Lysias oli niitä, joitten puhe ei koskaan kuulu siltä, kuin se totta
tarkoittaisi.
Kun hän ilmoitti, että hän piti Serapiin palvelijatarta sopivana
esittämään Hebeä, niin hän puhui niin hilpeästi ja viattomasti, kuin
hän kertoisi lapsille jotakin satua, mutta hänen sanansa vaikuttivat
niin kuulijoihin, kuin veden kohina, joka tunkeutuu särkyneesen
laivaan.
Publius oli käynyt varsin kalpeaksi, ja vasta sitten kun hänen
ystävänsä oli ilmoittanut Irenen nimen, hän oli joinkin määrin
voittanut takaisin levollisuutensa: Philometor taas pani maljansa
pöydälle ja huudahti hämmästyneenä:
"Serapiin palvelijatar Hebeksi iloiseen juhlanäytäntöön! Onko se
mielestäsi mahdollista Kleopatra?"
"Mahdotonta, ihan mahdotonta se on," kuningatar päättävästi vastasi.
Euergetes, joka tosin myöskin oli kovin hämmästynyt, kuunnellessansa
Korintholaisen puhetta, katseli kauvan ääneti maljaansa, sill'aikaa kun
hänen veljensä ja sisarensa yhä vaan ilmaisivat hämmästystään ja
paheksimistaan sekä puhuivat siitä kunnioituksesta ja arvon annosta,
jota kuninkaatkin olivat velkapäät osoittamaan Serapiin papeille ja
palvelijoille.
Vihdoin hän otti seppeleen ja nauhan pois päästänsä, veti taas molemmin
käsin hiuskähäriänsä pystyyn ja sanoi sitten varsin rauhallisena ja
päättäväisenä:
"Me tarvitsemme Hebeä, ja otamme siis hänet, mistä vaan saamme. Jos
teitä tytön noutaminen peloittaa, niin on se tapahtuva minun
käskystäni. Serapiin papisto on parhaasta päästä kreikkalainen, ja
helleniläinen on heidän johtajansakin. Hänen kaltaisensa ei pidä paljon
väliä puolikasvuisesta lapsesta, jos tämä miellyttää teitä tai minua.
Hän tietää yhtä hyvin kuin me kaikkikin, että toinen käsi pesee toisen.
Nyt kysytään vaan -- sillä naisen itkua minä mielelläni välttäisin, --
tuleeko tyttö, kun me häntä kutsumme, mielellänsä vai eikö. Mitä sinä
luulet Korintholainen?"
"Minä luulen, että hän mieluummin tahtoo päästä tänään kuin huomenna
vankeudestaan vapaaksi," Lysias vastasi. "Irene on luonnoltaan iloinen,
nauraa viattomasti ja heleästi niinkuin leikkivä lapsi, ja hän saa sitä
paitse nähdä vielä nälkääkin häkissänsä."
"Minä noudan siis hänet huomenna!" Euergetes huudahti.
"Mutta," Kleopatra keskeytti veljensä puheen, "Asklepiadorin on
totteleminen meitä eikä sinua, ja me, minä ja puolisoni..."
"Te ette tahtoisi turmella hyvää sopuanne pappisväen kanssa!"
Euergetes nauroi. "Jos he olisivat edes Egyptiläisiä! Sillä heidän
temppelipesiinsä ei juuri hyvin nahoin voikaan tunkeutua, mutta tässä
on, niinkuin sanottiin, kysymys vain Kreikkalaisista. Mitä teidän
tarvitsee heitä pelätä? Jääköön sitten minun puolestani Hehe sinne,
missä hän on, mutta minä olen kerran ihastunut näihin kuviin ja lähden
huomenna heti noustuani Aleksandriaan, joll'ette pane asiata toimeen ja
jos estätte minulta, Herakleelta, morsiamen, jonka jumalat ovat hänelle
valinneet. Mitä sanon, sen sanon, eikä minulla ole koskaan ollut tapana
myöntyä: Muuten on jo aika näyttäytyä täällä vieressä aterioitseville
ystävillemme. He käyvät jo iloisiksi, eikä enää liene liian aikaista."
Näin sanottuansa Euergetes nousi sijaltansa ja viittasi luoksensa
Hieraksin ja erään kamaripalvelijan, joka ojenteli hänen läpinäkyvän
vaatteensa poimuja, sill'aikaa kun Philometor ja Kleopatra
kuiskuttelivat keskenänsä olkapäitään kohotellen ja päätänsä
pudistellen, ja Publius puhui hiljaa Korintholaiselle puristaen lujasti
oikealla kädellään hänen rannettansa:
"Sinä et saa heitä auttaa, jos ystävyytemme on sinulle rakas. Niinpian
kuin sopii lähdemme pois."
Euergetes ei mielellään odottanut.
Hän kääntyi jo oveen päin, kun Kleopatra kutsui hänet takaisin ja sanoi
ystävällisesti mutta hiukan moittien:
"Sinä tiedät, että me mielellämme noudatamme egyptiläistä tapaa ja
täytämme kaikki, mitä ystävä ja veli haluaa syntymäpäiväksensä saada,
mutta juuri sen tähden ei olekaan oikein, että sinä niin uhkamielisesti
vaadit sellaista, jota emme mielellämme kieltäisi, vaan jota emme
kuitenkaan saata täyttää ikäviin rettelöihin joutumatta. Vaadi, me
pyydämme sinua, jotakin muuta, ja me lupaamme sen varmaan sinulle, jos
vaan voimme!"
Nuori jättiläinen vastasi tähän sisarensa pyyntöön kova-äänisellä
naurulla, väänteli käsivarsiansa, huiskutteli kieltävästi kättään ja
huusi sitten:
"Ainoaa, minkä mielelläni teiltä tahtoisin saada, ette kumminkaan
vapa-ehtoisesti anna, ja siis pysyn vaatimuksissani. Te hankitte mulle
Hebeni tai muuten lähden tieheni!"
Uudestaan Kleopatra vaihtoi puolisonsa kanssa lyhyitä sanoja ja nopeita
silmäyksiä, ja Euergetes katseli sitä silmät leveellänsä, hajoitti
säärensä hajalleen, nojasi valtavaa ruumistaan eteenpäin ja asetti
nyrkkinsä lanteilleen.
Tämä asento ilmaisi niin paljon röyhkeyttä ja rohkeata poikamaisen
vallatonta vaativaisuutta, että Kleopatra vaan vaivoin saattoi olla
vastenmielisyyttänsä ilmaisematta, ennenkuin hän sanoi:
"Koska kerran olemme veljiä ja sisaria ja pysyttääksemme vaivoin
saatua rauhaa, niin tahdomme myöntyä. Parasta on, että pyydämme
Asklepiodorilta..."
"Kas se on oikein, siskoseni! Hanki minulle vaan Hebeni! Miten sen
saatte toimeen, on minusta saman tekevä ja se on oleva teidän asianne.
Huomen-illalla pidetään koetus ja ylihuomenna on tuleva näytäntö josta
vielä lasten lapsetkin ovat kertovat. Eikä ole puuttuva loistavaa
katselijakuntaakaan, sillä papillisilla siteillä ja asulla kaunistetut
onnentoivottajani tulevat toivottavasti oikeaan aikaan. Tulkaa, herrat,
mennään katsomaan mitä hyvää tuolla sisällä on pöydän ääressä
kuultavana ja juotavana."
Ovet avautuivat, soitantoa, kovaa puhetta, maljojen kilinää ja naurua
kaikui niitten kautta ruhtinasten huoneesen ja kaikki kuninkaallisen
pariskunnan vieraat, paitse eunukki, seurasivat Euergetestä.
Kleopatra antoi heidän mennä ja oli ääneti; ainoastaan Publiukselle hän
huudahti "hyvästi!", mutta Korintholaista taas hän pidätti luonansa ja
sanoi:
"Sinä Lysias olet saanut nämä ikävät asiat toimeen. Koeta nyt saada ne
hyviksi ja tuo tyttö meille. Älä estele! Minä olen häntä suojeleva;
huolellisesti suojeleva, luota siihen!"
"Hän on siveä neito," Lysias vastasi, "eikä varmaankaan seuraisi minua
hyvällä. Kun minä ehdotin häntä Hebeä esittämään, ajattelin, että yksin
sana teidän, kuningasten suusta olisi kylläksi pakoittamaan temppelin
johtajan suostumaan siihen, että hän uskoisi hänet teille muutamiksi
hetkiksi viattomaan näytelmään. Suo anteeksi, jos minäkin jätän sinut.
Minulla on vielä ystäväni lippaan avain ja minun pitää viedä se hänelle
pois."
"Jospa veisimme hänet salaa sieltä?" Kleopatra kysyi puolisoltaan,
sitten kun Korintholainenkin oli seurannut muita vieraita.
"Mutta ei vaan mitään ylellistä, ei mitään väkivaltaista!" Philometor
kuningas huudahti huolestuneena. "Parasta olisi, että kirjoittaisin
Asklepiodorille ja pyytäisin häneltä, että hän uskoisi tämän Ismenen
tai Irennen, tai mikä tuon pahan onnen lapsen nimi onkaan, muutamaksi
päiväksi sinulle, Kleopatra, jota hän on miellyttänyt. Saatanhan minä
häntä huomauttaa tämänpäiväisen peltolahjoituksen lisäämisestä, joka
jäi paljoa pienemmäksi, kuin hän oli toivonut."
"Minä pyydän, armollinen herra," sanoi alamaisesti Euleus, joka nyt oli
yksinään kuninkaallisen pariskunnan kanssa, "minä pyydän, ett'et tässä
tilaisuudessa suuria lupaa, sillä jos niin teet, niin Asklepiodor heti
pitää sinun toivettasi tärkeänä..."
"Jota se ei ole eikä saakaan olla," kuningatar puuttui puheesen. "Olisi
häpeällistä; jos nälkäisen olennon, vettä kanniskelevan tytön tähden
tuhlaisi niin paljon sanoja ja kärsisi niin paljon levottomuutta, mutta
miten saamme tämän asian päättymään? Minkä neuvon sinä annat Euleus?"
"Kiitos kysymästäsi, korkea ruhtinatar," Euleus vastasi. "Herrani,
kuninkaan pitää minun mielestäni tuottaa tyttö tänne, vaan ei väkisin,
kenenkään miehen avulla, jota hän tuskin niin kerkeästi seuraisi, kuin
pitäisi, vaan jonkun naisen avulla.
"Minä muistelen tuota vanhaa egyptiläistä satua kahdesta veljestä, joka
teille kyllä on tuttu.
"Pharao halusi saada nuoremman veljen vaimon, joka asui
seeterivuorella, ja lähetti aseellisia miehiä häntä noutamaan; mutta
vain yksi palasi heistä takaisin sillä Batau oli tappanut kaikki muut.
Sitten lähetettiin eräs vaimo varustettuna kauniilla koristuksilla,
jollaisia naiset rakastavat ja tätä kaunotar seurasi vastustamatta
palatsiin.
"Antakaamme mekin lähettiläitten olla ja ryhtykäämme toimeen naisen
avulla. Sinun leikkikumppanisi Zoë on oivallisesti sen asian
toimittava. Kuka voi moittia siitä, että kauneutta rakastava neito
karkaa vartijoistansa?"
"Mutta koko maailma on näkevä hänet Hebenä", Philometor huokasi, "ja
julistava meidät, Serapiin palveluksen suojelijat, temppelin
häväisijöiksi, jos Asklepiodor tämän sille ilmoittaa. Ei, ei, ensin
pitää hyvällä rukoiltaman Asklepiodoria. Jos hän sitten alkaa
vastustella, niin sitten koittakoon Zoë onneansa, vaan ei ennen."
"Olkoon sitten niin," kuningatar sanoi, ikäänkuin hänen puolisonsa
ehdoitus olisi ollut hänen vahvistettavansa.
"Salli leikkikumppalisi tulla minun mukaani," Euleus pyysi, "Ja minun
esittää pyyntönne Asklepiodorille. Sill'aikaa kun minä puhun
Asklepiodorin kanssa, pitää Zoën kaikissa tapauksissa voittaman tyttö
puolellensa, ja meidän pitää jo huomenna tehdä tehtävämme, muuten
Roomalainen ennättää ennen meitä. Minä tiedän, että hän on luonut
silmänsä Ireneen, joka todellakin on sangen kaunis. Hän lahjoittaa
hänelle kukkia, ruokkii lintustansa fasaanilla, persikoilla ja muilla
herkuilla, käy tuon pikku aarteensa viettelemänä niin usein
Serapeumissa kuin vaan on mahdollista, viipyy siellä tuntikausia, on
hurskaasti joka juhlakulkueessa mukana antaaksensa ne orvokit; jotka
sinä hänelle armosta olet antanut, kaunottarelleen, joka varmaankin
enemmän rakastaa kuninkaallisia kukkia kuin muita..."
"Valehtelija!" kuningatar huudahti keskeyttäen hovimiehen puheen niin
innokkaasti liikutettuna, niin äärettömästi kiivastuneena ja
raivostuneena, että hänen puolisonsa pelästyneenä astui muutamia
askelia taakse päin.
"Sinä olet kielittelijä ja kurja kunnianloukkaaja! Roomalainen
vastustaa sinua paljastetuin asein, mutta sinä hiivit pimeässä kuin
skorppiooni ja koitat pistää vihollistasi jalkaan. Maalari Apelles on
Antiphelesta vastaan tehdyssä kuvauksessansa varoittanut meitä Logoksen
jälkeläisiä sinun moistesi ihmisten suhteen. Kun katselen sinua, niin
muistuu mieleeni hänen kielittelemisen daimoninsa. Se viha ja
hävyttömyys, joka välkkyy noista viekkaista silmistä, ja se
uhkamielisyys, joka uhriansa himoiten loistaa noista punaisista
kasvoista, on teille kummallekin yhteistä. Sinä varmaankin toivot, että
se nuorukainen, jota Apelleen Kielittely vetää hiuksista luoksensa,
olisi meidän Publiuksemme ja että sinua kuten sitäkin auttaisi kateuden
kivulloinen, kuoppasilmäinen kuva ja nuo vihattavat naiset Kavaluus ja
Petos? Mutta minä muistelen kohti taivasta kohotettua, jumalattaren ja
kuninkaan turvaa rukoilevata kättä sekä maahan kaadetun pojan
uskollista, totuutta ilmaisevaa silmäystä, ja jos Publius Scipiossa on
kyllin miestä puolustamaan itseänsä julkisia hyökkäyksiä vastaan, niin
kyllä minä olen suojeleva häntä takaa päin tehtyjä ryntäyksiä vastaan.
Pois tästä huoneesta! Pois, sanon sinulle, ja sinä saat nähdä, kuinka
rankaisemme kielittelijöitä!"
Euleus heittäytyi, kuultuansa nämät sanat, kuningattaren jalkain
juureen, mutta tämä katseli pois päin hänen ylitsensä, hengittäen
syvään ja sieramet jännitettyinä, kunnes hänen puolisonsa astui hänen
luoksensa ja lausui lepyttävällä äänellä:
"Älä kiroa häntä kuulustamattasi, vaan nosta hänet ylös. Joka
tapauksessa anna hänelle tilaisuutta lauhduttaa vihaasi sen kautta,
että hän tuo tänne ruukunkantajattaren Asklepiodoria vihastuttamatta.
Toimita hyvin asiasi, Euleus, ja minä olen puolustava sinua
Kleopatralle."
Kuningas näytti sormellaan ovea ja Euleus poistui syvään kumartaen ja
käyden takaperoa; mutta Philometor, joka nyt oli yksinään puolisonsa
kanssa, sanoi lempeästi nuhdellen:
"Miten sinä saatoit niin kovin antautua vihasi valtaan? Eihän sellaista
uskollista ja viisasta palvelijaa, joka on niitä harvoja vielä elossa
olevia ihmisiä, joita äitimme rakasti, ajeta pois kuten tavallista
pöytäpalvelijaa. Ja kuinka suuresti hän sitten on rikkonut sinua
vastaan? Onko se mitään sellaista kiellettyä, josta saattaisi vihastua,
jos varovainen vanhus viattomasti kertoelee nuoresta miehestä, joka
elää maailmassa eikä tiedä mitään Serapiin synkästä pyhyydestä, että
hän on mieltynyt tyttöön, joka kyllä ihmetyttää jokaista, joka vaan on
nähnyt hänet, että hän häntä etsii ja lahjoittaa kaunottarelleen
kukkasia..."
"Lahjoittaa kukkasia?" Kleopatra uudestaan kiivastuen kysyi. "Ei, häntä
syytetään, että hän seuraa neitoa, joka on Serapiin oma, Serapiin, minä
sanon. Mutta aivan yksinkertaisesti se ei ole totta, se on valetta, ja
sinäkin olisit yhtä suuresti vihastunut, jos sinun ylimalkaan olisi
sallittu tuntea mitään miesmäistä vihaa ja joll'et sinä tarvitsisi
Euleusta useisin asioihin, jotka minäkin tiedän, ja vielä muihinkin,
joita tahdot minulta salata. Anna hänen vain tuoda tyttö; mutta kun se
on täällä, ja jos minä huomaan Roomalaisen kanteen Euleusta vastaan,
jonka huomenna tahdon kuulla, olevan oikean, niin saat nähdä, että
minussa on kyllin miehen ankaruutta meidän molempienkin varaksemme.
Tule nyt, sillä tuossa toisessa salissa odotetaan meitä."
Kuningatar huusi, kamariherrat ja palvelijat riensivät saapuville,
hänen näkinkengän muotoinen kantotuolinsa ilmaantui jälleen, ja pian
hän lähti puolisonsa vieressä, korkealla ilmassa häälyen, suureen
pylvässaliin, jossa hovin ylimykset, sotajoukkojen päälliköt, maalta
tulleet korkeimmat egyptiläiset virkamiehet, taiteilijat ja oppineet
sekä muitten maitten lähettiläät viruivat pitkillä sohvilla ja
ilahuttivat viinillä mieltänsä, sillä varsinainen ateria oli jo
loppunut.
Kreikkalaiset ja tummemman väriset Egyptiläiset olivat melkein yhtä
monilukuisesti kokoontuneet tähän kirjavaan seuraan, mutta heidän
joukossansa, etenkin oppineissa ja sotamiehissä, oli myöskin paljon
Israelilaisia ja Syrialaisia.
Aterioitsevat ottivat kuninkaallisen pariskunnan riemulla ja kunnian
osoituksilla vastaan; Kleopatra hymyili niin suloisesti kuin koskaan ja
häilytti vielä sittenkin viuhkaintaan, kun hän jo oli astunut pois
kantotuolista, mutta ei hän kuitenkaan kiinnittänyt kehenkään
läsnä-olevista vähintäkään huomiota, sillä hän etsi Publiusta, ensiksi
hänen varalleen olevan sijan läheisyydestä, sitten muitten Hellenien,
Egyptiläisten, Juutalaisten ja lähettilästen joukosta, vaan ei
sittenkään löytänyt häntä ja kun hän vihdoin vieressään olevalta
kamariherralta kysyi, missä Roomalainen oli, niin huudettiin heti
lähettilästen hoitajaa. Tämä oli sangen korkea virkamies, jonka piti
pitämän huolta vieraitten valtojen edustajista, ja hän oli läheltä
saatavissa, sillä hän odotti juuri saadaksensa viedä Kleopatralle
Publius Cornelius Scipion tervehdyksen ja hänen nimessään ilmoittaa,
että hän oli lähtenyt telttaansa, koska hänelle oli tullut kirjeitä
Roomasta.
"Onko se totta?" kuningatar kysyi laskien viuhkaimensa alas ja
katsellen tuimasti lähettilästen hoitajaa silmiin.
"Kolmisoutu Proteus, joka tulee Brundisista," hän sai vastaukseksi, "on
eilen saapunut Eunostuksen satamaan, ja muutama tunti sitten eräs
ratsastava lähettiläs toi kirjeen, joka ei ollutkaan tavallinen, vaan
jokin senaatin kirjoitus; minä tunnen niitten muodon ja sinetin."
"Entä Korintholainen Lysias?"
"Hän meni Roomalaisen seurassa."
"Onko senaatti kirjoittanut hänellekin?" Kleopatra kysyi äreästi ja
ynseästi ja kääntäen lähettilästenhoitajalle tervehtimättä selkänsä
sekä, jälleen mennen kamariherran luo, jatkoi puhettansa tuikeasti,
ikäänkuin hänellä olisi ollut tuomio-istuin ohjattavana.
"Euergetes kuningas istuu tuolla Egyptiläisten joukossa ylämaan
temppelien lähettilästen vieressä. Näyttää siltä, kuin hän pitäisi
heille puhetta, ja he kuuntelevat tarkkaavaisesti. Mitä hän puhuu ja
mitä tämä taas merkitsee?"
"Ennenkuin sinä tulit, hän istui Syrialaisten ja Juutalaisten luona ja
kertoi heille mitä kauppamiehet ja kirjurit, jotka hän oli lähettänyt
etelään, olivat ilmoittaneet niitten järvien lähteistä, joitten kautta
Niilin virta juoksee. Hän luulee, että on ilmaantunut uusia rikkauden
lähteitä likeltä pyhän virran alkujuoksua, joka tuskin virranneekaan
valtamerestä, niinkuin vanhemmat ihmiset luulevat."
"Entä nyt?" Kleopatra kysyi "mitä hän juttelee tuolla Egyptiläisille?"
Kamariherra riensi Euergeteen tykö ja palasi sitten pian takasin
kuningattaren luo, joka sill'aikaa oli vaihtanut ystävällisiä sanoja
juutalaisen kenraalin Oniaan kanssa, ja ilmoitti Kleopatralle
hiljaisella äänellä, että kuningas tulkitsi erästä paikkaa Platon
Timeuksesta, missä Solon ylistelee Sai'in pappien suurta viisautta, ja
että hän puhui hyvin innokkaasti Egyptiläisille, jotka antoivat hänelle
äänekkäitä mieltymyksen osoitteita.
Kleopatran kasvojenpiirteet synkistyivät synkistymistään, mutta hän
peitti ne viuhkaimellaan, viittasi Philometoria tulemaan likemmäksi ja
kuiskutti hänelle:
"Oleskele lähellä Euergetestä, hänellä on arveluttavan paljon tekemistä
Egyptiläisten kanssa. Hän koettaa miellyttää heitä, ja ketä hän todella
haluaa miellyttää, sen kyllä lumoaa tämä rakastettava noituri. Minun
iltani hän on tehnyt ikäväksi, ja minä jätän teidät yksiksenne.
"Hyvästi huomiseksi!"
"Minä kuulustelen Roomalaisen kannetta katollani, sillä siellä käy aina
viileämpi tuuli.
"Jos sinä tahdot olla läsnä, niin kutsutan sinua, mutta ensin tahdon
puhutella häntä yksinäni, sillä hän on saanut kirjeitä senaatilta,
jotka saattavat tärkeätä sisältää. Hyvästi siis huomiseksi!"