-- Onko vuohi kirjoittanut tuon? kysyi hän ääni väristen.
-- On, täti, vastasi Bérangère.
Sitä ei voinut epäillä; lapsi ei osannut kirjoittaa.
-- Siinä on salaisuus! ajatteli Fleur-de-Lys.
Tällä välin olivat kaikki muutkin rientäneet lapsen huudosta
paikalle, äiti, aatelistytöt, mustalaistyttö ja upseeri.
Mustalaistyttö huomasi heti, minkä tyhmyyden vuohi oli tehnyt. Hän
punastui ja kalpeni vuorotellen ja alkoi vapista kuin rikollinen
kapteenin edessä, joka katseli häntä hymyillen tyytyväisenä ja
hämmästyneenä.
-- _Febus!_ kuiskailivat tytöt ihmeissään, -- sehän on kapteenin nimi!
-- Sinulla on ihmeen hyvä muisti! sanoi Fleur-de-Lys kivettyneelle
mustalaistytölle. Sitten hän puhkesi itkuun:
-- Oh! nyyhkytti hän tuskaisena peittäen kasvonsa kauniilla
käsillään, -- hän on noita! Ja hän kuuli vielä katkeramman äänen
kuiskaavan sisimmässään: Hän on kilpailija!
Hän lysähti pyörtyneenä maahan.
-- Tyttäreni! tyttäreni! kirkaisi säikähtynyt äiti. -- Ulos paikalla,
viheliäinen mustalainen!
Esmeralda kokosi tuokiossa onnettomat kirjaimensa, viittasi Djalia ja
läksi ulos ovesta, samalla kun toisesta kannettiin Fleur-de-Lys'tä.
Kapteeni Febus seisoi yksin jäätyään hetkisen epäröiden noiden kahden
oven välillä; sitten hän seurasi mustalaistyttöä.