Juhlakulkue oli loppunut.
Ptolemaios Philometor ei ollutkaan sen jumalanpalveluksen perästä, joka
hänen aikanansa toimitettiin kreikkalaisessa Serapeumissa, antanut
papistolle koko peltoa, jota he monilla anomuskirjeillä olivat
pyytäneet, vaan ainoastaan kohtuullisen osan siitä.
Sittenkuin hovi taas oli lähtenyt Memphiisen, ja juhlakulkue oli
hajoutunut, niin sisarukset palasivat huoneesensa, Irene posket
punaisina ja suu naurussa, Klea taas silmissä synkkä, melkeinpä
uhkaavainen loiste.
Molempien ääneti lähestyessä huonettaan, muudan temppelin palvelija
huusi vanhempaa sisarta ja pyysi häntä tulemaan ylimmäisen papin
luokse, joka tahtoi häntä puhutella.
Mitään virkkamatta Klea antoi ruukkunsa Irenelle, ja hänet vietiin
siihen temppelin huoneesen, jossa pyhää kalustoa säilytettiin. Siellä
hän istuutui tuolille odottamaan.
Nekin miehet, jotka aamulla olivat käyneet pastophoriumissa, olivat
kuninkaallisen perheen kanssa olleet juhlakulkueessa.
Juhlallisuuden päätyttyä Roomalainen Publius erosi seuralaisistaan ja
astui nopeasti, jäähyväisiä sanomatta ja oikealle tai vasemmalle
katsomatta, pastophoriumiin erakko Serapionin kammion luo.
Vanhus kuuli jo kaukaa nuoren miehen astunnan, joka lujilla
kengän-anturoillaan polki rivakammin ja voimakkaammin kuin Serapiin
hiljaa hiipivät papit, ja tervehti häntä sekä käsin että sanoin.
Publius kiitti kylmästi ja totisesti sekä sanoi sitten tylysti ja
pistävän lyhyesti:
"Minun aikani on vähissä. Minä ai'on pian lähteä Memphiistä, mutta minä
lupasin kuulla pyyntösi, ja pitääkseni sanani tulen luoksesi jo tänään,
mutta kuten sanoin, vaan pitääkseni sanani. Ruukunkantajattaret, joista
tahdot minulle puhua, eivät koske minuun. Minä huolin heistä yhtä vähän
kuin pääskysistä, jotka kiitävät tuolla huoneen yläpuolella."
"Ja kuitenkin lähdit Klean tähden tän'aamuna pitkälle kävelymatkalle,"
Serapion vastasi.
"Olen usein jänistä ampuakseni lähtenyt pidemmällekin matkalle,"
Roomalainen vastasi. "Me miehet emme aja sen vuoksi otusta takaa, että
sen saavuttaminen meitä viettelee, vaan sen vuoksi että itse ajo meitä
miellyttää, mutta myöskin naisissa on taipumusta metsästykseen. Nuolen
ja jousen asemasta he lähettävät tulisia silmäyksiä, ja kun he sitten
luulevat tavanneensa otukseen, niin he kääntävät sille selkänsä. Tätä
lajia on myöskin sinun Kleasi, ja se tän-aamuinen sievä tyttönen
näyttää siltä, kuin hän mielellään antaisi itseään ajaa; minua
kuitenkin miellyttää yhtä vähän olla tyttöjen otuksena kuin ajajanakin.
Kolmeksi päivää minulla vielä on tekemistä Memphiissä, mutta sitten
käännän ijäksi selkäni tälle narrien maalle."
"Tän' aamuna," sanoi Serapion, joka alkoi aavistaa, mikä oli herättänyt
Roomalaisen sanoissa selvään ilmaantuvan vihan, "tän' aamuna ei sinulla
tuntunut olleen niin kova kiire kuin nyt, jolloin sinä itse näytät
minusta pakenevalta otukselta, ja Klean taas minä tunnen paremmin kuin
sinä. Otuksen ajo ei ole hänen asiansa, ja vielä vähemmin hän antaa
itseänsä ajaa, sillä hänellä on ominaisuus, joka sinun, Publius Scipio,
ennen muita pitää tunteman ja jota sinun pitää kunnioittaman: hän
on ylpeä, sangen ylpeä, ja hänen pitääkin olla, vaikkapa kuinka
halveksien katsoisit, ikäänkuin tahtoisit sanoa: Kuinka voi Serapiin
ruukunkantajatar, tuollainen kurja olento, joka saa huonoa ruokaa ja
joka aina on palveluksessa, kuinka hän voi tulla ylpeäksi, joksi vain
sillä on jotakin aihetta, joka jossakin suhteessa on etevämpi muita,
kanssaan eläviä ihmisiä? Mutta tällä tytöllä, usko pois, onkin paljon
aihetta pitää päätänsä pystyssä, ei ainoastaan sentähden että hän on
syntyisin vapaista ja jaloista vanhemmista, että hän on harvinaisen
kaunis ja että hän, vielä pienenä lapsena ollessaan, piti niinkuin
parahin äiti huolta nuoremmasta siskostaan, vaan etenkin sentähden, ja
sinun pitäisi paremmin kuin muiden nuorukaisten, jos oikein sinut
tunnen, voivan se huomata, sentähden että hänen täytyy olla ylpeä,
jott'ei hän koskaan toimittaessaan niitä alhaisia askareita, joihin
hän, paha kyllä, on pakoitettu, unhoittaisi, että hän on vapaa ja
jalosukuinen nainen. Sinä saatat luopua ylpeydestäsi ja jäät kuitenkin
siksi, mikä olet, mutta jos hän sen tekisi ja oppisi pitämään itseänsä
palvelijana, niin hän todellakin lopuksi tulisi siksi, joka hän ei ole
ja joka hänen kuitenkin täytyy olla. Jalo ratsu, jota pakoitetaan
kuormia vetämään, muuttuu juhdaksi, niinpian kuin se oppii kohottamasta
päätänsä ja vapaasti liikuttamasta jalkojansa. Klea on ylpeä sentähden,
että hänen täytyy se olla, ja jos oikein asiata mietit, niin et saata
vihastua neitoon, joka kuka tiesi silmäili sinua ystävällisesti, koska
jumalat ovat sinut niin muodostaneet, että voit olla vakuutettu
miellyttäväsi jokaista naista, mutta jonka täytyy kieltää sinun
kosintasi, koska hän pitää itseänsä liian hyvänä, antaakseen edes
Corneliolaisenkaan leikkiä kanssansa, ja kuitenkin niin vähäpätöisenä,
ett'ei hän koskaan voi toivoa sinunlaisesi miehen alentuvan arvostaan
pyytämään häntä vaimoksensa. Ei ole epäilemistäkään, että hän on sinua
loukannut; minkä kautta, sitä voin vaan aavistaa. Jos se tapahtui
kylmän ylpeyden kautta, niin ei sen pitäisi sinua loukkaaman, sillä
nainen on kuten sotilas, joka pukeutuu haarniskaan vaan silloin, kun
häntä uhkaa vastustaja, jonka aseita hän pelkää."
Erakko oli naapureittensa tähden enemmän kuiskuttanut kuin lausunut
nämät sanat ja pyyhki vaiettuansa hien otsaltaan, sillä kun jokin
seikka kiihoitti hänen mieltänsä, niin hän oli tottunut antamaan
valtavan äänensä kovaa kaikua, ja se, että hän niin kauvan oli sitä
hillinnyt, kysyi häneltä suuria ponnistuksia.
Publius oli ensin rohkeasti katsellut häntä silmiin, mutta sitten
luonut silmänsä maahan ja kuunnellut keskeyttämättä loppuun saakka
hänen puhettansa. Sen ohessa hän oli häpeästä punehtunut, kuten
koulupoika, ja kuitenkin hän oli jäntevä ja lujamielinen nuorukainen,
joka vaikeissa tiloissa tiesi itseänsä ohjata yhtä hyvin kuin parhaassa
ijässään oleva mies.
Kaikissa toimissaan hän tavallisesti tiesi, mitä hän tahtoi, ja teki
haaveksimatta vain sitä, mikä hänestä näytti oikealta ja hyödylliseltä.
Erakon puheen johdosta heräsi hänessä kysymys, mitä hän sitten oikein
tahtoi ruukunkantajattaresta, ja kun hänellä siihen ei ollut vastausta,
niin hän tunsi itsensä epävarmaksi, ja tämä epävarmuus ja itseensä
tyytymättömyys lisääntyivät lisääntymistään, kuta sattuvammalta se,
mitä hän kuuli neidosta, tuntui hänestä, ja kuta vähemmän hänen
sydämensä tyytyi jättämään tyttöä, jota hänen useampia päiviä yhtä
mittaa ja vasten tahtoansakin oli täytynyt ajatella, jonka kuvan hän
mielellään olisi poistanut sielustaan, ja joka kuitenkin erakon
sanoista kävi hänelle yhä miellyttävämmäksi.
"Sinä lienet ehkä oikeassa," hän sitten vastasi, oltuaan hetkisen
vaiti, ja hillitsi samalla ääntänsä, sillä hiljaiseen puhutteluun
vastataan tavallisesti yhtä hiljaa. "Sinä tunnet paremmin tämän tytön
kuin minä, mutta jos oikein olet häntä kuvaillut, niin on parempi, että
pysyn päätöksessäni ja pakenen Egyptiä tai, sanonko sen suoraan, sinun
holhottiasi, kun en kuitenkaan saavuta muuta kuin joko tappion tahi
voiton, joka ei tuottaisi minulle muuta kuin katumusta. Klea on tänään
välttänyt silmäyksiäni, ikäänkuin vuotaisi silmistäni myrkkyä kuten
kyykäärmeen hampaasta, eikä minulla siis ole mitään tekemistä hänen
kanssansa, mutta voisinhan kuitenkin tietää, kuinka hän on tähän
temppeliin tullut, ja jos saatan häntä hyödyttää, niin tahdon sen tehdä
-- sinun tähtesi. Kerro nyt minulle, mitä tiedät, ja sano mitä minulta
haluat."
Erakko nyökkäsi Publiukselle myöntyväisesti, viittasi häntä astumaan
lähemmäksi, ja kumartuen alaspäin aivan lähelle Roomalaisen korvaa hän
kysyi hiljaa:
"Oletko kuningattaren suosiossa?"
Kun Publius oli tämän myöntänyt, niin Serapion, ilmoitettuaan
tyytyväisyyttänsä, alkoi kertoa:
"Aamulla sait kuulla, kuinka minä itse tähän häkkiin olen joutunut, ja
että isäni oli temppelin viljavaraston esimies. Minun vieraita maita
kierrellessäni, hän pantiin viralta pois ja olisi kuka tiesi kuollut
vankeudessa, joll'ei eräs kunnon mies olisi häntä auttanut pelastamaan
kunniatansa ja vapauttansa. Tämä kaikki ei koske sinua oikeastaan
ensinkään, ja siis voisinkin jättää sen sikseen, mutta tämä kunnon mies
oli Klean ja pikku Irenen isä; vihamies, jonka tähden isäni sai
syyttömästi kärsiä, on tuo rosvo Euleus. Sinä tiedät, taikka et
oikeastaan tiedäkään, että papiston täytyy verokseen hankkia kuninkaan
hoville määrätyitä tarpeita; tiedätkö sen? No niin, te Roomalaiset
pidätte enemmän lukua oikeus- ja hallinto-asioista kuin taiteen
tuotteista ja ajatuskyvystä. Isäni velvollisuutena oli siis verojen
maksaminen, eunukin niiden vastaan-ottaminen, mutta tuo herkkusuu,
parraton leipähiiri, tuo ahma, jonka vatsassa jokainen persikka, jonka
hän on syönyt ja jonka hän vast'edes syö, muuttukoon myrkyksi, otti
itselleen puolet veroista, ja kun luvunlaskijat huomasivat, että
kuninkaan varastot olivat tyhjää täynnä, missä he toivoivat olevan
jyviä ja kankaita, niin he nostivat aika melun, joka tietysti ennen
joutui hovissa elävän, mahtavan varkaan korville. Sinä olet nimittänyt
Egyptiä ihmeelliseksi tahi joksikin sellaiseksi, ja se se todellakin
on, ei ainoastaan noitten kivisten nisukakkujen tähden, joita te
kutsutte pyramiideiksi ja muiksi sellaisiksi, vaan sen tähden että
täällä saattaa tapahtua asioita, jotka teillä Roomassa olisivat yhtä
mahdottomia kuin kuutamo keskellä päivää tahi ratsu, jonka häntä on
kuonon päässä! Ennenkuin Euleusta ehdittiin syyttääkään, hän oli pannut
varkauden isäni syyksi, ja ennenkuin maakunnan esimies apulaisinensa
oli edes tarkastanutkaan asioita, niin heidän tuomionsa viatointa
kanteen-alaista vastaan oli jo vahvistettu, sillä eunukki oli ostanut
heiltä päätöksen, kuten torilta ostetaan kala tahi kaalinkupu.
Muinoisina aikoina kuvattiin oikeuden jumalattaren tässä maassa olevan
silmät suljettuina, mutta nyt silmäilee se maailmaa, kuten karsaasen
katsova nainen, joka toisella silmällään tirkistelee kuningasta, mutta
toisella valittajan tahi kanteen-alaisen käsissä olevaa kultaa. Minun
isä raukkani sai tietysti rankaistuksen ja hän epäili jo vankeudessaan
jumalien oikeudentuntoisuutta, kun hänen hyväksensä tapahtui suurin
ihme, mikä koskaan on tapahtunut tässä ihmeitten maassa, siitä asti kun
Kreikkalaiset ovat olleet Aleksandrian herroina. Eräs kunniallinen mies
otti, ihmisiä pelkäämättä, tuomitun raukan menetetyn asian huomaansa
eikä levännyt, ennenkuin isäni oli saanut kunniansa ja vapautensa.
Mutta vankeus, häpeä ja mielikarvaus olivat vähitellen kuluttaneet
pahoin kohdellun miehen voimat, kuten toukka runtelee seeteripuun
rungon, ja kuihtuen hän kuoli. Hänen pelastajansa, Klean isän, palkaksi
tästä hänen uljaasta teostaan tuli vieläkin huonompi kohtalo, sillä
täällä Niilin rannoilla rankaistaan maan päällä hyvettä, niinkuin
teillä pahetta. Missä vääryys vallitsee, siellä ilmaantuu sekin
peloittava seikka, että jumalat näyttävät olevan pahojen puolella. Joka
ei tulevaisuudessa toivo mitään hyvitystä, se pidättää itseänsä
puhtaasta elämästä, joll'ei hän ole mielipuoli eikä filosoofi, -- ja
onhan niitä, jotka ovat molempiakin yht'aikaa.
"Ruukunkantajattarien isä Philotas, jonka vanhemmat olivat Syrakusasta
kotoisin, oli Zenon opin puolustajia, jolla opilla teilläkin Roomassa
on paljon ystäviä, ja oli sitä virkamiehenä levittänyt, sillä hän oli
khrematistain, se on, erään tuomio-yhdistyksen esimies, jolla
yhdistyksellä on tuskin Egyptin ulkopuolellakaan vertaistansa, ja joka
on osoittanut itsensä paremmaksi kuin mikään toinen. Maakunnasta
maakuntaan se kulkee ja asettautuu pääkaupunkeihin istumaan oikeutta.
Jos tehdään kanne asian-omaisessa seudussa olevan tuomio-istuimen
päätöstä vastaan, jonka tuomioistuimen esimiehenä on maakunnan
epistates, niin khrematistat, jotka tavallisesti eivät tunne syyttäjiä
eivätkä kanteen-alaisia, vielä kerran ottavat asian käsiteltäväksi, ja
siten säästyy maakunnan asukkailta matka Aleksandriaan tahi nyt, kun
valtakunta on jaettu, Memphiisen tuon muutenkin kovin rasitetun
ylituomio-istuimen luo.
"Ei kukaan khrematistain esimies ole nauttinut suurempaa suosiota,
kuin Klean ja Irenen isä Philotas. Häneen vaikutti lahjominen yhtä
paljon kuin varpunen haukkaan, ja hän oli yhtä viisas kuin
rehellinenkin, sillä hän tunsi yhtä perin pohjin Egyptiläisten kuin
Kreikkalaistenkin vanhat lait, ja niinpian kuin saatiin tietää, että
_hän_ khrematistoineen oli lähtenyt matkalle, monikin lahjoja ottava
tuomari piti varansa ja langetti väärän asemasta oikean tuomion.
"Kun Kleopatra, Epiphaneen leski vielä oli elossa ja oli poikiensa
Philometorin ja Euergeteen holhoojana, jotka nyt hallitsevat Memphiissä
ja Aleksandriassa, niin hän piti Philotasta sangen suuressa arvossa ja
koroitti hänet kuninkaan sukulaisten arvoon, mutta hän oli juuri
kuollut kun tuo kunnon mies uudestaan veti esiin isäni asian ja
vapautti hänet vankeudesta.
"Ryöväri Euleus ja hänen apulaisensa Leneus olivat juuri silloin
valtansa kukkuloilla, sillä nuori, alaikäinen kuningas antoi heidän
ohjata itseänsä, niinkuin holhooja ohjaa lasta.
"Jos isäni oli kunniallinen mies, niin kyllä eunukki sen sijaan osasi
olla aika konna, ja kun khrematistat sitten uhkasivat manata Euleuksen
oikeuteen, niin tuo kurja konna sai juonillaan toimeen sodan, muka
Koëlesyrian tähden, kuninkaan setää Antiokhos Epiphanesta vastaan.
"Sinä tiedät, miten häpeällisesti yritys päättyi, miten Philometor
voitettiin Pelusiumin tappelussa ja miten hän Euleuksen neuvosta pakeni
Samothrakheen, pelastaaksensa itsensä ja aarteensa, miten Philometorin
veli Euergetes tuli kuninkaaksi Aleksandriaan, ja miten Antiokhos
valloitti Memphiin ja antoi vanhemman veljensä pojan hallita täällä
niinkuin omana vasallinansa ja holhottinansa.
"Näinä sekasorron aikoina eunukki tiesi vapauttaa itsensä Philotaan
kanteista, jota hän varmaankin pelkäsi, ikäänkuin hänen oma omatuntonsa
kuljeskelisi khrematistan persoonassa kaksin jaloin, tuomarinmiekka
kädessä, ja kertoisi ihmisille, millainen konna hän oli.
"Memphis oli, suurta vastusta tekemättä, avannut Antiokhokselle
valkoisen muurin portin, ja syrialainen kuningas, joka oli omituinen
herra ja joka halusi olla kansan parissa, ikäänkuin hän itsekin olisi
ollut vain tavallinen mies, kutsui luoksensa Philotaan, joka oli yhtä
hyvin perehtynyt egyptiläisiin tapoihin ja laitoksiin kuin
helleniläisiinkin, antoi tämän viedä itseänsä lakitupihin ja torille ja
lahjoitteli tapansa mukaan hänelle milloin mitättömiä lelusia, milloin
taas ruhtinaallisia antimia.
"Sittenkuin Philometor jälleen teidän Roomalaistan kauttanne pääsi
vapaaksi Syrialaisen yliherruudesta ja sai itsenäisesti hallita
Memphiissä, niin Euleus syytti ruukunkantajattarien isää siitä, että
tämä muka oli saattanut petollisesti Memphiin Antiokhoksen haltuun,
eikä herjennyt puuhastaan, ennenkuin tältä syyttömältä mieheltä
ryöstettiin hänen suuri omaisuutensa, ja ennenkuin hän vaimoineen oli
viety pakkotyöhön aithiopialaiseen kultakaivokseen. Minä olin jo
silloin, kun tämä tapahtui, tässä häkissäni, mutta minä sain sen kuulla
veljeltäni Glaukukselta, joka on hovissa henkivartijana ja saa
varemmin, kuin muut ihmiset, tietää paljon, mitä palatsissa tapahtuu,
ja minun onnistui salaa tuottaa Philotaan tyttäret tähän temppeliin ja
pelastaa heidät joutumasta heidän vanhempiensa kohtaloon. Viisi vuotta
on kulunut siitä, ja nyt tiedät, minkä tähden jalosukuisen miehen
tyttäret kantavat vettä Serapiin alttarille, ja minkä tähden minä
ennemmin annan tehdä itselleni kuin heille pahaa, mutta että minä taas
Euleukselle soisin paljoa mieluummin myrkyllisiä juuria kuin makeita
persikoita."
"Onko Philotas vielä tänä päivänäkin pakkotyössä?" Roomalainen kysyi
purren hammastaan.
"On, Publius," erakko vastasi. "Niin, helposti on tämä sana 'on'
sanottu ja yhtä helposti kädet sitä sanoessa puristuvat nyrkiksi, mutta
raskasta, sangen raskasta on ajatella niitä tuskia, joita mies
sellainen kuin Philotas ja jalo, viatoin vaimo, joka oli kaunis, kaunis
kuin Hera ja Aphrodite, -- joita he saavat kärsiä kovassa ja aivan
oudossa työssä, polttavan auringon paahteessa, voutien ruoskimina.
Ehkäpä he jo onnekseen ovatkin päässeet tuskistaan, ja ehkä heidän
tyttärensä jo ovat orpoja! Nuot raukat! Ei kukaan, paitse ylimmäinen
pappi, tiedä keitä he oikeastaan ovat, mutta jos eunukki sen saisi
tietää, niin hän lähettäisi heidät, niin totta kuin nimeni on Serapion,
heidän vanhempiensa luo."
"Koettakoonpa vain!" Publius huudahti ja kohotti uhaten oikeata
kättään.
"Hiljaa, hiljaa, ystäväni," erakko pyysi, "ei ainoastaan nyt, vaan
kaikessa, mitä ai'ot tehdä sisarusten hyväksi, sillä Euleus ei kuuntele
yhdellä vaan tuhannella korvalla, ja kaiken, mitä hovissa tapahtuu, on
käyminen hänen, epistolographin kätten kautta. Sinä sanot olevasi
kuningattaren armollisessa suosiossa. Se on sangen tärkeä seikka, sillä
hänen puolisonsa kuuluu tekevän kaikki, mitä Kleopatra tahtoo, eikä
Euleus saata näyttää Kleopatrasta juuri suuri-arvoiselta, jos
ruhtinattaret ovat sellaisia, kuin muutkin vaimot, joita tunnen."
"Ja vaikkapa näyttäisikin," Publius keskeytti hehkuvin poskin erakon
puheen, "niin hänen täytyy sittenkin joutua perikatoon, sillä mies
sellainen, kuin Philotas, ei saa siten joutua hukkaan, ja hänen asiansa
on tästä lähin oleva minunkin asiani. Tässä on käteni, ja jos minä
iloitsen siitä, että olen jalosukuisista esi-isistä syntyisin, niin
teen sen etenkin sen vuoksi, että Corneliolaisen lupaus on yhtä
arvokas, kuin jonkun muun miehen täytetty työ."
Erakko puristi nuorukaisen kättä, nyökkäsi hänelle ystävällisesti, ja
silloin hänen silmänsä säteilivät kosteina iloisesta liikutuksesta.
Äkkiä hän kääntyi selin Roomalaiseen ja tuli heti takaisin kookas
papyyruskääry kädessä.
"Ota tämä," hän sanoi antaen sen Roomalaiselle. "Minä olen omalla
kädelläni toden mukaisesti kirjoittanut siihen melkein anomuskirjan
muotoon kaiken sen, minkä äsken sinulle kerroin. Minä tiedän, että
tuollaisia asioita ajetaan hovissa järjestyksen mukaisesti, jos ne
kirjallisesti toimitetaan. Vaan jos kuningatar suostuu täyttämään
toivosi, niin anna tämä kääry hänelle ja pyydä häneltä armokirjettä.
Jos _sen_ saat toimeen, niin silloin on kaikki voitettu."
Publius otti kääryn, ojensi vielä kerran kätensä erakolle, ja innostuen
tämä huusi kovalla äänellä:
"Jumalat sinua siunatkoot ja vapauttakoot sinun kauttasi jaloimman
miehen hänen vaivoistaan. Jo olin herjennyt toivomasta, mutta kun sinä
meitä autat, niin ei kaikki vielä ole hukassa."