(B. Lindholm).
Laatokka on avarin ja syvin notkelma Euroopan manterella. Siihen jäi
osa valtameren vesiä, koska muinainen leveä salmi Vienanmeren ja
Itämeren välillä maatui umpeen, ja tällä tavoin syntynyt järvi kadotti
vähitellen suolaisuutensa monien siihen virtaavain jokien kautta. Jos
Suomenmaan ja Skandinavian poisluemme, niin koko muun Euroopan järvet
yhteensä eivät täyttäisi Laatokkaa. Se on 17 peninkulmaa pitkä, 10 1/2
leveä, 292 neliöpeninkulmaa avara, ja syvyys muutamin kohdin sen
etelä-osassa, missä laskinluoti ei 200:nkaan syllan päästä vielä tapaa
pohjaa, on suurempi kuin yhdessäkään paikassa Itämeressä, Laatokan
muoto on soikulaisen pyöreä taikka paremmin sanoen on se suorakulmiona,
joka eteläänpäin kaariutuu; suurin pituus käy pohjois-luoteesta
eteläkaakkoiseen. Laatokkaan valuu 70:n suuremman ja pienemmän joen
kautta tuhansien järvien vedet Maanselän kumpaiseltakin vietteeltä, ja
Nevajoki ne sitten vie Laatokasta ulos Suomenlahteen. Lukemattomat.
Vellamon tyttäret vievät täten veronsa tälle hallitsevalle, suurimmalle
sisarelleen -- vievät vetensä läpikuultavat, kirkkahat kuin kristalli,
liian viattomat oikeastaan, tullakseen suuren pääkaupungin
saastaisuuden huuhtojiksi.
Ympärillä asuvat kansat sanovat Laatokkaa _mereksi_, ja meri onkin
hyvin sopiva nimi järvelle, jonka rannoilta ei mikään silmä voi toista
rantaa eroittaa, Sen nimeä arvellaan väännellyksi alkuperäisemmästä
nimestä, _Aldogas_ (= Aallokas); sen eteläisellä rannalla olikin
muinoin vanha vikingi-linna Aldeigja-borg. Ja aallokaspa onkin Laatokka
enemmän kuin moni muu vesi; sen kepeät vedet kuohahtavat pienimmästäkin
tuulen puuskahduksesta ja nielevät monta alusta pelättyyn poveensa.
Laatokan aallolla onkin eri nimensä suomen kielellä: sitä mainitaan
_kareeksi_, joskus _mainingiksi_. Kylminä talvina jäätyy koko tää suuri
järvi lopulla Tammikuuta, mutta alkaa siintää jälleen Helmikuun
lopulla. On oltu havaitsevinaan että sen pinta aikakausittain nousee ja
laskeutuu.
Laatokan pää-selkä on ääretön vesilakeus, jossa ei näy ainoatakaan
saarta; saaristoa on tässä järvessä ainoasti pitkin korkeakukkulaista,
monilahtemaista pohjois-rannikkoa, ja kolmen peninkulman päässä
rannasta kohoovat sillä kulmalla keskiselästä ne saaret, joilta
kuuluisan Valamon luostarin kullatut torninhuiput välkähtelevät.
Etelässä on Laatokka huuhtonut kolme leveää poukamaa Inkerin
pehmeämpään maahan.
Laatokka tätä nykyä kuuluu puoleksi Venäjän keisarikuntaan, puoleksi
Suomen suuriruhtinaanmaahan; meidän on koko pohjoinen ranta ja melkein
kaikki läntinenkin. Mutta itäiselläkin rannalla paikoittain asuu
Suomalaisia, ja monta vuosisataa takaperin oli Laatokka keskustana
läntisen Suomalaisheimon alueessa. Tämän järven rannat ovat olleet sen
vanhimman, hämärän historian tanterena; näistä rannoista on se
taistellut jo ammoin unohdettuja taisteluita. Täällä arvellaan
Kalevalan ja Pohjolan muinoin taistelleen Sammosta; täältä myös
muutamat arvelevat Rurikin lähteneen, koska hänet kutsuttiin Venäjän
vallan perustajaksi. Laatokan kautta kävi Keski-ajan koko
loppupuoliskolla länsimaiden suuri kauppatie Novgorodiin ja itämaille;
Laatokan kautta imee Pietari nytkin vielä suuren osan sille idästä ja
pohjosesta virtaavia tarpeitaan. Laatokka yhä vieläkin, niinkuin
muinoin, on itäsuomalaisen kaupan suurena valtasuonena.
Lindholmin kuvassa me näemme edustassa aution vuorimaiseman Laatokan
läntisrannalla, Suomen puolella, Kurkijoen pitäjässä. Muutamat harvat
männyt sekä kuuset törröttävät kallioin raoista, pieni lammaslauma
hakee tästä niukkaa ravintoansa, ja paimenpoika puhelee vuorten yli
poikkitietä tulleen miehen kanssa. Kauempana näkyy tiheä lehto; siellä
satakieli laulelee; sen sisässä kenties piilee joku kalastajan mökki.
Kaitainen lahdeke tunkeutuu kallioiden lomaan, ja sen takana leviää
silmiemme eteen Laatokan ääretön avaruus. Se makaa nyt rauhallisena,
hopeanhohtavaisena, välkkyen kajanteesta pilkistävän auringon
paisteessa, niin tyynenä ja kirkkaana, kuin ei tietäisi se mitään
myrskyin möyrynnästä, kuin ei olisi koskaan merimiesten henki, jopa
koko känsäinkin kohtalo ollut sen läikkyväin lainehien nojalla. Vesien
haltija nukkuu -- älkäämme häiritkö sen lyhyt-aikuista unta, nyt kun
aution erämaan hiljaisuus sen on viihdyksiin saattanut.