IV. Quasimodon avioliitto

Sanoimme äsken, että Quasimodo oli kadonnut Notre-Damesta

mustalaistytön ja arkkidiakonin kuolinpäivänä. Häntä ei enää sen

jälkeen nähty eikä tiedetty, minne hän oli joutunut.

Esmeraldan hirttämispäivän jälkeisenä yönä pyövelinrengit olivat

ottaneet hänen ruumiinsa alas hirsipuusta ja vieneet sen, kuten

tapana oli, Montfauconin kellariin.

Montfaucon oli, kuten Sauval sanoo, "kuningaskunnan vanhin ja

komein hirsipuu". Templen ja Saint-Martinin esikaupunkien välissä,

noin sadankuudenkymmenen sylen päässä Pariisin muurista, jonkin

jousenkantaman päässä Courtillesta, näkyi peninkulman päähän joka

taholle omituinen rakennus, joka suuresti muistutti kelttiläistä

kiviaitausta ja jossa myös uhrattiin ihmisiä.

Kuviteltakoon kipsimäen laella suurta, suunnikkaanmuotoista,

viisitoista jalkaa korkeata, kolmekymmentä jalkaa leveätä ja

neljäkymmentä jalkaa pitkää muurinelikulmiota, jossa on ovi,

ulkopuolinen porrastie ja tasainen katto; tällä katolla kuusitoista

suunnatonta kolmekymmentä jalkaa korkeata, siloittamattomasta kivestä

pystytettyä pylvästä, jotka on asetettu riviin niitä kannattavan

nelikulmion kolmelle sivulle ja joiden yläpäät on yhdistetty

toisiinsa jykevillä hirsillä, joista riippuu ketjuja siellä täällä;

kaikissa näissä ketjuissa luurankoja; alhaalla tasangolla kiviristi

ja kaksi toisarvoista hirsipuuta, jotka näyttävät työntävän vesaa

päähirsipuun ympärillä; ja taivaalla kaiken tämän yläpuolella

loppumaton parvi korppeja. Siinä Montfaucon.

Viidennentoista vuosisadan lopulla tuo kaamea hirsipuu, joka

oli peräisin vuodelta 1328, oli jo sangen rappeutunut. Hirret

olivat madonsyömät, ketjut ruostuneet, pylväät homeesta vihreät.

Alustan kivilohkareet olivat halkeilleet liitoksistaan ja ruohoa

kasvoi tuolla kattopengermällä, johon ei ihmisjalka astunut. Tämä

muistomerkki oli taivasta vasten kaamea näky, varsinkin öisin,

jolloin kuu valaisi noita vaaleita pääkalloja, tai kun yötuuli

heilutteli ja kalisteli ketjuja ja luurankoja pimeässä. Tämän

hirttopaikan läheisyys loi koko tienooseen synkän leiman.

Tämän hirvittävän rakennuksen kivinen alusta oli ontto. Se oli

muodostettu suureksi kellariksi, jonka sulki vanha, rikkinäinen

rautaveräjä ja jonne heitettiin paitsi niitä ihmisruumiin jätteitä,

joita irtautui Montfauconin ketjuista, myös kaikissa Pariisin

vakinaisissa hirsipuissa teloitettujen onnettomain ruumiit. Tähän

syvään luuhuoneeseen, jossa niin monta inhimillistä tomumajaa ja

niin paljon rikoksia on yhdessä mädäntynyt, ovat myös monet maailman

mahtavat ja monet viattomat saaneet toinen toisensa jälkeen tallettaa

luunsa, aina Enguerrand de Marignista, joka uudisti Montfauconin ja

joka oli rehellinen mies, amiraali de Coligniin saakka, joka oli

viimeinen ja joka myös oli rehellinen mies.

Mitä Quasimodon salaperäiseen katoamiseen tulee, kerromme tässä mitä

siitä tiedämme.

Kun noin kaksi vuotta tai kahdeksantoista kuukautta niiden

tapausten jälkeen, joihin tämä kertomus päättyy, tultiin etsimään

Montfauconin kellarista kaksi päivää aikaisemmin hirtetyn Olivier

le Daimin ruumista, jonka omaiset olivat hankkineet Kaarle

VIII:lta luvan haudata hänet parempaan seuraan Saint-Laurent'iin,

löydettiin kaikkien noiden hirvittävien ruumiitten seasta kaksi

luurankoa, joista toinen syleili omituisesti toista. Toisella

näistä luurangoista, joka oli naisen, oli vielä joitakin riekaleita

puvusta, joka oli ollut valkeata kangasta, ja sen kaulassa nähtiin

korallihelminauha, jossa riippui pieni, vihreällä lasihelmellä

koristettu silkkipussi, joka oli auki ja tyhjä. Nämä esineet olivat

niin halpa-arvoisia, ettei pyöveli nähtävästikään ollut niistä

huolinut. Toinen, joka lujasti syleili sitä, oli miehen luuranko.

Huomattiin, että sen selkärangassa oli kyttyrä, sen niska painunut

hartiaan väliin ja toinen jalka toista lyhempi. Ainoakaan niskanikama

ei ollut venähtänyt sijoiltaan, joten oli ilmeistä, ettei miestä

ollut hirtetty. Mies, jonka luuranko se oli ollut, oli siis tullut

sinne ja kuollut siellä. Kun aiottiin irrottaa sitä luurangosta, jota

se syleili, se hajosi tomuksi.

Pariisin Notre-Dame 1482 · 第 87 / 88 题