Vaunuja kiiti kiitämistään kuninkaan palatsin korkeasta portista
himmeän yön peittämään kaupunkiin.
Suuressa juhlasalissa oli käynyt hiljaiseksi, ja tummat orjat alkoivat
luudilla ja sienillä puhdistaa muutamien sammuttamatta jätettyjen
lamppujen himmeässä valossa mosaikkilattiaa, jolla oli ruusuja ja muita
lakastuneita, muratti- ja poppeliseppeleistä pudonneita lehtiä, ja
jolla maahan kaadettua viiniä mustana välkkyi.
Muudan nuori huilunsoittaja istui unen ja viinin voittamana eräässä
nurkassa.
Poppeliseppele, joka oli kaunistanut hänen päätänsä, oli luistanut
hänen otsaltaan ja peitti hänen kauniita kasvojansa, mutta huiluaan hän
unessansakin lujasti puristi sormillaan.
Palvelijat antoivat hänen maata ja toimiskelivat huolettomina hänen
ympärillänsä; ainoastaan eräs päällysmies näytti häntä sormellaan ja
sanoi nauraen:
"Eivät hänen kumppalinsakaan lähteneet selvempinä kotiin, kuin tuokaan
on. Sievä poika hän on ja sitten vielä kauniin Khloën lemmitty; hän on
turhaan tänään häntä odottava."
"Ehkäpä vielä huomennakin," toinen vastasi, "sillä kun Paksu näkee
Khloën, niin tyttö on jo kylliksi saanut olla Damon paran omana."
Mutta Paksu, niinkuin Aleksandrialaiset ja muut Egyptiläiset kutsuivat
kuningas Euergetestä, ei tällä hetkellä ajatellut Khloëa eikä muita
sellaisia.
Hän oli komeasti valmistettuun asuntoonsa kuuluvassa saunassa.
Ilki-alastomana hän seisoi haileassa vedessä, joka täytti kokonaan
valkeasta marmorista tehdyn vesi-ammeen. Höyryävän veden kirkkaassa
pinnassa kuvastelivat nuorien nymphien kuvapatsaat, jotka pakenivat
rakastunutta Saturnusta, ja monien katosta riippuvien lamppujen
loistava valo.
Tämän ammeen toisella poikkisivulla oli Niilijumalan partainen
miehenvartalo, jonka päällä kuvattiin hyppelevän sekä heidän omakseen
että heidän komean isänsä huviksi ja iloksi kuusitoista lasta, kuvaten
kyynärälukua minkä Egyptin virta tarvitsi soveliaaksi syvyydeksensä.
Siitä astiasta, jonka ylitse tuo arvokas vanhus nojasi kättään,
virtaili runsaasti kylmää vettä, jota viisi kaunista nuorukaista
ottivat hoikiksi muodostettuihin alabasteri-astioihin, ja valelivat
sitä nuoren, kylpevän kuninkaan pään päälle, hirmuisille
rintalihaksille, selälle ja käsivarsille.
"Enemmän, enemmän, vielä enemmän!" Euergetes huusi, kun nuorukaiset
alkoivat lakata valelemasta, ja kun taas uusi vesivirta vuosi hänen
päällensä, niin hän ähisi ja puhisi mielihyvästä, ja kauvaksi roiskui
suuria vesipisaroita, heti kun hänen keuhkojensa oikea myrskyhenkäys
sattui hänen päällensä valuvaan veteen.
Viimein hän huusi kovalla äänellä: "Riittää" syöksyi koko painoinensa
veteen, että se roiskui niin korkealle, kuin sinne olisi viskattu
kivilohkare, oli vähän aikaa märän elementin pinnan alla ja nousi
sitten marmoriportaita myöten kylvystä, ravisti samalla uhkamielisesti
ja väkevästi päätänsä poikamaisuudessaan, kastellaksensa läpimäriksi
ammeen reunalla olevat ystävänsä ja palvelijansa, antoi kietoa itsensä
lumivalkeisiin, läpinäkyvänhienoihin, liinaisiin raiteihin, ruiskuttaa
päällensä hyvänhajuista, kallis-arvoista nestettä ja astui sitten
pieneen, kirjavilla matoilla kokonaan peitettyyn huoneesen. Siellä hän
heittäytyi pehmeään patjaläjään ja sanoi syvään hengittäen:
"Nyt on minun hyvä olla ja olen taas selvä kuin lapsi, joka ei vielä
ole saanut syödä mitään muuta kuin äitinsä maitoa. Pindaros on
oikeassa! Ei mikään ole parempaa kuin vesi! Se sammuttaa senkin kuuman
hehkun jonka viini sytyttää meidän sydämeemme ja päähämme. Olenko
lörpötellyt paljon tyhmyyksiä, Hieraks?"
Näin puhuteltu, kuninkaan joukkojen päällikkö ja hänen suosittu
ystävänsä, loi kysyvän silmäyksen muihin läsnä oleviin; mutta kun
Euergetes käski häntä huoletta puhumaan, niin hän vastasi:
"Tyhmyyksiin asti ei viinikään saata sellaista henkeä kuin sinun on,
mutta varomatoin sinä olet ollut. Olisi ihme, joll'ei Philometor olisi
huomannut..."
"Oivallista!" kuningas hänet keskeytti ja nousi patjoiltaan. "Te,
Hieraks ja sinä, Komanus, jääkää tänne; te muut saatte mennä. Vaan
älkää liian kauvaksi poistuko, että olette pian käsillä, jos teitä
tarvitsen. Nyt tulee päiviä, joina pitää tapahtuman yhtä paljon kuin
muuten vuosina."
Pois käsketyt vetäytyivät huoneesta, ainoastaan kuninkaan vaatettaja,
eräs ylhäinen Makedonialainen, jäi hidastellen ovelle seisomaan, mutta
Euergetes viittasi häntäkin heti poistumaan ja huusi hänen jälkeensä:
"Minä olen valpas enkä mene ensinkään vuoteelle. Kolme tuntia auringon
nousun jälkeen odotan Aristarkhosta; -- ja vieläpä työhön. Pane esille
käsikirjoitukset, jotka otin mukaani. Odottaako eunukki Euleus
etuhuoneessa?
"Odottaako? Sitä parempi!
"Nyt lienemme yksinämme, viisaat ystäväni Hieraks ja Komanus, ja minun
täytyy teille ilmoittaa, että tällä kertaa pelkästä viisaudesta ette
näytä olevan mitään vähemmän kuin viisaita.
"Olla viisas on hallita rajattomasti avaraa ajatustaan aivan siten,
että lähellä oleva vastustaa meitä yhtä vähän kuin kaukainenkin; olla
ymmärtämätön on havaita ainoastaan yhtä ja toista. Rajoitetun älyn ala
on se, mikä on aina hänen vieressään, narrien ja haaveksijain taas
kaukaisuus. Minä en tahdo teitä soimata, sillä monella viisaalla on
tyhmiäkin hetkiä, mutta te olette tänään varmaan unohtaneet lähellä
olevan kauvaksi katsellessanne, ja senpä vuoksi näenkin teidän
kompastelevan. Joll'ette olisi tätä erehdystä tehneet, niin tuskinpa
olisitte niin hämmästyneinä katselleet, kun minä lausuin sanan
'Oivallista!'
"Huomatkaa nyt!
"Philometor ja hänen sisarensa tietävät varsin hyvin minun
tarkoitukseni ja sen, mitä heillä on minulta odotettavana.
"Jos olisin kasvoilleni pannut tyytyväisen miehen naamion, miehen, joka
tyytyy siihen mitä hänellä on, niin he olisivat ihmetelleet ja
aavistaneet petosta; mutta minä näyttäydyin heille semmoisena kuin aina
olen ja vielä tavallista huolettomampanakin ja puhuin niin suoraan
siitä, mitä haluan, että he tulevaisuudessa varoisivat minulta jokaista
väkivallan yritystä, mutta tuskin he saattavat jo huomispäivänä odottaa
yllätystä, sillä se joka tahtoo hyökätä takaapäin vihollisensa niskaan,
ei pidä melua.
"Jos minä uskoisin teidän hyveen oppijanne, niin miettisin, ett'ei
takaa hyökkääminen ole erittäin kaunista, sillä minäkin katselen
mieluummin ihmisen kasvoja kuin selkäpuolta, ja etenkin sisarusteni,
jotka ovat sivistyneitä ihmisiä.
"Mutta mitäs tehdä?
"Lopullisesti on kuitenkin se paras, joka saavuttaa voiton ja pelissä
voittaa.
"Minun taistelutapani saattaa viisaistakin saada puolustajoita.
"Joka tahtoo hiiriä pyytää, se käyttää silavaa, joka taas tahtoo
viekotella ihmisiä satimeen, sen pitää tietämän, kuinka nämät tuntevat
ja ajattelevat, ja ennen kaikkia koittaman heitä hämmentää.
"Sonni on vähemmin vaarallinen silloin, kun se raivoissaan juoksee
suoraa päätä esille, ja sen kaksijalkainen vastustaja silloin, kun hän
ei tiedä missä se on, vaan hapuellen juoksentelee milloin oikealle
milloin vasemmalle.
"Kiitos suostumuksenne osoituksesta, sillä minä olen sen ansainnut ja
toivon saattavani antaa sen sinulle takaisin. Hieraksini. Minä haluan
kuulla kertomustasi. Kohenna pääni alla olevaa tyynyä ja nyt saat
alkaa."
"Kaikki näyttää käyvän oivallisesti," päällikkö vastasi. "Meidän
pääjoukkomme Hetairit ja Diadokhit, kaksi tuhatta viisi sataa miestä,
ovat matkalla tänne ja käyvät jo huomenna leiriin pohjoispuolelle
Memphistä. Viisi sataa heistä pääsee pappien ja muitten onnen
toivottajain kanssa juhlaan sinun syntymäpäivänäsi toivottamaan sinulle
onnea, muut kaksituhatta jää telttoihin piiloon. Veljesi Philometorin
philobasilistain päällikkö on lahjottu ja on meidän puolellamme; mutta
hän oli kallis, sillä Komanuksen täytyi tarjota hänelle kaksikymmentä
talenttia, ennenkuin hän suostui!"
"Ne hän saakoon," kuningas nauroi, "ja ne hän myöskin pitäköön siksi,
kun haluan pitää häntä epäluulon alaisena ja palkita hänelle ansion
mukaan ottamalla häneltä hänen omaisuutensa takaisin. Kerro enemmän!"
"Philometor lähetti toissa päivänä parhaat sotilaansa, Desilauksen
ratsulippukunnan ja Arsinoësta olevat joukot, Thebeen kapinata
kukistamaan. Kapinanjohtajain värvääminen ja levottomuuksien
herättäminen ei ole todellakaan maksanut vähää."
"Veljeni maksaa meille kulungit", kuningas hänet keskeytti, "kun me
tyhjennämme hänen aarteensa. Lisää!"
"Kovin vastus on meillä oleva papeista ja Juutalaisista. Edelliset
pitävät Philometorin puolta sen tähden, että hän on isäsi vanhin poika,
ja etenkin sentähden että hän on tehnyt paljon hyvää Apollinopoliin ja
Philae'n temppeleille; Juutalaiset taas pitävät hänestä, koska hän
suosii heitä melkein enemmän kuin Kreikkalaisia, pitää puolisonsa
kanssa väliä heidän kurjista uskonnollisista väitteistänsä, keskustelee
heidän kanssansa heidän kirjassaan löytyvistä opeista, eikä
aterioittaissa puhele kenenkään muun kanssa mieluummin kuin heidän."
"Minä olen suolaava sen viinin ja paistin, millä he täällä itseänsä
lihottavat,": Euergetes kiivaasti huudahti. "Jo tänään olen heitä
kieltänyt olemasta läsnä aterialla, sillä heillä on selvä järki ja
tarkat silmät, jotka ovat yhtä terävät ja suippean näköiset kuin heidän
nenänsäkin.
"Vaarallisimmat he ovat siellä, missä heidän on joko pelkääminen tai
missä luulevat saavansa voittoa.
"Sitä ei saata sanoa, etteivät he ole uskollisia ja sitkeitä, ja koska
useammilla heistä on omaisuutta, niin he etenkin Aleksandriassa ovat
harvoin yhteydessä meluavan alhaisen väen kanssa.
"Ainoastaan kateellinen saattaa heitä moittia siitä, että he ovat
ahkeroita ja uutteria, sillä heidän ja heidän phoiniikkialaisten
heimolaistensa esimerkki on kehottanut Hellenien vireyttä.
"Rauhallisina aikoina käy heidän parhaiten, ja koska veljeni hallitus
on hiljaisempaa kuin minun, niin he pitävät hänestä, lainaavat hänelle
rahaa ja hankkivat sisarelleni hiotuita kiviä, safiiria ja smaragdeja,
kauniita kankaita ja muita naisten rimssuja täyteen kirjoitetusta
papyyruksesta, joka ei juuri ole suurimmasta arvosta kuin sulka, joka
on pudonnut tuolla tangon päässä istuvan vihreän porukurkun siivestä.
"Minä en ensinkään saata käsittää, että niin viisaat miehet eivät
ymmärrä, ett'ei mitään muuta pysyväistä ole kuin katoavainen, eikä
mitään muuta varmaa kuin se, ettei mikään ole varmaa, ja että he sen
tähden pitävät ainoana totisena, oppiansa määrättynä, ikuisesti
oikeana, ja että he halveksivat sitä, mitä muut kansat uskovat.
"Tämä hämäryys tekee heidät narreiksi, vaan samalla myöskin kelpo
sotamiehiksi, ehkäpä juuri heidän jännitetyn itsetietonsa sekä lujan
luottamuksensa kautta heidän löyhään jumalaansa."
"Niin, kelpo sotilaita he ovat," Hieraks vahvistaen puuttui puheesen,
"mutta he menevät mieluummin ja halvempaan hintaan veljesi palvelukseen
kuin meidän."
"Minä olen heille näyttävä," kuningas huusi, "että pidän tätä
maun-osoitusta vääränä ja rangaistavana. Pappeja minä tarvitsen, sillä
he opettavat kansaa kuuliaiseksi ja tyytyväisenä kestämään hätäänsä;
mutta Juutalaiset," ja tätä hänen sanoessansa hänen silmänsä pyörivät
hurjan tulisina, "minä hävitän sukupuuttoon, kun aika tulee."
"Se tekee hyvää myös meidän aarre-aitallemme," Komanus nauroi.
"Ja maan temppeleille," Euergetes lisäsi, "sillä toisia vihollisia
koitan hävittää, mutta papit otan mieluummin puolelleni ja minun
täytyykin koittaa saada heidät puolelleni, jos Philometorin valta
joutuu käsiini, sillä Egyptiläiset haluavat kuninkaaksensa jumalaa;
oikeaksi jumalaksi, jota ruskeat alamaiseni mielellänsä rukoilevat
tyytyväisinä ja tekemättä elämääni kapinain kautta tukalammaksi, saatan
vain päästä, jos papit minut siksi tunnustavat ja kohottavat."
"Ja kuitenkin," vastasi Hieraks, ainoa Euergeteen palvelijoista, joka
tärkeissä kysymyksissä uskalsi häntä vastustaa, "ja kuitenkin annetaan
Serapiin ylimmäiselle papille vielä tänään kova käsky sinun tähtesi.
Sinä pakoitat antamaan pois yhtä jumalan palvelijattarista, eikä
Philometor ole laimin lyövä..."
"Ei ole laimin lyövä," Euergetes puuttui puheesen, "ilmoittaa
mahtavalle Asklepiodorille, ett'ei hän vaadi tuota suloista pienokaista
itseänsä, vaan minua varten. Tiedättekö, että Eros on kohdannut
sydämeni ja että tulisesti rakastan tuota hempeätä Ireneä, vaikk'ei
näitten silmien ole sallittu vielä edes nähdä häntä.
"Te uskotte minua, näen sen silmistänne, ja minä sanonkin selvän
totuuden, sillä minä tahdon saada omakseni tämän pienen Heben, niin
totta kuin toivon anastavani vallan; mutta minä en istuta puitani
niillä ainoastaan puutarhaani kaunistaakseni, vaan myöskin saadakseni
niistä hyötyä. Te saatte nähdä, kuinka minä ihanan lemmittyni avulla
voitan puolelleni Serapiin ylimmäisen papin, joka tosin on
Kreikkalainen, mutta kuitenkin kovin itsepäinen mies.
"Minun välikappaleeni odottaa jo tuolla ulkona!
"Jättäkää nyt minut ja käskekää eunukki Euleus luokseni."
"Sinä olet kuin jumala," Komanus sanoi syvään kumartaen, "ja me olemme
vain kuolevaisia ihmisiä. Hämärältä ja käsittämättömältä useinkin
meidän heikomman henkemme mielestä sinun menettelytapasi näyttää, mutta
kun se tulee tapahtuneeksi, mikä meidän mielestämme ei vie ensinkään
hyvään loppupäätökseen, niin meidän täytyy hämmästyen tunnustaa, että
sinä olet valinnut, tosin usein mutkikkaan, mutta kuitenkin aina
parhaan tien."
Vähän aikaa kuningas oli yksinänsä, rypisti kulmakarvojansa ja katseli
vakavana ja miettiväisenä lattiaan.
Niinpian kuin hän kuuli eunukin hiljaisten ja tämän ohjaajan kovempien
askelten lähenevän, niin hän jälleen otti hilpeän ja huolettoman
nauttija-ihmisen muodon, tervehti Euleusta iloisesti huutaen ja
muistutti hänelle omia poika-aikojaan, ja kuinka usein hän, eunukki,
oli auttanut häntä saamaan hänen äitinsä täyttämään hänen toiveitansa,
jotka jo olivat hyljätyt.
"Mutta, vanhukseni," kuningas jatkoi, "ajat ovat muuttuneet ja nyt sinä
vaan mietit kaikkia Philometorin hyväksi etkä enää mitään Euergetes
raukalle, joka juuri parhaiten tarvitsisi apuasi, koska hän on
nuorempi!"
Eunukki kumarsi huulilla hymy, mikä osoitti, että hän hyvin ymmärsi,
kuinka vähän vakavata tarkoitusta oli kuninkaan viimeisissä sanoissa,
ja lausui:
"Minä olen tahtonut ja luulen vieläkin palvelevani heikompaa teistä."
"Tarkoitat kai sisartani?"
"Valtiattareni Kleopatra kuuluu siihen sukupuoleen, jota me usein
väärin nimitämme heikommaksi. Vaikka sinä varmaan tahdoit tehdä pilaa
viime kysymykselläsi, niin pidän kuitenkin velvollisuutenani suoraan
sinulle vastata, ett'en tarkoittanut häntä vaan Philometor kuningasta.
"Philometoriako? Sinä et siis luota hänen lujuuteensa, pidät minua
häntä voimakkaampana ja olet kuitenkin aterioittaissa tarjonnut minulle
apuasi ja kertonut, että sinun tehtäväksesi oli tullut vaatia
ylimmäiseltä Asklepiodorilta kuninkaan nimessä tuota pientä Serapiin
palvelijatarta.
"Onko se heikomman palvelemista?
"Taisit olla juovuksissa, kun tätä minulle kerroit.
"Etkö?
"Oletko ollut kohtuullisempi kuin minä?
"Siis on joku mielen muutos sinussa tapahtunut?
"Se ihmetyttää minua, sillä perus-aatteesi määräävät sinut äitini
heikompaa poikaa -- -- --"
"Sinä teet minusta pilkkaa," hovimies keskeytti kuningasta hiukan
moittivalla, mutta kuitenkin rukoilevalla äänellä. "Kun käännyin sinun
puoleesi, niin se ei tapahtunut horjuvaisuudesta, vaan ainoastaan
siitä, että tahdoin pysyä uskollisena elämäni ainoalle tarkoitukselle.
"Ja mikä se on?" - ....
"Pitää huolta tämän tilaan onnesta ylhäisen äitisi mielen mukaan, jonka
neuvon-antaja olin."
"Sinä unhoitat toisen päämääräsi: päästä niin hyvään asemaan kuin
mahdollista."
"Minä en sitä unhoittanut, vaan en tahtonut sitä ilmoittaa, sillä minä
tiedän kuinka täpärällä kuningasten aika on, ja sitä paitse minusta
näyttää itsestäänkin ymmärrettävältä, että ihminen ajattelee omaakin
etuaan, niinkuin se, että me ostaissamme hevosen, saamme myöskin sen
varjon."
"Miten tarkkaa! Mutta minä moitin sinua yhtä vähän, kuin tyttöä, joka
menee peilin eteen kaunistelemaan itseänsä lemmittyänsä varten ja
samalla myöskin iloitsee omasta ihanuudestaan.
"Mutta palatkaamme kuitenkin takaisin sinun ensi lauseesesi.
"Egyptin tähden, jos oikein olen käsittänyt tarkoituksesi, luulet
täytyväsi tarjota minulle sitä palvelusta, jota tähän asti olet
osoittanut veljelleni?"
"Niinkuin sanoit! Tähän vaivalloiseen aikaan se tarvitsisi lujemman
ohjaajan tahtoa ja kättä."
"No pidätkö minua sellaisena?"
"Jättiläisenä tahdonlujuuden sekä ruumiin ja hengen puolesta, joka ei
ole turhaan toivonut jälleen yhteen yhdistävänsä Egyptin molemmat osat,
jos hän rivakasti käy toimeen ja joll'ei..."
"Joll'ei?" kuningas toisti ja katsoi eunukkia niin terävästi silmiin,
että tämä loi silmänsä maahan ja vastasi:
"Joll'ei Rooma pane esteitä."
Euergetes kohotti olkapäitänsä ja vastasi vakavasti: "Se on kuin
kohtalo, joka kaikkialla antaa päätöksen kaikkeen mitä teemme. Minä en
todellakaan ole säästänyt hirmuisia uhrauksia lieventääkseni tätä
jäykkää valtaa, ja asiamieheni, joka kaiuttaa suurempia summia kuin
joukkojeni rahastonhoitaja, kirjoittaa, ett'ei senaatti ole
epäsuosiollinen minulle."
"Samaa kirjoittaa meidänkin. Sinulla on enemmän ystäviä Tiberin
rannoilla kuin Philometorilla, minun kuninkaallani, mutta viime
kirjeemme on jo useampia viikkoja vanha ja viimeisinä päivinä on
tapahtunut asioita..."
"Puhu!" Euergetes huusi ja ojensihe jäykästi patjoillaan. "Mutta jos
sinä virität minulle pauloja ja jos puhut nyt veljeni välikappaleena,
niin minä annan, vaikkapa pakenisit trogloodytin äärimmäiseen luolaan
asti, niin minä annan, niin totta kuin luulen olevani isäni oikea
poika, ottaa sinut kiinni ja repiä sinun ruumiisi elävältä
kappaleiksi."
"Minä ansaitsisinkin sellaisen rankaistuksen," Euleus surullisesti
vastasi ja jatkoi: "Jos oikein olen nähnyt, niin meillä on jo ensi
päivinä suuria asioita odotettavissa."
"Niin on!" Euergetes vakavasti sanoi.
"Mutta juuri nykyään edustetaan Philometoria Koomassa paremmin kuin
ennen. Sinä olet kuninkaani pöydän ääressä oppinut tuntemaan nuoren
Publius Scipion, vaan et ole ensinkään koettanut saavuttaa hänen
suosiotansa."
"Hän on yksi Corneliolaisia," kuningas puuttui puheesen, "ylhäinen
nuorukainen, joka on sukua kaikille, joita pidetään mahtavina Tiberin
rannoilla, mutta hän ei ole lähettiläs, vaan matkustelee Athenasta
Aleksandriaan oppiaksensa, mikä hänelle onkin enemmän kuin tarpeen, ja
pitää päätänsä korkeammalla ja liikuttelee huuliansa vapaammin kuin
hänen oikeastaan sopisi tehdä kuningasten seurassa ollessansa, sen
tähden että nuoret luulevat heidän hyvin sopivan käyttäidä niinkuin
vanhainkin."
"Hän on arvokkaampi kuin luuletkaan."
"Sitten kutsun hänet Aleksandriaan ja voitan hänet siellä puolelleni
kolmessa päivässä, niin totta kuin nimeni on Euergetes."
"Se on silloin oleva liian myöhäistä, sillä minä tiedän varmaan, että
hän on tänään senaatilta saanut valtuuskirjan toimia hätätilassa
lähettilään asemesta, siksi kun sellainen meille jälleen lähetetään."
"Ja nyt vasta saan sen tietää!" kuningas huusi ja hypähti sijaltaan.
"Kuuroja, sokeita ja velttoja ovat ystäväni, jos niitä minulla onkaan,
sekä palvelijani ja lähettilääni!
"Vastenmieliseltä minusta tuo ylpeä ja kopea poika tuntui, mutta minä
kutsun hänet huomenna, kutsun jo tänään iloiselle aterialle luokseni ja
lähetän häntä noutamaan ihanimman nelivaljakkoni, minkä olen tuonut
muassani Kyrenestä. Minä tahdon..."
"Se on kaikki oleva turhaa," Euleus totisesti ja tyynesti sanoi, "sillä
hän on kuningatar Kleopatran suosiossa, sanan täysimmässä ja
laveimmassa merkityksessä, niin, minä tahdon sen sanoa suoraan, hän on
saavuttanut suurimmassa määrässä Kleopatran lämpimän mieltymyksen ja
nauttii tätä hempeimmän kiitollisuuden lahjaa. Philometor antaa,
niinkuin ainakin, asiain mennä menojansa, ja Kleopatra ja Publius,
Publius ja Kleopatra iloitsevat julkisestikin rakkaudestansa, iskevät
toisilleen silmää, niinkuin paimenpari Arkadiassa, vaihtavat maljojansa
ja suutelevat huulillansa sitä kohtaa reunasta, johon toisen suu on
koskettanut. Lupaa ja anna tälle miehelle mitä tahansa, hän on
sittenkin oleva sisaresi puolella, ja jos sinun onnistuisikin kukistaa
Kleopatra valta-istuimelta, niin hän on piirtävä rohkeasti ympärillesi
kehän, kuten Papilius Laenas enosi Antiokhoksen ympäri, ja sanova, että
Rooma on nouseva sinua vastaan, jos yrität astua kehän ylitse."
Euergetes kuunteli ääneti näitä sanoja, tempasi sitten ympärillään
olevan vaatteen päältänsä ja käveli raivoissansa edes takaisin tuon
tuostakin ähkyen ja riehuen niinkuin hurjistunut sonni, joka tuntee
olevansa sidottuna nuoriin ja köysiin ja ponnistelee turhaan kaikkia
voimiansa niitä katkaistaksensa.
Viimein hän pysähtyi Euleuksen eteen ja kysyi:
"Mitä vielä tiedät Roomalaisesta?"
"Hän joka ei tahtonut sinun suoda verrata itseäsi Alkibiadeesen,
koittaa voittaa tämän Athenan tyttöjen suosikin, sillä hänelle ei ole
kylliksi ryöstää kuninkaalta hänen puolisonsa sydän, vaan vieläpä hän
tahtoo saada omaksensa korkeimman jumalankin ihaninta palvelijatarta.
Ruukunkantajatar, jota Roomalaisen ystävä Lysias ehdoitteli Hebeksi, on
Corneliolaisen lemmitty, jonka suosiota hän toivoo helpommin
saattavansa nauttia teidän valoisassa palatsissanne, kuin Serapiin
synkässä temppelissä."
Kuningas löi tätä kuullessansa otsaansa ja huusi:
"On kuningas, mies, jossa olisi vastusta kymmenellekin, ja kuitenkin
täytyy antaa käskeä itseänsä niinkuin talonpoika, jonka kylvöjä
ratsumieheni hevoset tallaavat!
"Hän saattaa turmella kaikki, kaikki; sekä aikeeni että toimeni, eikä
minulle jää muuta jäljelle kuin puristella nyrkkiäni ja pakahtua
raivoon!
"Mutta tämä ähiseminen ja hammasten kivistys on yhtä hyödytöintä kuin
kiukkuni ja kiroukseni kuolevan äitini vuoteen ääressä, sillä hän pysyi
sittenkin kuolleena eikä enää noussut.
"Jos tuo Corneliolainen olisi Kreikkalainen, Syrialainen, Egyptiläinen,
vaikkapa oma veljenikin, niin hän ei, minä sanon sen, Euleus, kauvan
olisi tielläni, mutta hän on Rooman valtuutettu asiamies, ja Rooma on
kohtalo, Rooma on kohtalo!"
Kuningas heittäytyi kovin hengittäen ja kuin sortuneena takaisin
patjoillensa painaen kasvojansa pehmeätä tyynyä vastaan, mutta Euleus
astui kuulumattoman hiljaisilla askelilla nuoren jättiläisen luo ja
kuiskutti hänelle juhlallisen pitkäveteisesti:
"Rooma on kohtalo, mutta Roomakaan ei saata kohtaloa vastustaa.
Corneliolaisen täytyy kuolla, koska hän turmelee äitisi tyttären ja on
sinun, Egyptin oikean omistajan tiellä. Hänen murhansa senaatti
julmasti kostaisi, mutta mitä se voi tehdä, jos villipedot hyökkäävät
sen valtuutetun päälle ja repivät hänet kappaleiksi?"
"Muhkeata, oivallista!" Euergetes huudahti, hypähti jälleen jaloillensa
ja kohotti suuria silmiänsä niin hämmästyneinä ja onnellisesti
säteilevinä, kuin olisi taivas niille avautunut ja kuin hän näkisi
ylhäisen joukon kultaisen pöydän ääressä aterioivia jumalia.
"Sinä olet suuri mies, Euleus, ja minä ymmärrän sinua palkita; mutta
tunnetko sinä ne pedot, joita tarvitsemme, ja osaavatko he menetellä
niin, ett'ei kukaan rohkenisi herättää epäluulon varjoakaan siitä, että
ne haavat, joita heidän hampaansa ja kyntensä repivät, eivät ole
väkipuukkojen, koukkujen eikä keihään kärkien jättämiä?"
"Ole huoletta," Euleus vastasi, "nämät peto-eläimet ovat jo olleet
käytännössä täällä Memphiissä ja ovat kuninkaan palveluksessa..."
"Kas vaan lempeätä veljeäni!" Euergetes nauroi. "Kehuuhan hän, ett'ei
hän ole tappanut ketään paitse taistelussa, ja nyt..."
"Philometorilla on myöskin puoliso," eunukki puuttui kuninkaan
puheesen, ja Euergetes huudahti:
"Niin, niitä naisia, mitä kaikkea niiltä saakaan oppia!"
Sitten hän jatkoi hiljaa:
"Milloin voivat petosi käydä työhön käsiksi?"
"Aurinko on jo noussut. Siksi kun se laskee, luulen saavani
valmistukseni valmiiksi, mutta noin puoliyön aikaan luulen saavani
toimen tehdyksi. Me kehoitamme Roomalaista pistäymään kultansa luona,
viekoittelemme hänet Serapiin temppeliin ja hänen palatessansa erämaan
kautta..."
"Niin silloin!" kuningas huusi, pisti kädellään, ikäänkuin hänellä
olisi siinä ollut väkipuukko, omaan rintaansa ja lisäsi sitten
uhkaavalla äänellä: "Mutta niitten miesten pitää olla väkeviä kuin
jalopeurat ja varovaisia kuin kissat. Jos rahaa tarvitset, niin käänny
Komanuksen puoleen; tai ota pikemmin tämä kukkaro.
"Onko siinä kylliksi? Sitten on minun vielä kysyminen sinulta, onko
itselläsi syytä vihata Roomalaista?"
"On," Euleus jäykästi vastasi. "Hän aavistaa, että minä tiedän kaikki,
mitä hän tekee, ja on ahdistanut minua väärillä kanteilla, jotka
saattaisivat tänään saada minut pahaan pulaan. Jos kuulet, että hän
määrää kuningattaren panemaan minut vankeuteen, niin pidä heti huolta
vapautuksestani."
"Ei kukaan saa vahingoittaa hiuskarvaakaan päästäsi, luota siihen. Minä
näen, että sinulla on syytä ajaa samaa asiaa kuin minäkin, ja se
ilahuttaa minua, sillä täysin voimin ihminen tekee työtä vaan omaksi
eduksensa; ja vielä lopuksi, koska tuot minulle Hebeni?"
"Tunnin kuluttua menen Asklepiodorin luo, mutta vasta huomenna saamme
tytön, sillä täksi päivää hänen pitää jäädä temppeliin Corneliolaisen
syötiksi."
"Minä tahdon olla kärsivällinen, mutta vielä yksi asia minulla on sinun
toimitettavaksesi. Esittele asia siten ylimmäiselle papille, että
veljeni muka tahtoo tyydyttää jotakin minun oikkuani, vaatiessansa,
lujasti vaatiessansa ruukunkantajatarta.
"Loukkaa miestä niin paljon kuin voit, kuitenkin epäluuloja
herättämättä, ja jos oikein hänet tunnen, niin hän pysyy oikeuksissaan
ja kieltää lujasti.
"Sinun perästäsi tulee minun Komanukseni häntä tervehtimään, muassaan
lahjoja ja lupauksia minulta.
"Huomenna, kun Roomalaisen on käynyt, niinkuin pitikin, tuot tytön
veljeni nimessä joko kavaluudella tai väkisin, ja ylihuomenna, jos
jumalat ovat minua armollisesti auttaneet yhdistämään Egyptin molemmat
osat omaan käteeni, minä ilmoitan Asklepiodorille, että olen rankaissut
Philometoria hänen temppelille tekemästään rikoksesta ja pannut hänet
valtaistuimelta.
"Serapis saa nähdä, kuka on hänen ystävänsä! Jos kaikki käy niinkuin
pitäisi, niin, sen lupaan kuolleitten esi-isieni sielujen kautta, minä
nimitän sinut vastikään yhdistetyn valtakuntani epitropiksi. Sinä
pääset tänään joka tunti puheilleni."
Eunukki poistui niin kevein askelin, kuin olisi keskustelunsa kuninkaan
kanssa antanut hänelle hänen nuoruutensa takaisin.
Kun Hieraks, Komanus ja muut virkamiehet jälleen tulivat huoneesen,
niin Euergetes käski viemään aamun ja puolipäivän välillä neljä
jalointa kyreneläistä ratsuansa ystävälleen Publius Cornelius Scipiolle
kunnioituksen ja rakkauden osoitteiksi. Sitten hän antoi pukea yllensä,
haetutti Aristarkhoksen ja rupesi hänen kanssansa työhön.