
papiston eteen, mutta hänen kuullessaan Asklepiodorin viime sanat,
kaikki veri pakeni hänen kalpenevilta kasvoiltaan ja kylmä väristys
virtaili hänen jäseniensä lävitse.
Hänen isänsä lapsi, hänen iloinen, viaton Irenensä ryöstetty,
viekkaudella viety Euergeteelle, hurjimmalle mässääjälle, jonka
elämästä Serapion juuri eilen illalla oli hänelle kertonut, kuvatessaan
hänelle niitä vaaroja, jotka uhkaisivat häntä ja Ireneä, jos he
lähtisivät temppelistä.
Niin varmaankin!
Loistoon ja komeaan elämään hänen rakasta lempilastaan hänen
lohdutustaan ja iloaan oli houkuteltu häpeässä häviämään!
Hänen täytyi pitää kiinni sen tuolin selkälaudasta, jonka hän oli
hyljännyt, ett'ei hän kaatuisi lattiaan.
Mutta tämä heikkous valtasi hänet ainoastaan muutamaksi
silmänräpäykseksi, sitten hän parilla rivakalla askeleella astui sen
pöydän luo, jonka ääressä ylimmäinen pappi istui, tarttui lujasti
oikealla kädellään pöydän laitaan kiinni ja hänen muuten niin
sointuisa, syvä äänensä kuului käheältä, kun hän sanoi:
"Nainen on tarjoutunut paheen välikappaleeksi tehdäkseen toisen
arvottomaksi naisen nimeä kantamaan, ja te, jotka olette hyveen ja
oikean palvelijoita, te, jotka olette määrätyt toimimaan niitten
jumalien hengessä, joita te palvelette, te tunnette olevanne liian
heikkoja sitä estämään! Jos te suvaitsette tätä, joll'ette estä tätä
rikosta tapahtumasta, niin te ette, niin en minä anna keskeyttää
itseäni, ansaitse sitä pyhän nimeä, sitä kunnioitusta, jota te
vaaditte, niin minä syytän --"
"Vaikene tyttö!" Asklepiodor keskeytti kauheasti kiihtynyttä Kleaa.
"Jumalan solvaisijana minä panettaisin sinut kiinni, joll'en käsittäisi
sitä tuskaa, joka sinulta ryöstää järjen. Me kyllä tiedämme suojella
ryöstettyä, mutta sinun pitää olla kärsivällinen ja ääneti. Sinä,
Kallimakos, käske heti Ismael sanansaattajan satuloimaan hevoisensa
ratsastaakseen Memphiisen viemään minulta kirjettä kuningattarelle;
laatikaamme se yhdessä ja kirjoittakaamme nimemme sen alle, niin pian
kuin olemme aivan varmat siitä, että Irene on ryöstetty näiden muurien
sisäpuolelta. Käske, Philammon, antamaan merkkiä vaskilevyllä, jolla
kutsutaan kaikkia temppelin asukkaita kokoon, ja sinä, tyttö, lähde
tästä salista ja liity sitten muihin."