"Eikö ole ketään, joka tulee minua vastaan?" kuningatar kysyi, kun hän
oli saapunut viimeisille porfyyriportaille, jotka veivät juhlasaliin
johtavaan etusaliin, ja katseli synkkänä, pieni käsi nyrkiksi
puristettuna, perästänsä tulevia kamariherroja: "Minä tulen, eikä
kukaan ole täällä!"
Tällä "ei kukaan" oli sentään hiukan omituinen merkitys, sillä
marmoripaasilla siinä avarassa, ylt'ympäri pylväskäytävien ympäröimässä
ja vain tähtitaivaan kattamassa huoneessa, johon kuningatar
viittasi, seisoi enemmän kuin sata mekedoonialaista henkivartijaa
kallisarvoisimmissa tamineissa ja yhtä monta ylhäistä hovin
virkamiestä, jotka arvonimiltään olivat kuninkaan isiä ja veljiä,
sukulaisia ja ystäviä ja ensimmäisiä ystäviä.
Nämät kaikki ottivat kuningattaren moni-äänisellä "terve!"-huudolla
vastaan; mutta ei yksikään heistä näyttänyt Kleopatrasta huomiota
ansaitsevalta.
Tämä joukko oli hänestä vieläkin vähä-arvoisempi kuin ilma, jota meidän
on elossa pysyäksemme hengittäminen, se oli hänestä kuin ilkeä savu,
kuin kieppuva pöly, jonka tieltä mielellämme väistymme, mutta jota
matkustajan kuitenkin on kärsiminen päästäksensä eteenpäin.
Kuningatar oli odottanut, että harvat, hänen ja hänen veljensä
Euergeteen aterialle valitsemat vieraat täällä rappusilla olisivat
häntä tervehtimässä, kun hän jumalattaren tavoin liehui kautta ilmojen
näkinkengässään, hän, joka jo oli mielessänsä iloinnut Roomalaisen
hämmästelevästä ja Lysiaan hienosta imartelusta; mutta nyt oli
tehokkain kohtaus hänen roolissanssa, jota hän tänä iltana aikoi
näytellä, mennyt ihan hukkaan, ja hän aikoi jo antaa kantaa itsensä
takaisin katollensa ja vasta, kun hän varmaan tiesi vieraitten jo
olevan läsnä, vielä kerran liehua heidän vastaansa.
Mutta paljoa enemmän kuin mitään muuta, kuin tuskaa ja katumustakin,
hän pelkäsi sitä, että hän näyttäisi naurettavalta. Senpä tähden hän
vain käskettikin kantajiaan seisomaan paikoillansa ja sill'aikaa, kun
ylimmäinen vastaan-ottaja, arvonsa unhoittaen riensi ilmoittamaan hänen
tuloansa kuninkaalle, hän viittasi ylhäisimmät valtakunnan ylimykset
luoksensa lausuaksensa heille kylmän ystävällisesti muutamia armollisia
sanoja. Vain muutamia, sillä pian avautuivat varsinaisen juhlasalin
thyiapuusta tehdyt ovet ja kuningas tuli ystävinensä Kleopatraa
vastaan.
"Kuinka olisimme saattaneet sinua näin varhain odottaa?" Philometor
puolisolleen huudahti.
"Onko tämä todellakin liian aikaista?" ruhtinatar kysyi, "vai
hämmästytänkö sinua sentähden, että unhoitit kokonaan minua odottaa?
"Miten väärin luulet!" kuningas vastasi. "Tiedähän toki, että sinä,
miten varhain tulletkin, tulet minun toiveilleni aina liian myöhään."
"Ja meidän toiveillemme," Korintholainen Lysias huudahti, "et tule
liian varhain etkä liian myöhään, vaan parhaasen aikaan, kuin onni ja
voitonseppele ja parantuminen."
"Paraneminenko, joka edellyttää taudin?" Kleopatra kysyi, ja hänen
silmänsä säteilivät taas kirkkaina ja viisaina.
"Minä ymmärrän täydellisesti Lysiaan tarkoituksen," Publius puuttui
Korintholaisen puheesen, "sillä minä olen kerran Marskentällä syössyt
hevosineni maahan, maannut viikkokausia vuoteen omana ja tiedän, ett'ei
löydy mitään onnellisempaa tunnetta, kuin se että ihminen parannuttuaan
huomaa kadonneitten voimiensa jälleen palaavan takaisin."
"Ja vielä enemmän," Lysias keskeytti ystävänsä puheen, "kuningatar
minusta näyttää tulevan niinkuin paraneminen, koska me, sill'aikaa kun
hän oli poissa joukostamme, tunsimme olevamme kipeitä ikävästä. Sinun
läsnä-olosi, Kleopatra, on tehokkain lääke ja tuottaa meille takaisin
menetetyn terveytemme!"
Kleopatra laski hempeästi ja ikäänkuin kiitollisuuden osoitteeksi
viuhkaimensa alas ja käänsi sen ohessa nopeasti sen vartta, että siihen
kiinnitetyt timantit voisivat kirkkaasti loistaa; sitten hän kääntyi
kummankin ystävänsä puoleen ja sanoi:
"Teidän sanoillanne on ystävällinen tarkoitus, ja ne ovat niin
keskenänsä sopusoinnussa, kuin kaksi samassa koristeessa olevaa kiveä,
joista toinen kimaltelee sentähden, että se on taidokkaasti hiottu ja
siis tarjoopi kuvastimen kaikesta, mikä loistaa, mutta toinen taas
loistaa sentähden, että se on puhdas ja välähtelee oman kiiltonsa
vaikutuksesta. Puhdas ja todellinen on sama; Egyptiläisillä onkin vain
yksi sana kumpaakin merkitsemään, ja sinun ystävällinen puheesi,
Scipio, -- mutta saanhan kutsua sinua Publiukseksi, -- sinun
ystävällinen puheesi, Publius, näyttää minusta olevan todenmukaisempaa,
kuin hilpeän ystäväsi kevytmielisemmille korville sopivat sanat. Minä
pyydän, ojenna minulle nyt kätesi!"
Näkinkengän kuori, jossa hän oli istunut, laskeutui maahan, ja
Publiuksen sekä puolisonsa tukemana kuningatar astui siitä ja lähti
vierainensa juhlasaliin.
Sittenkuin esirippu jälleen oli sulkenut salin, ja Kleopatra oli
vaihtanut muutamia sanoja puolisonsa kanssa, hän kääntyi jälleen
Roomalaisen puoleen, jonka luo eunukki Euleus oli astunut, ja sanoi:
"Sinä tulet Atheenasta, Publius, mutta et näytä siellä juuri
innokkaasti seuranneen logiikan esitelmiä, vai mistä muuten tulee, että
sinä, joka terveyttä pidät korkeimpana hyvänä, että sinä, joka myöskin
ilmoitit, ett'ei sinun missään ole niin hyvä olla kuin minun
läheisyydessäni, kuitenkin saatoit juhlakulkueen jäljestä niin nopeasti
jättää minut varsin vastoin sopimustamme? Rohkenenko kysyä, mitkä
toimet..."
"Meidän jalo ystävämme," eunukki vastasi syvään kumartaen ja antamatta
kuningattaren puhua loppuun, "näyttää erinomaisesti mieltyneen Serapiin
partaisiin erakkoihin ja etsivän heiltä lopullista päätöskiveä
Athenassa alkamille opinnoillensa."
"Siinä hän tekee oikein," Kleopatra vastasi, "sillä heiltä hän
saattaa oppia kiinnittämään tarkkaavaisuuttansa siihen elämän
kolmannekseen, josta Atheenassa puhutaan sangen vähän, minä tarkoitan
tulevaisuuteen --"
"Se on jumalien asia," Roomalainen vastasi. "Se tulee kyllä ajallansa,
enkä minä ole siitä erakon kanssa puhunut mitään. Euleus tietäköön,
että päinvastoin kaikki, mitä Serapeumissa opin tuolta omituiselta
mieheltä, koskee menneitä asioita."
"Mutta miten on mahdollista," eunukki kysyi, "että kukaan, jolle
Kleopatra on tarjonnut seuraansa, saattaa niinkauvan ajatella muuta,
kuin hänen kaunista läsnäoloansa?"
"On aivan oikein," Publius nopeasti vastasi, "että käyt nyky-ajan
asioihin käsiksi ja ett'et ajattele mielelläsi menneisyyttäsi."
"Se oli täynnä suruja ja vastuksia," eunukki lausui taitavasti itseänsä
hilliten, "sen ruhtinattareni tietää, sekä valistuneen äitinsä
kertomuksista että omastakin kokemuksestaan ja tietää suojella minua
siltä ansaitsemattomalta vihalta, jolla mahtavat viholliset näyttävät
tahtovan minua vainota. Salli kuningatar, että vasta myöhemmin olen
aterialla saapuvilla. Tämä jalo herra odotutti itseänsä tuntikausia
Serapeumissa, ja Philae'n Isistemppeliin tehtävää uutta rakennusta
koskevien ehdotusten pitää jo huomenna olla kunnossa, että ne sinun
korkean puolisosi ja hänen ylhäisen veljensä Euergeteen neuvottelussa
aamulla varhain..."
"Saat mennä," Kleopatra keskeytti eunukin puheen.
Sittenkuin Euleus oli lähtenyt, kuningatar astui lähemmäksi Publiusta
ja sanoi:
"Sinua kiukuttaa tämä ehkä vastenmielinen, mutta kaikissa tapauksissa
käytännöllinen ja ansiokas mies. Saanko kysyä, loukkaako sinua vain
hänen persoonallisuutensa, vai ovatko ne tosi-asioita, jotka ovat
herättäneet sinussa vastenmielisyyttä ja, jos oikein olen nähnyt,
oikein vihamielisiäkin tunteita häntä vastaan?"
"Molempia," Publius vastasi. "Jo alusta alkain en luullut tapaavani
tässä miehessä mitään hyvää, ja nyt tiedän, että jos olen erehtynyt
hänen suhteensa, niin se on tapahtunut hänen eduksensa. Huomenna pyydän
sinulta hetkisen aikaa, jona kerron sinulle hänestä sellaista, mitä ei
sovi tänä ilolle omistettuna iltana jutella, koska se on ikävää ja
surullista. Sinun ei tarvitse sen vuoksi tulla uteliaaksi, sillä ne
ovat menneisyyden asioita eivätkä koske minua eivätkä sinua."
Ylimmäinen hovimestari ja edeskäypä, jotka kutsuivat pöydän ääreen,
keskeyttivät tämän keskustelun, ja pian kuningaspari vieraineen virui
juhla-aterialla.
Eri esineitten itämaalainen komeus ja helleniläinen somuus yhdistyivät
tuossa keskikokoisessa salissa, missä Ptolemaios Philometor
tavallisesti mieluummin aterioitsi muutamien valittujen ystäviensä
kanssa.
Samoinkuin suuri vastaan-ottosali ja miestensali kaksinekymmenine
ovineen ja porfyyripylväineen, johon kuninkaan vieraat kokoontuivat,
tämäkin sai valonsa ylhäältä, sillä ikkunattomat seinät ja komeat
alabasteripatsaat korintholaisine akanthuskapiteeleinensä kannattivat
ainoastaan sivuilla olevata kapeata katosta, mutta keskeltä se oli
katotoin.
Nyt, kun sadat tulet sitä valaisivat, leveni tuon avaran aukon
yli, josta päivällä aurinko loi valoansa huoneesen, kultainen
vuorikristalleista kimaltelevilla puolikuilla ja tähdillä koristettu
verkko, jossa oli niin ahtaat silmukat, että se esti yöllä valoa kohti
lenteleviä yölepakoita ja perhosia.
Kuninkaan ruokasali olikin melkein päivän valkeaksi valaistu, etenkin
useilla, monihaaraisilla kynttilöillä, joita kannattivat ihanat,
pronssista ja marmorista tehdyt lapsen vartalokuvat.
Jokainen liitos lattialla olevassa mosaikkikuvauksessa, joka esitteli
Herakleen vientiä olympiin, jumalien ateriata ja ällistyneen uroon
hämmästystä taivaallisen seuran komeuden johdosta, oli näkyvissä, ja
sadat liekit kuvastelivat seinien Hippo Regiuksesta tuodussa
marmorissa, johon taitavat taiteilijat olivat kuvannet kalliilla
kivillä, niinkuin lapis lazuli'lla, malakiittilla, kuutilokivellä,
verijaspiksella, akhaattilla ja Khalkedonin kivellä, hedelmäterttuja,
komeissa ryhmissä olevaa kaadettua riistaa ja kaikenlaisia
soittokoneita; pylväissä taas sai nähdä koomillisen ja traagillisen
runottaren naamioita, tulisoihtuja, muratilla ja viiniköynnöksille
kierreltyjä thyrsossauvoja ja huiluja. Kaikki nämät olivat kuvatut
kultaan ja hopeaan sekä puolijalokivillä koristellut ja kohosivat
marmoriselta perustaltaan niinkuin metalli-nasta nahkakilvestä tai
runsaat helat miekanhuotrasta.
Tuo ihana dionysiläiskulkuetta esittelevä korkokuvaus, jonka
kuvanveistäjä Bryaksis oli muodostellut Ptolemaios Soteria varten ja
tehnyt sen norsunluusta ja kullasta, katseli alas aterioitseviin päin.
Kaikki, mihin silmä tässä huoneessa sattui, oli ollut kaunista, kallista
ja etenkin iloista, ennenkuin Kleopatra oli astunut valta-istuimelle;
mutta hän oli täällä niinkuin omissa asuinhuoneissansakin, antanut
asettaa marmorisille pylväille suurimpain helleniläisten filosoofien ja
runoilijain kuvapatsaita, Milesolaisesta Thaleesta aina Stratoon asti,
joka pani kohtalon jumalan valta-istuimelle, Hesiodoksesta aina
Kallimakhokseen, ja antanut, koomillisen runottaren naamion lisäksi
liittää traagillisenkin naamion, sillä pöytänsä ääressä hän ei halua,
niin hänen oli tapa sanoa, nähdä ketään, jota ei hyvä ja vakava
keskustelu enemmän miellyttäisi, kuin ruoka, juoma ja nauru.
Sen sijaan kun muut vaimot aterialla läsnä ollessaan istuivat tuolilla
tai puolisonsa sijan jalkapuolella, hän virui omalla lepotilallaan,
jonka takana runoilijatar Sapphon ja Perikleen ystävättären Aspasian
kuvapatsaat olivat.
Että häntäkin pidettäisiin filosoofina ja, joll'ei juuri
runoilijattarena, niin ainakin runouden ja soitannon tarkkana
tuntijana, hän vaati ikäänkuin omat oikeutensa, ja miksikä hän ei
olisikaan tahtonut mieluummin virua kuin istua, koska hän kuitenkin
tiesi, kuinka hyvin hänen sopi heittäytyä patjalle ja nojautua vuoteen
syrjää vasten kädellään, joka ei juuri ollut kaunis, mutta jossa
kuitenkin oli ihmeteltävinä aleksandrialaisen koriste- ja kultasepän
työn jaloimpia näytteitä.
Mutta hän valitsi viruvan asentonsa etenkin jalkojensa tähden; ei
kenelläkään naisella, näet, koko Egyptissä ja Kreikan maassa ollut
pienempiä ja jalommin muodostuneita jalkoja kuin hänellä.
Senpä vuoksi hänen sandaalinsa olivatkin niin tehdyt, että ne hänen
seisoessaan tai käydessään peittivät ainoastaan jalkapohjan, vaan
jättivät aivan paljaiksi somat, valkoiset varpaat ruusunvärisine
kynsineen ja vaaleahkoine puolikuineen.
Pidoissa hän pani kuten miehetkin kenkänsä kokonaan pois ja piti
jalkojansa ensiksi peitossa, että hän vasta sitten ne näyttäisi, kun
hän luuli niiden sijojen kokonaan kadonneen, jotka sandaalien nauhat
olivat jättäneet hänen hentoon ihoonsa.
Eunukki Euleus oli näitten jalkojen suurin ihailija, ei, niinkuin hän
itse sanoi, niiden kauneuden tähden, vaan sentähden että kuningattaren
varpaitten liikkeet hänelle osoittivat, mitä Kleopatran mielessä
silloin liikkui, kun hän ei saattanut huomata hänen teeskentelytaidossa
harjaantuneesta suustansa ja silmistänsä mitään siitä, mitä hänen
sielunsa ajatteli.
Yhdeksän kolmittain yhteen asetettua hevosen kengän muotoon
järjestettyä sijaa eebenholtsisine syrjineen ja oliivinvihreine
patjoineen, joille oli kirjaeltu kullalla ja hopealla hienoja kuvia,
tarjosivat vieraille lepopaikkaa.
Kuningatar kuiskutti kohottaen olkapäitään ja, niinkuin näytti, varsin
vähän ihastuneena kamariherralle, ja tämä osoitti heti kullekin
kutsutulle hänen paikkansa.
Kuningatar kävi takimmaisen sija-osaston äärimäiselle paikalle oikealla
puolen ja hänen puolisonsa äärimmäiselle vasemmalla puolen: heidän
välillään oleva sohva jäi tyhjäksi Euergetestä, kuninkaallisen
pariskunnan veljeä varten.
Yhdellä niistä kolmesta sijasta, jotka olivat oikealla puolen
ruhtinaallista perhettä, Publius sai paikkansa aivan Kleopatran
viereen, ja häntä vastapäätä lähinnä kuningasta Korintholainen Lysias.
Kaksi viimemainitun viereistä tilaa jäi tyhjiksi, sen sijaan kun
Roomalaisen rinnalle asettui tuo urhea ja viisas Hieraks, Ptolemaios
Euergeteen ystävä ja uskollisin palvelija.
Sill'aikaa kun palvelijat levittelivät ruusunlehtiä huoneesen,
ruiskuttelivat hyvän hajuista vettä ja kantoivat pienen hopeapöydän,
jonka vahva kansi oli tehty punaisen ruskeasta, valkotäplisestä
porfyyristä, kunkin vieraan viereen, kuningas kääntyi ystävällisesti
tervehtien vieraittensa puoleen ja pyysi anteeksi heidän
vähälukuisuuttansa.
"Euleuksen," hän sanoi, "on täytynyt toimiensa tähden jättää meidät, ja
meidän kuninkaallinen veljemme istuu varmaankin vielä kirjainsa ääressä
Aristarkhoksen kanssa, joka on tullut hänen mukanansa Aleksandriasta,
mutta kyllä hän on lujasti vakuuttanut saapuvansa tänne."
"Kuta vähemmän meitä on," Lysias vastasi syvään kumartaen, "sitä
kunniakkaampaa on kuulua teidän tarkan vaalinne mukaan valittujen
joukkoon."
"Minä luulen jo hyvistäkin olevan parhaat kutsutut," kuningatar sanoi,
"mutta veljeni Euergeteen mielestä lienevät nekin vielä liian
monilukuiset, sillä hän, joka vieraassa maassa käskee niinkuin
kotonansa, on kamariherraa kieltänyt käskemästä meidän oppineita
ystäviämme, niiden joukossa sinuakin, Agatharkhides, minun ja veljeni
oivallinen opettaja, niinkuin tunnettu on, sekä meidän juutalaisia
ystäviämme, jotka eilen ottivat osaa ateriaamme, ja jotka olin listaan
kirjoittanut. Minusta se voi olla hyvä, sillä minä rakastan runotarten
lukua, ja ehkäpä hän tahtoi osoittaa sinulle, Publius, kunniaa, sillä
me istumme nyt Roomalaisten tapaan. Sinun emmekä hänen kunniaksensa
tänään olemme ilman soitantoa; sanoithan sinä, ett'et sitä aterioidessa
juuri rakasta. Euergetes itse soittaa oivallisesti harppua. On muuten
hyväkin, että hän tulee myöhään niinkuin ainakin, sillä ylihuomenna on
hänen syntymäpäivänsä, ja hän tahtoo viettää sen täällä eikä
Aleksandriassa. Brukhiumiin kokoontuneitten papillisten lähettiläitten
pitää tulla tänne Memphiisen toivottamaan hänelle onnea, ja meidän
pitää valmistaman jotakin loistavaa. Sinä, Publius, et rakasta
Euleusta, mutta hän paraiten ymmärtää näitä asioita, ja minä toivon,
että hän pian palaa takaisin meitä neuvomaan."
"Huomenna meidän pitää panna toimeen suuri juhlakulkue," kuningas
huudahti. "Euergetes rakastaa loistavia näytelmiä ja minä tahtoisin
mielelläni hänelle osoittaa, kuinka hänen tulonsa on meitä
ilahuttanut."
Kuninkaan kauniit kasvonpiirteet näyttivät hänen näitä sydämestä
lähteneitä sanoja lausuessaan erittäin miellyttäviltä, mutta hänen
puolisonsa sanoi ajattelevaisesti:
"Niin, jos olisimme Aleksandriassa, mutta keskellä egyptiläistä
väestöä --"